Mainos

Vitutusketju

  • 10 724 612
  • 56 276

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Tapio Rautalapio
Mikä vittu siinä voi olla, etteivät ihmiset elokuvissa ollessaan ymmärrä, että kun raina sitten ennen pitkää loppuu, niin teatterista tavataan tällöin myös poistua, eikä jäädä siihen tuolille chillaamaan?

Eilen olin katsomassa Hulkkia, ja kun se sitten viimein loppui, niin taas löytyi meikäläisen rivistä ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet siirtyä uloskäynnille ripeästi, vaan jäivät kaikessa rauhassa istuskelemaan siihen paikalleen. Taisi joku näistä harhaanjohdetuista vielä todeta älykkäästi, että "odotetaan, että ruuhka menee ohi...".

Oletkos varma etteivät nämä ihmiset tarkoittaneet ruuhkaa mikä muodostuu oviaukoille ja ulosmenokäytäville kun ihmiset rynnivät ulos. Minua ei aina lopputekstit kiinnosta, mutta jään siitä huolimatta istumaan noin viideksi minuutiksi paikoilleni ihan vaan sen takia että en missään nimessä halua joutua oven luona ihmismassan keskelle. Ja ne käytävät mistä mennään ulos leffateatterista ovat toisinaan melko kapeita. Hirvittääkin ajatus kulkemisesta kapeassa käytävässä niin että joka puolella on ihmisiä.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Pikkuisen vituttaa tää kesä. Ensin sitä odottaa koko talven, ja varsinkin mökille menoa. Sitten kun vihdoin viimein pääsee mökille, osoittautuu että se on sitä että ensin hikoilee itsensä hengiltä autossa neljän tunnin ajan, herää seuraavana aamuna helvetin väsyneenä (vitun itikat ja kuumuus pitävät hereillä) ja taas aivan hikisenä. Sitten hikoilee koko päivän ja tekee kaikkia "kivoja" pikkuaskareita. Siinä ohessa miljoonat hyttyset ja paarmat yrittävät syödä hengiltä. Illan vetää viinaa vitutukseen ja aamulla taas aikainen herätys, taas hikisenä. Nyt on saanut sentään nukuttua kun on ollut niin kännissä. Miinuksena itikat ovat saaneet syötyä ihan rauhassa... Ja taas neljä tuntia tulikuumassa autossa, jossa ei tietenkään ole ilmastointia, koska "turha maksaa noin paljoa muutaman hellepäivän takia". Vitun idiootti.

Kestovitutuksena oma saamattomuus naisten kanssa. Ja persaukisuus. Mitä vitun järkeä tehdä saatanasti töitä jos se kaikki raha katoaa kuin kankkulan kaivoon, pohjattomasta kurkusta alas?

edit: typo
 
Suosikkijoukkue
Ilves Tampere
Re: Re: No niin no...

Viestin lähetti Cube
Suhtaudutpa elokuviin kovin kyynisesti ja etäisesti. Eikö mikään elokuva koskaan ole koskettanut sinua niin voimakkaasti, ettei välitön paluu normaaliyhteiskuntaan ole kovin houkutteleva ratkaisu? Itse en ainakaan voi edes kuvitella, että olisin rynnännyt pää kolmantena jalkana ulos teatterista esim. American Beautyn tai Veteen Piirretyn Viivan lopputekstien valuessa silmieni eteen ensimmäistä kertaa. Ilmeisesti sinua ei tosiaan "jaksa kiinnosta".. En yritä vittuilla, ihmetyttää vain, että mikä seikka saa sinut raahautumaan elokuvateatteriin kerta toisensa jälkeen. Rakkaus elokuvia kohtaan ei nimittäin näistä kirjoituksistasi kovin vahvasti paista läpi.

Mutta tyylinsä kullakin.. Vituttaa minuakin välillä ne ihmiset, jotka alkavat heittää takkia niskaan heti, kun ohjaajan nimi tulee ruutuun.

No siinä olet varmaan oikeassa, että minua kyynisempää ihmistä saa kyllä hetken hakea. American Beauty oli todellakin loistava elokuva, mutta kyllä meikäläinen oli välittömästi lopputekstien pärähtäessä ruutuun täysin toimintakykyinen. Veteen Piirretty Viiva taas on minusta... no, aivan paska. Kun sanon "ei jaksa kiinnostaa", en tarkoita, etteikö elokuva jaksaisi sinällään kiinnostaa. Nimenomaan ne lopputekstit eivät jaksa kiinnostaa. Tämän tein käsittääksi jo aikaisemmin selväksi, eriasia on jos oikein halutaan ymmärtää väärin. Kaikesta huolimatta elokuvat vievät jonkinlaisen osan vapaa-ajastani, enkä todellakaan velvollisuudentunnosta sinne teatteriin raahaudu. Ehkä minunkin kyyninen mielikuvitukseni keksisi parempaa ajanvietettä, jos näin olisi. Vaikka en teatterissa lopputekstien ajan kiristelekkään, ei silti tarkoita, etteivätkö hyvät elokuvat minua puhuttelisi tai antaisi ajattelemisen aihetta, kuten American Beauty tai Pianisti teki. Yksi syy siihen, että itse suosin nopeaa poistumista ja rohkaisen muitakin siihen on se, että haluan päästä keskustelemaan elokuvan sisällöstä mahdollisimman pian perinteisen vakiporukkamme kanssa. Kun teen tämän teatterin ulkopuolella saavat muut halutessaan täristä lopputekstien ajan rauhassa.


Taisi mennä. Ainakin minulle tuli näitä sinun viestejä lukiessa vähän sellainen fiilis, että saat kicksisi Adam Sandlerin ja Dolph Lungrenin tuotannosta :) En kylläkään tiedä ottaisiko mikään itseään kunnioittava lehti tällaisten "elokuvien" huippuarvosteluja vastaan..

No se on sitten kyynel. Pitää varmaan pistää Eric Claptonin "tears in heaven" soimaan. Adam Sandler on sitä paitsi hyvä äijä. Jos tämä ja täydellinen mielenkiinnon puute lopputekstejä kohtaan tekee minusta jotenkin huonon ihmisen ja elokuvan vihaajan, niin voi voi... Jotenkin vain lopputekstien kanssa kisaaminen tuntuu minusta pieneltä snobailulta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ilves Tampere
Viestin lähetti Gellner
Oletkos varma etteivät nämä ihmiset tarkoittaneet ruuhkaa mikä muodostuu oviaukoille ja ulosmenokäytäville kun ihmiset rynnivät ulos. Minua ei aina lopputekstit kiinnosta, mutta jään siitä huolimatta istumaan noin viideksi minuutiksi paikoilleni ihan vaan sen takia että en missään nimessä halua joutua oven luona ihmismassan keskelle. Ja ne käytävät mistä mennään ulos leffateatterista ovat toisinaan melko kapeita. Hirvittääkin ajatus kulkemisesta kapeassa käytävässä niin että joka puolella on ihmisiä.

No, kuule siinä näytöksessä ei todellakaan ollut mitään tietoa ruuhkasta. Populaa n. 1/4 salillinen ja sali oli sen teatterikompleksin suurin. Minulla oli ainakin poistuessani koko ajan ympärilläni sellainen sopiva 1,5m henkilökohtainen tila, private space.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Viestin lähetti Tapio Rautalapio
Minulla oli ainakin poistuessani koko ajan ympärilläni sellainen sopiva 1,5m henkilökohtainen tila, private space.

No mikäs sinua sitten alunperin vituttikaan? Vituttaa tällaiset tyhjästä kitisijät. Taidat kuulua siihen sakkiin, jota vituttaa vaikka pilvien määrä taivaalla, kunhan vain saa valittaa.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Auto meni lunastukseen kun joku eläkeläinen ei löytänyt autostaan jarrupoljinta. Vittujen vittu. Vakuutusyhtiökin tarjoaa autostani varmaan pullakahvit ja heijastimen. Onneksi autooni oli asennettu niskatuelliset penkit, niin vahingot olivat vain materiaaliset.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
En periaatteessa lämpimistä keleistä valita, mutta nyt kyllä vituttaa kun duunissa on 29 astetta ja ilmastointi pois pelistä. Arvatkaa huviksenne onko kauluspaidassa kiva istua duunissa ! Onneksi sentään lomat pikku hiljaa alkamassa.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti Gags
En periaatteessa lämpimistä keleistä valita, mutta nyt kyllä vituttaa kun duunissa on 29 astetta ja ilmastointi pois pelistä. Arvatkaa huviksenne onko kauluspaidassa kiva istua duunissa !

Samma här! Tosin täällä ei ole minkäänlaista ilmastointia ylipäätään, joten sama homma joka kesä. Paita märkänä heti aamusta alkaen. Ja v*ttu kun lomakin loppui tältä erää.
 

Puster

Jäsen
Vitun perkeleen selkäkipu!

Meni koko viikonloppu Tammerfesteineen perseelleen, kun ei tältä kivulta pysty käveleen. Tai istuun tai edes makaan paikallaan. Vittu!

Mutta maanantaiaamuna täytyy tulla reippaana töihin ettei palvelimet kaadu. Kohta reivin itte noista aaseista piuhat irti ja lähden kotiin sairastaan. Vittu!
 
Suosikkijoukkue
ILVES
Voi hevonvittu, kun ei jaksanut eilen lähteä Senssille kuuntelemaan heviä, ja totta kai viinakin oli halpaa.

Myös se vituttaa, että tänään tuli myöhästyttyä tunti töistä, mutta se menikin eilisen piikkiin. No eipä ollut krapulaa ja myöhästymistä lukuun ottamatta lähes kaikki meni tänään putkeen.

Ja ikuisuusvitutus: naiset.

Pikku-Raimo
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tiedättekö sen tunteen, kun vituttaa ja tekisi mieli avautua asioista, mutta ei voi, koska kyseisiin asioihin liittyy muitakin ihmisiä. Se vituttaa. Lisäksi vituttaa se, että kaikki menee päin *****ttiä, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta. Mikä sekin tietysti vituttaa. Olisipas hienoa, jos joskus taas tulisi sellainen päivä joka ei olisi ihan täysin perseestä. Ostetaan yksi hyvä päivä. Vaihdossa saa niin monta paskaa päivää kuin vaan haluaa. Niitä kun tuntuu piisaavan.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
VITUN KELA !

Saatanan paska byrokratian kehto.
Perivät takaisin opintolainan 2 ylimääräisen maksetun kuukauden vuoksi 1800 euroa.
Helvetin hyeenat kommunistit. Toivottavasti kuolette köyhinä ja impotentteina homoina päätöksiä tehdessänne.

Tarinan opetus on: Älkää opiskelijat tehkö töitä opiskeluaikananne. Pummatkaa fattasta tai vanhemmiltanne. Pummatkaa rahaa mistä tahansa, mutta älkää menkö töihin.

Nim. Ylimääräistä opintotukea noin 2500 mk, joka muuttui kelalle takaisinmaksuna 1800 euroon.

K
 

Aksu

Jäsen
Vituttaa unettomuus ja se alkaa toden teolla häiritä kaikkea tekemistä. Asun ydinkeskustassa, vanhan kerrostalon alimmassa kerroksessa elikäs katutasossa. Tämä taasen tarkoittaa, että poissaollessani ikkunoita ei voi jättää auki ja öisinkin suurta varovaisuutta noudattaen. Tästä tuloksena näillä kuumilla säillä helvetin tunkkainen ja hikinen asunto yötpitkät. Ei saa nukuttua. Viikonloppuna matkaan vitutuksineni taas mökille. Siellä saa nukuttua pari yötä hyvin, viileässä ja raikkaassa ilmassa.

Vittu, hyvä kämppä, mutta kesäisin pelkkä helvetinloukku.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
V*tun ukkonen! Sä teetät mulla aivan liikaa töitä. Olispa jo syyskuu...
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti hihhu
Tiedättekö sen tunteen, kun vituttaa ja tekisi mieli avautua asioista, mutta ei voi, koska kyseisiin asioihin liittyy muitakin ihmisiä. Se vituttaa.

Sama fiilis täällä. Mikä muuten siinä on että vaikka on kaikki kunnossa (tiedättehän työ, katto pään päällä, perhe, ystäviä jne koko paletti) ja monet jopa kadehtivat sitä mitä itsellä on (=olisipa mullakin asiat noin hyvin) niin silti on fiilis että a) asiat menevät päin vittua tai b) on kokoajan olo että jotain puuttuu?

Eipä vuodateta sen enempää. Paitsi että jos joku viitsisi tulla tänne niksauttamaan niskani olisin iloinen.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Re: VITUN KELA !

Viestin lähetti Kaiser Soze
Saatanan paska byrokratian kehto.
Perivät takaisin opintolainan 2 ylimääräisen maksetun kuukauden vuoksi 1800 euroa.
Helvetin hyeenat kommunistit. Toivottavasti kuolette köyhinä ja impotentteina homoina päätöksiä tehdessänne.

Tarinan opetus on: Älkää opiskelijat tehkö töitä opiskeluaikananne. Pummatkaa fattasta tai vanhemmiltanne. Pummatkaa rahaa mistä tahansa, mutta älkää menkö töihin.

Nim. Ylimääräistä opintotukea noin 2500 mk, joka muuttui kelalle takaisinmaksuna 1800 euroon.

K

Otan osaa. Itsekin makselen takaisin opintotukea, onneksi olen hyvinkin voitonpuolella. Suomen ääliökunta vain sattui joskus hyväksymään lain (joka myöhemmin muutettiin) että kaikki peritään takaisin jos saa pikkuisenkin ylimääräistä. Itse olisin maksanut vielä saman vuoden aikana liikaa maksetut takaisin, mutta Kelalta tuli kuukauden päästä eli tammikuussa kirje että olin myöhässä. Koetin jopa valittaa kaikkeen mahdolliseen mutta ei paljoa auttanut.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Viestin lähetti mendieta
V*tun ukkonen! Sä teetät mulla aivan liikaa töitä. Olispa jo syyskuu...

Vituttaa kun täällä ei ole ukkosia!!

Joka päivä toivoo että josko tänään mutta ei meillä ole ollut koko vuonna yhtä ainoaa ukkosta. Duunissa ollessani jyrähti 2 kertaa keskellä päivää viime viikon maanantaina mutta siinä kaikki.
 

Dave T

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Vituttaa ku firma maksoi vahingossa liikaa palkkaa ja nyt se pitää maksaa takaisin. Summa ei ollut niin iso, että sen olisin itse heti huomannut eli olin jo pitänyt rahoja ominani.

Voi paska.
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Vituttaa reilusti tällanen perkuleen Vertex. Tää ohjelma ei ole tän päivän aikana suostunu kuin muutaman kerran yhteisymmärrykseen, samoja ongelmia on ollut muillakin. Ja tukihenkilöt istuu taas jossain donitsilla. Pääsis jo kotiin.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
"Nykyään oot kauhee
ja juot liikaa
ja oot kauhee

Mun elämä
milloin siitä tuli näin hirveä
ihmiset tanssii ja taas se soi

Anna lantion pyörii huuda wou-ou-ou
kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll-show"

Maija Vilkkumaa - Mun Elämä


Totuus satuttaa aina vähemmän kuin valhe paljastuessaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Poison
"Anna lantion pyörii huuda wou-ou-ou
kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll-show"


Jep, muakin vituttaa aina kun kuulen tuon kammotuksen.
 

SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Viestin lähetti Everton
Jep, muakin vituttaa aina kun kuulen tuon kammotuksen.

Ja mua vituttaa aina kun joku tönii Maijaa. Kukaan ei ole koskaan tehnyt yhtähyvää musiikkia, saati sitten parempaa, kuin MV.

Ei käytetä enää töniitä muodossa 'tönii' näyttää hieman hulvattomalta.

PS. Onhan se ensimmäinen levy huikea, mutta huikein kuitenkin lienee meikit, ketjut ja vyöt lätty :)
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joo, muakin vituttaa kun joku muu "tönii" Maijaa. Voisin itsekin vähäsen "tönäistä" - jos ihan pakko olisi.

Oikeesti sillä ekalla levyllään oli kyllä ihan hyviä biisejä. Ja Tarharyhmällä toki paljonkin.
 

AkA

Jäsen
Tämä julmettu kuumuus vituttaa.


Hiki virtaa, eikä öisin saa nukuttua, vaikka yrittäisi koisata aataminasussa.


Okei, nyt on kesä. Ehkäpä öisin voisi sataa? Saattaisi hieman raikastaa ilmaa.

Mutta toisaalta, varhaislehtiä jakaneena tiedän, että öiset sateet voisivat vituttaa lehdenjakajia.

Ja ne paarmat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös