Perkeleet paperille
Itku ja itsesäälintä alkaa:
Minä elän epäelämää.
Minulla ei ole oikeuksia.
Jos sinusta joskus tuntuu siltä, että elämäsi on liian hyvää, niin hyppääpä päiväksi minun kenkiini. Lainaan niitä mielelläni.
Minun elämässäni hyväkin päivä muuttuu huonoksi kuin taikaiskusta.
Ei siihen paljoa vaadita.
Keskustelu:
henkilö: "No tämä maksaisi sitten 600 euroa"
henkilö2: "Huh huh...Mutta kyllähän se onnistuu, kyllähän nyt C_R:n rahoja voin käyttää ilman hänen lupaansa. C_R nyt oli suunnitellut koti-ikävänsä vuoksi lyhyttä visiittiä kotikaupunkiinsa ja paria muutakin asiaa hän on havitellut, mutta mitä sitten, siirtäköön matkaansa parilla kuukaudella ja ostakoon ne juttunsa joskus toiste. Tämän minä otan!"
En vaadi paljoa, mutta silti kaikki on minulta pois.
Kyllä minä taivun, minä suostun aina! Ei minun oikeasti melko vaatimattomilla tarpeillani mitään väliä ole, muut ensin, sitten minä, jos mahdollisuuksia enää on.
Ja saahan minua komennellakin! Sitä saa nykyään harrastaa ihan lähes tuntemattomatkin ihmiset, joilla ei ole mitään siteitä minuun. "Varasin sulle ajan tonne, mene sinne. Ai sulle ei käy? No peru se menosi ja mene tonne!" tai "Menepäs kuule koirien kanssa ulos...Semmonen tunnin lenkki. Ai et ehdi? No mene silti, eihän siellä olekaan kuin sata astetta lämmintä! Niin ja vie mun roskat samalla, sun pitää kyllä hakea ne meiltä, tossa on avaimet." ja "Joo, tänään te syötte makkarasoppaa. Ai sä et tykkää siitä? No älä syö sitten mitään. Kyllähän minä nyt täysin ulkopuolisena voin teidän ruokailuistanne päättää."
Itku ja itsesäälintä päättyy.
