Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Hatchetman tuotanto Jokerit-osiossa on ollut silkkaa flametusta ja ohi aiheen huutelua. Koska aiemmat huomautukset ja viikon pelikiellot eivät ole tepsineet, kyseinen nimimerkki päätyy tällä kertaa kahdeksi viikoksi jäähyaition puolelle.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin ja oikean henkilöllisyyden yhdistäminen (myös huumorilla) tuottaa edelleen yleensä kuukauden pelikiellon. Tällä kertaa kuukauden tauolle jäi NakkiFakiiri.

Nimimerkki kausi pääsee kuukauden rauhoittumislomalle. Katsotaan, jos sen jälkeen TPS-keskustelu onnistuisi ilman viimeisiin lauseisiin pesiytynyttä raivoamista. Aiempi rikehistoria vaikutti loman pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus
Viestiketjun status:
Viestiketju on suljettu.
  1. Tshekki77 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
    Lainaus:
    Voihan se noinkin olla, mutta totuushan on, että tänä syksynä pelattiin myös olympiakarsinnat, joten kyllä siellä ruuhkaa olisi karsintoja silmälläpitäen ollut. Toisaalta jos NHL ja IIHF olisivat päässeet jonkinlaiseen kiekkopoliittiseen kokonaisratkaisuun, niin en usko, että olympialaisten ja world cupin karsintojen yhdistäminen olisi ollut jokin täysin mahdoton rasti. Mutta hyvästä tekosyystä, vallitseva tilanne kävi, että saadaan kokoelmajoukkueiden osalta enemmän nimenomaan NHL tähtiä mukaan.
     
  2. Tshekki77 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
    Lainaus:
    Mutta jos NHL:llä olisi vain NHL seuraajat mielessä, niin ei silloin tätä World Cuppiakaan tarvisi pelata. Kyllähän näillä kansainvälisillä virityksillä kosiskellaan myös niitä kiekkokuluttajia, jotka eivät NHL:n runkosarjaa jaksa juurikaan seurata. Ja uskoisin, että esim. NLA:n joukkueessa voisi olla useampikin "entinen" NHL tähti, joten kyllä tuollaisessa varmasti olisi enemmän tarjoiltavaa, kuin vain kaksi pelaajaa.
     
  3. Jupe Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin IFK
    Homma lähti täällä kunnolla laukalle seurajoukkuecuppien myötä, suurin ongelma on nämä yhdistelmäjoukkueet ilman niitä ei olisi ollu parran pärinää. Nyt osaa hyväksyy ne ja osa ei, sitten kärjistetään omat mielipiteet tappiin asti siellä poterossa.
    Toivottavasti ensi kerralla on pari euroopan maata mukana lisäksi ja yhdistelmät veke niin saadaan 99% lätkäjätkistä tyytyväisiksi ja välillä tuntuu että täällä huutelee se 1% äänekäs joukko.

    _
     
  4. Gorbatjovi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, New Jersey Devils
    Tällaiset turnaukset on hyvää mainosta jääkiekolle. Sehän tässä on ollutkin ideana koko ajan, lisää ihmisiä halutaan käännyttää jääkiekkoihmisiksi. On ollut todella vauhdikkaita, viihdyttäviä otteluita ja kiekkomaailman megatähtiä joukkueet pullollaan (Kanada). Se, että suomi ei tässä pärjännyt, ei liene läheskään kaikille yllätys. Mutta olisihan se kivaa ollut jos oltaisiinkin pärjätty, ois voitu paukutella henkseleitä! Pieni mutta pippurinen suomi selätti superhypermegajoukkueen, joka vielä perustettiinkin vain tähän turnaukseen.

    Tosi oli tarua tylsempää tällä kertaa, suurmaat vie ja muut vikisee. Tämän turnauksen finaali voisi olla RUS-CAN siis ei CCCP-CAN. Just like the old times, kun kenelläkään muulla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Suurvallat ovat tehneet paluun jääkiekkoon, ja ne tarvitset oman turnauskentän selvitellesään välejään. Me muut ollaan mukana vain lisäsisältöä tuomassa.
     
  5. Meeps Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Frölunda
    Lainaus:
    Jos NHL haluaa käännyttää lisää ihmisiä jääkiekkoihmisiksi, ei heidän kannata missään nimessä kieltää pelaajia osallistumasta olympialaisiin. Olympialaisissahan puolet ideasta on siinä, että ihmiset katsovat lajeja, joita eivät normaalisti seuraa. Olen vähän epäileväinen sen suhteen kuinka world cup saa ei-kiekkoihmiset seuraamaan kilpailua. Itse juttelin eilen neljän ruotsalaisen kanssa, jotka eivät seuraa jääkiekkoa. Heistä yksikään ei edes tiennyt että world cup on meneillään tai mikä se oikeastaan edes on ja miten eroaa mm-kisoista. Aikamoinen saavutus mielestäni maassa, jossa kuitenkin kaikki lehdet kirjoittavat world cupista jatkuvasti. Maissa, joissa jääkiekko kiinnostaa vähemmän on vielä helpompi välttyä kuulemasta koko turnauksesta.
     
  6. Agony Aunt Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sens, MG64
    Ens kerralla neljän maan turnaus: Kanada, Eurooppa, USA, Venäjä. Sitten voitaisiin jo puhua kunnon all-star-turnauksesta.

    Tämä turnaus ja etenkin kokoelmajoukkueet ovat kyllä yllättäneet tasoltaan ja viihdearvoltaan. Ei mitään tätäkään formaattia vastaan, mutta mielestäni jos nyt kehitellään kokoelmajoukkueita niin vedetään sitten kunnolla överiksi ja koko Eurooppa yhteen nivaskaan. Joka matsi älytön spektaakkeli eikä yhtään täytematsia (ei sillä että näissäkään kisoissa lopulta olisi ollut, mutta ennakkoon oli kyllä jokunen).
     
  7. Wingman Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Valmentajien hautuumaa
    Nämä kokoelmajoukkueet ovat ihan viihdyttävä lisä. Muutenkin olen ihan tykännyt World Cupista. Ei siinä sellaista suuren urheilujuhlan tuntua ole, mitä Olympialaisista löytyy, mutta kuitenkin. Hyvätasoista ja viihdyttävää lätkää. Saisi vaan tulla inhimillisempään aikaan, ja tietysti kun suurin osa peleistä on piilotettu maksumuurin taakse, niin ei pääse ehkä ihan täysillä tunnelmaan mukaan.
     
  8. chauron Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Nuoret tähdet
    Lainaus:
    Kanada vastaan muu maailma, paras neljästä.
     
  9. Kirjoittelija Jäsen

    Lainaus:
    Lainaus:
    Tiesin kyllä että tuollaisen lukeman NHL ilmoitti. Mutta jos siellä olisi väkeä ollut noin paljon, ei tyhjiä penkkejä olisi näkynyt läheskään sellaista määrää. Olen jo Suomessa oppinut siihen, että yleisömäärien suhteen kannattaa luottaa enemmän omiin silmiinsä. Eilen Kanada-Eurooppa-pelissä olikin sitten hyvin porukkaa paikalla ihan fyysisestikin eikä vain NHL.comin game summaryssa.

    Tänään on Suomi-Venäjä-matsissa taas se tilanne, että piippuhyllylipuilla voi halutessaan kävellä alakatsomoiden huippupaikoille, sillä siellä on valtavasti tyhjiä penkkejä.
     
    Viimeksi muokattu: 22.09.2016 klo 16.06
  10. Kirjoittelija Jäsen

    Lainaus:
    Monellako otteluvoitolla tässä sitten selviäisi voittajaksi?
     
  11. Ralph Jäsen

    Lainaus:
    Joko kolmella tai sitten tulee reilu tasapeli tuloksella 2-2.
     
  12. Tshekki77 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
    Lainaus:
    Pah mitään tasapelejä. Tää on Amerikkaa ja voittajan löytäminen on tärkeämpää, kuin mikään muu. Jos otteluvoitot on tasan, neljän ottelun jälkeen, niin neljännen pelin jälkeen kymmenen minuutin jatkoaika kolmella kolmea vastaan, ilman maalivahteja.
     
  13. aessi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jarmo Kekäläinen & Elias Pettersson
    Lainaus:
    Enemmän noihin lukuihin silti luotan kuin puhtaaseen mutuun televisiokuvan perusteella. Paikalla ollut tyyppi sanoi myös, että ylemmillä riveillä oliis ollut aika täyttä ja alemmilla riveillä enemmän rakoja, tuo luku kuitenkin tarkoittaa että on siellä kuitenkin karkeasti 1/3 hallista ollut tyhjänä.
     
  14. Tshekki77 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
    Lainaus:
    Myönnetään toki se, että pohjois-amerikkalaisilla on tapana puhua "kevyemmin" sellaisistakin asioista, jotka eivät sitten toteudu tai ei ole edes tarkoitus toteuttaa, kuin vaikka suomalaisilla. Mutta kyllä Bettmannin haastattelusta jäi sellainen mielikuva, että uusiakin asioita saattaa olla tulossa. Esim. tämän Yahoon urheilupuolen, viikon vanhan uutisen mukaan kerrotaan englanniksi lopussa seuraavaa.

    Bettman said the World Cup is the foundation for a new commitment to growing the game globally and that the NHL was pushing ahead with discussions about a North American v Europe Ryder Cup style competition along with other tournaments and events in Europe.

    "The game plan is to use this (World Cup) as a foundation for new, more energized effort to give us a bigger presence outside of North America," said Bettman.

    "Whether or not it is a new event, more exhibition games against local teams, exhibition games among NHL teams, regular season games, clinics, it is all part of what we want to do, need to do to grow the game at all levels throughout the world."


    Eli vaikka tosiaan saattavat puhua ihan vain lämpimikseen, niin aika ennakkoluulotonta settiä ja eihän tuosta Ryder Cup ideassa ihan kauhean kaukana (mentaalisesti) oltaisi siitä, että eurooppalaiset liigat edustaisivat itseään omina kokonaisuuksina. Eli jonkinlainen laajennettu Ryder Cup, mutta jos laajennettaisiin Euroopan päässä, niin eihän silloin olisi reilua, että Pohjois-Amerikasta tulisi vain yksi NHL:n joukkue, vaan esim. Konferenssifinalistit voisivat luoda sopivan määrän vastustajia "Euroopalle", tuossa mallissa.
     
  15. Rici Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, D, Pönttövuoren Peikot
    Lainaus:
    Omassa lähipiirissäni yksikään työkaveri, ystävä tai sukulainen ei koko turnauksen aikana kertaakaan maininnut turnausta. Kukaan ei seurannut. Sen sijaan MM-kisojen aikana Suomi-Ranska -peliä katsotaan ja jännitetään. MM-kisoista on tulosveikkauksiakin töissä.

    NHL-vetoinen turnaus pyörii liikaa NHL-navan ympärillä. Se pelataan aina Pohjois-Amerikassa ja pelit ovat aina väärään aikaan. Sinne ei ole karsitty ja turnaus on oudosti syksyllä ennen tosi pelien alkua.

    NHL tekee hallaa jääkiekon globaalille suosiolle, jos se yrittää rakentaa tästä kilpailijaa olympialaisille. Kaamea ajatus. Mieluummin kannattaisi muokata olympialaisten formaattia - tai hyvä se on nykyiselläänkin. NHL on omalla politiikallaan onnistunut jo nakertamaan MM-turnauksista (jotka oikeasti kiinnostavat kansaa Euroopassa jopa ilman huippuja) joka vuosi merkittävästi terää pois.

    Kiva turnaus tämä World Cup, mutta jos sen tarkoituksena on romuttaa eurooppalaisen ja muun maailman yleisön silmissä ne turnaukset, joilla on oikeasti potentiaalia, niin toivon, että koko turnausmalli lopetetaan.
     
  16. ML17 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Boston Bruins
    Turnausta voitanee pitää surkeana pettymyksenä järjestävän tason puolesta. Hype on ollut aika yksipuolista ja tekohengitettyä eikä porukka ole innostunut turnauksesta edes Pohjois-Amerikassa. Tämä perustuu ihan omaan sosiaaliseen mediaan, mutta katsojaluvut myös tukevat sitä. Käsitttämätöntä ettei edes Kanadan pelit ole olleet loppuunmyytyjä. Jenkeissä, vaikkei lätkäkansaa olekaan, oli tv-katsojia vain 776 000. Vaikken ole mitenkään isänmaallinen, olisin pitänyt turnauksesta enemmän, jos kokoelmajoukkueiden tilalla olisi ollut vaikka Sveitsi ja Tanska. Ehkä kuuden joukkueen turnaus jollakin pelisysteemillä olisi ollut kaikkein paras.
     
  17. Mediakuutio Jäsen

    Toi tämä turnaus myös ainakin sen esille, että eivät ne NHL tuomaritkaan mitään jumalia ole. Thorton jalkakamppaa takaapäin Sekeran jonka maila osuu kaatuessaan Thortonia kasvoihin, Thorton 2min, Sekera 2+2. Ruotsalainen potkaisee / jalkakamppaa Gaudreaun, ei jäähyä. Ovetshkin keihästää Vatasta, ei jäähyä. Esimerkkejä löytyisi enemmänkin jos jaksaisi vielä videoita tutkia. Aivan käsittämätöntä tuomioita ottaen huomioon, että kaikki tilanteet tapahtuivat täysin tuomarin silmien edessä.
     
  18. mjr Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkueet
    Se hyvä puoli tuossa eilisessä tappiossa oli, että saadaan sellainen perinteinen, valtaisan hieno Kanada Cup -klassikko kuin Kanada-Venäjä (tietysti Venäjä on paperilla heikompi kuin joku oma jako -joukkue olisi, ettei ihan täydellinen tilanne ole). Sen lisäksi sitten todennäköisin loppuottelusarja Kanada-Ruotsi tulisi olemaan sangen viihdyttävää katsottavaa - pystyisiköhän Ruotsi nyt parempaan vastarintaan kuin Sotshissa?
     
  19. Ralph Jäsen

    Lainaus:
    Miten niin väärään aikaan? Pelithän on parhaaseen mahdolliseen aikaan Torontossa. Lisäksi en ymmärrä, miten niin turnaus on oudosti syksyllä. Ainoa mahdollinen ajankohta järjestää tämä turnaus, joten mitä outoa tässä voi olla.
     
  20. Jupe Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin IFK
    Lainaus:
    Mielenkiintoinen ajatus, mutta palkkatasojen muokkaamat tasoerot ovat niin huikeita että on vaikea edes saada mielenkiintoa siitä jos KHL:n parhaimmisto liittyisi CHL:ään. KHL joukkueet voisi haastaa taas ennemmin NHL-joukkueita. Tässä seurajoukkueiden cupissa en näe niin paljon mielenkiintoa kuin tuossa World Cupin epäkohdassa mitä moni parjaa että otetaan sitten ne pari Saksaa ja Tanskaa mukaan jotka voivat oikeasti joskus yllättää isonkin pelaamalla lipulleen.

    En ymmärrä World Cup arvostelussa mitään muuta kuin yhdistelmäjoukkue-epäkohdan ja unohdetaan nyt se suomen menestys. Pelitasollisesti turnaus on ollut parasta maajoukkuekiekkoa pitkään aikaan ja riippuen Olympialaisten kiekon tulevaisuudesta niin viimeistään 2020 saadaan toivottavasti vastaavaa laatua nähdä kentällä. Itse en innostu kevään b-maajoukkueiden mittelöistä. Siihen voi vaikuttaa myös seurajoukkuekannatus joka on vahvaa juuri silloin niihin aikoihin, IFK on ylitse muiden ja vasta nyt nähty World Cup tasoinen maajoukkuepeli kiinnostaa itseäni, toisin sanoen maajoukkueilla pitää olla parhaat pelaajat käytettävissä. Ei voi mittään. Toivon siiis että parhaista parhaat olisivat kentällä joskus toisetkin.

    _
     
    Viimeksi muokattu: 23.09.2016 klo 11.07
  21. Henkka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
    Nationalismin voimalla lipulleen pelanneet maat:
    Suomi, 3 peliä 0 pistettä
    USA, 3 peliä, 0 pistettä
    Tsekki, 3 peliä, 2 pistettä
    Kanada, 3 peliä, 6 pistettä
    Ruotsi, 3 peliä, 5 pistettä
    Venäjä, 3 peliä 4 pistettä
    ---------------------------
    Rosterien arvo keskimäärin 102 miljoonaa dollaria NHL-caphiteissä
    0.94 pistettä per peli
    9,2 pistettä/miljardia dollaria

    Joukkuekavereilleen pelanneet yhdistelmäjoukkueet:
    Team Europe, 3 peliä 4 pistettä
    Team NA, 3 peliä, 4 pistettä
    -------------------------------------
    Rosterien arvo keskimäärin noin 87 miljoonaa dollaria NHL-caphiteissä
    1.33 pistettä per peli
    15,3 pistettä per miljardia dollaria.

    Summa summaarun, omalle lipulle pelaaminen oli noin 40% tehottomampaa, kuin joukkuekavereilleen pelaaminen tässä turnauksessa.
     
  22. Thoma Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät, Leijonat
    Miten olisi jalkapallosta tuttu seurajoukkueiden mm-turnaus. Kaikki maanosat edustettuina
    Lohkot a ja b
    Stanley cup voittaja
    Stanley cup kakkonen
    Isäntämaan mestari
    AHL mestari
    KHL mestari
    CHL mestari
    Continental cup voittaja
    Hallitseva seurajoukkueiden maailmanmestari

    Lohko c
    Aasian kiekkoliigan mestari
    Meksikon mestari
    Etelä-Afrikan mestari
    Australian mestari

    Lohkojen a ja b viimeiset sekä lohko c kaksi parasta pudotuspelien ekalle kierrokselle ja lohkojen a ja b kolme parasta suoraan puolivälieriin.
     
  23. Ni$pekt15 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    BOSTON BRUINS
    Hieno turnaus oli mielestäni. Toki ennakkoon olin väärässä Tsekin ja Euroopan paskuudessa ja USA:n yliarvioinnissa. Junnut vastasivat odotuksiini,mutta valitettavasti karsiutuivat jatkosta jota pidän pelillisesti suunnattomana vääryytenä. USA ja U23 olivat ne kaksi tiimiä joiden esityksiä innokkaimmin odotin joten jatkossa ei ole suosikkeja symppis mittarilla tarkasteltuna ja eiköhän tämä ole nyt viimeistään Kanadale pedattu turnaus. Eurooppa yllättää Ruotsin ja finaalissa ottavat kahdessa ottelussa koteloon.
     
  24. Kirjoittelija Jäsen

    Täällä pyörii telkkarissa Connor McDavidin haastattelu, jossa hän sanoo, että neljän vuoden päästä hän haluaisi edustaa mieluummin Kanadaa kuin Pohjois-Amerikkaa. Huhhuh mikä juntti. Ei muuta kuin Karjala-lippis päähän, kiitospaita päälle ja Tallinnaan tai Bangkokiin örveltämään.
     
  25. VilleLeino Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Barca&Pep, Pats, SASpurs, Canada, PIT&CHI
    On kyllä sääli, että Pohjois-Amerikan nuoret tippui jo lohkovaiheessa maalivahtien takia. Toivottavasti kukaan idiootti ei enää jauha miten World Cupilla ei ole mitään arvoa koska siellä on kaksi kokoelma joukkuetta, jotka ovat suupaloja muille. Ainoat heittopussit tässä turnauksessa olivat Tsekki ja Suomi.
    Pohjois-Amerikan nuoret pojat olivat kisojen väriläiskä ja pelasivat aivan huikeaa lätkää. Tuolle tasolle ei maajoukkueista ole 2000-luvulla (eli toisin sanoen historiassa) päässyt kuin Kanada parhaimmillaan. Siellä oli Ruotsinkin "maailman paras puolustus" (oikeasti Kanadalla) ihan kusessa junnujen pyörityksessä.
     
Viestiketjun status:
Viestiketju on suljettu.