Mainos

Vihreä liitto

  • 1 463 281
  • 10 841
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Eihän sen tule rajoittua pelkästään pakolaiskysymyksiin. Mutta Ohisalo peräsi vastuuta EU:lta, ei vain Suomelta.
Suomen vastuussa hänen peräämisensä kuitenkin meillä konkretisoituu. Joka tapauksessa on mielenkiintoista, että Suomen sisäministeri politikoi aktiivisesti EU-alueen pakolaiskysymyksissä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomen vastuussa hänen peräämisensä kuitenkin meillä konkretisoituu. Joka tapauksessa on mielenkiintoista, että Suomen sisäministeri politikoi aktiivisesti EU-alueen pakolaiskysymyksissä.

Näin on. Olisiko Ohisalolla puhtaan auttamisen lisäksi kenties mielessä, että EU:n äärioikeisto (johon en puolueena Perussuomalaisia laske) hyötyy Kreikan karmeista leireistä, koska näin vähän liberalimmat konservatiivit ja jopa liberaalit totutetaan siihen, että EU ei auta, ja kauniit ajatukset ovat vain sanoja. Tämä helpottaa asenteiden tasolla ultakonservatiivien ja äärioikeiston politiikan hyväksymistä myöhemmin.

Jotenkin mulla on kuva, että Ohisalo katsoo asioita myös pidemmälle ja on huolissaan koko EU:n kehityksestä ja äärioikeiston noususta EU-valtioissa. Siksi hän reagoi voimakkaasti, koska ei halua EU:ssa asuvien tottuvan siihen, että ihmisiä elää ja kuolee surkeissa oloissa leireillä EU:n sisällä.

En tiedä onko näin, mutta tuo selittäisi Ohisalon avaukset pakolaisten ja al-Holin osalta.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Leirien ilman vanhempia tulleet lapset ovat käytännössä lähes kaikki 14-17 vuotiaita miehiä, eli juurikin niitä kuuluisia "partalapsia". Näille ei lähtömaiden yhteiskunnissa ole sijaa, ei ole työtä, ei tilaa, sisaruksia paljon ja tulevaisuuden näkymät olemattomat. Siksi nämä lähtevät liikkeelle etsimään tulevaisuuttaan ja täyttävät leirit. Vaikka virallisen määritelmän mukaan kyse on lapsista, niin olisin enemmän huolissani leirien naisista ja perheistä.

Vahvat nuoret miehet kyllä selviävät vähän huonommissakin oloissa enkä olisi ensimmäisenä tuomassa näitä "lapsia". Jos taakkaa halutaan jakaa inhimillisesti katsoen oikein, sieltä pitää hakea ensisijassa yksinäiset naiset ja lapsiperheet.
 

Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vähän hassua, että edelleenkin on epätietoisuutta siitä, mihin auttaminen johtaa. Al-Holin lasten osalta puhuttiin lasten oikeuksista viikkoja. Siitä on kyse myös jatkossa. Lasten lähisukulaisia on varmasti tulossa, jos sellaisia on ja jos Suomi Kreikasta lapsia ottaa. Vaikea uskoa, että tämä olisi jotenkin epäselvää kenellekään. Ainakaan al-Holin jälkeen.

Vähän hassua tuollainen ajattelu, kun suuri osa suomalaisista ei osaa nimetä hallituspuolueita ja suurin osa ei tiedä kaikkia ministereitä. Eduskunnan puhemiehen tiesi vielä harvempi ja puhemiehen tehtäviä ei osannut nimetä juuri kukaan.

Sisäministeri itsekään ei osannut lopulta edes kertoa missä ja miten asiasta oli keskusteltu, joten ehkä kaikki ei olekaan täysin selvää.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vähän hassua tuollainen ajattelu, kun suuri osa suomalaisista ei osaa nimetä hallituspuolueita ja suurin osa ei tiedä kaikkia ministereitä. Eduskunnan puhemiehen tiesi vielä harvempi ja puhemiehen tehtäviä ei osannut nimetä juuri kukaan.

Sisäministeri itsekään ei osannut lopulta edes kertoa missä ja miten asiasta oli keskusteltu, joten ehkä kaikki ei olekaan täysin selvää.

No kai nyt lähes jokainen tietää - siis oikeasti - että jos otetaan lapsia, mukana tulee sukulaisia ennemmin tai myöhemmin? Jotkut kutsuvat lapsia ankkurilapsiksi juuri tämän takia.

Heikkoa on, jos sisäministerillä ei ole käsitystä, onko asiaa käsitelty vai ei hallituksessa. Eilen joku Vihreiden nokista kertoi, että paikka oli hallituksen iltakoulu. Jos tämä ei ole faktaa, outoa toimintaa kyllä. Puhtaasti arvaan, että on käsitelty, mutta käsittelystä on aikaa.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Sisäministeri siis kertoilee tällaista ja kaikilla ei hallituksessa ole edes käsitystä asiasta. Ja menisikö enemmän ulkoministerin hommien puolelle?

Nykyhallituksessa nähtävästi ei ole myöskään ministerin työtehtävillä niin väliä, kunhan on maailmaa halaavaa politiikkaa. Olisi tietysti kiva tietää, että sisäministeri hoitaa Suomen sisäisiä asioita ja ulkoministeri niitä Suomen ulkopuolelle ulottuvia juttuja, niinkuin nimikin jostain syystä antaa olettaa. Mutta vihreitä kun ollaan, niin hypitään sinne ja tuonne jos puolueagendaan se kuuluu.

Ihan siis sillä että meillä on myös ulkoministeri tätä varten, ettei tarvitse muiden lähteä hakemaan lapsia ulkomailta. Ja lopulta niitä aikuisiakin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nykyhallituksessa nähtävästi ei ole myöskään ministerin työtehtävillä niin väliä, kunhan on maailmaa halaavaa politiikkaa. Olisi tietysti kiva tietää, että sisäministeri hoitaa Suomen sisäisiä asioita ja ulkoministeri niitä Suomen ulkopuolelle ulottuvia juttuja, niinkuin nimikin jostain syystä antaa olettaa. Mutta vihreitä kun ollaan, niin hypitään sinne ja tuonne jos puolueagendaan se kuuluu.

Sisäministeri hoitaa Suomessa turvapaikkapolitiikkaa. Kreikan leireillä olevat kuuluvat turvapaikkapolitiikan, ei esimerkiksi kiintiöpakolaisten joukkoon.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
No kai nyt lähes jokainen tietää - siis oikeasti - että jos otetaan lapsia, mukana tulee sukulaisia ennemmin tai myöhemmin? Jotkut kutsuvat lapsia ankkurilapsiksi juuri tämän takia.
Nimenomaan, ja siksi lapsi-sanan painottaminen tässä yhteydessä johtuu siitä, että Ohisalon on pakko olla poliittisesti korrekti ja hänen on vältettävä kertomasta mitä seurannaisvaikutuksia pakolaislasten noutamisella olisi.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nimenomaan, ja siksi lapsi-sanan painottaminen tässä yhteydessä johtuu siitä, että Ohisalon on pakko olla poliittisesti korrekti ja hänen on vältettävä kertomasta mitä seurannaisvaikutuksia pakolaislasten noutamisella olisi.

Varmasti sanalla lapsi on myös poliittinen tarkoitus auttamisen lisäksi. Muutenhan ei päätöstä tule. Toisaalta kukaan ei kai tiedä, keitä Suomi hakisi. Se tiedetään, että sisäministeriö on valmistellut halua ja se tapahtuu turvapaikkaprosessina. Ei siis kiintiöpakolaisina. Näin Suomi voisi halutessaan valita lapsia/nuoria, joilla on 100 elossa olevaa sukulaista tiedossa. Tai sitten nolla.

Toimet riippuvat myös virkamiesten valmistelujen tuottamasta tiedosta ja muista EU-maista. Jos Ranskakin jättää haun pohdinnan tasolle ja muut maat eivät reagoi lainkaan, tuskin Suomi ainoana etenee. EU ei kykene tekemään päätöksiä turvapaikkapolitiikasta, ja se näkyy tässäkin.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Sisäministeri hoitaa Suomessa turvapaikkapolitiikkaa. Kreikan leireillä olevat kuuluvat turvapaikkapolitiikan, ei esimerkiksi kiintiöpakolaisten joukkoon.

No, ehkä näin. Ihan yhtäkkiä mietin, että ulkoministerin hommiin kuuluu maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka. Jos nyt kerran sisäministerin työhön kuuluu roudata väkeä maailmalta tänne ja järjestää vielä kaikki niin fine. Käsi pystyyn virheen merkiksi.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sisäministeri hoitaa Suomessa turvapaikkapolitiikkaa. Kreikan leireillä olevat kuuluvat turvapaikkapolitiikan, ei esimerkiksi kiintiöpakolaisten joukkoon.
Sisäministeri vastaa myös sisäisestä turvallisuudesta. Ei siis ole ihme, että asia kuuluu sisäministerin toimivaltaan.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos olosuhteet Kreikan leireillä ovat niin huonot kuin koko ajan toitotetaan, ongelma ratkeaa ihan itsestään vuoden sisällä. Sitä ennen siis kannattaa ottaa sellainen strategia, jossa kovasti ollaan haluamassa tällaista taakan jakoa ja aktiivisesti suunnitellaan sellaisen mallin luomista, jossa noita leirejä tyhjennettäisiin kaikkiin EU-maihin. Ehdoksi kuitenkin laitettaisiin, että kaikki osallistuvat väkiluvun tai BKT:n mukaisessa suhteessa. Sehän ei tietenkään itä-Euroopan maille käy ja sitten voimmekin kertoa tekopyhästi, että kyllähän me olisimme auttaneet, mutta ne muut torppasivat koko hankkeen. Tälla lailla kaikki ovat tyytyväisiä persuista Vihreiden kannattajiin.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Tässä tarvii toimia vain kuin nykyhallitus tähänkin mennessä: Perustetaan työryhmä miettimään miten ne lapset saadaan tänne ja lopulta on jo hallituskausi loppusuoralla, kun jotain päätöksiä saadaan aikaan.

Hallitus, tehkää normaali työnne!
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos olosuhteet Kreikan leireillä ovat niin huonot kuin koko ajan toitotetaan, ongelma ratkeaa ihan itsestään vuoden sisällä. Sitä ennen siis kannattaa ottaa sellainen strategia, jossa kovasti ollaan haluamassa tällaista taakan jakoa ja aktiivisesti suunnitellaan sellaisen mallin luomista, jossa noita leirejä tyhjennettäisiin kaikkiin EU-maihin. Ehdoksi kuitenkin laitettaisiin, että kaikki osallistuvat väkiluvun tai BKT:n mukaisessa suhteessa. Sehän ei tietenkään itä-Euroopan maille käy ja sitten voimmekin kertoa tekopyhästi, että kyllähän me olisimme auttaneet, mutta ne muut torppasivat koko hankkeen. Tälla lailla kaikki ovat tyytyväisiä persuista Vihreiden kannattajiin.
Tuo on hyvä keino saada tapettua nuo ihmiset ilman omantunnon taakka
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Tuo on hyvä keino saada tapettua nuo ihmiset ilman omantunnon taakka

Yhtä hyvällä omalla tunnolla täällä kotosuomessa jätetään hädänalaiset kuolemaan paskavaippoihinsa.

Voitaisiin kertoa, että se on meidän kulttuuripiirre.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Yhtä hyvällä omalla tunnolla täällä kotosuomessa jätetään hädänalaiset kuolemaan paskavaippoihinsa.

Voitaisiin kertoa, että se on meidän kulttuuripiirre.
Se on kyllä erikoista että 89-vuotiaat kuolee vaippojen sisällöstä riippumatta
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Erittäin vihervasemmistolainen kommentti. Hyi saatana.
Se on kun lapset kuvitellee että sähkö tulee töpselistä, raha automaatista ja ihmiselämä hoitajasta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Yhtä hyvällä omalla tunnolla täällä kotosuomessa jätetään hädänalaiset kuolemaan paskavaippoihinsa.

Voitaisiin kertoa, että se on meidän kulttuuripiirre.
Miten ajattelisit korjata tuon ettei noin enää kävisi ihmisille? Lisäämällä julkisen sektorin tuottamia palveluita? Veronkorotuksilla?
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Se on kun lapset kuvitellee että sähkö tulee töpselistä, raha automaatista ja ihmiselämä hoitajasta.

Ja samaa selkeää vihreää linjaa. Niinhän ne kuvittelee.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Miten ajattelisit korjata tuon ettei noin enää kävisi ihmisille? Lisäämällä julkisen sektorin tuottamia palveluita? Veronkorotuksilla?
Ihmisten kuoleminen vaipat jalassa voidaan estää pistoksella ennen kuin heistä tulee kykenemättömiä hoitamaan perustarpeitaan. Mitä pidempään ihmiselämää keinotekoisesti jatketaan sitä enemmän saadaan ei-ihmisarvoista ihmiselämää riippumatta siitä onko hoitajamitoituksessa desimaaleja 1,3 vai 2,0
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ja samaa selkeää vihreää linjaa. Niinhän ne kuvittelee.
Niistä en tiedä, mutta meillä oikeistossa ollaan tätä mieltä hoitajamitoituksesta. Vasurit sitten erikseen ilman ymmärrystä.
 
Viimeksi muokattu:

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Miten ajattelisit korjata tuon ettei noin enää kävisi ihmisille? Lisäämällä julkisen sektorin tuottamia palveluita? Veronkorotuksilla?

Järkeistämällä menoja. Kansa myös ymmärtää korotukset kun menot on ymmärrettävissä.

Kommentoin sitä, että ollaan huolissaan kaukaisista perheistä, vaikka lähempänäkin on hoidettavaa.

Minut erottaa suvakista siinä, että näen ihmiset saman arvoisina, tuijottamatta ulkokuoreen.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minut erottaa suvakista siinä, että näen ihmiset saman arvoisina, tuijottamatta ulkokuoreen.
Sinut erottaa ”suvakista” se että näet ihonvärin ja kansallisuuden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös