Juu - vanhahko kansanviisaus: "Väkivalta lopettaa vittuilun!" pitäisi kyllä tässäkin tapauksessa paikkansa. Toisaalta, eihän näillä nykylapsilla ja -nuorilla ole enää mitään auktoriteetteja, joita he kunnioittaisivat eikä mitään rangaistuksen uhkaa.Kertokaa te lapselliset, että eikö enää ole isän kädessä kuri perheissä? No en mä nuorimpaisena remmia saanut, toisin kuin sisarukseni, mutta tukkapöllyä ja muuta sellaista kyllä. Hyvin pysyin ruodussa ja jotenkin suurimmitta sähläilyittä olen elänyt. Paino sanalla "suurimmitta". :)
No ehkä se kasvatustapa sai jäädäkin siihen aikaan, mutta vähän ihmettelen nykymenoa. Näin kun ei omia ole, niin voi hyvin vittuilla.
<klishee alkaa> Kun minä olin lapsi ja nuori <klishee loppuu>, kuka tahansa aikuinen saattoi puuttua vastaavaan käytökseen sanallisesti ja joskus fyysisestikin esim. niskasta tarttumalla, jos muu ei auttanut.
En nyt sellaista varsinaisesti kaipaa, mutta mahdollinen "fyysisen koskemattomuuden loukkaus", kuten selkäsaunaa nykyään kuvataan, piti lapset aikoinaan herran nuhteessa huomattavan tehokkaasti, kun taas nykyään ennemminkin aikuiset saavat pelätä fyysistä väkivaltaa nuorten taholta.