Hyökkäysalueen pelaaminen on nykypäivänä aina vain enemmän ja enemmän pelipaikatonta.
Hienoiten tämä oli hiottu kuntoon Lukon mestaruusjoukkueessa, jossa kiekolliset puolustajat ja laiturit vaihtelivat mestoja kiekollisina ja ilman tämän tästä. IFK:lla tosiaan tätä uhkaa tuo ainoastaan Otto Salin, kun kykyä ja rohkeutta on ajaa esimerkiksi kiekollisena vastustajan maalin taakse. Melart suoritti tätä alkukaudesta, mutta mitä ilmeisimmin Peltosen IFK pelkää kumpaakin siniviivaa siihen malliin, että puolustajat ovat kuin naulattu viivaan.
Pikkaraisen ja Selinin IFK:ssa puolustajan nouseminen takatolpalle kiekottomana oli arkipäivää, nyt en muista montakaan tilannetta koko kaudelta.
Materiaaliongelma on ilmeinen, mutta pelitavallisesti ollaan kyllä vielä huonompia kuin nykymateriaali antaisi myöten.
Kyllä myös Pikkarasen IFK:lla oli ajoittain täsmälleen samoja ongelmia, kuin mitä Peltosen IFK:lla, eli järjetön määrä laukauksia suhteessa toteutuneeseen maalimäärään. Olen ihmetellyt vähän sitä, että miksi tämmöinen jatkumo on kehittynyt? Olen tullut siihen lopputulokseen, että ei pelkästään ole kyse hyökkäysalueen pelaamisesta, vaan keskialueen ylityksestä. HIFK ei ole Pikkaraisen eikä Peltosen aikana kyennyt luomaan tai on luonut liian vähän sellaisia keskialueen ylityksiä, joissa kovilla vauhdeilla luodaan edes hetkellinen ylivoimatilanne siniviivan ylityksen jälkeen. Nyt ollaan kiekonriistojen jälkeisiä ylivoimahyökkäyksiä lukuunottamatta aina paineessa ja joudutaan menemään päätyjen kautta. Mikäli vastustaja paineistaa IFK:ta niin parhaimmillaan IFK osaa purkaa sen paineen niin, että rauhoitetaan se pakki-pakille, mutta joudutaan lähtemään sitten viiveen kautta. Toinen vaihtoehto on pitkä syöttö kärkeen, jolloin sitten tulee rajusti alivoimainen hyökkäys ja taas mennään päädyn kautta. Puuttuu sellainen pelataan vastustajan viisikon karvaus ulos ja ylivoimahyökkäys. Myös trapin purku menee aina päätyjen kautta.
Eilisessä pelissä tuskastutti se, kun IFK sai yhden selkeän 3-1 hyökkäyksen, jossa pitäisi 95% pelata sille takamiehelle, niin Kåsastul päätti hakea sinne ahtaaseen takatolpalle, eli Peltosen pelitapaa noudatettiin tässäkin. Toki sitten Rantakarin maali oli Peltosen pelikirjamaali. Siinä ilahdutti se, että se laukaus ei ollut mikään sutaisu, vaan kunnon onetimer.
Pikkarasen IFK:n pakiston kiekollinen taito oli hyvin rajattua sekin, Oikeastaan pakkasherra Kousa toi sitä luovaa uhkaa viivaan ja kiistatta ihan komeita tehoja. Muutenhan siellä oli sitten Varakasta ja Lyytistä. Toki puolustajilla oli ehkä lupa tehdä muutakin. Muistan vain, että Pikkarasen aikana tuskailin myös ihan samojen asioiden kanssa. Pikkaraisen HIFK teki parempaa tulosta lähinnä paremman ylivoiman ja paremmin roolitetun hyökkäyksen avulla. Ketjuissa pelaajilla oli selkeät roolit. Nyt on vähän sellaista, että kaikilta odotetaan rouhimista ja kulmapainia. Minusta Pikkaraisen aikaa on vähän romantisoitu. Oli ihan OK tason valmentaja ja ehkä siihen hetkeen ihan hyväkin valinta, mutta pitää muistaa miten laadukas HIFK:n hyökkäys on viime kaudet ollut. nyt kun Pikkaraisella ei ole sellaisia palikoita, niin ovat jopa meidän alapuolella. Mielestäni Pikkaraisella tosin on muutamia laatupelaajia, jotka ottaisin huutaen meille: Joly ja Hietanen olisivat meidän ykkösheppoja.