Pohdintaa vihreiden tulevaisuuden suuntaviivoista.
Ensinnäkin vihreillä on nyt sikäli epäkiitollinen asema, että kilpailevien puolueiden puheenjohtajina on todella kyvykkäät naiset. Toki Marin ei vielä ole virallisesti puolueensa pj, mutta tuleva kyllä ja on käytännössä puolueensa kasvot tälläkin hetkellä.
Mielestäni Ohisalo jää sekä Andersonin että Marinin jalkoihin.
Toisaalta vihreiden eduskuntaryhmä muotoutui hyvin vasemmalle kallellaan olevaksi. Tällä hetkellä erot vasemmistoliiton, vihreiden ja demareiden poliittisissa painotuksissa ovat niin pienet, että niitä ei tahdo löytää suurennuslasillakaan. Ehkä ainoa isompi ero on suhde Ay-liikkeeseen. Tämä vihreille eduksi.
Ohisalo lienee hyvin eduskuntaryhmän näköinen puheenjohtaja ja häneen varmaan ollaan tyytyväisiä. Ehkä sen takia vihreiden kohdalla mediassa ei ole lainkaan spekulointia Ohisalon asemasta. Kuitenkin Niinistön aikana gallup-kannatus oli parhaimmillaan yli 15% . Aallon aikana kannatus oli alkuvaiheessa myös korkeammalla ja jämähti sitten nykyiseen tasoon. Ohisalo ei ole saanut puoluetta nousuun, joskaan myöskään kannatus ei ole tippunut.
Onko tämä hyvä suoritus aikana, jona kannatuspotentiaalia vihreälle aatteelle on kuitenkin ennätyspaljon? Paljon puhutaan persut vs vihreät vastakkainasettelusta. Molemmat ovat mielestäni populistipuolueita. Miksi kuitenkin persujen kannatus on niin paljon kovempaa? Vastasin varmaan tähän jo itse ensimmäisessä kappaleessa, eli kilpailu vihervasemmiston kesken on kovaa ja Marin ja Anderson vetävät rooleissaan hyvin.
Nyt kun tarkastellaan sitten puoluekarttaa oikeammalle, niin siellä saattaisi olla vähän paremmin tilaa. Kokoomus kipuilee tulevaisuuden suuntansa kanssa. Merkkejä on, että kokoomus siirtyy nykyistä oikeammalla ja tulevasta puheenjohtajasta riippuen kenties konservatiivisempaan suuntaan. Se ei välttämättä tarkoita käytännön tasolla mitään muuttuvaa politiikkaa, mutta mielikuvien vaikutusta ei pidä politiikassa väheksyä. Häkkäsen julkiprofiili on konservatiivisempi kuin Orpolla. Persut eivät kilpaile luonnollisesti vihreiden kanssa samoista äänestäjistä missään poolissa. Kulmuni taas on kuljettanut keskustaa lähemmäs vasemmistoa.
Vihreille olisi oma ekologinen lokero oikeammallakin ja merkittävä osa nykykannatuksesta olisi mahdollista silti pitää. Luonto, ilmasto ja ympäristöarvot ovat kuitenkin vihreiden suurin yhteinen liima. Valitettavasti Soininvaara ja Vartia ovat jättäneet valtakunnanpolitiikan. Kysynkin nyt paremmin vihreät tuntevilta, että kuka voisi olla se henkilö, joka haastaisi Ohisalon linjan ja asettuisi vastaehdokkaaksi seuraavassa puoluekokouksessa? Mainitut Soininvaara ja Vartia tulevat mieleen ainoina joilla voisi olla saumaa, mutta tuskinpa lähtevät.
Itseäni henkeen ja vereen luontoihmisenä harmittaa se, että vihreät on profiloitunut vasemmistopuolueeksi ja ei itselleni ole vaihtoehtojen joukossa. Ei ole kuitenkaan mahdotonta, että puolue olisi minullekin joskus mahdollisuuksien rajoissa äänestää, jos painotukset puolueessa muuttuisivat. Esimerkkejä positiivisesta kehityksestä voisin mainita, että vihreiden ydinvoimakanta näyttää pikku hiljaa muuttuvan.Toivoa on!
Ensinnäkin vihreillä on nyt sikäli epäkiitollinen asema, että kilpailevien puolueiden puheenjohtajina on todella kyvykkäät naiset. Toki Marin ei vielä ole virallisesti puolueensa pj, mutta tuleva kyllä ja on käytännössä puolueensa kasvot tälläkin hetkellä.
Mielestäni Ohisalo jää sekä Andersonin että Marinin jalkoihin.
Toisaalta vihreiden eduskuntaryhmä muotoutui hyvin vasemmalle kallellaan olevaksi. Tällä hetkellä erot vasemmistoliiton, vihreiden ja demareiden poliittisissa painotuksissa ovat niin pienet, että niitä ei tahdo löytää suurennuslasillakaan. Ehkä ainoa isompi ero on suhde Ay-liikkeeseen. Tämä vihreille eduksi.
Ohisalo lienee hyvin eduskuntaryhmän näköinen puheenjohtaja ja häneen varmaan ollaan tyytyväisiä. Ehkä sen takia vihreiden kohdalla mediassa ei ole lainkaan spekulointia Ohisalon asemasta. Kuitenkin Niinistön aikana gallup-kannatus oli parhaimmillaan yli 15% . Aallon aikana kannatus oli alkuvaiheessa myös korkeammalla ja jämähti sitten nykyiseen tasoon. Ohisalo ei ole saanut puoluetta nousuun, joskaan myöskään kannatus ei ole tippunut.
Onko tämä hyvä suoritus aikana, jona kannatuspotentiaalia vihreälle aatteelle on kuitenkin ennätyspaljon? Paljon puhutaan persut vs vihreät vastakkainasettelusta. Molemmat ovat mielestäni populistipuolueita. Miksi kuitenkin persujen kannatus on niin paljon kovempaa? Vastasin varmaan tähän jo itse ensimmäisessä kappaleessa, eli kilpailu vihervasemmiston kesken on kovaa ja Marin ja Anderson vetävät rooleissaan hyvin.
Nyt kun tarkastellaan sitten puoluekarttaa oikeammalle, niin siellä saattaisi olla vähän paremmin tilaa. Kokoomus kipuilee tulevaisuuden suuntansa kanssa. Merkkejä on, että kokoomus siirtyy nykyistä oikeammalla ja tulevasta puheenjohtajasta riippuen kenties konservatiivisempaan suuntaan. Se ei välttämättä tarkoita käytännön tasolla mitään muuttuvaa politiikkaa, mutta mielikuvien vaikutusta ei pidä politiikassa väheksyä. Häkkäsen julkiprofiili on konservatiivisempi kuin Orpolla. Persut eivät kilpaile luonnollisesti vihreiden kanssa samoista äänestäjistä missään poolissa. Kulmuni taas on kuljettanut keskustaa lähemmäs vasemmistoa.
Vihreille olisi oma ekologinen lokero oikeammallakin ja merkittävä osa nykykannatuksesta olisi mahdollista silti pitää. Luonto, ilmasto ja ympäristöarvot ovat kuitenkin vihreiden suurin yhteinen liima. Valitettavasti Soininvaara ja Vartia ovat jättäneet valtakunnanpolitiikan. Kysynkin nyt paremmin vihreät tuntevilta, että kuka voisi olla se henkilö, joka haastaisi Ohisalon linjan ja asettuisi vastaehdokkaaksi seuraavassa puoluekokouksessa? Mainitut Soininvaara ja Vartia tulevat mieleen ainoina joilla voisi olla saumaa, mutta tuskinpa lähtevät.
Itseäni henkeen ja vereen luontoihmisenä harmittaa se, että vihreät on profiloitunut vasemmistopuolueeksi ja ei itselleni ole vaihtoehtojen joukossa. Ei ole kuitenkaan mahdotonta, että puolue olisi minullekin joskus mahdollisuuksien rajoissa äänestää, jos painotukset puolueessa muuttuisivat. Esimerkkejä positiivisesta kehityksestä voisin mainita, että vihreiden ydinvoimakanta näyttää pikku hiljaa muuttuvan.Toivoa on!