Yöketju (klo 24:00–06:00)

  • 474 230
  • 5 184
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Hitto millonkohan viimeksi oon laittanut viestin tähän ketjuun..? En kyllä muista. Mulla oli tossa reilu viikon pituinen putki jolloin menin säntillisesti ennen keskiyötä pehkuihin. Noh, eilen sitten venähti vahingossa melkein aamuviiteen ja heräsin vasta joskus klo 13 jälkeen niin että tässä sitä varmaan ollaan vielä jokunen tunti ennen kuin väsy tulee.
 

Glove

Jäsen
Nyt ihan oikeasti.
No nyt repesin ihan täysin. Suuri uutinen, Suomessa sataa talvella lunta ja siitä pitää ihan livelähetystä tehdä. Eivät vissiin keksineet koronasta enää mitään kirjoitettavaa Niin piti tämmöinen ”uutinen” tehdä.
 

Katsonvaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit LFC
Sulla on sen verran vahvasti angstaavaa juttua ollut, että hellyn antamaan wanhan mielenterveyspotilaan neuvon. Vuokraa pikku palsta, sellanen aari vaikka, ja viljele siellä perunoita, porkkanoita, sipuleja, mitä nyt huvittaakaan. Se on oikeasti todella rauhoittavaa ja palkitsevaa. Hyvällä säällä siellä köllöttelee ainakin puolet ajasta vaan lepotuolissa ja ihmettelee itsekseen.
 

Glove

Jäsen
No kirjoitetaan nyt pitkästä aikaa tännekin kun jostain helvetin syystä heräsin jo neljän jälkeen. Väsynyt olo kun ei nukkunut tarpeeksi. Hemmetinmoinen janokin. Tää on kyllä kumma yhtälö kun illalla tuli juotua pari litraa erinäisiä alkoholipitoisia nesteitä ja heti aamulla taas janottaa. Onneksi mulla jäi kaappiin muutama lonkero niin voin aloittaa tämän päivän siitä mihin eilen lopetin. Ihan vaan siksi, koska mä voin. Eikä ole edes darra, että voisitte sanoa mun loiventelevan. Mulla kun ei tule krapulaa muuta kuin silloin kun juon liikaa väkeviä. Ja eilisen join vaan mietoja. Hyvää loppuyötä vaan kaikille.
 

Katsonvaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit LFC
No kirjoitetaan nyt pitkästä aikaa tännekin kun jostain helvetin syystä heräsin jo neljän jälkeen. Väsynyt olo kun ei nukkunut tarpeeksi. Hemmetinmoinen janokin. Tää on kyllä kumma yhtälö kun illalla tuli juotua pari litraa erinäisiä alkoholipitoisia nesteitä ja heti aamulla taas janottaa. Onneksi mulla jäi kaappiin muutama lonkero niin voin aloittaa tämän päivän siitä mihin eilen lopetin. Ihan vaan siksi, koska mä voin. Eikä ole edes darra, että voisitte sanoa mun loiventelevan. Mulla kun ei tule krapulaa muuta kuin silloin kun juon liikaa väkeviä. Ja eilisen join vaan mietoja. Hyvää loppuyötä vaan kaikille.
Oman kokemuksen mukaan, vaikka joisi pelkkää keppanaa litrakaupalla, niin jonkinlainen dehydraatio siitä silti tulee. Viileää vettä meneekin usein toipuessa litra melkein heti.
 

Katsonvaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit LFC
Crüe, Ratt, Poison, Kiss, Gunnarit
Kas, viisi eniten inhoamaani bändiä heti kättelyssä. Nuo pinnallista saastaa soittavat gläm bändit olivat vahvasti pilaamassa orastavaa kunnon metallin kulttuuria kaikilla taivaskanavilla mun nuoruudessa. Monsters of rockissa ja Headbangersballissakin noita yökötyksiä soitettiin kunnon metallin sijaan. Mä halusin kuulla vaikka Gary Mooren ja Phil Lynotin biisiä, vaikkei sekään nyt ihan metallia ole. Cruen kuunteleminen on myäs epäisänmaallista.
 

Glove

Jäsen
Tämä on taas näköjään niitä öitä kun Glove ei nuku. Kympin jälkeen väsytti ja menin nukkumaan. Eipä se unihiekka kuitenkaan osunut mun silmiin. Perkeleen Nukkumatti. Katellaan tämä yö sitten netistä sarjoja. Onneksi ei ole mitään menoja ku vasta 28.5. Niin voi nukkua vaikka iltapäivään.
 

Glove

Jäsen
Kaivetaanpa tämäkin ketju naftaliinista kun kello löi hetki sitten puolen yön merkiksi ja on lupa kirjoittaa yöketjuun. Ei minulla kylläkään ole mitään varsinaista asiaa teille arvon palstalaisille, kunhan jorisen. Makailen sängyllä ja katselen pädillä youtube videoita. Nukkuakin pitäisi, mutta minkäs teet kun olo on pirteä kuin peipponen talviaamuna. Mutta joo, tuossa puoli vuotta vuosi sitten tuli aina väliin valvottua joku yö. Näyttää vaiva tulevan takaisin. Stressiä taitaa pukata. Taloudellinen tilanne on haastava ja tuo auton korjaaminen venyttää budjettia entisestään. Muutama hoitamaton asiakin olisi, mutta ne on taas viranomaisista kiinni. Niiltä pitäisi ensin saada päätökset, ennen kuin voi hoitaa näitä asioita eteenpäin. Mutta nukkukaa rauhassa te jotka siihen pystytte.
 

D.Santon

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga.
Helvetti sentään. Tämä nyt on taas niitä öitä, kun ei uni tule silmään millään. Toisinaan tulee kirottua näitä paskoja unenlahjojakin. Painetaan sitten zombina koko päivä.
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers & 76ers. ManU. Pioneer DJ
Kun ei saa unta, niin sitten ei. Olis kyllä Imovanea, mutta bentso kun on, niin ei viitti koukuttaa itteesä niihin jatkuvalla syönnillä.
 

Glove

Jäsen
Kun ei saa unta, niin sitten ei. Olis kyllä Imovanea, mutta bentso kun on, niin ei viitti koukuttaa itteesä niihin jatkuvalla syönnillä.
Olisi mullakin Imovanea, mutta kun yksi pilleri ei auta ja kahdesta tulee niin paska olo, ettei voi nukkua. Voisi koittaa puoltatoista joskus. Onneksi ei ole huomennakaan kalenterissa mitään, joten voi sitten nukkua pitkään tai vaikka päikkärit. Jos ilmenee tarvetta.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Mie en tajua tuota. Mie kun isken pään tyynyyn niin uni tulee minuutissa. Mikä teitä vaivaa? Onko huono omatunto jostain? Joku vikahan ihmisessä on, jos ei kykene nukkumaan.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mie en tajua tuota. Mie kun isken pään tyynyyn niin uni tulee minuutissa. Mikä teitä vaivaa? Onko huono omatunto jostain? Joku vikahan ihmisessä on, jos ei kykene nukkumaan.

Niin, kyllähän siellä varmaan aika usein on muutakin vikaa ja ongelmaa taustalla jos ei nukkumaan kykene? Tai, no joskus on kyllä minullakin ollut unettomia öitä ja silloin ei varsinaisesti ole mikään asia painanut mieltä.

Mutta silloin marras-joulukuussakin kun kärsin melko pitkään unettomuudesta niin silloinhan kärsin samaan aikaan myös pahoista peliongelmista. Näin jälkeenpäin on helppo ynnätä mielessään että nämä kuuluivat samaan pakettiin. Marraskuussa minulla meni kuitenkin eniten koskaan rahaa rahapeleihin kuukaudessa, taisi mennä jopa 220 euroa? Ja tämä varmaan painoi mieltäni ja en saanut nukuttuakaan kovin hyvin.

No, varsinainen pohjakosketus peliongelman kanssa tuli varmaan koettua 22.11 kun lyhyessä ajassa samana päivänä pelasin peräti 80 euroa! Hirvittävän iso summa. Hyi helvetti. Mutta se olikin sitten sellainen pohjakosketus ja herättäjä että tuon jälkeen olen ollut yli puoli vuotta lähes kokonaan pelaamatta. Kerran-pari repsahdin huhtikuussa mutta silloin kävi hyvin ja jäln plussan puolelle 250 euron verran.

Kun simmut pistää kiinni niin alkaa aika usein asiat pyörimään mielessä. Ja jos ne asiat ovat negatiivisia niin kyllähän ne siihen nukahtamiseen vaikuttavat.

Minä itse nukuin taas tämän työviikon yöt erittäinkin hyvin. Minulle tullut vähän sellaista pelkoa että kuinka saan työpäivää ennen nukuttua mutta ainakaan vielä tuo pelko ei ollut niin isoa luokkaa että olisi haitannut yöunia. Menin tällä viikolla tosi aikaisin maatekin, kahtena edellisenä iltana olin sängyssä jopa jo ennen iltaseiskaa mutta siitä huolimatta sain nopeasti unen päästä kiinni.

Vaikka olenkin nyt jo hereillä, ollut itse asiassa jo kello neljästä asti hereillä niin se ei kerro siitä että olisi nukkunut huonosti. Päinvastoin,nukuin kuitenkin vähintään 8 tuntia. Menin vaan tosiaan niin ajoissa maatekin. Kiva olla aamulla pitkään hereillä kotonaan ennen töihin lähtöä. Aamulla olen kuitenkin varmaan pirteimmilläni.
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yritin keksiä tekemistä, vaan tuloksetta.
Lue Asterixeja ja kuuntele Stratovariusta. Siinä on aina takuuvarmaa korviketekemistä kiekkopelejä odotellessa. Ja jos haluaa täydentää setin, niin aina voi avata kylmän Dr. Pepperin.

Voi pojat että Asterixien lukemisesta tulee aina nostalginen fiilis. Palaa väksin niihin aikoihin, kun pikku-Luke asui vielä kotona ja vietti iltoja sarjakuvien maailmassa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Väsyttää aivan sikana... Taisi vesittyä ideat yöllisen runon keksimisestä kun aivot halajavat jo offline-tilaan.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Olen kännissä. Tällä lainilla saa tämänkin aiheen hiljaiseksi.

Toimettoman, pian valmistuvan opiskelijan tyhjä arki on omituista mutta miellyttävää aikaa. Nautin kyllä.
Nauti tuosta ajasta (ilman jatkista).

Huomaat muutaman vuoden myöhemmin (ehkä) että nuo ajat olisi voinut viettää paremminkin kuin JA:han kirjoittaen. Voin ainakin itse myöntää et vähän nolottaa se mitä tänne yöketjuun joskus on tullut spämmittyä... ei saatana, on sitä vaan ihminen ollut pöljä silloin tylsyyksissään, samalla kun on juonut kaleksia wannabe-aikuisena.

Tai ylipäänsä miten hienoa aikaa täysikäisyyden/valmistumisen kynnyksellä on vaan ottaa railakkaasti lyijynraskas, suomalaistyylinen iltapäiväkänni, kun ainoa murhe oli luokkaa "läpäisenkö ees puolia kursseista/mistä saisi halvimmalla alkoholia".

Toki ammattikoulun käyneenä tää ei oo ollut kovin rankka rasti, verrattuna lukioon. Silti vähän muistelen lämmöllä niitä aikoja kun isoimmat mietinnän kohteet oli luokkaa "miten saa salakuljetettua opiskelija-asuntolaan useamman laatikon olutta ja viinaksia, ilman että asuntolanvalvoja huomaa". Helppoa kuin heinänteko, jos osasi pitää välit kunnossa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Väsymys sitten unohtuikin hetkeksi. Syyn voitte halutessanne lukea tuolta toisesta ketjusta jonne kaikkien on pakko kirjoittaa. Ehkä mä sain tästä riittävästi energiaa ja syyn kirjoittaa jotain vielä ennen kuin väsymys palaa kehooni.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Paskaaks tässä. YouTube auki ja kotimaista musaa kuuntelen. Olen huono englannissa. Lisäksi halusin aukaista modeille oman ketjun, tuli vaan mieleen yllättäen. He ovat sen ansainneet, kovia jätkiä ja vain ihmisiä niinku myö muutkin. Kukaan ei oo täydellinen!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös