Mutta ”Iran osoitti ettei pelkää”KOKO MAAILMA odotti Hesarin mukaan henkeään pidätellen, mutta 3. maailmansota onkin nyt peruttu, kun Iran ampui jotain tyhjiä taloja sorakasoiksi? Olen yllättynyt.
Right. No hyvä näin.
Mutta ”Iran osoitti ettei pelkää”KOKO MAAILMA odotti Hesarin mukaan henkeään pidätellen, mutta 3. maailmansota onkin nyt peruttu, kun Iran ampui jotain tyhjiä taloja sorakasoiksi? Olen yllättynyt.
Niin, eli Iran ei enää noudata sopimusta sen jälkeen kun yksi sopimuksen tärkeimmistä osapuolista päätti yksipuolisesti irtisanoutua sopimuksesta ilman mitään konkreettisia esitettyjä todisteita siitä että Iran olisi sitä ennen sopimusta rikkonut ja EU:kin totesi ettei ole todisteita Iranin sopimusrikosta.
Samaan hengenvetoon voisi todeta että Irakin "joukkotuhoaseiden" jälkeen nämä tämänpäiväiset "uskomme että Iran ampui koneen alas ja meillä on todisteita asiasta"-puheet USA:n taholta eivät vielä todellakaan tarkoita että näin olisi käynyt.
Tässä taidat olla oikeassa.
Iranin kannalta ongelmallista on, että vaikka öljystä sais rahaa, niin pakotteet pitää isot firmat poissa ja sitä kautta ei tule taloudellista vipinää. Joten eurooppalainen maksuliikenne on oikeastaan vain kiusaa jenkeille, ei kovin paljona apua Iranille.
Valitettavan odotettua, jos pitää paikkansa. USA:n asiantuntijat olettavat, että kone pudotettiin vahingossa. Konetta luultiin amerikkalaiseksi sotilas- tai tiedustelukoneeksi. Täytyy odotella tutkimusta.
Ohjus tiputti matkustajakoneen, kertovat lähteet. Tai väittävät, miten vaan.
Yhdysvaltalainen tv-kanava: Yhdysvallat pitää todennäköisenä, että Iran ampui alas ukrainalaisen matkustajakoneen – Iran kiisti osallisuutensa
Enpä usko, että ikinä myöntävät mitään, vaikka dataa löytyisi kuinka paljon hyvänsä. Eivät venäläisetkään ole aikeissa tunnustaa sen malesialaiskoneen alasampumista, vaikka todisteita on pilvin pimein - ei ainoastaan todisteita alasampumisesta vaan todisteita härskeistä peittely-yriyksistä.Itse pidin tätä alusta asti lähes varmana, koska vaikea uskoa sattumiin varsinkaan tällaisiin.
Katsellaan kuitenkin vielä miten tilanne etenee. Toki Iran tämän varmaan kieltää vai tuleeko heiltä ulostulo vahingosta?
Enpä usko, että ikinä myöntävät mitään, vaikka dataa löytyisi kuinka paljon hyvänsä. Eivät venäläisetkään ole aikeissa tunnustaa sen malesialaiskoneen alasampumista, vaikka todisteita on pilvin pimein - ei ainoastaan todisteita alasampumisesta vaan todisteita härskeistä peittely-yriyksistä.
Meikämanne, suomalainen viestittäjä taisi sittenkin yliarvioida iranilaisten it-sotilaiden, heidän johtosysteeminsä toimivuuden, skarppiuden.
Koko nimilista oli varsin persialainen. Itse nopealla selaamisella huomasin vain yhden ruotsalaisperäisen sukunimen. Lieni lapsiperhe, jossa oli iranilainen äiti.
Enpä usko, että ikinä myöntävät mitään, vaikka dataa löytyisi kuinka paljon hyvänsä. Eivät venäläisetkään ole aikeissa tunnustaa sen malesialaiskoneen alasampumista, vaikka todisteita on pilvin pimein - ei ainoastaan todisteita alasampumisesta vaan todisteita härskeistä peittely-yriyksistä.
Yhdysvallat vs Iran
Arvelin menehtyneissä olleen myös monia afgaaneja, Iranissa leirillä kasvaneita pakolaisia. Hädänalaisia vuosilomallaan, joulun aikoihin.
Nyt ei joulun aika, nyt on tammikuu.
Ihmisten tappamisen suhteen USA voitti Vietnamin sodan noin 16-0. Ei kai mikään osa maailmaa ole lopultakaan käräjäoikeus, Paasikiveä noin lievästi mukaillen. Todella valitettavasti.
Iranin intressi on saada ydinase. Se auttaisi huomattavasti sen päämäärissä eli alueellinen johtajavaltio sekä muslimien pomo. Ei olisi lankaan yllättävää, että Saudit on kohta ydinaseiden perässä myös, koska saudit halutaan syrjäyttää..Minusta todella huono tilanne. Iran tulisi saada noudattamaan tarvittaessa uutta sopimusta ja USA takaisin uuteen sopimukseen. Muuten toimivuus on ongelmallista.
Ei olisi lankaan yllättävää, että Saudit on kohta ydinaseiden perässä myös, koska saudit halutaan syrjäyttää..
Kreikkalais-katolisten Joulupäivä oli 7. Tammikuuta. Joten ne, jotka olivat menossa Ukrainaan, olivat palaamassa joululomaltansa - opiskelijat ja duunarit.