Postinjakaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- En gång IFK, alltid IFK.
@Walkin
en löydä sitä C-Moren studiota, mutta se oli parin kauden takaa.
Jutussa analysoitiin. Olisko ollut Kivi ja Lehkonen sitä miten IFKssa ei vaan saa valmentaja tehdä duuniaan loppuun.
Ja käytiin Läpi Westerlundin jälkeistä aikaa.
Westerlundin jälkeiset valmentajat:
Ymmärtääkseni KENENKÄÄN tässä listassa olevan valmentajan kanssa ei ole sellaiset välit, että voitasiin olettaa uutta yhteistyötä. Ja puhutaan yli 20 vuoden ajasta ja kolmen eri UJn / TJn matkasta.
Siis kaikki ovat joko:
A) saaneet potkut kesken sopimuskauden. Ja siellä on kuitenkin ihan oikeasti meillä tai muualla onnistuneitakin koutseja, kuten Törmänen.
B) Saaneet viestiä/olettamuksen, että homma jatkuu, mutta sitten yllättäen ei olekaan. Eli IFK on syönyt sanansa. Näin oli muistaakseni KJn kanssa ja vaikka Pikkaraisella oli optio, oli hänkin saanut käsityksen, että homma jatkuu ja oli ollut äärimmäisen vittuuntunut IFKlle, kun Peltonen tulikin tilalle.
C) Jokin muu ristiriita. Esim. Shedden.
Eli IFKssa ei ole tapana erota valmentajan kanssa hyvissä väleissä ja kivan illallisen kautta, että "joskus tulevaisuudessa sitten uudestaan eikö?"
En tunne kaikkia näitä valmentajia henkilökohtaisesti, mutta aikalaillahan on noita vahvoja huhuja kuultu ja tuo Piken suuttumuksen kuulin hänen lähipiiriltään. Toki mies voi olla sellainen suuttuja ja sitten rauhoittua ja naureskella omalle suuttumukselleen. En tiedä.
Mutta eipä tuo IFKn maine hyvänä työnantajana valmentajille ole kovin korkea. Niin kyllähän me nyt puhutaan aikamoisesta mainehaitasta, jos seuraikonikin saa fudut vaikka kaikki näkee ja mediat kirjoittaa, että vastuu ei ole yksin Peltosen vaan myös joukkueen kasaajan.
Ja mites meillä on mennyt näiden 23 vuoden ajan, kun on vaan kengitty koutseja? Yksi vitun mestaruus.
Olisiko aika rakentaa jotain pysyvämpää? Vaikka sitten kasvukipujen kautta.

1999–00 | Ismo Lehkonen |
2000–01 | Ismo Lehkonen/Timo Blomqvist/Pentti Matikainen |
2001–02 | Heikki Mälkiä/Alpo Suhonen |
2002–03 | Alpo Suhonen |
2003–04 | Hannu Aravirta |
2004–05 | Hannu Aravirta/Pentti Matikainen |
2005–06 | Doug Shedden |
2006–07 | Bob Francis/Paul Baxter |
2007–08 | Paul Baxter |
2008–11 | Kari Jalonen |
2011–12 | Petri Matikainen |
2012–13 | Pasi Sormunen/Raimo Summanen |
2013–14 | Raimo Summanen/Harri Rindell |
2014–2017 | Antti Törmänen |
2017-2019 | Ari-Pekka Selin |
2019- | Jarno Pikkarainen |