Myöhäiset mestaruusonnittelut vielä täältäkin kaikille HPK-kannattajille ja heidän puolellaan olleille. Itselläni on tässä jo muutaman päivän mennyt melko huonosti, mutta tuo HPK:n voitto kyllä piristi edes vähän.
Tosiaan, mulla meni hetken aikaa ihan hyvin, mutta viime torstain jälkeen melkein kaikki on mennyt enemmän tai vähemmän pieleen. Silloin tuli tieto, että mä en saa opiskelupaikkaa, eli välivuosi edessä. Jo asia itsessään harmitti ja suorastaan vitutti. Sittemmin alkoi myös pelottaa. En ole tässä ketjussa hirveämmin asiasta avautunut (olen kyllä sivulauseessa maininnut), että olen viime vuosien aikana kärsinyt erinäisistä mielenterveysongelmista. Tilanne on jo paljon parempi kuin mitä se huonoimmillaan oli, mutta täysin kunnossa mä en kumminkaan ole. Tässä pelottaakin nyt se, että miten vuosi ilman mitään järkevää tekemistä vaikuttaa mun mielenterveyteen. Olen melko varma, että ei ainakaan mitenkään positiivisesti. Ja ennen kuin ensimmäinen tulee kommentoimaan, että "mene töihin, siinä sitä järkevää tekemistä", niin olen kyllä hakenut töitä, mutta en vain ole saanut niitä ainakaan vielä.
Tämän välivuoden takia olen viime päivinä myös stressannut tulevaisuutta hyvin paljon. Toki ihan aiheellisestikin, kuten juurikin tuota opiskelupaikan ja töiden saamattomuutta, mutta myös sellaisia asioita, mitä mun ei todellakaan pitäisi stressata, ei nyt eikä ehkä koskaan myöhemminkään. Kenties tämän stressaamisen myötä olen myös nukkunut muutamina viime öinä tosi huonosti, ja silloinkin kun olen saanut nukuttua, niin se on tapahtunut lyhyissä pätkissä. Pätkittäisen unen ansiosta olen jatkuvasti todella väsynyt (nytkin) enkä saa aikaiseksi oikein mitään järkevää, aina en edes tänne kirjoittamista. Öisinkin olen ollut useasti hereillä ja tännekin olen halunnut kirjoittaa, mutta en vain ole saanut aikaiseksi.
Tuttu fiilis. Toki itsellä sama tilanne oli jo niinkin kauan aikaa kuin kuusi vuotta sitten, mutta muistan elävästi sen kuinka raskaasti otin ilman opiskelupaikkaa jäämisen. Hain tuolloin merkonomin opintoihin ja laitoin siis aivan kaikkeni likoon, että pisteeni riittäisivät opiskelupaikkaan. Kun sain käsiini kirjeen, josta kävi ilmi että olin karsiutunut muistaakseni parin kolmen pisteen turvin, se hajotti ja sai miettimään mitä oikein tein väärin?
Onnekkaiden sattumusten (ja työkkärin avustuksen) ansiosta sain kuitenkin vielä samana vuonna paikan 20-vuotiaana media-alan ammattistarttiryhmästä, oikeastaan kaksi vuotta yli-ikäisenä vrt. minkä ikäisiä nuoria sinne yleensä otetaan. Koin tuon yllättäväksi onnenpotkuksi ja vaikka media-ala ei ollut alun perin alkuunkaan mielessäni, niin vuosi tutustumista ko. alaan sai minut innostumaan siitä. Yritinkin keväällä 2014 ensisijaisesti hakea linjalle joka kantoi muistikuvieni mukaan nimeä "games and animation" eli olisin päässyt suunnittelemaan pelejä, mikä ajatuksena kiinnosti mua viitisen vuotta sitten tosi paljon.
No kuinkas ollakaan, päädyin lopulta aivan toiselle linjalle joka oli lisäksi erittäin "muijapainotteinen" linja. Olin siis lähes ainoa jätkä koko ryhmässä, johon ehdin jo toisaalta tottua edeltävänä vuonna ammattistartissa, jossa oli lisäkseni vain kaksi poikaa.
Seuraavana vuonna eli 2015 sitten alkoi tapahtumaan henkilökohtaisella tasolla aika raskasta shittiä. Mummoni kuoli alkuvuodesta, joten talvi oli mulle sikälikin emotionaalisesti raskasta aikaa. Tyttö, johon olin edellisenä vuonna ammattistartilla ihastunut ja avautunut liiankin syvästi, alkoi sittemmin seurustelemaan toisen jätkän kanssa ja samalla kun olin innoissani uusista opinnoistani, niin valehtelin jatkuvasti itselleni, että tämä muija ei olisi rikkonut mua sisältä ja piilotinkin pirstoutuneen sieluni pitkään aika hyvin.
Sitten keväällä 2015 vain pari kuukautta mummoni kuoleman jälkeen minulla alkoi taas kehittymään tunteita yhteen naiseen. Myönnän jälkikäteen, että nuo tunteet saattoivat olla jossain määrin pinnallisia. Kuitenkaan, en kauan ehtinyt tunteita häneen kehitellä, ennen kuin luin hänen facebook-seinältään, että hän aloitti seurustelemaan toisen naisen kanssa. Tiedostin kyllä, että kyseessä on bi ja olin myös aiemmin nähnyt heidät yhteisissä kuvissa mutta silti, pahin pelkoni hänen suhteen kävi toteen ja koin siis jo kolmannen emotionaalisen järkytyksen alle vuoden sisään.
Tuli kesä ja mulla taisi olla liikaa aikaa piehtaroida oman pääni sisällä ja kauniisti sanottuna sekosin aivan totaalisesti kesä-heinäkuun aikana ja yhtäkkiä ihan hyvin alkaneet media-assistentin opintoni olivatkin vaakalaudalla. Palasin kuitenkin elokuussa kouluun, vaikka mieleni oli yhä täysin shokissa kaikesta tapahtuneesta. Syksyn mittaan kuitenkin huomasin, että pääkoppa ei ole enää opinnoissa mukana vaadittavalla tasolla ja kävin kysymässä opolta, olisiko mahdollista pitää pieni breikki opintojen suhteen ja jatkaa sitten, kun mieleni on taas vakaampi.
Sovimme näin ja kävin myös kokeilemassa vaihtoehtoista oppimisympäristöä sekä myöhemmin jonkun viikon pituisen "amis tutusumiskurssin" (en muista tarkkaa nimeä tälle) jonka aikana siis kävimme tutustumassa eri amiksiin ja kartoitimme yhdessä tulevia alavalintoja muiden ryhmäläisten kanssa. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan lopulta johtanut yhtään mihinkään ja totesin, että minun on pakko keskeyttää opinnot ja erota koulusta. Samaan aikaan minulle kehittyi terveydellisiä ongelmia joiden takia jouduin alkaa ramppaamaan terkkarilla joka toinen päivä, mikä sekin olin henkisesti rasittavaa vaikka opintoni olivatkin tässä kohtaa jo jäädytetty.
2016 keväällä hain uudelleen media-alan opintoihin sekä myös kaupan alan opintoihin, joihin olin viimeksi hakenut silloin 2013. Ja kas kummaa, tällä kertaa pääsin kouluun johon pisteeni eivät olleet riittäneet kolme vuotta aikaisemmin ja terveysongelmanikin hellittivät juuri sopivasti keskikesästä.
Reilu vuosi sitten koitin selvästikin liian aikaisin aloittaa uudelleen lääkkeettömän elämän ja olinkin ajamassa kevään mittaan itseni burnouttiin sekä polttamassa siltoja vanhempieni kanssa, kunnes lopulta itsekin ymmärsin, että mun olisi syytä palata takaisin vanhaan lääkitykseen mikäli en halua taas joutua keskeyttämään opintojani ahdistuksen yms. takia. Tämän jälkeen elämä lähti taas rullaamaan ja opiskelut sujumaan ja nyt vuotta myöhemmin olen tutkintopapereita vaille valmis merkonomi.
Mitä haluan tällä tarinallani kertoa, niin olen itsekin ollut todella synkässä paikassa ja toivonut jopa kuolevani silloin kun mieleni oli lähes sietämättömän sekava ja täynnä hulluja ajatuksia. 2016 saatu opiskelupaikka oli valonpilke synkän tunnelin päässä ja etenkin opintojen alkuvaiheessa psyykelääketykseni oli tärkeässä roolissa, että mieleni sai aikaa palautua kokemastani shokista ja pystyin näin rauhassa keskittyä täysillä opintoihini.
Joten älä säkään luovuta
@Kaatosade . Negatiivisesti päättynyt kouluhaku tuntuu toki aina aluksi pahalta iskulta vyön alle ja se on täysin ymmärrettävää. Elämä kuitenkin jatkuu ja aina tulee uusia yhteishakuja. Niitä odotellessa toivotan sulle onnea työnhakuun sekä uusia positiivisia tuulia kaiken sen negatiivisuuden ja epävarmuuden tilalle. Ja muista että vitutus ynnä muut negatiiviset tunteet ovat vain väliaikaisia. Aurinko paistaa sinnekin vielä!
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Huhhuh. Tulipahan taas raapusteltua tekstiä ja melkein unohdin, että Dallasin ja St. Louisin game seven on alkamaisillaan! Pitänee siirtyä tv:n ääreen.
@Punamusta lle kans toivottelen hedelmällisiä runosuonia tällekin yölle. Itelläkin oli tänään yks runoaihe mielessä mutta enhän mä oo muistanu edes syödä tänään kunnolla, niin ihmekös toi että sekin vähän unohtui. Yön jatkoja! Mä alan kattoon lätkää.
