Yöketju (klo 24:00–06:00)

  • 474 276
  • 5 184

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mitäpä lottoot mistä ne oppivat ravintonsa hakemaan.

Eipä tuo kertaluontoisesti haitanne luonnon helmassa vesistön äärellä, kunhan ei lintuja säännöllisesti ruoki jossain ydinkeskustassa.

Ennemmin oikeastaan keskustoissakin lokeille ruokaa kuin äriseville pulsuille viinaa ja rikolliskerjäläisille rahaa.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tuon Ranskan ja Belgian välisen välierän katselin ja sen jälkeen on ilta venynyt enkä ole vielä nukkunut yhtään.

Kai se kohta uni tulee silmään? Toivottavasti. Ettei käy niin kuin tasan viikko sitten jolloin en lopulta nukkunut ti-ke välisenä yönä yhtään.

Nykyään kirjoittelen suurimmaksi osaksi viestini muuten tuonne Ketju, jonne on jokaisen kirjoitettava oli asia mikä tahansa-ketjuun. Sinne on helppo kirjoittaa kun ketjuun voi siis kirjoittaa vapaasti aiheesta kuin aiheesta, melkein ainakin.

Toista se oli ennen kun tuli paljon kirjoitettua viestejä jääkiekkopuolellekin esimerkiksi. Läheskään aina ei asiaa mutta kirjoitettavaa riitti silti. No ehkä sitä syksyn tullen aktivoituu taas silläkin suunnalla.

Mutta toivottavasti nyt nukahtaisi melko pian. Sitä on taas kuitenkin seuraava päivä melko tuskainen jos ei edes yhtään saa nukuttua. Uni on ihmiselle kuitenkin tärkeä asia.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Englanti hävisi, otin hieman lisää pettymykseen, ei muuttanut tulosta.
Yle soitti Jackson Brownen Running on Emptyn ja Janus Valmusen Bussipysäkillä, tietoisuuteni saavutti tuossa sivussa seuraava:
Kylie Jenner, 20, poseeraa kuuluisan talouslehden kannessa – tienannut lähes miljardin: saattaa päästä ensi vuonna historiankirjoihin - Viihde - Ilta-Sanomat
Aina naisia sorretaan, joka paikassa. Muija olisi triplamiljönääri miehenä.
Menin sitten kaivamaan viskipullon puolikkaan, olutta on kyytipojaksi, mietin tasa-arvokysymyksiä ja nautin torstaista, en mene tänään töihin.
Kuuntelen Jackson Brownea, ehkä kuuluvasti eli omakotivolyymillä. Juon viskin, oluen ja toisen, kuuntelen kaikki Jackson Brownen parhaat biisit.
Menen nukkumaan kuudelta.

Edit lisäys: kuuntelen Jackson Brownea. Siitä ei mitään hyvää seuraa, jos AC/DCtä rupean kuuntelemaan. Sitä virhettä en tee.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Onpa ollut kuuma, ja lisää hellettä tulee. Saisi loppua välittömästi moinen, en ole antanut lupaa helteille. Älyttömän tukala sisällä, ulkona vielä tukalampi. Kukahan idioottitoimittaja on keksinyt termin "seksihelle"?
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Musta Nuoli otan osaa, muistan heinäkuisia öitä töölöläisessä kivitalossa, tuvasta henki vuosikymmenien aikana kerätty lämpö.

Muuten menee hyvin, en kuuntele enää Brownea, kuuntelen Knopflerin live-levytyksiä. Harmi, että joutuu vähän välillä konttaamaan, säätämän subbaria kymmenen senttiä, ei vain tunnu kerralla natsaavan. Pitäisi varmaan tänään imuroidakin, tukahduttaa vielä audiolaitteen nuo pölypallerot.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Bob Marleyn ja Wailersien Babylon by Bus on hyvä levy, varsinkin avausraita herättää positiivisia viboja. Alison Krauss ja Union Statitionin livejä on hauska kuunnella. Kiva on joskus ihmisen musiikkeja kuunnella, lujaa eli kovaa.
Siirryn Neil Youngin pariin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Klo 17.00 alkaa MM-kisojen toiseksi tärkein ottelu eli pronssiottelu. Tärkein on tietysti finaali ja välierät pronssipelin jälkeen tärkeimmät. Silti tuntuu vahvasti siltä, että tärkeimmät eli viihteellisimmät ja odotetuimmat ottelut on jo nähty ja nyt vain mennään ns. loppuliukua kohti muodollisia päätösseremonioita ja kahden vuoden taukoa jalkapallon arvokisojen välillä. Seuraavat kisat eli EM2020 ovat kaukana.

Yöllä saa ajateltua, päivisin on helle ja aivot lakossa.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Häkkisen Pertun ohjelmat YLE Puheella ovat näihin aikoihin aivan parasta kuunneltavaa. Tekisi mieli lähteä kävelylle kuulokkeet korvissa, mutta taidan ainakin hetken könytä sängyssä, jos sattuisi vaikka nukahtamaan. Tuota epäilen, mutta välillä oikein yllättyy.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
No niin, heräsin kolme varttia sitten. Ei enää tunnu yhtään nukuttavan. Ei se johdu kuumuudesta, sisällä on 23,6 ja ulkona näyttää olevan 14,8 astetta. Kivasti tulee viileää ikkunasta.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Ei uni maistu ei. Viidestä lähtien kukkunut ylhäällä. No 6 h tuli vedettyä unta kuulaan niin kyllä se näin kesä aikana piisaa. Onneksi sisällä viileää kun ilmalämpöpumppu takaa mukavan nukkuma lämpötilan.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Tunti vielä ja sitten pääsee nukkumaan. Näillä helteillä sitä on ihan tyytyväinen, että Heinäkuu pitää sisällään 14 yövuoroa kun töissä kuitenkin täytyy olla. Nyt neljän yön pätkästä eka kohta paketissa ja perjantaina puskis sitten sellaista harvinaisuutta kun viikonloppua vapaana töistä.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei sitä tämän pidempään kannata nukkuakaan, kun on komea päivä tulossa. Aamupalat huuleen, sitten vähän joogaa ja salille. Kaupan kautta kotiin terdelle löhöömään. Hyvä Suomi! Hyvä aurinko! Onko ihanampaa aamua kuin tää, voiko päivä ihanammin alkaa. Ei oo eikä voi. This is life! Live is life. Molskis ja loiskis!
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Ei se uni vaan saavu tänne. Tunnen olevani ihan pirteä. Nälkäkin vaivaa, taidan lähteä ales syömään. Jos se uni sitten tulisi kun palaa petiin. Kun on vähän syönyt ja ottanut eroa sängyssä pyörimisestä. Trooppinen yö on ainakin täällä ihan utopiaa, nyt on jo ulkona alle 20 ja se laskee vielä tästä.
 

Nick Neim

Jäsen
Mukavaa kun on ollut tänään ja eilen vähän viileämpää. Ei tarvitse hellettä enää tänä kesänä enempää tullakaan. 20+ on ihan riittävä lämpötila, liki 30 on aivan liikaa.
Heh, tämä sattui olemaan ensimmäinen lukematon viesti tässä ketjussa.

Toukokuu olikin vasta alkua...
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko täällä asvalttimiehiä. Olen liian vanha menemään diskoilemaan ja jäin sitten kämpillä kurkistelemaan tuota uuden tien rakennusta, kun paraatipaikalta näin.

Aika normaalilta näytti, mutta mikä tuo viimeinen kastelu oli. Sen jälkeen tuli vielä joku tiiminvetäjännäköinen tekemään katselmuksen ja hän näytti tyytyväiseltä.

Minäkin olen tyytyväinen asiakas, jos huomenna pääsen kokeilemaan. Mutta siis mitä se loppuaine oli mitä siihen vielä laitettiin, kun perusjyrät oli jo poissa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Oletteko koskaan asioineet tai jopa työskennelleet 24/7 -kaupassa. Käytän sellaisia palveluja todella harvoin, koska yleensä sen siihen suunnilleen klo 23 mennessä tietää mitä tarvitsee ennen huomista.

Nyt tarvitsen kuitenkin lisää olutta ja joissain maissahan sitä saa maksamalla kassalle kahden aikaan, siis 02.00. Se ei siis tietenkään ole ongelma, jos on rahaa.

Miksi kuitenkin tulee vähän sellainen syyllinen olo mennä sinne. Markettiin missä olen asioinut lukemattomia kertoja ja tiedän kuinka toimia. Sitä en tiedä muistavatko ne minut, mutta eihän niitä kiinnosta, vaikka tietäisivät. Ja yövuorossa on ehkä eri porukka muutenkin vakituisena eivätkä ole koskaan edes nähneet minua.

Joskus harmittaa tämä suomalaisuus, oma äitinikin tokaisi tuossa silloin kauppojen vapauttamisen aikoihin kuinka Suomeen ei mitään 24/7 -juttuja tarvita. Toisaalta olen hänen kanssaan vähän samaa mieltä. Mitä tarvitsee kahden kolmen aikaan sellaista mitä Suomen laki sallii mitä ei saisi sitten aamulla.

Vaikka ei tarvitsisi mitään juuri tällä hetkellä, niin se on todella hyvä tietää sen olevan mahdollista ilman kärvistelyä ja auringonnousun odotusta.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tietenkin kovat jätkät ostaa samat tavarat keskellä päivää kaupasta, jossa asioivat samaan aikaan

Jossain Tuiranhovin Prismassa varmaan käykin noin, mutta tavallisissa paikoissa riski on erittäin pieni ja saa asioida rauhassa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ihan mukavaa asua näin keskustassa ja kuulla mitä humalaiset ja huppelikot mölyävät ja kertoilevat näin la-su-yönä. Saa kuulla vähän elämää ja rappiota, mutta olla samalla omassa poterossaan suojassa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ihan mukavaa asua näin keskustassa ja kuulla mitä humalaiset ja huppelikot mölyävät ja kertoilevat näin la-su-yönä. Saa kuulla vähän elämää ja rappiota, mutta olla samalla omassa poterossaan suojassa.

Olen pikkukaupungin keskustahotellissa. Ikkunan joutui laittaa kiinni, kun oli ihmeellinen älämölö. kadulla. Eipä se mitään auttanut, kun tuossa käytävällä on samanlainen.

Ei todellakaan haittaa, mutta eihän tuossa mitään järkeäkään ole. Kävin muuten kerran ruotsinlaivalla.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Häkkisen Pertun ohjelmat YLE Puheella ovat näihin aikoihin aivan parasta kuunneltavaa. Tekisi mieli lähteä kävelylle kuulokkeet korvissa, mutta taidan ainakin hetken könytä sängyssä, jos sattuisi vaikka nukahtamaan. Tuota epäilen, mutta välillä oikein yllättyy.

Lainaan nolosti itseäni noin parin kuukauden takaa. Nyt on Juusful Idiootti niin rikki, että näitä mahtavia lähetyksiä ei pysty kuuntelemaan. Nyt jäi kyllä hienolla mystiikan toimittajalla hommat kesken.

Muistelen, että toverit @Musta Nuoli & @Radiopää on fiilistellyt samaa toimittajaa. Sen takia tägäsin nuo nimimerkit, että innolla kuuntelisin omia kokemuksia siitä, mitä Häkkinen on tuonut elämääsi, varsinkin tähän ketjuun.

Minulle "Valonkantajat" on ehkä hienoimpia suomalaisia teoksia koskaan. Myös jokainen ohjelma Puheella on kuunneltu ja tuo ohjema yhdessä Panu Hietanevan kanssa oli päivän kohokohta. Lisättäköön vielä @arvee, eli asiaohjelmien ystävä.

Nyt on paska meininki. Perkele.
 
Viimeksi muokattu:

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Katseltiin muijan kanssa illalla leffaa (Mouth Of Madness) ja nukahdin heti tuon jälkeen siinä keskiyön paikkeilla. Mukavia nämä 03:15 heräämiset näin lauantaisin. No, pääseepähän aikaisin lenkille. Nyt kahviplöröt, teksti-tv ja Yle Puhe pumpulimaisen miellyttävän hiljaiselle taustalle. Illalla rokataan.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
No tässä on nyt valvottu reilu tunti eikä uni enää tunnu löytävän tänne. Voisi vaikka alkaa lukea jotain kun ei viitsi vielä nousta sängystä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös