Yhdysvallat vs. Iran

  • 56 568
  • 502

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
KOKO MAAILMA odotti Hesarin mukaan henkeään pidätellen, mutta 3. maailmansota onkin nyt peruttu, kun Iran ampui jotain tyhjiä taloja sorakasoiksi? Olen yllättynyt.
Mutta ”Iran osoitti ettei pelkää”

Right. No hyvä näin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin, eli Iran ei enää noudata sopimusta sen jälkeen kun yksi sopimuksen tärkeimmistä osapuolista päätti yksipuolisesti irtisanoutua sopimuksesta ilman mitään konkreettisia esitettyjä todisteita siitä että Iran olisi sitä ennen sopimusta rikkonut ja EU:kin totesi ettei ole todisteita Iranin sopimusrikosta.

Aiemmin totesin, että Iran on temppuilut USA:n ollessa sopimuksessa ja kerroin mm. Iranin terroristisesta toiminnasta. Tämähän oli USA:n lähdön yksi syy. Se ei halunnut olla sopimuksessa maan kanssa, joka lisää vaikutusvaltaansa alueella sodan ja terrorin avulla ja ulottaa ne lisäksi Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan.

Mutta ydinsopimuksesta Iran piti USA:n aikana kiinni, koska katsoi sen palvelevan mainiosti omia päämääriään. Iran sai kauppaa lännen kanssa, helpotusta öjyn vientiin ja Iran sai samalla rakennettua mm. Syyriaan ja Jemeniin proxyja ja iskuja.

Samaan hengenvetoon voisi todeta että Irakin "joukkotuhoaseiden" jälkeen nämä tämänpäiväiset "uskomme että Iran ampui koneen alas ja meillä on todisteita asiasta"-puheet USA:n taholta eivät vielä todellakaan tarkoita että näin olisi käynyt.

USA ei ole ilmoittanut kantaansa kuin sen verran, että pitää ohjusta todennäköisenä. Jos Iran suostuu vauritoituneen (toisen) mustan laatikon analysointiin USA:ssa, syy on helpompi löytää.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä taidat olla oikeassa.

Iranin kannalta ongelmallista on, että vaikka öljystä sais rahaa, niin pakotteet pitää isot firmat poissa ja sitä kautta ei tule taloudellista vipinää. Joten eurooppalainen maksuliikenne on oikeastaan vain kiusaa jenkeille, ei kovin paljona apua Iranille.

Ja maksuliikenteessä mukana mahdollisesti Venäjä ja Kiina, jos se avataan. EU:lle saattaa paljastua vähitellen se, että yhteistyö Kiinan ja Venäjän kanssa Iranin osalta palvelee kyllä varsinkin Iranin ja Venäjän, mutta myös Kiinan päämääriä. Jossain vaiheessa huomenna pohditaan, mitä EU todellisuudessa tavoittelee ja mikä on Kiinan ja Venäjän rooli Iranin asemien vahvistamisessa ja onko kokonaisuus se, mitä EU hakee.
 

Morgoth

Jäsen
Valitettavan odotettua, jos pitää paikkansa. USA:n asiantuntijat olettavat, että kone pudotettiin vahingossa. Konetta luultiin amerikkalaiseksi sotilas- tai tiedustelukoneeksi. Täytyy odotella tutkimusta.

Tässä voisi aueta USAlle mielenkiintoinen tilaisuus jotenkin käyttää tätä Irania hallintoa vastaan ei-sotilaallisesti, mutta toki Iranin lehdistö lienee pappien kontrollisissa niin aika vaikeaa varmaan saada mitään viestiä läpi.

Toisaalta hautajaisissa kuolee 50 ihmistä eikä se ilmeisesti mikään kamalan suuri juttu maassa ole niin onko yksi vahingossa alasammuttu lentokonekaan muuta kuin Allahin tahto? Seuraillaan tai mielenkiintoisinta ehkä miten Iranin hallinto yrittää peitellä tämän kansaltaan.

Sotilaita varmaan taas kiinnostaa Iranin ilmatorjunnan todellinen taso, kyvykkyys ja sen sotilaiden taidot/liipasinherkkyys. Ei mitään primaa se vissiin ole, kun vielä pääkaupunkia käytännössä ovat olleet puolustamassa.

EDIT. Onkohan Teheranista linjat kuumana jo Moskovaan, että miten tuhota todisteet tälläisissä tilanteissa?

EDIT2. Tulipa mieleen, että USA tiesi jo tämän eilen tai oikeastaan varmaan lähes heti tapahtuman jälkeen. Mikäli se on kerran havainnut IT-ohjuksien lämpöjäljet ja tietää varsin hyvin mihin kone putosi. Annettiinko Iranin kaivaa omaa kuoppaansa ja esitettiin tietämättömiä?
 
Viimeksi muokattu:

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset

Itse pidin tätä alusta asti lähes varmana, koska vaikea uskoa sattumiin varsinkaan tällaisiin.

Katsellaan kuitenkin vielä miten tilanne etenee. Toki Iran tämän varmaan kieltää vai tuleeko heiltä ulostulo vahingosta?
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Meikämanne, suomalainen viestittäjä taisi sittenkin yliarvioida iranilaisten it-sotilaiden, heidän johtosysteeminsä toimivuuden, skarppiuden.
Hupsista keikkaa, oho. Väärässäkö olin jälleen kerran.

Kanadalaisista uhreista moni saattoi olla persialaisia eli Iranin kansalaisten sukulaisia.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Itse pidin tätä alusta asti lähes varmana, koska vaikea uskoa sattumiin varsinkaan tällaisiin.

Katsellaan kuitenkin vielä miten tilanne etenee. Toki Iran tämän varmaan kieltää vai tuleeko heiltä ulostulo vahingosta?
Enpä usko, että ikinä myöntävät mitään, vaikka dataa löytyisi kuinka paljon hyvänsä. Eivät venäläisetkään ole aikeissa tunnustaa sen malesialaiskoneen alasampumista, vaikka todisteita on pilvin pimein - ei ainoastaan todisteita alasampumisesta vaan todisteita härskeistä peittely-yriyksistä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Enpä usko, että ikinä myöntävät mitään, vaikka dataa löytyisi kuinka paljon hyvänsä. Eivät venäläisetkään ole aikeissa tunnustaa sen malesialaiskoneen alasampumista, vaikka todisteita on pilvin pimein - ei ainoastaan todisteita alasampumisesta vaan todisteita härskeistä peittely-yriyksistä.

Edelleenkin, jos tiedot pitävät paikkansa ohjuksella pudottamisesta, pidän mahdollisena, että Iran tulee virheensä myöntämään. Jenkeillä on signaalidataa tilanteesta, jossa venäläisvalmisteiseen Tor M-1-järjestelmän tutka lukittui koneeseen. Ilmatorjunta oli päällä Iranin oman iskun takia.
 

Morgoth

Jäsen
Meikämanne, suomalainen viestittäjä taisi sittenkin yliarvioida iranilaisten it-sotilaiden, heidän johtosysteeminsä toimivuuden, skarppiuden.

Ei varmaan täysin mahdoton ajatus, että jenkkien elso olisi saanut Iranin ITn näkemään vain neitsyeitä taivaalla ja innokkaat IT-sotilaat lunastamaan taivaspaikkojaan. Se saisi varmaan Iranin johdon enemmän kuin huolestumaan mikäli heidän johtamisjärjestelmänsä olisivat noin haavoittuvia eikä kyse vain jostakin yksittäisestä virheestä. Eihän systeemi voi olla kovinkaan hyvä, jos maan suurimmalta lentokentältä nuosevaa siviililentokonetta ei pystytä merkitsemään tai erottamaan mahdollisesta sotilaskohteesta.
 
Viimeksi muokattu:

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Koko nimilista oli varsin persialainen. Itse nopealla selaamisella huomasin vain yhden ruotsalaisperäisen sukunimen. Lieni lapsiperhe, jossa oli iranilainen äiti.

Arvelin menehtyneissä olleen myös monia afgaaneja, Iranissa leirillä kasvaneita pakolaisia. Hädänalaisia vuosilomallaan, joulun aikoihin.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Enpä usko, että ikinä myöntävät mitään, vaikka dataa löytyisi kuinka paljon hyvänsä. Eivät venäläisetkään ole aikeissa tunnustaa sen malesialaiskoneen alasampumista, vaikka todisteita on pilvin pimein - ei ainoastaan todisteita alasampumisesta vaan todisteita härskeistä peittely-yriyksistä.

Näinhän se on. Tosin jos se on viimeinen keino välttää joku todella paha eskaloituminen, niin vahinkona voisivat sen enintään myöntää. Ei todennäköistä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Iran ajaa kaaosta:


Jemen pestään siis syytteistä, ja tekijä on ehkä vielä jonkun yllätykseksi Iran (tai Irakista Iranin proxyt tai Iran). Jos vuodettu raportti on faktaa, kuten oletan, hyvin tulee esille myös se, mitä aiemmin kirjoitin Iranin toimista.

Raportin mukaan hutheille virtaa edelleen aseita, kuten rynnäkkökiväärejä, sinkoja, panssarintorjuntaohjuksia sekä kehittyneitä ohjusjärjestelmiä. Huthit on asetettu asevientikieltoon 2015. Iran on toistuvasti kiistänyt, että se aseistaa hutheja, jotka ovat Jemenin shiialainen vähemmistö.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Nämä lienevät sitten lopun aikojen merkkejä kun suhtautuu "läntisiin tiedustelulähteisiin" vain noin lievästi vakavammin kuin RT-uutisiin. Eli miten sitten lieneekään, ehkä totuus on jossain puolessavälissä tmv.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Yhdysvallat vs Iran

-Yhdysvallat tappaa iranilaisen terroristijohtajan, 1-0
-Terroristijohtajan hautajaisissa iranilaiset tallovat toisiaan 50 kuoliaaksi, 51-0
-Iran iskee raketeilla Yhdysvaltojen sotilastukikohtiin, 0 kuollutta, 51-0
-Iran ampuu alas omalta pääkentältään lähtevän matkustajalennon, matkustajat pääosin iranilaistaustaisia, 176 kuollutta, 226-0.

On tuo Iran melkoinen paskavaltio, ei kukaan täysipäinen ole sen kulmassa tässä taistossa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kuten aiemmin totesin, Iran voisi olla avoin onnettomuustutkinnalle. Näyttäisi näin myös tapahtuvan. Iran on pyytänyt tiedustelutietoa Kanadan Trudeaun puheen jälkeen. Trudeau kertoi Kanadan saaneen kumppaniensa tiedot ja oma tiedustelu kertoi ohjuksesta. Lisäksi Iranin ulkoministeriö kutsuu lentokonevalmistaja Boeingin mukaan tutkimaan koneen maahansyöksyä. Boeing ei vielä ollut saanut kutsua, mutta eiköhän tämä kutsu mene maaliin asti.

Sekin kannattaa huomioida, että kone lensi melko alhaalla. Siihen yltää silloin olalta laukaistava ohjus, joita on alueella varmaan useammalla ryhmällä. Katsoin onnettomuusvideon, jossa väitetysti ohjus räjähtää. Sen jälkeen palava kappale jatkoi lentoaan, mutta vajoten alaspäin ja kääntyen kohti kenttää (ilmeni myöhemmin piirroksesta). Tämä viittaisi pienempään ohjukseen.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihmisten tappamisen suhteen USA voitti Vietnamin sodan noin 16-0. Ei kai mikään osa maailmaa ole lopultakaan käräjäoikeus, Paasikiveä noin lievästi mukaillen. Todella valitettavasti.

Kyllähän Iran on tappanut noista 225 ihmistä, ja Yhdysvallat yhden.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minusta todella huono tilanne. Iran tulisi saada noudattamaan tarvittaessa uutta sopimusta ja USA takaisin uuteen sopimukseen. Muuten toimivuus on ongelmallista.
Iranin intressi on saada ydinase. Se auttaisi huomattavasti sen päämäärissä eli alueellinen johtajavaltio sekä muslimien pomo. Ei olisi lankaan yllättävää, että Saudit on kohta ydinaseiden perässä myös, koska saudit halutaan syrjäyttää..
Ainoa toimiva ratkaisu on vaihtaa Iranissa regime. Helpommin sanottu kuin tehty.
 

Morgoth

Jäsen
Ei olisi lankaan yllättävää, että Saudit on kohta ydinaseiden perässä myös, koska saudit halutaan syrjäyttää..

Saudit hyvin pitkälle rahoitti Pakistanin ydinaseen 1970-luvulla ja jonkinlaisia arvailuja että Pakistanilla ja Saudeilla olisi kenties jokin salainen sopimus asiasta. Todisteita toki ei kai ole aiheesta. Kielttämättä olisi ihan nerokas peliliike Saudeilta ollut aikoinaan.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Kreikkalais-katolisten Joulupäivä oli 7. Tammikuuta. Joten ne, jotka olivat menossa Ukrainaan, olivat palaamassa joululomaltansa - opiskelijat ja duunarit.

Nythän tässä koneessa taisi olla pääasiassa iranilaisia, jotka asuivat pysyivästi tai opiskelivat Kanadassa ja olivat palaamsssa lomilta takaisin. Trudeau taisi puhua, että noin 130 koneen matkustajista oli tulossa Kanadaan ja Kiovasta olisi lähtenyt jatkolento Torontoon. Muutenkin kaikki tuossa lentokoneessa taisivat olla pääasiassa iranilaistaustaisia, jotka olivat menossa Kiovan kautta sitten omiin asuinmaihinsa.

Tässä tuli mietittyä sitäkin, että tämä koneen pudotus saattoi olla aikamoinen onnenpotku Trumpille oman Iran-linjansa suhteen. EU (ja Kanada) ovat olleet vastahakoisia lähtemään mukaan tuohon maximum pressure-kampanjaan ja EU-maat ovat olleet vastahakoisia luopumaan ydinkieltosopimuksesta, vaikka tuo sopimus on vaikuttanut jo aika kuolleelta sen jälkeen kun USA lähti siitä ja viimeistään nyt Suleimanin tapon jälkeen myös Iran sanoi lopettavansa sen noudattamisen. Nyt Iran näyttävästi ampui alas siviililentokoneen, jossa oli useampi EU-kansalainen, joten tuo nyt periaatteessa antaisi EU:lle hyvän syyn (tai melkeinpä velvoitteen) asettaa talouspakotteita ja irroittautua tuosta sopimuksesta menettämättä kasvojaan (jos siis tuohon sopimuksesta irroittautumiseen on ylipäätään haluja).
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Olisi ollut helpompaa vaan myöntää, että kävi moka. Vaan kun tilaisuus on, niin vaativat tiedustelutietoja, jotta saisivat muiden kyvykkyyden selville.

Iranilaiset tietää ihan tarkkaan, että mitä tapahtui.

Mustat laatikot voipi mennä epäkuntoon iranilaisella varastohyllyllä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös