HIFK:n menneisyys on mitä on, mutta ei sille enää mitään mahda. Suosittelen päästämään menneisyyden ikävistä haamuista irti, koska ei se seuran historia miksikään muutu, vaikka voitettaisiin 50 mestaruutta putkeen. Siltikin muistettaisiin aina mainita, että HIFK alisuoritti sellaiset neljä vuosikymmentä resursseihinsa nähden. Tosin ei niistä resursseistakaan ole hyötyä, jos niitä ei osaa järkevästi ja oikein käyttää. Eikä HIFK:ssa ole osattu.
Se, mitä HIFK:ssa on ennen tehty, ei selvästikään ole toiminut ja nyt kokeillaan jotain muuta. Itse uskon, että myös pidemmällä tähtäimellä Peltosen kaksi lisävuotta ovat tähän tilanteeseen täysin oikea ratkaisu. Ville on vielä kehittyvä valmentaja ja mikäs sen hienompaa kuin nähdä hänet just meillä. Ja se message, minkä hän sillä "En keksi itselleni merkityksellisempää paikkaa kuin HIFK" (tjsp) ulkopuolellekin lähetti, on todella vakuuttava ja ehkä jopa kultaakin kalliimpi. Kun valmentaja ajattelee noin, se kiehtoo varmasti myös pelaajia.
Aika näyttää. Itse uskon siihen, että HIFK voittaa mestaruuden, kun on siihen oikeasti valmis. Hetkeen ei ole ollut.
Ai että Tommi Niemelä oli saatavilla kun meni Ilvekseen (Tampereella ei säästetä tärkeimmässä eli valmentajassa; ensin Pennanen ja seuraavaksi Hölö). Kuinka moni voi rehellisesti sanoa että olisi mielummin jatkanut Peltosella vaikka olisi ollut mahdollista saada Niemelä?
Eilisestä huolimatta otan mielummin Peltosen jatkon, kuin kummankaan yllä mainitusta kaksikosta.
Nyt on niin kaunista tekstiä, että on pakko kysäistä. Mitäpä luulet, olisiko joku muu liigaseura tai jonku muu merkittävässä sarjassa oleva seura kilpaillut HIFK:n kanssa Villen palveluksista ja jos olisi niin miksi? Villen tulevan sopparin palkkatasosta ei liene tietoa, mutta ainakin ekalla kaudellaan mies oli kovapalkkaisin koutsi liigassa.Ville on vielä kehittyvä valmentaja ja mikäs sen hienompaa kuin nähdä hänet just meillä. Ja se message, minkä hän sillä "En keksi itselleni merkityksellisempää paikkaa kuin HIFK" (tjsp) ulkopuolellekin lähetti, on todella vakuuttava ja ehkä jopa kultaakin kalliimpi.
Eikös tuossa ollut osansa Sveitsin ansioista? Täysi muistikuvajuttu, mutta kommentoinpahan kumminkin.Nyt on niin kaunista tekstiä, että on pakko kysäistä. Mitäpä luulet, olisiko joku muu liigaseura tai jonku muu merkittävässä sarjassa oleva seura kilpaillut HIFK:n kanssa Villen palveluksista ja jos olisi niin miksi? Villen tulevan sopparin palkkatasosta ei liene tietoa, mutta ainakin ekalla kaudellaan mies oli kovapalkkaisin koutsi liigassa.
Nyt on niin kaunista tekstiä, että on pakko kysäistä. Mitäpä luulet, olisiko joku muu liigaseura tai jonku muu merkittävässä sarjassa oleva seura kilpaillut HIFK:n kanssa Villen palveluksista ja jos olisi niin miksi? Villen tulevan sopparin palkkatasosta ei liene tietoa, mutta ainakin ekalla kaudellaan mies oli kovapalkkaisin koutsi liigassa.
Käviskö oma ketju? ”Frankie vs. BOL - ikuinen IFK-debatti”. Sinne jengi vois käydä heittämässä väittämiä, joista saisitte vääntää rajatut puheenvuorot puolesta ja vastaan.Emme hanki.
Ps. @Frankie , haista tiedät kyllä kenen nahkahanskat :D.
Kuulostaa erinomaiselta idealta. Tämän lisäksi ketjun pitäisi olla Kööpenhaminan Christianian tapaan Moderaattori-vapaavyöhykeKäviskö oma ketju? ”Frankie vs. BOL - ikuinen IFK-debatti”. Sinne jengi vois käydä heittämässä väittämiä, joista saisitte vääntää rajatut puheenvuorot puolesta ja vastaan.
Jos joku tämän ketjun päättäisi perustaa niin kyllä modet tulisivat väliin kysyen ”miten tämä liittyy mitenkään IFKoohon?”, tosikkoja kun ovat.Kuulostaa erinomaiselta idealta. Tämän lisäksi ketjun pitäisi olla Kööpenhaminan Christianian tapaan Moderaattori-vapaavyöhyke
@Helsingforce , mulle ei tulisi mieleenkään katkeroitua. Katkeroitumisesta ei ole mitään hyötyä kenellekään, vähiten itselleen. Syö vaan energiaa ja sen energian voi käyttää johonkin hedelmälliseempäänkin. Ihminen on erehtyväinen ja jos on parhaansa yrittänyt ja parhaaseen tulokseen pyrkinyt, enempää ei voi vaatia. Aina ei HIFK:ssakaan olla voitu katsoa peiliin ja todeta, että ihan kaikki tehtiin, mutta Salmelaisen aikana tällaista tunnetta ei ole tullut. Päätökset voivat jälkikäteen osoittautua vääriksi tai huonoiksi, mutta jos on parhailla mahdollisilla käytettävissä olevilla tiedoilla päätöksensä tehnyt, enempää ei tosiaan voi vaatia. Ei kukaan tahallaan vääriä päätöksiä tee. Plus, että urheilussa et koskaan tiedä huomisesta. Valitset kahdesta valittavissa olevista pelaajista sen toisen ja kauden aikana huomaat, että se toinen pelasikin paljon paremmin. Mutta olisiko pelannut niin hyvin meillä? Ei tuollaiseen kannata ajatuksia kauheasti uhrata. Pitää vain jatkossakin yrittää tehdä päätöksiä oikeista syistä. Ja siltikin voi mennä pieleen. Sellaista se on elämä. Epätäydellisyyden hyväksymistä.
Eiköhän Päälliköllä ole ottajia korkeammalta tasolta kuin Mestis.Mihin menee OJ nyt? Jokereihin?
Veikkaan Amerikkaa. OHL/AHL tai NHL-jengin apukoutsi. Liigassa ei oikein ole nyt etenemismahdollisuuksia ja mitä olen kuullut niin Mikkelissä ei OJ aio jatkaa.Mihin menee OJ nyt?
Juuri näin; vaikka peli on nyt paskaa (ollut jo kaksi kautta) niin keväällä kaatuu Tapparat ja Ilvekset ja mitä näitä nyt on.Oli kyllä hyvä, että saatiin kairattua liigan parhaalle valmentajalle jatko. Tulevaisuudessakin dominoimme niinkuin näytöt ovat antaneet odottaa.
Ykköseksi. Peltonen voisi rauhassa toteemipaaluilla kakkosena.OJ vois tulla kakkosvalmentajaksi meille...?
Täytyy kyllä rehellisesti näin alkuun sanoa, etten jokaisen pelin tilannetta muista ulkoa. Eikä mulla ole kyllä aikaa taikka kiinnostusta niitä näin jälkikäteen katsoa uudelleen.Onko näissä tilanteissa ollut väylä maalille vaan olisiko parempi puskea siihen neljän pelaajan muuriin mikä joka joukkueella tässä tilanteessa on maalin edessä. Tänäänhän oli hieman enemmän tilaa ja ajettiin keskellä, mutta maskiin oli vaikea päästä.
Kyllä siellä tukitoimet on Pakarisellakin.
Siirrän tänne toiseen ketjuun, sillä liittyy enemmän Peltosen pelitapaan kuin Salmelaiseen:
Täytyy kyllä rehellisesti näin alkuun sanoa, etten jokaisen pelin tilannetta muista ulkoa. Eikä mulla ole kyllä aikaa taikka kiinnostusta niitä näin jälkikäteen katsoa uudelleen.
Jos meillä on kuitenkin ykkösessä jätkä, joka joutuu lähes joka kerta heittämään kiekon päätyyn ja luovuttamaan sen vastustajalle, niin joko jätkä tai pelitapa on väärä. Tässä tapauksessa mä käännyn valmentajaan ja pelitapaan.
Jos Pakariselle saataisiin kiekkoa vauhtiin ja hän pääsisi nopeasti alueelle sisään, voisi ratkaisut olla eri. Tai sitten Pakarinen voisi tällä hetkellä tehdä myös jonkun toisen ratkaisun, heittää kiekon vastakulmaan taikka suoraan maalille. Tuskin sen huonompia ratkaisuja kuin nykyinenkään, mutta kun tämä tuntuu olevan jatkuvaa, niin uskoisin sen perustuvan Peltosen pelitapaan. Ja se ei mielestäni toimi.
Tällainen Pakarinen, joka nyt nähdään, ei mielestäni sovi Lehterän rinnalle. Joko siihen tarvitaan uusi mies tuomaan vauhtia ja kiekollista peliä, tai sitten Peltosen tulee muokata pelitapaa otollisemmaksi.
Toinen ärsyttävä huomio Pakarisen ja ykkösketjun pelissä, on sen todella passiivinen hyökkäysalueen peli. Yksi pitää kiekkoa, Pakarinen seisoo yleensä paikoillaan maalilla ja Nättinen surffaa vastustajien takana, johon ei pysty syöttää.
Noh, oma purkaus nyt kuitenkin kohdistuu enemmän Peltosen pelitapaan kuin Pakariseen. Hän nyt vain on helppo kohde ottaa esimerkiksi, kun peli näyttää olevan todella tahmeaa.
Kyllä, pitävät kiekkoa todella paljon. Mutta suoraviivasuutta ei löydy nimeksikään vaan kiekkoa tunnutaan pitävän siksi, ettei se olisi vastustajalla. Ymmärrän tämän ajatuksen siinä taustalla, mutta se vaikuttaa nyt aivan liikaa maalintekoon. Ja kun pelataan turvallisesti sen kiekon kanssa, eikä haasteta vastustajaa, niin ei HIFK myöskään saa ylivoimia tarpeeksi. Tuota on helppo puolustaa omalla alueella kun tukitaan keskustaa.Mikä siinä pelitavassa on vikana? Hallitaan otteluita, saadaan ihan riittävä määrä maalipaikkoja ja pääsääntöisesti puolustetaan järkevästi kiekolla. Eli ei rännitetä vaan pyritään nopeilla syötöillä ylittää keskialue.
Siitä olen samaa mieltä, että hyökkäys alueen pelaaminen pitäisi olla aggressiivisempaa.
Toki sitä oli esim ensimmäisessä pelissä. Mutta vastustajien reagoidessa se loppuu.Kyllähän suurin puute Ville Peltosen joukkueessa on edelleen suoraviivaisuuden puute. Se on puuttunut joka vuosi, ennen kuin joulun jälkeen alkaa taas vähän paranemaan.