Palstalegenda
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ukraina, Eveliina Määttänen
Eilen olin isäni luona. Juotiin noin kolmannen kerran elämäni aikana minä ja isä keskenämme kännit. Yhteensä 24 kaljaa meni. Katseltiin samalla TV:stä Rambo II ja äitini koira oli lattialla välissämme. Kyllähän sitä on monenlaista minun isälle tapahtunut. Liekö sukuvi... ominaisuus. Eilen esim. kertoi, että istui kerran kaverinsa kanssa paikallisen pubin terassilla. Paikalle tuli kaksi noin parikymppistä jätkää. Toinen niiistä sanoi isälleni ja isän kaverille, että te istutte meidän paikalla. Isäni vastasi, että onhan täällä tilaa, sovittehan te muuallekin ja tämä paikka oli tyhjä, kun me tähän tulimme. Jätkät lähtivät meneen ja palasivat kohta, molemmilla oli tällä kertaa noin metrinen rautakettinki kädessä. Menivät isäni ja kaverinsa eteen seisomaan uhkaavan näköisinä. Isäni (178/70, ei siis mikään korsto) siinä lungisti lausui: "Jaa, paimenpojiksi ootte menossa, olen minäkin joskus nuorempana sitä hommaa tehnyt". Ja räkäiset naurut päälle. Kaverinsa komppasi jotain samansuuntaista. Jätkät eivät osanneen sanoa mitään ja lähtivät meneen. Ei niitä enää siellä baarissa sinä päivänä näkynyt.
Viimeksi muokattu: