Muutama kerta on tullut pyöräytettyä Kymijoen lautturit läpi ja tässä ensifiilikset albumista ja bändin nykytilasta ylipäätään.
On totta, että Viikate on muuttunut puolessatoista vuosikymmenessä jonkin verran. Alkuaikojen Viikatteeseen saattoi yhdistää tietynlaisen epävarmuuden ja haparoinnin, mikä toi kivasti särmää ja tietynlaisen haavoittuvuuden tunteen yhtyeen tekemiseen. Biisit olivat hitaampia ja laahaavampia ja tunnelmaltaan todella synkkiä. Kun alkuaikojen keikatkin olivat kädet puuskassa seisovine katsojineen ja puuttuvine encoreineen jotain täysin erilaista, kuin mihin oli tottunut, oli Viikate hienolla tavalla todella tyylikäs orkesteri.
Menestys tuo tietysti plussien mukana myös kielteisiä asioita. Herrojen soittotaito on lisääntynyt ja fanimäärä kasvanut räjähdysmäisesti. Samalla ollaan pikku hiljaa hiivitty enemmän nopeamman ja rokkaavamman materiaalin pariin. Helmiä on syntynyt myös viime vuosina ja viimeisimmätkään albumit eivät toki missään nimessä ole huonoja, mutta tuntuu että jonkinlainen väsymys olisi kohdannut bändin. Lisäksi tapana on ollut jättää parhaat tekeleensä singlejen b-puolille. Jollain lailla oma fiilis on, että Viikate ja Kalle itse tykkäävät enemmän tällaisista Tanssin ja Kravattipakon tyyppisistä, itselle enemmän yhdentekevistä rokkenrolleista ja ovat tarkoituksella karsineet hitaampaa ja laahaavampaa ilmaisua. Keikoilla tietysti pitää pitää tunnelmaa yllä nopeilla paloilla, mutta itse kaipaisin enemmän myös näitä hitaampia tunnelmapaloja ja ylipäätään vaihtelua settilistaan. Esimerkkeinä ei-albumiraidoista vaikkapa Pakkasenpalvoja ja Mintun ja Vernerin häävalssi.
Päivän peili, Iltatähden rusko, He eivät hengitä ja vaikkapa Iäisyys olisi kiva kuulla livenä (toki osaa näistä on joskus soitettu, mutta keikkasetti on hieman turhan yksipuoleinen ja samaa kaavaa toistava). Viikate on edelleen itselleni se ykkönen, mutta ei tämä uusin albumi parasta Viikatetta ole missään nimessä. Jonkinlaista uudistumista kaipaisi, mutta toisaalta hieno teos tämä uusinkin on.
Käydäänpä Kymijoen lautturit vielä biisi biisiltä läpi:
1. Minä kuorsaan verta: Levyn parhaimmistoa, vaikka ei tämä Viikatteen parhaiden kappaleiden tasolle yllä, lähimainkaan.
2. Uusi syksy: Ihan kiva. Hieman junnaava kertosäe.
3. Hopeisen kuun sirppi: Levyn ainoa selvästi hitaampi kappale. Alkuosasta tulee mieleen heikompi versio viime vuoden Adventti-singlestä ja kertosäkeessä taas on kaikuja Pakkasenpalvojasta huonommassa muodossa. Silti hieno kappale ja kyllähän Kaarle vaan osaa nämä tunnelmapalat.
4. Kuningas kaiho: Heikko ylijäämäkappale.
5. Tervaskanto: Ihan alkutahdit tuovat mieleen Alakulotettuja tunnelmia yli kymmenen vuoden takaa. Tässä kappaleessa Viikate on sellaisenaan, jollaisena toivoisin sen olevan nykypäivänä pysyvästi. Kuulaat kitarat tapailevat hienoa melodiaa ja tarina tutun synkkä. Hemmetin hieno ja samantien päähän jäävä kappale. Albumin ehdoton helmi. Niin, ja totta tuo mitä joku levystä sanoi, että onhan tuo kertosäkeen melodia aika lailla Mauno Matoa myötäilevä.
6. Oi pimeys: Ensimmäisellä kerralla radiosta kuultuna tuntui ihan mukiinmenevältä, keskiverrolta Viikate-rallilta, jossa kuorot toivat kivan uuden säväyksen. Nyt levyllä nousee selvään parhaimmistoon, mikä ei tietysti tarkoita välttämättä vain hyvää kokonaisuuden kannalta.
7. Interludi betonus: Täysin turha instrumentaali.
8. Pakkasapostolit: Nopeampaa laitaa edustava ralli on oikein toimiva. Hieman Kravattipakon kaikuja, mutta pesee sen selvästi. Kiva kertosäe.
9. Tuonen lehtolapset: Tämäkin ihan ok ralli, toimii. Kertosäkeestä loppuneet ideat.
10. Myrkynvihreää: Odotin jälleen levyn viimeiseltä "oikealta", eli lauletulta kappaleelta paljon, mutta jouduin pettymään. Iäisyys, Kuu kaakon yllä ja Taivas kielletty saavat seurakseen junnaavan kappaleen, joka ei lähde lentoon missään vaiheessa. Sävellyskynä kesäterässä?
11. Kymijoen lautturit: Täysin turha instrumentaali.
Summa summarum: Ei parasta Viikatetta, mutta sanoitukset ja todella rikkaasti käytetty suomen kieli toimivat jälleen. Aika rokkenrollia Viikate tuntuu nykyään olevan ja Kaarlen suosimat lainaukset muilta alkavat tällä levyllä olla jo maksimissaan. Instumentaalit aivan turhia ja muuhun levyyn nähden irtonaisia ja kaukana parhaista Viikate-instrumentaaleista.
Instrut pois, jos ei parempaan pysty ja tilalle vaikka levyltä tiputettu Tervaskannon b-puoli, jos ei hitaampaa materiaalia irronnut.
Levylle antaisin 8.5/10, Viikate-asteikolla 6/10.
On totta, että Viikate on muuttunut puolessatoista vuosikymmenessä jonkin verran. Alkuaikojen Viikatteeseen saattoi yhdistää tietynlaisen epävarmuuden ja haparoinnin, mikä toi kivasti särmää ja tietynlaisen haavoittuvuuden tunteen yhtyeen tekemiseen. Biisit olivat hitaampia ja laahaavampia ja tunnelmaltaan todella synkkiä. Kun alkuaikojen keikatkin olivat kädet puuskassa seisovine katsojineen ja puuttuvine encoreineen jotain täysin erilaista, kuin mihin oli tottunut, oli Viikate hienolla tavalla todella tyylikäs orkesteri.
Menestys tuo tietysti plussien mukana myös kielteisiä asioita. Herrojen soittotaito on lisääntynyt ja fanimäärä kasvanut räjähdysmäisesti. Samalla ollaan pikku hiljaa hiivitty enemmän nopeamman ja rokkaavamman materiaalin pariin. Helmiä on syntynyt myös viime vuosina ja viimeisimmätkään albumit eivät toki missään nimessä ole huonoja, mutta tuntuu että jonkinlainen väsymys olisi kohdannut bändin. Lisäksi tapana on ollut jättää parhaat tekeleensä singlejen b-puolille. Jollain lailla oma fiilis on, että Viikate ja Kalle itse tykkäävät enemmän tällaisista Tanssin ja Kravattipakon tyyppisistä, itselle enemmän yhdentekevistä rokkenrolleista ja ovat tarkoituksella karsineet hitaampaa ja laahaavampaa ilmaisua. Keikoilla tietysti pitää pitää tunnelmaa yllä nopeilla paloilla, mutta itse kaipaisin enemmän myös näitä hitaampia tunnelmapaloja ja ylipäätään vaihtelua settilistaan. Esimerkkeinä ei-albumiraidoista vaikkapa Pakkasenpalvoja ja Mintun ja Vernerin häävalssi.
Päivän peili, Iltatähden rusko, He eivät hengitä ja vaikkapa Iäisyys olisi kiva kuulla livenä (toki osaa näistä on joskus soitettu, mutta keikkasetti on hieman turhan yksipuoleinen ja samaa kaavaa toistava). Viikate on edelleen itselleni se ykkönen, mutta ei tämä uusin albumi parasta Viikatetta ole missään nimessä. Jonkinlaista uudistumista kaipaisi, mutta toisaalta hieno teos tämä uusinkin on.
Käydäänpä Kymijoen lautturit vielä biisi biisiltä läpi:
1. Minä kuorsaan verta: Levyn parhaimmistoa, vaikka ei tämä Viikatteen parhaiden kappaleiden tasolle yllä, lähimainkaan.
2. Uusi syksy: Ihan kiva. Hieman junnaava kertosäe.
3. Hopeisen kuun sirppi: Levyn ainoa selvästi hitaampi kappale. Alkuosasta tulee mieleen heikompi versio viime vuoden Adventti-singlestä ja kertosäkeessä taas on kaikuja Pakkasenpalvojasta huonommassa muodossa. Silti hieno kappale ja kyllähän Kaarle vaan osaa nämä tunnelmapalat.
4. Kuningas kaiho: Heikko ylijäämäkappale.
5. Tervaskanto: Ihan alkutahdit tuovat mieleen Alakulotettuja tunnelmia yli kymmenen vuoden takaa. Tässä kappaleessa Viikate on sellaisenaan, jollaisena toivoisin sen olevan nykypäivänä pysyvästi. Kuulaat kitarat tapailevat hienoa melodiaa ja tarina tutun synkkä. Hemmetin hieno ja samantien päähän jäävä kappale. Albumin ehdoton helmi. Niin, ja totta tuo mitä joku levystä sanoi, että onhan tuo kertosäkeen melodia aika lailla Mauno Matoa myötäilevä.
6. Oi pimeys: Ensimmäisellä kerralla radiosta kuultuna tuntui ihan mukiinmenevältä, keskiverrolta Viikate-rallilta, jossa kuorot toivat kivan uuden säväyksen. Nyt levyllä nousee selvään parhaimmistoon, mikä ei tietysti tarkoita välttämättä vain hyvää kokonaisuuden kannalta.
7. Interludi betonus: Täysin turha instrumentaali.
8. Pakkasapostolit: Nopeampaa laitaa edustava ralli on oikein toimiva. Hieman Kravattipakon kaikuja, mutta pesee sen selvästi. Kiva kertosäe.
9. Tuonen lehtolapset: Tämäkin ihan ok ralli, toimii. Kertosäkeestä loppuneet ideat.
10. Myrkynvihreää: Odotin jälleen levyn viimeiseltä "oikealta", eli lauletulta kappaleelta paljon, mutta jouduin pettymään. Iäisyys, Kuu kaakon yllä ja Taivas kielletty saavat seurakseen junnaavan kappaleen, joka ei lähde lentoon missään vaiheessa. Sävellyskynä kesäterässä?
11. Kymijoen lautturit: Täysin turha instrumentaali.
Summa summarum: Ei parasta Viikatetta, mutta sanoitukset ja todella rikkaasti käytetty suomen kieli toimivat jälleen. Aika rokkenrollia Viikate tuntuu nykyään olevan ja Kaarlen suosimat lainaukset muilta alkavat tällä levyllä olla jo maksimissaan. Instumentaalit aivan turhia ja muuhun levyyn nähden irtonaisia ja kaukana parhaista Viikate-instrumentaaleista.
Instrut pois, jos ei parempaan pysty ja tilalle vaikka levyltä tiputettu Tervaskannon b-puoli, jos ei hitaampaa materiaalia irronnut.
Levylle antaisin 8.5/10, Viikate-asteikolla 6/10.