Hain vuosi jatkuu...
Lokakuussa ja marraskuussa näin sen ihastukseni kahdesti. Ei se inttisiili ainakaan minulla hurmaava ole, ja niitä finnejäkin oli vielä ihan riittämiin. En ollut yhtään itseni näköinen, joten on sanomattakin selvää, etten ollut kiinnostava. Sääli, koska niin monia asioita tuo tyttö näkemistenkin jälkeen ehti luvata. Osasin jotenkin armeijassa pitää itkuni sisällä ja olin inttikaverien silmissä se positiivinen ja hyvää ilmapiiriä luova mukava tyyppi.
Se ihastus kuitenkin sanoillaan musersi niin pahasti yhtenä viikonloppuna, että intissä oleminen oli todella vaikeaa. Olin helpottunut kun tiesin kuitenkin pääseväni viikonloppuna lomille rauhoittumaan. Sitten tuli se perinteinen "olettekin tämän viikonlopun kiinni." Tajusin, etten pääsisikään kotiin itkemään itkujani. Menin kysymään yhdeltä luutnantilta, että voiko lomia hakea, jottei tarvitsisi kiinni olla. Ennen kuin olin saanut asiani kerrotuksi loppuun, tuli hallitsematon ja spontaani tunneryöppy ja kyyneleet vaan alkoivat valua puheen keskellä. Se luutnantin reaktio minun itkuuni oli jotenkin niin uskomaton, etten osaa oikein edes kuvailla. Silmistä ja sanoista näki, kuinka luutnantti tunsi aitoa empatiaa. Hänellä ei kuulemma ollut sydäntä jättää minua pakolliseen kiinnioloon. Iso arvostus tuolle miehelle. Kuvittelin, ettei armeijassa kukaan ajattelisi inhimillisesti. Olen vieläkin pienessä kiitollisuudenvelassa.
Joskus syksyn aikana tapahtui se "legendaarisin" inttijuttuni, kun piti kusta kuorma-auton lavalla pimeässä perse tupakaverin naamalla energiajuomapulloon ja virka-apuryhmän kanssa lähdettiin etsimään kadonnutta mummoa Alajärveltä. Etsijöitä oli todella paljon ja kuuluin ryhmään, joka löysi tuon vanhuksen sitten kuolleena. Rauha hänen muistolleen. Se oli aika hyytävä hetki, mutta muistoja siitäkin reissusta eittämättä jäi.
Joulukuu - Ohi on ja Kanarialle
Sinnittelin asepalveluksen loppuun ja pääsin kuin pääsinkin pois ennen joulua. Selvisin siis kuudella kuukaudella, ennen inttiä otinkin taustalle ajatuksen "jouluksi kotiin" ja se toteutui. Se on hieno fiilis kävellä viimeisen kerran siitä portista.
Tiedossa oli heti kotitumisen jälkeen viikon matka Kanarialle perheen kanssa. Sain kaikki koettelemukset nollattua ja joulu meni mukavasti lämpimässä. Intti unohtui, murheet unohtuivat ja osasin pitkästä aikaa nauttia elämästäni. Sain hävitettyä kaiken kurjuuden mielestäni ja unohdin armeijan. Elämä alkoi vähän kuin uusiksi.
Muistot jäivät ja oli alkamassa uusi vuosi uusine kujeineen. Eipähän voi mennä ainakaan huonommin, koska vuodesta 2014 on paha huonommaksi pistää. Murtovarkaus, armeija, tuleminen tyrmätyksi tärkeältä tuntuneelta ihmiseltä ja paljon muuta.
Ajattelin silti olla odottamatta tulevalta vuodelta yhtään mitään ja lupasin itselleni muuttua ihmisenä. Halusin olla spontaanimpi ja elämäniloisempi. Varmaan kuulostaa hassulta, koska moni piti minua positiivisena ja iloisena ihmisenä jo ennen palstataukoani.
2015 - Ainakin tähän hetkeen asti kelpo vuosi
Tässä sitä ollaan, vuonna 2015 ja 19-vuotiaana nulikkana kirjoittelen. Kiire ei ole mihinkään, joten onhan tässä aikaa kirjoitella mitä mieleen juolahtaa. Maailmankuva on muuttunut, Jaws on muuttunut. Toivottavasti parempaan suuntaan, koska tietoisesti haluan kehittyä ihmisenä ja haluan olla joka päivä älykkäämpi kuin edeltävänä. Tähän asti vuosi on ollut mitä mainioin, ei mitään valittamista.
Tammikuu - Kurssi kohti euforiaa
Armeijan kurkunsalaatinvihreissä ymmärsi, että elämässään voi oikeasti tehdä melkein mitä haluaa. Ei tarvitse maata sohvalla ja ajatella, että silloin viiden päivän päästä tapahtuu jotain. Voi itse luoda oman elämänsä ja oman päivänsä, koska isoja rajoituksia ei ole. Pitää vain käyttää mielikuvitustaan. Onneksi minua on siunattu vilkkaalla sellaisella.
Siksipä päätinkin käydä yllättämässä tämän ihastukseni. Tokihan moinen tuntuu joskus yhden aikaan yöstä hyvältä ajatukselta, joten ex tempore tilasin itselleni bussiliput välille Turku-Lahti. Jälkeenpäin voi viisastella, että paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Tuon päivän jälkeen en ole tätä entistä ihastustani enää nähnyt, vaikka kaikki tuntuikin taas menneen ihan kohtalaisesti.
Nyt olen kuitenkin onnellinen, että kaikki asiat menivät puihin tuon tytön kanssa. Toisinaan olen pitänyt yhteyttä, mutta minulla ei ole enää aikomustakaan olla lähemmässä tekemisessä kyseisen ihmisen kanssa. Kiitos vuodelle 2015 siitä, että koko homma meni käytännössä poikki. Säästyin todennäköisesti todella paljolta.
Kaikkea jaksoin sietää, mutta alkoi mennä niin ilkeäksi ja kamalaksi koko touhu, että pitäisi kirjoittaa ihan järjetön määrä tekstiä, jotta koko kuvio aukeaisi kaikille. On uskomatonta, miten yhdestä ihmistä voi tulla esille niin paljon inhottavia luonteenpiirteitä ja miten kypsymätön toinen voi olla. Kai se silmitön ihastus oli sokaissut minut aiemmin hämmentävän pahasti.
Ja hei, ettei keneltäkään unohtuisi: Slovakia voitti alle 20-vuotiaiden MM-pronssia vuodenvaihteessa. Denis Godla, jumala, aijai. Luulitteko, että unohdan mainita Slovakian tässä raamatullisessa kirjoituksessani?
Helmikuusta huhtikuuhun - Keskitytään perusasioihin
Helmikuussa alkoi turbulenssi hellittää ja saatoin hengittää rauhassa. "Arki", jos tällaista voi nyt sellaiseksi kuvailla, teki paluun päiväjärjestykseen. Otin rennommin ja sain kunnolla nollattua ihan kaiken. Aloin kirjoitella tänne palstallekin, vaikka kauan kesti tottua tähän uuteen ulkoasuun. Oli pieni ikäväkin teitä hanimussukoita, pus pus. <3
Maaliskuussa alkoi luku pääsykokeisiin, vaikken olekaan meritoitunut tai tunnettu erityisestä lukumotivaatiostani. Koskaan ei ole lukeminen kiinnostanut, ei tippaakaan. Kirjat ovat tylsiä. Aku Ankkaa luin joskus pienempänä. En sitten tiedä, miksi yhtäkkiä aloin tykätä tästä kirjoittamisesta. Se vain tuli jostain tyhjästä lukion aikana, kun tajusin, että saatan ehkä osata laittaa sanoja perätysten niin, että ne muodostavat edes jonkinlaisen rationaalisen kokonaisuuden.
Huhtikuussa jatkuivat lukemiset ja seurasin innolla maajoukkueiden divarikiekkoa. Kai minä tein kaikenlaista muutakin, en nyt ihan tarkkaan ottaen edes muista. Tammikuussa muuten aloin kirjoittaa kiekkotekstiä myös muualle kuin tänne palstalle, mutta olen siitä nyt ihan hiljaa. Totean vain, että kivaa on ollut, mukavia kokemuksia ja ajatus urheilutoimittajaksi tulemisesta vain on vahvistunut.
Kaikkinensa helmikuusta huhtikuuhun oli varsin mukavaa aikaa. Kävin leffassa, söin, lepäsin, ulkoilin, kuntoilin. Tein kaikkea ihan normaalia. Pienistä asioista se onnellisuus tulee. Ei siihen aina ihmeitä tarvita.
Lokakuussa ja marraskuussa näin sen ihastukseni kahdesti. Ei se inttisiili ainakaan minulla hurmaava ole, ja niitä finnejäkin oli vielä ihan riittämiin. En ollut yhtään itseni näköinen, joten on sanomattakin selvää, etten ollut kiinnostava. Sääli, koska niin monia asioita tuo tyttö näkemistenkin jälkeen ehti luvata. Osasin jotenkin armeijassa pitää itkuni sisällä ja olin inttikaverien silmissä se positiivinen ja hyvää ilmapiiriä luova mukava tyyppi.
Se ihastus kuitenkin sanoillaan musersi niin pahasti yhtenä viikonloppuna, että intissä oleminen oli todella vaikeaa. Olin helpottunut kun tiesin kuitenkin pääseväni viikonloppuna lomille rauhoittumaan. Sitten tuli se perinteinen "olettekin tämän viikonlopun kiinni." Tajusin, etten pääsisikään kotiin itkemään itkujani. Menin kysymään yhdeltä luutnantilta, että voiko lomia hakea, jottei tarvitsisi kiinni olla. Ennen kuin olin saanut asiani kerrotuksi loppuun, tuli hallitsematon ja spontaani tunneryöppy ja kyyneleet vaan alkoivat valua puheen keskellä. Se luutnantin reaktio minun itkuuni oli jotenkin niin uskomaton, etten osaa oikein edes kuvailla. Silmistä ja sanoista näki, kuinka luutnantti tunsi aitoa empatiaa. Hänellä ei kuulemma ollut sydäntä jättää minua pakolliseen kiinnioloon. Iso arvostus tuolle miehelle. Kuvittelin, ettei armeijassa kukaan ajattelisi inhimillisesti. Olen vieläkin pienessä kiitollisuudenvelassa.
Joskus syksyn aikana tapahtui se "legendaarisin" inttijuttuni, kun piti kusta kuorma-auton lavalla pimeässä perse tupakaverin naamalla energiajuomapulloon ja virka-apuryhmän kanssa lähdettiin etsimään kadonnutta mummoa Alajärveltä. Etsijöitä oli todella paljon ja kuuluin ryhmään, joka löysi tuon vanhuksen sitten kuolleena. Rauha hänen muistolleen. Se oli aika hyytävä hetki, mutta muistoja siitäkin reissusta eittämättä jäi.
Joulukuu - Ohi on ja Kanarialle
Sinnittelin asepalveluksen loppuun ja pääsin kuin pääsinkin pois ennen joulua. Selvisin siis kuudella kuukaudella, ennen inttiä otinkin taustalle ajatuksen "jouluksi kotiin" ja se toteutui. Se on hieno fiilis kävellä viimeisen kerran siitä portista.
Tiedossa oli heti kotitumisen jälkeen viikon matka Kanarialle perheen kanssa. Sain kaikki koettelemukset nollattua ja joulu meni mukavasti lämpimässä. Intti unohtui, murheet unohtuivat ja osasin pitkästä aikaa nauttia elämästäni. Sain hävitettyä kaiken kurjuuden mielestäni ja unohdin armeijan. Elämä alkoi vähän kuin uusiksi.
Muistot jäivät ja oli alkamassa uusi vuosi uusine kujeineen. Eipähän voi mennä ainakaan huonommin, koska vuodesta 2014 on paha huonommaksi pistää. Murtovarkaus, armeija, tuleminen tyrmätyksi tärkeältä tuntuneelta ihmiseltä ja paljon muuta.
Ajattelin silti olla odottamatta tulevalta vuodelta yhtään mitään ja lupasin itselleni muuttua ihmisenä. Halusin olla spontaanimpi ja elämäniloisempi. Varmaan kuulostaa hassulta, koska moni piti minua positiivisena ja iloisena ihmisenä jo ennen palstataukoani.
2015 - Ainakin tähän hetkeen asti kelpo vuosi
Tässä sitä ollaan, vuonna 2015 ja 19-vuotiaana nulikkana kirjoittelen. Kiire ei ole mihinkään, joten onhan tässä aikaa kirjoitella mitä mieleen juolahtaa. Maailmankuva on muuttunut, Jaws on muuttunut. Toivottavasti parempaan suuntaan, koska tietoisesti haluan kehittyä ihmisenä ja haluan olla joka päivä älykkäämpi kuin edeltävänä. Tähän asti vuosi on ollut mitä mainioin, ei mitään valittamista.
Tammikuu - Kurssi kohti euforiaa
Armeijan kurkunsalaatinvihreissä ymmärsi, että elämässään voi oikeasti tehdä melkein mitä haluaa. Ei tarvitse maata sohvalla ja ajatella, että silloin viiden päivän päästä tapahtuu jotain. Voi itse luoda oman elämänsä ja oman päivänsä, koska isoja rajoituksia ei ole. Pitää vain käyttää mielikuvitustaan. Onneksi minua on siunattu vilkkaalla sellaisella.
Siksipä päätinkin käydä yllättämässä tämän ihastukseni. Tokihan moinen tuntuu joskus yhden aikaan yöstä hyvältä ajatukselta, joten ex tempore tilasin itselleni bussiliput välille Turku-Lahti. Jälkeenpäin voi viisastella, että paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Tuon päivän jälkeen en ole tätä entistä ihastustani enää nähnyt, vaikka kaikki tuntuikin taas menneen ihan kohtalaisesti.
Nyt olen kuitenkin onnellinen, että kaikki asiat menivät puihin tuon tytön kanssa. Toisinaan olen pitänyt yhteyttä, mutta minulla ei ole enää aikomustakaan olla lähemmässä tekemisessä kyseisen ihmisen kanssa. Kiitos vuodelle 2015 siitä, että koko homma meni käytännössä poikki. Säästyin todennäköisesti todella paljolta.
Kaikkea jaksoin sietää, mutta alkoi mennä niin ilkeäksi ja kamalaksi koko touhu, että pitäisi kirjoittaa ihan järjetön määrä tekstiä, jotta koko kuvio aukeaisi kaikille. On uskomatonta, miten yhdestä ihmistä voi tulla esille niin paljon inhottavia luonteenpiirteitä ja miten kypsymätön toinen voi olla. Kai se silmitön ihastus oli sokaissut minut aiemmin hämmentävän pahasti.
Ja hei, ettei keneltäkään unohtuisi: Slovakia voitti alle 20-vuotiaiden MM-pronssia vuodenvaihteessa. Denis Godla, jumala, aijai. Luulitteko, että unohdan mainita Slovakian tässä raamatullisessa kirjoituksessani?
Helmikuusta huhtikuuhun - Keskitytään perusasioihin
Helmikuussa alkoi turbulenssi hellittää ja saatoin hengittää rauhassa. "Arki", jos tällaista voi nyt sellaiseksi kuvailla, teki paluun päiväjärjestykseen. Otin rennommin ja sain kunnolla nollattua ihan kaiken. Aloin kirjoitella tänne palstallekin, vaikka kauan kesti tottua tähän uuteen ulkoasuun. Oli pieni ikäväkin teitä hanimussukoita, pus pus. <3
Maaliskuussa alkoi luku pääsykokeisiin, vaikken olekaan meritoitunut tai tunnettu erityisestä lukumotivaatiostani. Koskaan ei ole lukeminen kiinnostanut, ei tippaakaan. Kirjat ovat tylsiä. Aku Ankkaa luin joskus pienempänä. En sitten tiedä, miksi yhtäkkiä aloin tykätä tästä kirjoittamisesta. Se vain tuli jostain tyhjästä lukion aikana, kun tajusin, että saatan ehkä osata laittaa sanoja perätysten niin, että ne muodostavat edes jonkinlaisen rationaalisen kokonaisuuden.
Huhtikuussa jatkuivat lukemiset ja seurasin innolla maajoukkueiden divarikiekkoa. Kai minä tein kaikenlaista muutakin, en nyt ihan tarkkaan ottaen edes muista. Tammikuussa muuten aloin kirjoittaa kiekkotekstiä myös muualle kuin tänne palstalle, mutta olen siitä nyt ihan hiljaa. Totean vain, että kivaa on ollut, mukavia kokemuksia ja ajatus urheilutoimittajaksi tulemisesta vain on vahvistunut.
Kaikkinensa helmikuusta huhtikuuhun oli varsin mukavaa aikaa. Kävin leffassa, söin, lepäsin, ulkoilin, kuntoilin. Tein kaikkea ihan normaalia. Pienistä asioista se onnellisuus tulee. Ei siihen aina ihmeitä tarvita.
Viimeksi muokattu: