Yhdysvallat vs. Iran

  • 56 915
  • 502

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yhdysvalloilla on joukkoja Iranin naapurimaissa ja muualla Persianlahden alueella noin 67.000 henkilöä. Muun muassa Irakissa (5.200), Afganistanissa (14.000), Kuwaitissa (16.500), Qatarissa (13.000), Bahrainissa (7.000), Saudi-Arabiassa (3.000) ja Arabiemiraateissa (5.000).

Eli kyllä kohteita löytyy, jos ja kun Iran lähtee kostamaan Qassam Suleimanin kuolemaa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Venäjän kannalta ongelmana voi olla, että Iran ei ole sen kontrollissa. Venäjä on mm. Turkin kaveri, mutta Turkki ja Iran eivät ole keskenään kavereita. Syyriassa Iranin ja Venäjän intressivät osuivat yhteen eikä Venäjä siellä pärjää yksikseen ilman Irania pitämässä Al-Assadia pystyssä. Tuskin Venäjä haluaa ainakaan sotilaallisesti olla hirveän läsnä Irakissa enkä tiedä tarvitseeko Iran Venäjää mihinkään varsinaisesti Irakissa tai haluaako jakaa sitä Venäjän kanssa. Putin tuskin haluaa hirveästi sotkeutua Lähi-Itään, koska riskit on suuret että homma menee ihan pieleen, jos siellä alkaa liikaa ottamaan roolia. Venäläisiä taas kotona tuskin jotkut lähi-idän seikkailut kiinnostaa. Muistaa varmaan Afganistanin joka oli vauhdittamassa koko NLn hajoamista.
Iranilla on ainakin venäläistä sotateknologiaa ilmeisen merkittävässä roolissa. Etenkin S-300 it-ohjusjärjestelmiä (joilla onnistunee muukin kuin vain matkustajakoneiden tiputtaminen, vaikka tuosta olleet viimemmäksi isosti esillä) ja ilmeisesti myös Venäjän virallinen lupa että myyvät tuoreempia S-400 systeemejä jos Iran virallisesti niitä pyytää. Ei niitä toki lennokkeja vastaan käytettäisi, mutta miehitetyillä vehkeillä ja esim. risteilyohjuksilla saattaisi olla haastavaa puhkoa puolustettuja kohteita. Tosin noiden vehkeiden kuntoisuutta vaikka on hehkutettu, niin niitä ei ole ilmeisesti kertaakaan käytetty nykyaikaista länsikalustoa vastaan, joten varsinainen teho taitaa olla kaikille tahoille arvoitus. Esimerkiksi Syyriassakin taitaa/taisi järjestelmiä olla, mutta pysyivät hiljaa länsivaltojen iskujen aikana. Tiedä sitten haluaako Venäjä pitää salassa järjestelmien tehokkuutta, vai tehottomuutta.
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Katselin jotain randomia twitter clippiä nähtävästi siitä hetkestä kun ohjukset lenteli taivaalla. Huh en tiedä mitä siinä tilanteessa omassa päässä liikkuisi.

Helppoa se on täällä Suomessa poijjaat ja tytöt.
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
IS:n uutisista kopsattu.

”CNN:n mukaan Iranin vallankumouskaarti ilmoitti viestintäpalvelu Telegramissa, että mikäli Yhdysvallat vastaa sen ohjusiskuihin, iskee Iran seuravaksi Yhdysvaltojen maaperällä. Vallankumouskaarti uhkaa myös iskuilla Arabiemiraattien Dubaihin ja Israelin Haifaan, mikäli Irania pommitetaan.”
 
Stirner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Che Guevara

Noniin, nyt menee mielenkiintoiseksi. Vähän odotellutkin milloin jenkkien maaperällä alkaa tapahtumaan, helppoa se on tappaa siviilejä toisella puolella maapalloa joten tulisiko vähän perspektiiviä asioihin jos omassakin verkossa alkaa soimaan.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Noniin, nyt menee mielenkiintoiseksi. Vähän odotellutkin milloin jenkkien maaperällä alkaa tapahtumaan, helppoa se on tappaa siviilejä toisella puolella maapalloa joten tulisiko vähän perspektiiviä asioihin jos omassakin verkossa alkaa soimaan.
Mistä vetoa, että USA:n kosto se hirmuinen vasta onkin, jos USA:n maaperällä kosahtaa Iranin toimesta? Ei ne siinä kohtaa enää yksinkertaisesti voi olla näyttämättä Iranille sitä, kumpi jyrää ja kenet jos ihan tosissaan ruvetaan leikkimään. Siinä on jo kyse kasvoista ja niiden menettämisen vaarasta. En kiistä etteikö se tulisi kalliiksi, mutta kyllä se täysin toteutettavissa olisi.
 
Epäilemättä näin tulisi tuossa skenaariossa tapahtumaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mistä vetoa, että USA:n kosto se hirmuinen vasta onkin, jos USA:n maaperällä kosahtaa Iranin toimesta? Ei ne siinä kohtaa enää yksinkertaisesti voi olla näyttämättä Iranille sitä, kumpi jyrää ja kenet jos ihan tosissaan ruvetaan leikkimään. Siinä on jo kyse kasvoista ja niiden menettämisen vaarasta. En kiistä etteikö se tulisi kalliiksi, mutta kyllä se täysin toteutettavissa olisi.

Jos karttaa ja muita faktoja katsoo niin Iran on moninkertaisesti hankalampi vastus kuin Irak oli kahdesti. Pelkät ilmavoimat eivät riitä maan miehittämiseen: sinne tarvittaisiin satojatuhansia maasotilaita, eikä se olisi yhtään niin hauskaa ja lyhyttä kuin Irakin miehitykset (joista jälkimmäinen sangen nopeasti kääntyi epäsuosituksi ja johti lopulta melkoisen huonoon tulokseen USA:lle). Notta jos järjellä asiaa harkittaisiin niin kannattaisi ehkä jättää väliin ja tyytyä vain laajoihin ilmaiskuihin. Vaan järki ja modernit republikaanihallinnot eivät ihan säännöllisesti toisiaan kohtaan, Trumpista nyt puhumattakaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ukrainalainen lentokone räjähtänyt ilmassa. Pari minuuttia tämän jälkeen iranilainen uutistoimisto ilmoittanut kyseessä olleen tekninen häiriö. Saataisiinpa länteenkin yhtä nopea onnettomuustutkintaviranomainen.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Nyt vaan joku aikuinen ottaa Trumpilta kännykän pois ja naputtelee twitteriin jonkun tyhjänpäiväisen, tavallaan uhkaavan, mutta ei kuitenkaan konkreettisen viestin. Kriisi on saatava laukeamaan. Irania on testattu eivätkä näköjään säikähtäneet Suleimanin murhaakaan.

Pakkopaita on varmaan helppo pukea, mutta suukapula saattaisi näyttää pahalta TV:ssä. Olisikohan mahdollista huumata Trump niin että suusta ei tulisi yhtään järkevää sanaa - toki ongelmana se, miten erotamme huumatun "normaalista". Ja jos huumattu Trump sanoisi jotain, osaisikohan lukea teleprompterista liennyttävän viestin?

Autoilijana olen luonnollisesti hermostunut tilanteesta, jossa öljyn hinta kohoaa pilviin Trumpin toiminnan seurauksena. Työmatkat kallistuvat enkä edes saa äänestää tulevissa vaaleissa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt vaan joku aikuinen ottaa Trumpilta kännykän pois ja naputtelee twitteriin jonkun tyhjänpäiväisen, tavallaan uhkaavan, mutta ei kuitenkaan konkreettisen viestin. Kriisi on saatava laukeamaan. Irania on testattu eivätkä näköjään säikähtäneet Suleimanin murhaakaan.
Jos käy niin, että näissä ohjusiskuissa ei tosiaan ole kuollut amerikkalaisia, niin eiköhän se ole ollut Iranin puolelta tarkoituksellista. Nyt ammuttiin muutama ohjus näyttääkseen sisäpoliittisesti, että Iranin johto ei pelkää jenkkejä. Oikeastihan isku vaikuttaa olleen niin kesy, että kyllä siellä taidetaan pelätä jenkkien mahdollisia iskuja.

Iranin johdolta tällaista nuoralla tanssimista. Halutaan näyttää ettei pelätä jotta ei menetettäisi kasvoja, vaikka oikeasti pelätään.

Nyt sitten pallo jenkkien puolella, että ovatko he näyttäneet tarpeeksi hauista sisäpoliittisesti, sekä luottavatko siihen, että Iran jättää jatkossa lähi-idän öljyntuotannon omilleen.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Ukrainalainen lentokone räjähtänyt ilmassa. Pari minuuttia tämän jälkeen iranilainen uutistoimisto ilmoittanut kyseessä olleen tekninen häiriö. Saataisiinpa länteenkin yhtä nopea onnettomuustutkintaviranomainen.

On se omituista kyllä, että välittömästi pystytään sanomaan onnettomuuden syy. Kone oli muuten Boeingin kone.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On se omituista kyllä, että välittömästi pystytään sanomaan onnettomuuden syy. Kone oli muuten Boeingin kone.
Ei välttämättä. Jos koneen lentäjät ovat ehtineet raportioida teknisestä viasta ennen putoamista. Toki varsin sopivaan aikaan sattunut mutta ei sentään ihan pois suljettua etteikö voisi olla tekninen vika taustalla.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ukrainalainen lentokone räjähtänyt ilmassa. Pari minuuttia tämän jälkeen iranilainen uutistoimisto ilmoittanut kyseessä olleen tekninen häiriö. Saataisiinpa länteenkin yhtä nopea onnettomuustutkintaviranomainen.
Tässä on kyllä kovasti paljon mietittävää sekä tutkijoille että (salaliitto)teoreetikoille; sattuma, yhteensattuma vai vihollisen juonittelua? - kuten Stalin aikoinaan pohti.
 
Baldrick

Jäsen
Jos käy niin, että näissä ohjusiskuissa ei tosiaan ole kuollut amerikkalaisia, niin eiköhän se ole ollut Iranin puolelta tarkoituksellista. Nyt ammuttiin muutama ohjus näyttääkseen sisäpoliittisesti, että Iranin johto ei pelkää jenkkejä. Oikeastihan isku vaikuttaa olleen niin kesy, että kyllä siellä taidetaan pelätä jenkkien mahdollisia iskuja.

Iranin johdolta tällaista nuoralla tanssimista. Halutaan näyttää ettei pelätä jotta ei menetettäisi kasvoja, vaikka oikeasti pelätään.

Nyt sitten pallo jenkkien puolella, että ovatko he näyttäneet tarpeeksi hauista sisäpoliittisesti, sekä luottavatko siihen, että Iran jättää jatkossa lähi-idän öljyntuotannon omilleen.

Tai nythän Iran on ilmoittanut, että on vastannut YK:n sääntöjen mukaan ja käyttävät Trumpin mantraa, että eivät tahdo eskalaatiota ja sotaa. Käytännössä näyttäisi siltä, että Iran laittaa Trumpia vaikean valinnan eteen. Jos ei tule vastahyökkäystä, USA näyttää heikolta ja Iran voitti konfliktin. Jos Trump hyökkää vastaan, tekee hän USA:sta sodanlietsojan ja sen aggressiivisen osapuolen. Varsinkin, kun Iran ei aiheuttanut kaiketi edes hengenmenetyksiä jenkeille. USA:n on vaikea hakea liittolaisia tai YK:n pyhitystä jatkotoimenpiteille, jos/kun päättää iskeä takaisin.

Eiköhän Trump jotain ilmaiskuja vähintään vastapalloon laita, vaikea kuvitella, että toteaisi tilanteen nyt olevan tässä ja perääntyisi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vähän aikaa sitten Trump oli julkisuudessa virkasyytteestään. Kuten aina ennenkin Trumpin kannalta ikävien asioiden noustessa esille, Trump osoittaa twiitillä haluamansa uuden aiheen. Suleimania ei tapettu twiitillä, vaan lenokki-iskulla, mutta twiiteillä Trump ärsytti Irania lisää ja maalittamalla Iranin kulttuurikohteet twiitissä, keskustelu siirtyi lännessä Trumpin näyttämälle polulle virkasyytteiden yms sijasta.

Seuraavaksi tulee jossain vaiheessa lisää Iranin heikkoja vastaiskuja ja USA:kin ryhtynee rajoitettuihin toimiin käsikirjoituksen mukaisesti. Kohta on vaalit USA:ssa, ja Iranin kysymys tulee ratkaista ennen marraskuun vaaleja yhdessä aivan loistavan Kiinan kauppasopimuksen kanssa (Trumpin käyttämä luonnehdinta tulevaisuudessa). Ja niin käy, että Trump valitaan. Mikä on yksi Iranin painostamisen poliittisia päätavoitteita, koska muualta on vaikea menestystä repiä. Kotimaan talous voi hyvin, mutta sen lisäksi.
 
Morgoth

Jäsen
Etenkin S-300 it-ohjusjärjestelmiä (joilla onnistunee muukin kuin vain matkustajakoneiden tiputtaminen, vaikka tuosta olleet viimemmäksi isosti esillä) ja ilmeisesti myös Venäjän virallinen lupa että myyvät tuoreempia S-400 systeemejä jos Iran virallisesti niitä pyytää.

Nämä joutunevat testiin tässä ihan lähiaikoina ja näemme mihin niistä on. Voi olla todennäköistä, että S-300 on jo jälleen toiminut loistavasti ja saatu yksi matkustajakone taivaaltakin alas. Aika vaaralliselta tilanne tuntuu tai tämähän voi pian eskaloitua täysimittaiseksi sodaksi tai ainakin sellaiseksi jossa ohjukset lentelevät edes takaisin. En kuitenkaan vähättelisi sellaistakaan sotaa. Itseasiassa se lienee jo aivan hirveää mikäli sitä ruvetaan tosissaan tekemään ja kaupunkeja pistämään raunioiksi puolin jos toisin.

USAn on periaatteessa pitänyt jo päättää jatkotoimista samalla, kun Suleimani päätettiin tappaa. Kostoisku oli odotettu ja siihen valmistauduttu, joten eihän tätä tähän voida jättää. Osa varmaan USAn hallinnossa jopa tyytyväisiä, koska nythän saadaan hyvä syy käydä Iranin kimppuun oikein kunnolla. Ymmärtääkseni USA on siirtänyt jonkun verran joukkoja lisää alueelle heti sen jälkeen, kun Suleimani tapettiin. Alueella on ilmeisesti vain yksi lentotukialus (H. Truman - valitettavan osuva nimikin) tällä hetkellä, joten varmaan paljon voi päätellä jos joku toinenkin suuntaa tuonne lähiaikoina.

Sarajevon laukaukset - toivottavasti historia ei toista taas itseään.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Jos käy niin, että näissä ohjusiskuissa ei tosiaan ole kuollut amerikkalaisia, niin eiköhän se ole ollut Iranin puolelta tarkoituksellista. Nyt ammuttiin muutama ohjus näyttääkseen sisäpoliittisesti, että Iranin johto ei pelkää jenkkejä. Oikeastihan isku vaikuttaa olleen niin kesy, että kyllä siellä taidetaan pelätä jenkkien mahdollisia iskuja.

Iranin johdolta tällaista nuoralla tanssimista. Halutaan näyttää ettei pelätä jotta ei menetettäisi kasvoja, vaikka oikeasti pelätään.

Nyt sitten pallo jenkkien puolella, että ovatko he näyttäneet tarpeeksi hauista sisäpoliittisesti, sekä luottavatko siihen, että Iran jättää jatkossa lähi-idän öljyntuotannon omilleen.
Sisäpoliittisesti ongelmat ovat Valloissa suurempia, kaiketi FOXissa halutaan verta kentälle. Moni haukka näkisi mielellään enemmän voimannäyttöä, mutta uskon itsekin. että vajakille on tehty nyt erittäin selväksi, että suu soukemmalle. Tuskin vaikuttaa mitenkään Trumpin kannatukseen, toisaalta sota luultavasti nostaisi sitä ainakin joksikin aikaa. Ihmiset hakisivat turvaa vahvasta johtajasta, mikä on absurdia tässä tilanteessa.

Iranissahan tiedotusvälineet ovat tiukasti kontrollissa, joten uutisointi 80 kuolleesta jenkistä menevät kotirintaman tynnyttämiseen. Nyt me näytettiin niille. Kumpikin osapuoli voisi esiintyä voittajana, uskon, että näin käykin. Eskaloitumista ei kukaan järkevä päättäjä halua.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös