Mainos

Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

  • 630 283
  • 4 505

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko se sitten IFK:n kohdalla seilttelyä ja Tapparan kohdalla ei?

Tässä Grönbrgin haastattelu:

Pelaamisemme perustuu paljon kemioihin, ja erityisesti siihen kokoonpanon vaihtuvuus on iskenyt kovasti. Se on sitten näkynyt muun muassa ylivoimalla, jossa tarvitsisimme parempaa tulosta.
No kyllä noissa nyt kuitenkin oli sentään sen verran sävyeroa pelin tarkastelussa. Ja Tappara kyllä on reagoinut jatkuvasti, eikä ole jäänyt ihmettelemään sormet suussa. Eikä kukaan ole sanonut ettei loukkaantumiset vaikuttaisi, mutta ei sen taakse voi loppumattomasti mennä sen pelitavan suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Onko se sitten IFK:n kohdalla seilttelyä ja Tapparan kohdalla ei?

Tässä Grönbrgin haastattelu:

Pelaamisemme perustuu paljon kemioihin, ja erityisesti siihen kokoonpanon vaihtuvuus on iskenyt kovasti. Se on sitten näkynyt muun muassa ylivoimalla, jossa tarvitsisimme parempaa tulosta.
Toinen joukkue on kuitenkin siinä asemassa JÄLLEEN kerran, että tähän kohtaan voi muutaman loukin ottaa ja hakea kemioita uudelleen. HIFK taistelee suorasta poffi paikasta viimeiseen kierrokseen asti. Toinen tuli uuteen seuraan ja kulttuuriin ja saanut homman toimimaan ensimmäisestä pelistä lähtien. Tässä kohtaa kuuntelen mielummin huippuvalmentajan selityksiä, kun siihen omalla ammattitaidolla on varaa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Melkosta höpöttelyä toi haastattelu. Jälleen kerran selitykset on taas loukkaantumisten muodossa annettu valmiiksi jos/kun kausi päättyy mahalaskuun.

Ja jos ketjut ei toimi niin eikös se ole valmentajan tehtävä muuttaa asia, eikä vaan helmikuussa selitellä että "kun ne ei ne nyt vaan toimi."

Tuloksen taakse katselua kannattaa nyt alleviivailla sinne johtoportaan suuntaan joo ettei tule kengänkuvaa persuksiin.

Ihme kun ei peilejä ja henkimaailmaa mainittu.

Ainoat asiat mitkä tässä hommassa mättää on Peltosen valmennuskyvyt ja Salmelaisen kyvyttömyys rakentaa toimiva kokonaisuus.
Tämä. Alkoi kyllä suunnattomasti vituttamaan tuo haastattelu. Se, että ketjulottoa on harjoitettu koko kausi, silloinkin kun loukkaantumisia ei ole ollut, kertoo lähinnä siitä, ettei pelitavasta tule lainkaan tukea yksilöiden tekemiseen. Lähes kaikki alisuorittavat. Kenen muun ellei valmennuksen vastuulla ole laittaa tämä asia kuntoon?
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toinen joukkue on kuitenkin siinä asemassa JÄLLEEN kerran, että tähän kohtaan voi muutaman loukin ottaa ja hakea kemioita uudelleen. HIFK taistelee suorasta poffi paikasta viimeiseen kierrokseen asti. Toinen tuli uuteen seuraan ja kulttuuriin ja saanut homman toimimaan ensimmäisestä pelistä lähtien. Tässä kohtaa kuuntelen mielummin huippuvalmentajan selityksiä, kun siihen omalla ammattitaidolla on varaa.
Sä sen sanoit paremmin. Tää meidän kolmen kauden kemiakeisari on kyllä sellainen jaarittaja ja tyhjänjauhaja, että ei heti keksi toista kuin politiikasta.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
^Nimenomaan, hyvin kirjoitettu #Sp16. Tässä nimenomaan pitää myös tarkastella tuota aikajanaa ja kokonaisuutta, eli Peltosella on ollut melkein kolme vuotta aikaa esimerkiksi "olla nöyrä ja rehellinen sen suhteen, mikä toimii ja mikä ei." Ja viemään viisikkopelaamista eteenpäin. Ja katsella peiliin. Runko on pysynyt hyvin kasassa ja kolme vuotta on kuitenkin tässä lajissa todella pitkä aika harjoitella. Grönborgilla ja Tapparalla on ihan eri lähtökohdat ja selitykset on helpompi näin myös varmasti kannattajana sulattaa.

En nyt jaksa alkaa itse askartelemaan, mutta jos joku on hyvä tilastojen kanssa niin kiinnostaisi kyllä saada jotain ihan kylmää faktaa tämän kauden loukkaantumisista. Kun itsellä sellainen fiilis että jos mietitään tämän joukkueen runkopelaajia ja niitä kenen varaan menestyksen voi laskea niin oikeastaan vain Sund nousee mieleen sellaisena joka joutunut olemaan liian paljon sivussa kauden aikana.

Esim. Komarov, Kotkansalo ja Kiviharju loukkaantuivat jo ennen starttia joten kauden esityksiin heidän vaikutuksensa on ollut minimaalinen. Koivistoinen oli sen pari viikkoa heti poissa ja myöhemmin taisi tulla uutta kolhua mutta kuitenkin pelannut sen 36 peliä kauden mittaan ja on mm. joukkueen paras maalintekijä.

Tuntuu siis että loukkaantumiset on iskeneet pahiten tällä kaudella näihin pienemmän roolin (rotaatio)pelaajiin joten sikäli tuntuu erikoiselta selitellä huonoja peliesityksiä tällä asialla...

Se on kiistatonta että jos kopin ovi käy kun saluunassa niin se ei ole missään nimessä ideaalitilanne, mutta väittäisin että meidän ns. tulospelaajat on kuitenkin pysyneet terveinä tänä vuonna.

Kokoonpanot ovat mielestäni olleet riittävän hyvät jotta joka ilta ollaan paperilla pystytty taistelemaan voitosta.
 
Viimeksi muokattu:

Stintti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Lapin kiekkoilu
Höpöttelee kenttien kemioiden puutteesta mutta ei laita viime kauden toimivinta kolmikkoa kauden alkupuolella yhteen. Ei mitään logiikkaa nuissa puheissa. Eikö olisi ollut paljon helpompi alkaa jumppaamaan 3 muuta kenttää kemioiden suhteen kuntoon, kun olisi ollut 100% varmaa, että yksi kenttä toimii ainakin kemioiden osalta.
 
Näin se tosiaankin on, että osaavalla valmennuksella olisi kyllä poissaoloistakin huolimatta pitänyt olla riittävästi taitoa kentällä pelien voittamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
No kyllä noissa nyt kuitenkin oli sentään sen verran sävyeroa pelin tarkastelussa. Ja Tappara kyllä on reagoinut jatkuvasti, eikä ole jäänyt ihmettelemään sormet suussa. Eikä kukaan ole sanonut ettei loukkaantumiset vaikuttaisi, mutta ei sen taakse voi loppumattomasti mennä sen pelitavan suhteen.

Millä tavalla reagoinut? Ne uskoo myös siihen omaan prosessiin kritiikistä huolimatta.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Sitähän täällä on myös loputtomiin ihmetelty, kun sitten löytyy niitä toimivia ketjukoostumuksia, niin miksi helvetissä ne pitää sitten rikkoa. Se on on täysin käsittämätöntä ja kaiken järjen vastaista. Sama päinvastoin, kun kaikki näkevät, ettei esim. joku pakkipari toimi, niin silti sitä pukataan vaan härkäpäisesti kaukaloon.
 
Ehkä siksi jos sitä kemiaa ei löydy. Niinhän tuossa haastattelussa sanoo ja toinen asia mikä ne rikkoo on poissaolot.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ehkä siksi jos sitä kemiaa ei löydy. Niinhän tuossa haastattelussa sanoo ja toinen asia mikä ne rikkoo on poissaolot.
Toimivissa ketjuissa ei löydy kemiaa ja sen takia ne pitää rikkoa? Kai nyt niissä toimivissa ketjuissa on juuri sitä kemiaa ja siten ne olisi järkevää säilyttää, koska ne hajottamalla ei sitten toimi mikään, kuten on nähty. Lehterä ja Martin hinaavat jengiä henkilökohtaisilla taidoillaan ja enää sekään ei ole riittänyt.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Toimivissa ketjuissa ei löydy kemiaa ja sen takia ne pitää rikkoa? Kai nyt niissä toimivissa ketjuissa on juuri sitä kemiaa ja siten ne olisi järkevää säilyttää, koska ne hajottamalla ei sitten toimi mikään, kuten on nähty. Lehterä ja Martin hinaavat jengiä henkilökohtaisilla taidoillaan ja enää sekään ei ole riittänyt.

En ole kyllä nähnyt missään ketjussa säkenöivää ”kemiaa”. Vai mikä ketju nyt on rikottu kun se toimi ja syy miksi? Siinähän on muukin syy ketjun rikkomiselle kuin kannattajille vittuilu. Ja päätöstä tekee siellä useampi henkilö.
 
Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Höpöttelee kenttien kemioiden puutteesta mutta ei laita viime kauden toimivinta kolmikkoa kauden alkupuolella yhteen. Ei mitään logiikkaa nuissa puheissa. Eikö olisi ollut paljon helpompi alkaa jumppaamaan 3 muuta kenttää kemioiden suhteen kuntoon, kun olisi ollut 100% varmaa, että yksi kenttä toimii ainakin kemioiden osalta.
Itselleni oli aina helpotus jos kauden alussa oli jo toimiva ketju ja mielellään kärkipelaajista koostuva. Sen jälkeen muista palasista kasattiin mahdollisimman hyvät koostumukset ja vikaan ketjuun jäi sitten heikoimmat. Mikäli koostumuksia joutui pyörittämään koko kauden, niin eihän siitä pelistäkään mitään tullut koko kautena.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ketä siellä on nyt ollut käänteen tekevä hankinta?
Witkowski?
Kontiola?
Juolevi?
Ekberg?
Enpä osaa sanoa, että kuka on käänteentekevä, mutta huonompi on jos ei edes yritetä näkyvissä olevista puutteista, tai mahdollisista loukkaantumisista huolimatta.
Tiedän kyllä, että olet ottanut täällä elämäntehtäväksesi puolustaa Villeä ja staffia, sekä HIFKn uutta pitkäjänteisyyttä (ja se siis on ihan ok), joka ei siis kohta seitsemään vuoteen ole tuottanut oikein minkäänlaista tulosta tahi näyttänyt edistymistä. Lisäksi monelle, tai ainakin minulle, on hyvin hyvin epäselväksi jäänyt se, että mitä HIFK hakee? Mitä on ne arvot, pelin rakenne, tyyli, laadukas arki ym ym, mitä täällä halutaan ja josta koko ajan puhutaan kertomatta lainkaan mitä hittoa se on.

Tosiasia nyt kuitenkin on se, että ihan sama mistä syystä, niin Tappara mm oli heti valmis pelaamaan, ja pelinrakenne, sekä se mitä halutaan kentällä tehdä oli myös täysin selvää pässinlihaa. Koska liiga on kuitenkin liiga, ja sen sisällöstä taktisesti suurin osa nojaa siihen "meidän peliin" (jota btw sitäkään ei Ville ja staffi hallitse), niin ei liene ihme, että pelillistä identiteettiä vaihtanut Tapparakin on ajoittain vaikeuksissa (paitsi HIFKta vastaan toki).

Tottakai meilläkin hyväksyn sen, että loukkaantumiset vaikuttaa ehdottomasti, mutta kyllä siellä kuitenkin pitäisi taitoa olla sen verran, että pelin rakenteen ollessa edes välttävästi kunnossa, ei peli olisi tällaista ihan täyttä sekoilua kuitenkaan.

Tuntuu ihan siltä, kuin Ville staffeineen istuisi siellä päivänkakkarat kädessä, siitä lehtiä repien, ja samalla lausuvat siellä hiljaa itsekseen, -"Sujuu, ei suju, sujuu, ei suju, sujuu", ja ikävästi lehdet tuntuvat useimmiten loppuvan siinä "ei suju" kohdassa.

Jatkuvasti selitellään, kuinka pelaajat itse valitsevat yhtäkkisesti taktiikan, jossa alkavat pelaamaan vetelät housuissa kesken pelin. Selvästikään ei ole sellaista rakennetta, joka saisi pelaajat luottamaan tekemiseensä, sekä siihen missä pitäisi olla, ja kun erityisesti vielä vuoria heti rangaistaan näemmän, niin kyllä siellä on vähän enemmänkkin se peli-ilo kateissa sanottiin ulospäin sitten ihan mitä hyvänsä, niin se näkyy kyllä.

Selvää siis lienee, että tämä on myös osasyynä siihen, että osa ei sitä jatkoa HIFKhon mahdollisestikaan tule tekemään, ja täälläkin mainittu Nättisen siirtyminen, sekin nojaa siihen, kuka ja missä tulevaisuudessa valmentaa.

Tapparan hankinnat eivät siis ole sitten olleet käänteentekeviä, mutta vielä vähemmän käänteentekevää on se, kun ei tee mitään muuta kuin rukoilee. Tuntuukin osin siltä, että tekemättömyyden taustalla on se pieni piru joka puhelee, että jos en tee mitään, ja kerron että näillä mennään tai markkinat on kuivat ja kassa tyhjä, niin voidaan sitten kauden lopussa taas selittää, että kun oli pipi.

Tällä joukkueella poissaoloista huolimatta pitäisi pelin olla ihan toiselnlaista ja taktisesti kunnossa, ihan huolimatta siitä kuka milloinkin siellä kentällä on. Mutta kun ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan. Pidän kiinni siitä, että pelaajien oma flow joskus vaan osuu kohdilleen, ja silloin saa Ville staffin kanssa tehdä fistpumppeja, mutta kun ei flowta ole, niin pelitapaankaan, saati valmennukseenkaan, ei voi nojata ja sieltä apuja saada.

Tästäkin huolimatta edelleen kaikki voi olla mahdollista, mutta epäily on kyllä kovin vahva jo sen puolesta, että kyllä se melkoisen ihmeen vaatii. Toki se, että jos poffeissa mennään ihan prosenttikiekkoon, niin HIFK voi pärjätäkin, mutta jos -kuten viime vuosina on vähän jo nähtykin- ei joukkueet alakaan pelaamaan mitään kilpikonnaa, niin kyllä HIFK on silloin kusessa. Mutta edelleen se poffi on ajoittain niin sattumanvaraista, että kaikki voi olla mahdollista. Valmentajaneroa se ei kuitenkaan Villestä tee, ja sen on kyllä tullut selväksi näillä näytöillä. Ei vaan voida joka kausi silläkään selittää, että kun niitä nyt niin kovin pelottaa voittaa, niin hissutellaan.

En edes muuten käsitä, että miten taas saatiin kasattua näin hiton hidas joukkue, kun puheissa kerrotiin siellä pelillissä arvoissa (oletan niiden olleen niitä arvoja), että ollaan nopeita. Nopeita ollaa nyt vaan saamaan pelin rakenne ihan paskaksi silloinkin kun se edes hetken ottelussa sujuu.
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toimivissa ketjuissa ei löydy kemiaa ja sen takia ne pitää rikkoa? Kai nyt niissä toimivissa ketjuissa on juuri sitä kemiaa ja siten ne olisi järkevää säilyttää, koska ne hajottamalla ei sitten toimi mikään, kuten on nähty. Lehterä ja Martin hinaavat jengiä henkilökohtaisilla taidoillaan ja enää sekään ei ole riittänyt.
Tämä on taivaan tosi, että ilman Lehterää Ville olisi jo kamoineen huitsin nevadassa. HIFK ei olis montaa pistettä kaudella ottanut ilman Lehterää, joka pelaa siis ihan vaistoillaan ja lukee peliä kertakaikkiaan mystisellä tasolla.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Peltosen kanssa on vähän kun Coloradoa änärissä kannattanu Patrick Roysta asti. 2014 tuli valmentajaksi ja heti 52 voittoa mutta peli oli paskaa. Palkkauksen aikana jotenki toivo ettei päättys potkuihin. Seuraavat kaksi kautta peli oli edelleen paskaa mut sit ei enää tullu samaan tahtiin voittoja.

2016 elokuussa Roy irtisanoutu. Seuralegenda, mutta oli se helpotus. Nyt pääsi Islandersin valmentajaksi ja onnea siihen hommaan.

Vaikka en kannattaja ole niin kyllä kotipelit menisin katsomaan jos ei ois tuota paskaa. Seura
on aina suurempi kun joku yksittäinen henkilö. Läheskään kaikkia pelejä en ole nähny mut se kauden ekan pelin eka erä on edelleen paras.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Eniten tässä tilanteessa harmittaa ettei voida myöntää ettei homma vaan toimi. Omia poikia, varsinkaan seuralegendoja on tosi ikävä potkia pois. Vähän sama juttu kuin se ettei ikinä kannata teettää mitään remonttia kaverin firmalla tai varsinkaan sukulaisen.
Ainoa kunniakas ulospääsy tilanteesta olisi että Salmelainen sopii tai ylipuhuu Villen itse eroamaan vaikka terveydellisiin syihin vedoten ja hänelle etsitään joku uusi hienolta kuulostava virka organisaatiossa.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Oli kyllä huima haastattelu, luin vasta nyt. Tähän kirsikkaan kiteytyy paljon Peltosen ongelmista: äijä on niin syvällä omissa mietteissään (ja varmaan uskoo olevansa oikeassa) ettei näe enää metsää puilta vaan harhailee siellä aluskasvillisuuteen tuijottaen ja itsekseen mumisten. Siinä sitten ohi kulkevat pelaajaparat miettivät, että mikä helvetin huru-ukko toi on ja söikö se noita valkoisia vai punaisia sieniä.

– Pelissä täytyy olla erilaisia rytmejä ja raamit on hyvä olla. Uskon silti, että peliä pitää nimenomaan pelata. Luonnollisesti asioita täsmennetään esimerkiksi sen mukaan, minkälaisella kokoonpanolla pelaamme. Näen silti, että kaiken keskiössä on se, mitä peli itsessään meiltä vaatii, Peltonen pohtii.

Huikeaa, aivan huikeaa settiä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit

Tosiaan tuon luettuaan ymmärtää paremmin miksi aikalisiä ei juuri oteta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös