Mainos

Yhdysvaltain (n)ex(t)-presidentti Donald J. Trump

  • 3 630 934
  • 23 568

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Päivän Trumpeja, lähteenä Helsingin Sanomat/AFP:


1. Trump myös kehui brittiäänestäjien viimekesäistä päätöstä jättää Euroopan unioni. Trump toisti aiemmin sanomaansa uskomalla, että muut maat seuraavat Britanniaa perässä. Trump uskoo Britannian lopulta hyötyvän EU-erosta.

2. Trump moittii Saksan liittokanslerin Angela Merkelin siirtolaispolitiikkaa mutta kehuu tätä muuten Euroopan tärkeimmäksi johtajaksi.”Minusta hän teki yhden katastrofaalisen virheen, ja se oli kaikkien näiden laittomien [siirtolaisten] ottaminen". Trump sanoo, että Saksa sai vastikään ”selvän käsityksen” Merkelin avoimen ovien politiikan seurauksista. AFP tulkitsee Trumpin viittaavan Berliinin joulumarkkinoille tehtyyn rekkaiskuun joulukuussa, jolloin tunisialainen Anis Amri tappoi 12 ihmistä.

3. Trumpn mukaan monet Nato-maat eivät maksa ”sitä, mikä niiden pitäisi”. Tällä hän viittaa siihen, että valtaosa Naton jäsenmaista ei täytä liiton tavoitetta käyttää puolustukseen kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. ”Natolla on ongelmia. Se on vanhentunut, koska se hahmoteltiin monta, monta vuotta sitten”.


Pikakommenttina sen verran, että

1. Putinin tapaan, Trumpin tavoite on hajottaa EU. Tämä on perseestä, todella, vaikka EU:lla ongelmansa onkin.
2. Merkel on itsekin myöntänyt virheitään humanitaarisen maahanmuuton osalta ja ajaa nyt - myös vaalien takia - tiukempaa linjaa.
3. NATO:n osalta eurooppalaisten lisämaksut ovat hyvästä, mutta kellot soivat Trumpin puhuessa NATO:n vanhentumisesta olkoonkin, että Trump sanoi myös NATO:n olevan hänelle tärkeä.

Eli Trump jatkaa näiden asioiden osalta tasan samalla linjalla kuin kampanjan aika. White power Bannonin kanta EU:ta kohti on ollut koko jan selkeä ja tarkoituksena ei pelkästään ole sen hajottaminen vaan myös se että vallan kahvaan pääsevät Le Pennin, Wildersin ja Orbanin kaltaiset hahmot... joten olisi melko kummallista että Trump alkaisi EU myönteiseksi tässä kohtaa. Ukrainan kohtalona on olla kauppatavaraa mahdollisissa diileissä... Siinä samalla mitataan miten rehdisti Merkel ja Hollande seisovat liittolaistensa tukena.
 
Trump on siten Putinin linjoilla lähes suoraan tai suoraan EU:n ja Krimin/Ukrainan kysymyksissä.
Niin, onhan tuo Trumpin suhtautuminen Venäjään erikoista. Välillä tuntuu siltä, että siellä toimitaan Venäjän asialla, välillä siltä ettei hän vain oikein ymmärrä Venäjän toimintatapoja, välillä Priebus väläyttää että Trump saattaisikin ryhtyä Venäjän vastaisiin toimiin ja välillä sitten mietitään kauanko tämä Trumpin ja Putinin välinen kuherruskuukausi oikein kestää..

Verkkouutiset oli näköjään julkaissut melko kattavan suomenkielisen tiivistelmän tuosta haastattelusta: Näin Donald Trump todella sanoi: Olen sitoutunut Euroopan ja lännen puolustamiseen - Ulkomaat - Verkkouutiset

Lainaus tuolta Verkkouutisista ja viimeisen lauseen tummennus oma:

"Donald Trump sanoi olevansa valmistautunut välirikkoon niin Angela Merkelin kuin Vladimir Putininkin kanssa.

"No, aloitan luottamalla molempiin - mutta saa nähdä kauanko se kestää. Se ei välttämättä kestä kauan".
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
3. NATO:n osalta eurooppalaisten lisämaksut ovat hyvästä, mutta kellot soivat Trumpin puhuessa NATO:n vanhentumisesta olkoonkin, että Trump sanoi myös NATO:n olevan hänelle tärkeä.

Tuohon liittyi myös kielihaasteeni - "obsolete" kun on sangen paljon voimakkaampi termi kuin "vanhentunut". Cambrigdge Dictionary tarjoaa oheisen määritelmän:

"Not in use any more, having been replaced by something newer and better or more fashionable:
Gas lamps became obsolete when electric lighting was invented."

Anyway, tuttuun tapaansa Trump varmuuden vuoksi myös kiisti itsensä samassa haastattelussa, joten luoja yksin tietää, mitä ajattelee. Jos jotain tässä pitäisi arvailla niin tekeillä on ydinaseiden karsimisesta sopimus Venäjän kanssa, jonka yhteydessä unohdettaisiin Ukrainan pakotteet ja tiedä sitten vaikka Ukrainan länsimielisyyskin (toivottavasti ei sitten tule samalla mitään salaista lisäpöytäkirjaa vaikkapa, hmm, Baltian maista).
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kielihaaste: mikä olisi paras suomennos termille "obsolete"?
Sanakirja sanoo tietty esim. vanhentunut, mutta tarkoittaa lähinnä nykyisellään käyttötarkoitukseen sopimaton/kelvoton. Miten tuon nyt paremmin sitten pukisi sanoiksi.

Pahoittelut off-topicista...
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Näinköhän asiat todellakin toimivat noin helposti. Otetaan Venäjän pakotteet pois jos Venäjä suostuu heittämään ison osan ydinaseistaan roskapöntöön. Jos asiat todellakin ovat noin yksinkertaisia, niin luulisi, että ne olisi hoidettu kuntoon jo ikuisuuksia sitten. Mutta katsotaan ja odotellaan, mitä tuleman pitää. Trumpin kohdalla ei enää oikein mikään jaksa yllättää, joten ei ole oikein intoa kirjoittaa hänestä sen kummempaa.
 
Ei off-topicia - Natoahan Trump tuolla termillä luonnehti. Varmaan nosti pulssia mukavasti esim. Baltiassa, joka on pysynyt poissa Venäjän vaikutuspiiristä vain tämän hyödyttömän ja vanhentuneen sotilasliiton ansiosta.
Mutta eihän se, että puhuu Naton vanhenemisesta tarkoita Naton lopettamista, vaan pikemminkin uudistamista. Se, että Euroopan Nato-maat ovat laiminlyöneet puolustustaan ja luottavat aina vain USA:n apuun on ollut jo pitkään huolestuttava trendi. Samalla on tietysti epäreilua amerikkalaisille, että he maksavat myös eurooppalaisten valtioiden puolustuksesta, kun nämä säästävät. Vielä lainaus:

"Sain paljon painostusta, kun sanoin Naton olevan vanhentunut. Se on vanhentunut, koska se ei hoida terroria. Sain kahden päivän ajan paljon painostusta. Ja sitten he alkoivat sanoa että Trump on oikeassa", Donald Trump totesi.

"Ja toinen asia on, että maat eivät maksa reilua osuuttaan, joten meidän oletetaan suojelevan maita. Mutta monet näistä maista eivät maksa mitä niiden tulisi maksaa, joka minusta on hyvin epäreilua Yhdysvaltoja kohtaan. Tämän sanottuani, Nato on hyvin tärkeä minulle. On viisi maata jotka maksavat sen mitä niiden pitää. Viisi. Se ei ole paljon".

Yksi pääsyy vanhentumisretoriikan käyttöön on siis se, että Nato ei hänen mielestään hoida terroria. Mitä noihin maksuihin tulee, niin Virohan ainakin maksaa oman osuutensa. Minusta on ainoastaan hyvä jos Trumpin puheiden seurauksena muutkin Euroopan maat alkavat oikeasti panostaa puolustukseensa. Mutta kuten täälläkin on jo useaan otteeseen todettu, puheet ovat puheita ja teot tulevat näyttämään mihin suuntaan todellisuudessa mennään.

Iso ongelma tässä Trump-keskustelussa on myös se, että Trumpin poukkoilevien lausuntojen lisäksi hänen sanomisiaan tahallaan vääristellään suurissakin medioissa. Pakkaa hämmentää tällä hetkellä niin monia erilaisia toimijoita, jotka haluavat maalata Trumpista juuri tietynlaisen kuvan. Tämä taas vaikeuttaa entisestään analyysiä siitä millaista hänen politiikkansa voisi olla.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Trumpetti aikoo myös jatkaa hauskuttamalla maailmaa twitterissä...

The president-elect was also asked if he would continue to use Twitter after his inauguration, and said he would keep up his habit of publishing streams of messages on the social network.

"It's working - and the tweeting, I thought I'd do less of it, but I'm covered so dishonestly by the press, so dishonestly," he said. "I can go bing bing bing . . . and they put it on and as soon as I tweet it out. This morning on television [channel] Fox: 'Donald Trump, we have breaking news'."


Donald Trump says Merkel made 'catastrophic mistake' on migrants - BBC News
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mutta eihän se, että puhuu Naton vanhenemisesta tarkoita Naton lopettamista, vaan pikemminkin uudistamista. Se, että Euroopan Nato-maat ovat laiminlyöneet puolustustaan ja luottavat aina vain USA:n apuun on ollut jo pitkään huolestuttava trendi. Samalla on tietysti epäreilua amerikkalaisille, että he maksavat myös eurooppalaisten valtioiden puolustuksesta, kun nämä säästävät.

Tosin historian opit ovat tähän nykyiseen Natoon johtaneet ja sen on katsottu olevan yhtenä peruskivistä USA:n vahvalle asemalle maailmassa (kuten muutkin alueelliset puolustussopimukset etenkin Aasiassa). Trumpin tulkinta USA:n kansallisesta edusta tuntuu häkellyttävän kapealta ja lyhytnäköiseltä. Enkä puhuisi mistään "palavasta alustasta" ennenkuin uusi on pitkälle jo tilalla. Tietysti on se ja sama mitä muut EU:n valtiot tekevät (poislukien Britannia ja Ranska) mutta Saksa toki kykenisi sellaiseen massiiviseen puolustuspanostukseen, että USA:ta ei paljon tarvittaisi Euroopassa - vielä jos mies rohkaisisi Berliiniä hankkimaan omia ydinaseita, kuten kampanjan aikana vihjasi olevan kannattavaa Japanille ja Korealle niin avot olisi maailma taas parempi paikka.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pikakommenttina sen verran, että

1. Putinin tapaan, Trumpin tavoite on hajottaa EU. Tämä on perseestä, todella, vaikka EU:lla ongelmansa onkin.
2. Merkel on itsekin myöntänyt virheitään humanitaarisen maahanmuuton osalta ja ajaa nyt - myös vaalien takia - tiukempaa linjaa.
3. NATO:n osalta eurooppalaisten lisämaksut ovat hyvästä, mutta kellot soivat Trumpin puhuessa NATO:n vanhentumisesta olkoonkin, että Trump sanoi myös NATO:n olevan hänelle tärkeä.
Taitaa kohta 3 olla myös yhteneväinen Putinin tavoitteisiin.

§2 taas on yleistä rasistien kosiskelua.

Olisiko Turumpin maailmankuva vain 2 välisiä diilejä? Ja liittoutumat pitää haojoittaa, jotta USA voisi kokoaan (taloudellista että sotilaallista) hyväksi käyttäen tehdä ns hyviä sopimuksia? Sellaista hyväksikäyttöä, jota Trump myös liiketoimissaan harjoittaa eli maksaa sovitusta vain 10 senttiä dollarilta...(Trumpin hyväksikäyttämät pienurakoitsijat lähteenä tälle.)

Mielenkiintoista nähdä, että mikä tulee olemaan Trumpin linja. Itse puhuu montaa USA:n perinteistä linjanvetoa vastaan ja hallinnon ehdokkaat vetää eri virttä. Eli jompi kumpi valehtelee. Vetää tässä samalla lailla kuin ihailemansa Putin, lisää epävarmuutta täysin päinvastaisilla viesteillä...

Toivottavasti CIA hoitaa hommansa ja päästää Trumpin päiviltä ennen perjantaita.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mutta eihän se, että puhuu Naton vanhenemisesta tarkoita Naton lopettamista, vaan pikemminkin uudistamista. Se, että Euroopan Nato-maat ovat laiminlyöneet puolustustaan ja luottavat aina vain USA:n apuun on ollut jo pitkään huolestuttava trendi. Samalla on tietysti epäreilua amerikkalaisille, että he maksavat myös eurooppalaisten valtioiden puolustuksesta, kun nämä säästävät. Vielä lainaus:



Tosin panostus Euroopan puolustukseen on myös antanut USA:lle etuja, joita ilman asema olisi huomattavasti heikompi. Esimerkiksi USA oikeasti tarvitsee näitä NATO- maissa sijaitsevia tukikohtiaan, jos aikoo jatkossakin olla alueella ja mm. Lähi- Idässäkin vahva tekijä. Toisaalta voi myös kysyä, miten paljon USA on maksanut vaikkapa tästä pakolaiskriisistä, joka on kuitenkin hyvin pitkälle amerikkalaisten touhujen seurausta? Mikään taho maailmassa ei hoida terroria. NATO on kyllä ajan saatossa kehittynyt maailman tilanteen mukaan, mutta terrorin torjunnan osalta suurin ongelma lienee eurooppalaisten ja amerikkalaisten näkemyserot siitä, miten terroria pitäisi hoitaa, ei niinkään se, etteikö NATOa voisi teknisesti helposti tuohonkin suuntaan uudistaa.

Ei sillä, itsekin kannatan ehdottomasti linjaa, että NATO- maiden olisi sijoitettava puolustukseensa vähintään se, mitä on NATOssa yhteisesti sovittu.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
- pakolaispolitiikka olisi pitänyt hoitaa siten, että Syyrian ympärille olisi tullut perustaa turvavyöhyke, jonka Persianlahden maat maksavat
Trumphan voisi neuvotella tuon samalla rutiinilla kun Meksikonkin muurin rakentamisen. Tai miksei Meksiko maksaisi sitäkin. Tai Kiina.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
. Toisaalta voi myös kysyä, miten paljon USA on maksanut vaikkapa tästä pakolaiskriisistä, joka on kuitenkin hyvin pitkälle amerikkalaisten touhujen seurausta?
Venäjällä on myös lusikkansa tässä sopassa ja syvällä. Sen sotimisella Syyriassa on yksi iso päämäärä ja se on pakolaisaalto Eurooppaan. Siinä sivussa tekee liittolaisestaan alAssadista kumileimasimen.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Venäjällä on myös lusikkansa tässä sopassa ja syvällä. Sen sotimisella Syyriassa on yksi iso päämäärä ja se on pakolaisaalto Eurooppaan.

Voisitko vastata @Jymäkkä kysymykseen etkä kiertelemällä siirrä ainoata vastuuta Putinille. Kiinnostaa vaan nähdä mitä mieltä olet asiasta.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voisitko vastata @Jymäkkä kysymykseen etkä kiertelemällä siirrä ainoata vastuuta Putinille. Kiinnostaa vaan nähdä mitä mieltä olet asiasta.
Jenkit on vetäneet vihkoon Irakissa ja luoneet terrorismille otollisen maaperän. Osansa tässä on myös irakilaisilla itsellään, kun eivät ole kyenneet saamaan maahan toimivaa hallintoa. Päälle tulee vielä värivallankumoukset, joiden "hoitamiseen" myös eurooppalaiset on osallistuneet. Libyaa voi täysin hyvällä syyllä pitää eurooppalaisena luomuksena ja Syyriassa taas on Euroopan ja Usan pidättäytymistä toimista ja Venäjän aktiivinen rooli.

Pääsyy on kuitenkin islamissa: ne on nyt uskontona omassa ristiretkivaiheessaan.
 

Stigu

Jäsen
On ja ei. Tilastokeskuksen mukaan Euroopassa vanhoista EU-maista Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Tanskassa tai Luxemburghissa ns. Gini-indeksi poikkeaa Suomen lukemista.
Menee ehkä hieman OT, mutta menköön:

Niin, tuo Gini-indeksi mittaa käsittääkseni pelkästään tulojakaumia, mutta esim. Richard Wilkinson ja Kate Pickett ovat kirjoittaneet 350-sivuisen kirjan "Tasa-arvo ja hyvinvointi", jossa on höyryävänä kymenä erilaisia tulojakaumien (ja tulojen) korrelaatiotaulukkoja hyvinvointiin. Mukana sekä globaaleja tutkimuksia että tutkimuksia mm. USA:n eri osavaltioista. Yhteenvedon heidän tuotoksistaan voi ladata oheisesta linkistä (linkki vie ATK-sivulle, josta voi ladata PPT-slidesetin)

The Spirit Level | The Equality Trust

Esim. kalvossa 7 on esitetty, miten voimakkaasti tuloerot kaikissa maissa korreloivat käänteisesti hyvinvoinnin kanssa. Sen sijaan vaikkapa esim. ihmisten keskimääräinen tulotaso (tai BKT) korreloi hyvin vähän hyvinvoinnin kanssa. Näissä tutkimuksissa hyvinvointi-indeksi on koottu useista muuttujista, mm. rikollisuuden määrästä, sosiaaliongelmista, terveysongelmista, lasten ja nuorten oppimistasosta, odotetusta elin-iästä, jne.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Jenkit on vetäneet vihkoon Irakissa ja luoneet terrorismille otollisen maaperän. Osansa tässä on myös irakilaisilla itsellään, kun eivät ole kyenneet saamaan maahan toimivaa hallintoa. Päälle tulee vielä värivallankumoukset, joiden "hoitamiseen" myös eurooppalaiset on osallistuneet. Libyaa voi täysin hyvällä syyllä pitää eurooppalaisena luomuksena ja Syyriassa taas on Euroopan ja Usan pidättäytymistä toimista ja Venäjän aktiivinen rooli.

Pääsyy on kuitenkin islamissa: ne on nyt uskontona omassa ristiretkivaiheessaan.

Pakolaisvyöryssä on kyllä paljon syytä Merkelissä joka esitti kutsun kaikille ja kaikkien puolesta. Sekä tietenkin EU:ssa joka ei saanut rajojaan valvontaan eikä osannut neuvotella Erdon kanssa ajallaan.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jenkit on vetäneet vihkoon Irakissa ja luoneet terrorismille otollisen maaperä.

Niin justiinsa. Tässä vaan ei ole Trumpilla mitään tekemistä. Tosin täällähän jo suomipoika odottaa jopa CIA:n tekevän asialle jotain. On tämä hulvatonta.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Niin justiinsa. Tässä vaan ei ole Trumpilla mitään tekemistä. Tosin täällähän jo suomipoika odottaa jopa CIA:n tekevän asialle jotain. On tämä hulvatonta.

Ei tietenkään ole, mutta kun puhutaan mikä on reilua USA:ta kohtaan, niin ei Trump miltään puhtaalta pöydältä voi joka suhteessa aloittaa, se tässä on useimmilla pointtina takana, ääripäät erikseen molemmin puolin.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Donald J. Trump
2 t ·
Today our nation pauses to honor a legend, an icon, and an American hero. The Reverend Dr. Martin Luther King Jr. lifted up the conscience of our nation -- a towering leader in his day, and a lasting inspiration for all generations to follow.

Our Declaration declares that 'all men are created equal,' and Dr. King challenged our nation to live out that sacred truth: to banish the evils of bigotry, segregation and oppression from the institutions of society and the hearts of men.

His legacy of freedom is the true memorial to his life: no testimonial can pay better tribute than the faces of young children living out their dreams.

But his work is not done: all around us today we see communities and schools falling behind and not sharing in the prosperity of American life. Each of us has a solemn obligation to ensure that no American is left behind -- and that all Americans are fully included in the American Dream. When young Americans of color are left on the sidelines, our nation is denied a lifetime of contributions to this society -- and when any of our American brothers and sisters is forced to live in fear, or poverty, or violence, it is setback for the entire nation.

We rise and fall together, and today we pledge to follow in Dr. King's footsteps so that all Americans may know the full blessings of this God-blessed land.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Iso ongelma tässä Trump-keskustelussa on myös se, että Trumpin poukkoilevien lausuntojen lisäksi hänen sanomisiaan tahallaan vääristellään suurissakin medioissa. Pakkaa hämmentää tällä hetkellä niin monia erilaisia toimijoita, jotka haluavat maalata Trumpista juuri tietynlaisen kuvan. Tämä taas vaikeuttaa entisestään analyysiä siitä millaista hänen politiikkansa voisi olla.

Hyvä tiivistys Trump-keskusteluista kaikkialla. Toki keskustelun ja asioiden seuraamista vaikeuttaa yhtälailla se, että Trump neuvonantajineen (Bannonin vaikutus) selvästi haluaa pitää globaalia ympäristöään epävarmuuden ja hämmennyksen tilassa. Tuohon päälle sitten Trumpin persoonallisuuden vähemmän hyvät puolet, niin objektiivisuuteen pyrkivällä analyytikolla on edessään vaikeasti avattava paketti.

Ei se kuitenkaan välttämättä huononna Trumpin hallinnon neuvotteluasemia, jos vastapuoli marssii pöytään vahvojen (ja mahdollisesti jopa täysin virheellisten) ennakkoluulojen sumentamana.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Vanha perimätietohan kertoo, ettei monissa kohuissa marinoituneen politiikon uraa saa varmasti lopetettua kuin 2 skandaalia. Se, kun löytyy sängystä a) elävän pojan tai b) kuolleen tytön kanssa (koskee miespoliitikkoja)

@El Gordo; ohessa vihdoin järjen ääntä "kultasadekarnevaalin" tiimoilta. Vanha Watergate-hemmo Bob Woodward esittää Fox News -laatukanavan haastattelussa kantansa "Trumpgaten" raporttiin. Clinton Fake News Networkilla on pyörinyt tämäkin raportti samoin kuin Michelle Obaman perintö -"dokumentti". Hip hei!

'Garbage Document': Woodward Says US Intel Should Apologize Over Trump Dossier | Fox News Insider
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös