Päätös on tehty ja hyvä niin. Myös julkistusajankohta on hyvä, jotta ei tarvitse sen enempää näin kannattajanakaan spekuloida. Mahdollisille tuleville pelaajillahan tietenkin täytyy valmentajan nimi kertoa ajoissa, kun täällä nyt on tapana soppareita tehdä näinkin aikaisin.
Tykkään tällaisesta jatkuvuudesta, kun ei poukkoilla lyhyellä tähtäimellä milloin mihinkin suuntaan. Suomessahan on totuttu, että se on yleensä korkeintaan kolme kautta (Rautakorpi + Tapola veivailut poikkeuksena) ja ukko vaihtoon, mutta muuallahan nämä pitkät pestit ovat olleet ihan normaalia toimintaa eli tästä ehdottomasti sulka HIFK:n stetsoniin. Eihän tuolla vapaana muutenkaan ollut ketään takuuvarmaa valintaa, kun Jaloset eivät tule kyseeseen ja Tapolakin jatkanee ulkomailla. Mitään ulkkariarpaa en olisi ainakaan meille halunnut, joten Villen jatko kelpaa enemmän kuin hyvin.
Ja vielä kerran, mä ainakin olen kaivannut HIFK:n toimintaan jatkuvuutta ja nyt sitä saatiin. Hyvillä mielin tuleviinkin kausiin, kunhan ensin hoidetaan se kannu takaisin himaan Nordikselle ensi keväänä. Dynastian alku.
Ei enää mitään moottorihamiessopparaatoa tänne.