Breeze Harbour
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Hah! Eka kerta on aina eka kerta. Muistan kuinka olin itse viime keväänä ekaa kertaa katsomassa livekonserttia ja kyllä siinä katsojanakin kesti noin sen ensimmäisen lämppärin setin ajan syttyä ja päästä mukaan atmosfääriin. Musiikki on niin fiilispohjaista kuten kaikki taide yleensäkin. Ensin pitää päästä oikeeseen fiilikseen ja olotilaan mutta kun sä lopulta oot siinä tunnetilassa niin....aah. En vaihtaisi sitä mihinkään!Konsertti meni ihan kivasti: vettä meni kalvoille ja paidalle, kastelin itseäni, "juotin" kapuloitakin, toisesta irtosi pää loppunumeron aikana ja opettaja antoi keikan päätteeksi ison halauksen. Hyvin meni siis, ihan.
Vielä pari biisiä ja saan alkaa pistää ilmoitusta kaikille tutuille, että nyt voi katsella, miten meikä soittaa. Jos puhutaan totta, olisin pystynyt vielä parempaankin, keikalla tuli annettua enintään 80-prosenttisesti kaikki taidot ilmoille. Se jäikin hitusen harmittamaan.
Pääsispä sitä vielä joskus laulaa luikattamaan biisejä ihan aidossa bändissä. Pidän itseäni melko lahjakkaana metallimuusikon alkuna. Osaan jo sekä laulaa että karjaista lempibändieni lyriikoita melko soljuvasti, nuo molemmat laulamisen muodothan ovat kuitenkin lopulta pitkälti tekniikkalajeja kuten rummuttaminenkin. Kun sen itselleen sopivan tekniikan hoksaa niin sitten voi alkaa treenaamaan äänialoja ja sitä mä teenkin nykysin lähes joka pävä, itsekseni toistaiseksi. Ehkä se bändikin sieltä vielä löytyy kärsivällisyyden kautta kuten moni muukin asia elämässä?
Pitkään suurin hidaste mun laululutaidon kehitykselle oli mun tarve kuulostaa paremmalta kuin biisin alkuperäinen esittäjä, otin siitä jopa itselleni paineita. Nyt yritän vain kuulostaa parhaalta versiolta itsestäni ja huomaan kuinka saan nykyisin sitä kautta laulamisesta paljon enemmän irti ja kuulostan paremmalle kun tunnen laulavani ITSE minuna omaa ääntä hyödyntäen!