Vitutusketju

  • 10 543 923
  • 56 130

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Naiset osaa tämän vittuilun kyllä loistavasti. Onhan tuo aika säälittävä kiusausyritys.
Tarkoitus on varmaan vaan lisätä stressiä. Kun on muutakin hoidettavaa ja sitten pitää vielä sovitella exän kanssa lapsen hoitovuoroja.

Huh huh. Kuulostaapa erittäinkin vittumaiselta. Toivottavasti asia järjestyy.
Kyllä, laitetaan järjestymään. Lapsen äidillä ei ole mitään oikeaa syytä viikonloppuvuorojen siirtoon. Kunhan vaan kiusakseen yritti kun ei muka tiennyt häistä.

Kuulostaa tutulta. Kiusa se on isompikin kiusa, vai miten se meni. Taitaa olla akalla isoa melaa ikävä.
No enpä tiedä onko mitään niin ikävä. Jostain syystä on katkera miehen onnesta... ollut alusta asti.

Ja tuohan ei missään tapauksessa pidä paikkansa, että ei muka tiennyt häistä. Nimenomaan tiesi ja häntä jostain syystä se harmittaa, kun nuo menevät naimisiin.
Mies sanoo kahteen otteeseen kertoneen häistä ja myös maininneensa että olemme ostaneet lapselle juhlavaatteet. Ettei niistäkään tarvitse huolehtia. Mutta silti oltiin olevinaan niin tietämätöntä siitä että niitä häitä edes olisi. No onhan se päivämäärä voinut lipsahtaa ohi... mutta epäilen. Olen kyyninen tämän naisen suhteen.

Isän tai äidin häät ovat kyllä semmoinen juhla, että niihin pitää lapsen päästä mukaan, vaikka ei olisikaan vuoro olla sen kyseisen vanhemman luona / kanssa sinä viikonloppu
Samaa mieltä. Meidän tapauksessa lapsen äidillä ei ole mitään perusteita viikonloppujen vaihdolle niin... turha huolehtia. Alkoi vaan vituttaa kun mies soitti ja kertoi mitä ex-kumppani oli ehdottanut.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Tuohon häihin lisäisin vielä niin omalla serkullani(nainen) oli häät ja kutsu pamahti sitten. En ole ollut kyseisen serkkuni kanssa missään tekemisissä varmaan kahteenkymmeneen vuoteen ja ihan syystä. Hän on kusipää.

Vastasin sitten kohteliaasti että en nyt jouda kun muuta jne. Kilometrejäkin olisi tullut se lähemmäs tuhat jos olisin vaivautunut paikalle. Noh ei siinä tämä serkkuni veti kauheat kilarit kun en ilmestynyt paikalle ja poisti FB:stä sun muista vaikka ei olla kirjoiteltu suurinpiirtein ikinä. Mulle se on yks vitun hailee mitä se poistelee tai riehuu mutta mietin vaan että mistähän moinen kilahtaminen?
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Luultavasti tää ihminen kuvittelee olevansa maailman keskipiste, jonka häät on niin iso tapahtuma kaikille ettei kukaan yksinkertaisesti voi jäädä pois. Sit kun huomaakin et jotakuta ei kiinnosta vittuakaan niin alkaa se kilahtelu.

Laitoin jo kaverin kanssa vedon että kunkahan kauan tämä sen ukko kestää sitä. Alle 2 vuotta ja avioero ja satasen veto. Haistan jo ilmaisen illan kaverin piikkiin.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Toinen vitutusta aiheuttava asia on kun asumme nykyisen muijani kanssa ja lapsieni äiti ei päästä muksuja yökylään tänne jos nykyiseni on paikalla. Siis jumalauta omassa kotonaan. Syy on kuulemma se että hän on perheenrikkoja. Ei edes ole ja erostamme on jo 8 vuotta. Voisko sen sotakirveen haudata joskus? Vituttaa tuommoiset akat.
Tuo voisi olla melkein minun näppikseltäni, niin samanlaisia kokemuksia minulla on. Aluksi miehen lapsen äiti määräsi etten minä saa olla paikalla kun lapsi on isällään. Sitten kun muutettiin asumaan yhteen niin pienen väännön jälkeen saatiin äitille perille ettei hän voi määrätä minua pois omasta kodistani viikonlopuksi. Ja edelleen miehen ex kutsuu minua huoraksi ja toiseksi naiseksi ja antaa mielellään ihmisille sen käsityksen että ero johtui miehen suhteesta minuun. Vaikka oikeasti ex vaihtoi miehen toiseen lapsen ollessa hyvin pieni. Ja lapsi oli jo muutaman vuoden ikäinen kun tulin kuvioihin. Ja kyllä minä vähän odotinkin jotain hääkiusaa... Silti alkoi vituttaa kun tieto viikonloppujen vaihtamisehdotuksesta tuli.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
@Iisoppi Tuo katkeruus toisen onnesta on kyllä niin veemäistä että huh. Mutta tämmöisiä me ihmiset ollaan ja meitä mahtuu moneen junaan ja jotkut jää asemalle. Toki itsellä myös joskus kyrsinyt erot jne mutta en ole kumminkaan katkera toisen onnesta. Jos vaikka baarissa joskus nähnyt exän uuden ukkonsa kanssa niin olen kylmän viileästi vaihtanut baaria. Ei mulla tarvi sen uuden ukon kans jäädä siihen kaljalle. Senkun nostaa kytkintä.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuohon häihin lisäisin vielä niin omalla serkullani(nainen) oli häät ja kutsu pamahti sitten. En ole ollut kyseisen serkkuni kanssa missään tekemisissä varmaan kahteenkymmeneen vuoteen ja ihan syystä. Hän on kusipää.

Vastasin sitten kohteliaasti että en nyt jouda kun muuta jne. Kilometrejäkin olisi tullut se lähemmäs tuhat jos olisin vaivautunut paikalle. Noh ei siinä tämä serkkuni veti kauheat kilarit kun en ilmestynyt paikalle ja poisti FB:stä sun muista vaikka ei olla kirjoiteltu suurinpiirtein ikinä. Mulle se on yks vitun hailee mitä se poistelee tai riehuu mutta mietin vaan että mistähän moinen kilahtaminen?

Sitten tommosilla itsekeskeisille kusipäille kulissit on helvetin tärkeät. Että jos siellä juhlissa joku kysäiseekin, että miksi se Zodiac ei tullut, niin siinä on piru irti kun kaikkia ei kiinnostanutkaan nää jotkut helvetin häät.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Tuo katkeruus toisen onnesta on kyllä niin veemäistä että huh. Mutta tämmöisiä me ihmiset ollaan ja meitä mahtuu moneen junaan ja jotkut jää asemalle. Toki itsellä myös joskus kyrsinyt erot jne mutta en ole kumminkaan katkera toisen onnesta.
Kyllä myönnän että aikoinaan tunsin tyytyväisyyttä kun exäni ei ollut löytänyt uutta seurustelusuhdetta. Olin ehkä hivenen harmissani että hän jätti minut vaikka yhdessä oltiin muka päättämässä ettemme sovi yhteen. No se tunne hävisi pian. Nyt hän elelee avovaimonsa, kahden yhteisen ja kahden puolison lapsen kanssa. Nykyään olen iloinen että hän sai perheen... lapsia. Niitä hän kovasti halusi ja minä en oikeastaan halunnut. Se ei ollut eron syy koska siinä vaiheessa vielä uskottelin itselleni että ehkä minusta voisi tulla äiti oikean miehen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä mies pitää kiinni hänelle sovitusta viikonlopusta. Vaikka hän onkin (monien mielestä) aika nössykkä ja karttaa konflikteja, niin lapsensa suhteen hän kyllä osaa pitää puoliaan. Lapsen äiti esitti ettei hän muka tiennyt häistä vaikka mies oli maininnut niistä. Äiti halusi vaihtaa viikonloppuja että lapsi pääsisi johonkin kummin-kaiman juhliin. Eiköhän tämä tästä pienen vitutuksen keralla selviä.

Niin tehän olitte jo yhdet häät peruneet ja omien sanojesi mukaan olette molemmat oman kodin ulkopuolella saamattomia, niin ehkä miehesi lapsen äiti vaan ajatteli, että nämäkin häät kuitenkin perutaan, joten lapsi voi huoletta mennä kummin-kaiman juhliin. Eihän toi toki kuitenkaan kivasti tehty ole hänen puoleltaan ja ymmärrän harmistuksesi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kyllä myönnän että aikoinaan tunsin tyytyväisyyttä kun exäni ei ollut löytänyt uutta seurustelusuhdetta.

Ex-vaimo otti aivan hullut pultit, kun sai tietää minulla olevan uutta säpinää. Syytti siitä, että minulla ei ollut pokkaa edes kertoa asiasta.

Ongelma oli vain siinä, kun hänen kysyessään mitään ei ollut menossa silloin. Kai sitä nyt yleensä itse tietää seurusteleeko vai ei. Tai no kuuleehan niistäkin tapauksista missä joku (yleensä nainen) kuvittelee seurustelevansa, vaikka niin ei ole. Omalla kohdalle ei ole sattunut sellaista.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ex-vaimo otti aivan hullut pultit, kun sai tietää minulla olevan uutta säpinää. Syytti siitä, että minulla ei ollut pokkaa edes kertoa asiasta.

Ongelma oli vain siinä, kun hänen kysyessään mitään ei ollut menossa silloin. Kai sitä nyt yleensä itse tietää seurusteleeko vai ei. Tai no kuuleehan niistäkin tapauksista missä joku (yleensä nainen) kuvittelee seurustelevansa, vaikka niin ei ole. Omalla kohdalle ei ole sattunut sellaista.

Mua on syytetty joskus tunnekylmäksi ihmiseksi kun en eron jälkeen osannut sanoa ex-tyttöystävän uudesta seurustelusuhteesta kuin "jaa".

En tiedä. Kun erotaan niin erotaan. En mä sano, että tunteet aina heti katoaisi, mutta on se silti lopullista ja mielenkiinto jo muissa asioissa. Ehkä oon kylmä ihminen kun en jaksa draamailla.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Niin tehän olitte jo yhdet häät peruneet ja omien sanojesi mukaan olette molemmat oman kodin ulkopuolella saamattomia, niin ehkä miehesi lapsen äiti vaan ajatteli, että nämäkin häät kuitenkin perutaan
Mies epäili että taka-ajatuksena oli aiheuttaa minulle stressiä ja sitä myöten aiheuttaa minulle ahdistuneisuutta ja heikentää jaksamista. Ja... Vola... Häät olisi taas pitänyt siirtää johonkin hamaan tulevaisuuteen.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Pussikalja elokuva. Voiko paskemmin enää näytellä/ohjata/tuottaa? Menee samaan paskalaariin Vares elokuvien kanssa. Vituttaa katella mutta katon silti ku on niin perseestä.

Tuo paskempi Milonoff vielä...
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pussikalja elokuva. Voiko paskemmin enää näytellä/ohjata/tuottaa? Menee samaan paskalaariin Vares elokuvien kanssa. Vituttaa katella mutta katon silti ku on niin perseestä.

Tuo paskempi Milonoff vielä...

Se on kyllä huono. Se kirjakin nyt lähinnä on kaljaveikkojen paskanjauhamista joten lähtökohtakin tehdä elokuva oli melko kehno.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Lomasta kohta toinen viikko takana ja viikon verran saanu napostella Trajdolan 150mg mg. Pandol 665mg ja Pancod seoksia. Selässä ongelmat on paskaa. Ei siinä mitä, loma on lomaa mutta vähän tämä kipu alkaa taas vituttaa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Vittu taas iski se aika vuodesta. Saatanan saatana, joka vitun vuasi parikertaa per anno. Kesto vaihtelee. Eli siis tuli flunssa ja lähti haju- ja makuaisti. Tuun aina aivan saatanan kiukkuseks kun tää aika iskee. Siis en tarkota mitään aistien heikentymistä, vaan että ne katoo sataprosenttisesti. Voisin uida ripulpaskasammiossa enkä haistasi mitään. Ei tee mieli ees syädä vaikka olis nälkä kun ei maista mitään vaikka söis ydinjätettä. Poltteen tuntee jos syö chiliä, pienen imelän tunteen jos syö sokeria. Mutta mitään ei maista. Jos nuuhkasee vaikka stydistä happoliuospullosta niin pistää ottaan mutta mitään ei haista. Ja tämä kaikki vaikka henki kulkee normisti eikä oo nokka tukossa. Mulla on ollu eloni aikana kättä paketissa, jalkaa paketissa, selkä jumissa jne. Jos sais valita että oisko joku raaja poissa pelistä kaks viikkoo tai ettei ois maku- eikä hajuaistia saman ajan, niin valittisin sata kertaa sadasta ekan vaihtoehdon. Hyvä tauti jos laihduttaa, huano jos on taipuvainen ottaan viunaa vitutukseen. Itellä jälkimmäinen. En ryypiskele maun takia saatana. Onneks on seuraavat velvotteet vasta maanantai-iltapäivästä eteenpäin. Pelkään jos nää kestot rupee pitkittyyn niin en tiä... Tosin nyt sen verran pakkopositiivisuutta että ne on itseasiassa lyhentyneet. Pahimmillaan angstisena teininä kesti jopa 2-3vk. Ei mua voinu laskee valvomatta luantoon sillon. Toisaalta tuntuu tyhmältä raivota tämmösestä kun tua painaa kavereita pysyvästi ilman käsiä ja koipia eikä valita. Mutta tää on kiärrätyskeskus ja vitutusketju. Elkää loukkaantuko. Tiän että täällä on ihmisillä isompiakin ongelmia. Mutta tää on yks niistä muutamasta asiasta mikkä saa mut ihan raivon partaalle. Siis ei yksin, mutta jos samaan aikaan tulee viälä muutama muu vitutusketjun asia päälle. Ja mä en aina pysty kontrolloimaan kunnolla itteeni kun oon tosi pahalla päällä.

Huhhuh, tulipa pahan kuulonen teksti... No ehkä tää eruptoituminen autto vähän. Mä otan ny vähän Jelziniä jäillä. Voi vetää raakana kun ei maistu miltään eikä oo kun nelikyöstistä.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Ei siinä mitä, loma on lomaa mutta vähän tämä kipu alkaa taas vituttaa
No kyllähän kipu vituttaa ja varsinkin lomalla. Kyllä sitä voi toivoa parempaa. Selkä on kyllä vittumainen paikka kivulle... Olen sen itse kokenut ja välillä lähellä seurannut kipuilua. Tsemppiä sinne ja harmi kun loma menee kipuilessa ja lääkkeissä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
No kyllähän kipu vituttaa ja varsinkin lomalla. Kyllä sitä voi toivoa parempaa. Selkä on kyllä vittumainen paikka kivulle... Olen sen itse kokenut ja välillä lähellä seurannut kipuilua. Tsemppiä sinne ja harmi kun loma menee kipuilessa ja lääkkeissä.

Se taitaa olla vähemmän tiedetty juttu, että myös lomalla voi olla sairauslomalla menettämättä ansaittuja lomia.
--

Samaan aikaan toisaalla lapsista taistelu on saanut uusia kierroksia ja nyt pelataan isommilla panoksilla. Tai en minä tiedä, mutta kumpikaan vanhempi ei ainakaan ole luovuttamassa tai sopimassa. Tuttu pariskunta ja jotain ongelmia oli ja nyt sitten tapellaan aivan tosissaan.

En ole näkemässä sitä kohtaa, mutta kuten juuri toisessa ketjussa puhuttiin, niin todella toivon tämän ihmiskunnan kuolevan sukupuuttoon. Mitään järkeä tässä sekoilussa ei ole, vaikka jalkapallo on kivaa ja jääkiekkokausi alkaa kohta.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Täytyy olla aika kovat kivut, jos mitään kipulääkkeistä ymmärrän. Itsellä meni joku kesä sitten päivässä 3x2x500mg Panacod, 3x2x500mg Burana ja Sirdaludia kyytipojaksi puolentoista kuukauden ajan. Käsittääkseni kevyempi satsi kuin sinulla. Ensimmäiset kolme viikkoa meni kevyessä yläpilvessä pää pehmeänä hihitellen, kunnes kivut olivat liikaa ja otettiin taas nappia. Voimia sinne!

Kivut eivät ole armottomia, mutta lääkkeet juuri armottomiin kipuihin määrättyjä ja mikään muu ei toimi minkään vertaa.
Kahdessa alimmassa nikama välissä on pullistuma samoin lapojen välissä.
Nyt on alaselän vuoro kipuilla ja tämän kanssa pystyn elämään. Kun tuo ylempi pullahdus aiheuttaa kivun niin menen kieroion kun katkarapu, tulee hengen ahdistus ja pystyn liikkumaan vain konttaamalla jos niinkään.
Tämä on tässä vaiheessa elämää jo ihan ok kun tiedän mistä johtuu ja minkä aikaa kestää. Vaivat alkoivat 17 vuotiaana eli vajaa 20 vuotta tämä on kestänyt ja ainakin 17 eri kipulääkettä tälle on määrätty. Nyt tuo vahvempi Tramal/Tradolan (siis sama lääkeaine) on löytynyt jokseenkin helpottavaksi. Voi mennä helposti vuosikin että ei mitään kipua mutta toisaalta tämäkin sessio alkoi kun repäisin maassa olevasta kalalaatikosta tarran irti. Paska vaiva, ei mahda mitään. Ja se joka tulee kertomaan vatsalihaksista, saa pampusta otsaan. Kaikki joilla ei ole oikeaa selkäongelmaa ovat perkeleen viisaita kertomaan mikä vie kivut iäksi.

E:ymmärrän myös olla onnellinen etten kärsi mistään vakavasta selkäsairaudesta vaan kipuilusta.
 
Viimeksi muokattu:

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Kokeilin illalla sämpylän pettämättömältä kuulostanutta vinkkiä miten saada emännältä ja kysäisin, että "oisko sulla kioski auki, kjeh kjeh". Ei tullut pillua eikä taida tulla tänäänkään..

Kiitti sämpy.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tässä tekniikassa on oleellista tietää et se pitää tehä semmosella Barry White äänellä kulmia kohotellen. Voi kyllä olla siltikkin että suunnitelma ei oo aukoton.

Saan huomenna varmasti, jos:

1) Muistan käydä kaupassa
2) Muistan olla selvin päin
3) Muistan siivota

Ei tavallaan mahdoton savotta, mutta joskus sitä miettii olisiko muitakin vaihtoehtoja.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Tässä tekniikassa on oleellista tietää et se pitää tehä semmosella Barry White äänellä kulmia kohotellen. Voi kyllä olla siltikkin että suunnitelma ei oo aukoton.
Mutta ko mää pistin parast Seppälää pääl, kampasin naaman ja yritin olla sillee niinko Morgan Friimänin äänel. Teinkö siis väärin? Kuva todisteena.
 

Liitteet

  • 2g41ce.jpg
    2g41ce.jpg
    58,2 KB · kertaa luettu: 410

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta ko mää pistin parast Seppälää pääl, kampasin naaman ja yritin olla sillee niinko Morgan Friimänin äänel. Teinkö siis väärin? Kuva todisteena.
Muijas on selvästi kääntymässä lesboksi, koska umpihetero minäkin jopa saattaisin touhutipan tirskauttaa sulle jos oot noin söpö kun kuva antaa myöten.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Muijas on selvästi kääntymässä lesboksi, koska umpihetero minäkin jopa saattaisin touhutipan tirskauttaa sulle jos oot noin söpö kun kuva antaa myöten.
Hmm, pitäisköhän olla ennakkoon viisas ja pistää suhde poikki ennen ku se saatanan lepakko syöksyy kaapista? En ole viitteitä moisesta suuntautumisesta itse huomannut, mutta uskon sanaasi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös