Mainos

Vihreä liitto

  • 1 463 089
  • 10 841

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
No minusta tosiaan jokainen saa uskoa mihin haluavat. Toisaalta minusta asioiden perustelu sillä, että minun uskontoni sanoo näin, niin kaikki muu on väärin.

Tämäkin on totta.

Ihan samalla lailla tuota lausetta voidaan toki soveltaa hieman muunneltuna tähän pekkatiinasirpa-esimerkkiin niin, että "minun tahtoni ja haluni sanoo näin, kaikki muu on väärin". Minun mielestäni niin uskonto-asioissa kuin nyt tässä moniavioisuus-asiassakin tulisi mennä sen valtavirran mukaan, eikä sen pienen piirin. (Vaikkapa alkoholit kauppoihin, taitaa ainoa vastustaja käytännössä olla KD). Siis lainsäädännön osalta.
 
molari

Jäsen
Ehkäpä Vihreät veti "kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta" kortin peliin, kun siltä suunnalta ei ole aikoihin kuulunut mitään järkevää tai otsikoihin tarttuvaa ja gallupkannatus laskee ennätystahtia. Noin ylipäätään Vihreiden kannatus laskee joka maassa, nyt viimeksi Saksan osavaltiovaaleissa jäi jopa äänikynnys saavuttamatta.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Moniavioisuudesta länsimaissa ei liene tutkimusdataa, koska moniavioisuutta ei länsimaissa juuri ole esiintynyt.
Geenitutkimus paljastaa, ettei avioliittonormi vaikuta ihmisen lisääntymiskäyttäytymiseen, vaan se pysyy polygynisena suunnilleen simpanssien tapaan, esimerkiksi avioliiton ulkopuolisten suhteiden ja sarjamonogamian takia. En nyt valitettavasti tähän hätään nopeasti löytänyt aiheesta lukemiani papereita, mutta koetan kaivaa, jos olet kiinnostunut.

Kuten tuossa aiemman viestini listauksessa totesin, olisikin mielenkiintoista tietää, ovatko ongelmat moniavioisuuden sallivissa kulttuureissa moniavioisuuden syy vai seuraus ja millainen esim. naisen asema on yksiaviollisessa suhteessa – epäilemättä heikko.
Antropologeilla on tietokanta, jossa on listattu ihmisyhteisöjen suhdenormeja: "According to the Ethnographic Atlas by George P. Murdock, of 1,231 societies from around the world noted, 186 were monogamous; 453 had occasional polygyny; 588 had more frequent polygyny; and 4 had polyandry."

Toisin sanoen: 1041 polygynistä yhteisöä (85%), 186 monogamista (15%), 4 polyandrista.

Polygynisissä yhteisöissä on omat ongelmansa: Polygyny - Wikipedia - ne ovat väkivaltaisempia niin miehille kuin naisille sekä naapureilleen, levottomampia ja köyhempiä.

Kts.

Yhteiskunnan normilla on todella mielenkiintoisia korrelaatioita: monogamia esimerkiksi korreloi sen suhteen, että miehet tekevät peltotyöt ja käyttävät auraa, polygynia sen suhteen, että naiset tekevät peltotyöt ja käyttävät kuokkaa.

Jos kuvitellaan, että moniavioisuus Suomessa joskus hyväksyttäisiin – mihin en hetkeäkään usko –, se ei tarkoittaisi, että kehittymättömissä maissa ilmenevät moniavioisuuden ongelmat siirtyisivät sellaisenaan Suomeen. Tai voisivathan ne jollain tavalla siirtyäkin, mene ja tiedä.
Kyse on pitkälti siitä, miten ihminen loppuviimeksi käyttäytyy. Aika harva tutkimus sanoo sellaista, että naisten polyandrinen käytös riittäisi kompensoimaan miesten polygynisen käytöksen. Valtaosa tutkimuksista sanoo sitä, että jos miehillä on mahdollisuus lisääntyä useamman naisen kanssa, he myös tekevät sen.

Käytännössä polygynisissä yhteiskunnissa noin 10% miehistä on naimisissa noin 40% prosenttia naisista kanssa. 60% miehistä ja naisista elää monogamisessa suhteessa. 30% miehistä ei ole mahdollisuuksia kumppanille.

Aineisto puoltaa sitä, että länsimainen avioliiton monogamianormi ei ole olemassa siksi, että ihminen olisi geneettisesti monogaminen, vaan siksi, että sillä koetetaan hillitä korkeassa asemassa olevia miehiä ottamasta vaimoikseen noin 30% naisista, jättäen alimmassa luokassa olevat miehet kokonaan ilman. Tämä saattaa vielä toimia pienemmissä yhteiskunnissa, mutta suuremmissa se menee (kuten historia osoittaa) teolliseksi toiminnaksi.

Toimiakseen polygynia vaatii miesvajetta, jota on tyypillisesti tuotettu esimerkiksi sotimalla. Se voidaan tuottaa myös muilla tavoin, esimerkiksi tuottamalla naisia ulkomailta. Kaikkia keinoja on ehditty historiassa jo ainakin kertaalleen kokeilla.

Polygamia on tosiaan usein polygyniaa Saharan eteläpuolisissa islaminuskoisissa maissa. Se lisää siirtolaisuutta, koska varakkaiden miesten haaliessa monta vaimoa, ei köyhemmille miehille riitä aviopuolisoita. Suomessa se saattaisi lisätä incel-miesten määrää, mutta mistäpä sitä etukäteen tietää miten liitot muodostuisivat.
Jeps, usein polygamia tarkoittaa tosiaan polygyniaa, joka saattaa olla hämäävää esimerkiksi uutisointeja lukiessa (otsikossa voidaan sanoa, että ihminen on polygaminen, juttu puolestaan kertoo polygyniasta).

Incel-miesten määrän uskoisin kasvavan, koska geeniaineisto on melko vakuuttava sen suhteen, että naiset lisääntyvät vain tiettyjen miesten kanssa.
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sepä juuri. Todella monelle se avioliitto ja sen myötä virallisen siteen solmiminen kumppaniin on pyhä asia. Epäilemättä varmaan kirkkoihmisiin painottuen, mutta toki muihinkin.

edit. Miksi tuo pitäisi poistaa lainsäädännöstä? Yhtään hyvää perustelua en ole vielä tästä ketjusta lukenut.
Ymmärrän, mitä haet takaa ja voin ajatuksesi hyväksyä. Termi avioliitto on syntynyt tarkoittamaan kahden ihmisen välistä liittoa, ja eihän sitä ole pakko muuttaa, jos se enemmistön toiveesta koetaan tärkeäksi sellaisena säilyttää. Voihan useamman ihmisen liitolle keksiä erilaisen termin ja merkityksen. Minusta pääasia on, että jokainen saa lain edessä vapaasti muodostaa sellaisia suhteita kun tahtoo siihen saakka, kun se ei aiheuta toisille ongelmia.

@Euro71 hyvin kirjoittikin aiheesta, jota itsekin mietin. Yksilön oikeudet ovat tärkeitä, mutta joskus yhteisön etu ajaa kokonaisuuden vuoksi edelle. Toisinaan se unohtuu, kun itselleen asioita tahtoo, mutta jos ihmisyyteen kuuluu hyväntahtoisuus muita kohtaan, tarkoittaa se toisinaan jostakin asiasta luopumista. En osaa sanoa, missä menee raja tämän asian suhteen, mutta ihan hauska ajattelun aihe.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ymmärrän, mitä haet takaa ja voin ajatuksesi hyväksyä. Termi avioliitto on syntynyt tarkoittamaan kahden ihmisen välistä liittoa, ja eihän sitä ole pakko muuttaa, jos se enemmistön toiveesta koetaan tärkeäksi sellaisena säilyttää.

Juuri näin.

Voihan useamman ihmisen liitolle keksiä erilaisen termin ja merkityksen. Minusta pääasia on, että jokainen saa lain edessä vapaasti muodostaa sellaisia suhteita kun tahtoo siihen saakka, kun se ei aiheuta toisille ongelmia.

Kyllä, näinkin. Siinä se ongelma onkin, kun useamman ihmisen muodostama liitto ei ole lain tarkoittama avioliitto kriteeriensä osalta. Saahan noita suhteita muodostaa jo nyt ihan kuka tahansa, sitä minä ihmettelen, että miksi tämän takia tosiaan pitäisi tuota avioliittolakia sotkea tai muuttaa.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Ymmärrän, mitä haet takaa ja voin ajatuksesi hyväksyä. Termi avioliitto on syntynyt tarkoittamaan kahden ihmisen välistä liittoa, ja eihän sitä ole pakko muuttaa, jos se enemmistön toiveesta koetaan tärkeäksi sellaisena säilyttää. Voihan useamman ihmisen liitolle keksiä erilaisen termin ja merkityksen. Minusta pääasia on, että jokainen saa lain edessä vapaasti muodostaa sellaisia suhteita kun tahtoo siihen saakka, kun se ei aiheuta toisille ongelmia.
Et taida kommentoida Vihreiden aloitetta (tai mikä lieneekään pohdinta), ainakin käsittääkseni siinäkin puhutaan avioliitosta kahden ihmisen välisenä liittona. Uutta ajatuksessa on se että ihmisellä voisi olla useampiakin avioliittoja.

Ainakin ymmärsin idean olevan niin että Pekka voi olla avioliitossa Sirpan kanssa ja Pekka voi olla avioliitossa myös Tiinan kanssa mutta ainakaan välttämättä Sirpa ei ole avioliitossa Tiinan kanssa. Ja jos myös Sirpa ja Tiina solmivat avioliiton, juridisesti on kyse kolmesta eri avioliitosta, ei yhdestä moniavioliitosta.

Ehken edes ymmärtänyt koko systeemiä? Koska me jatkoajan kirjoittelijat olemme jo valmiiksi kuin yhtä suurta perhettä niin emmekö voisi mennä kaikki toistemme kanssa avioliittoon? Sitten testataan onko solmittava lukuisia kahden henkilön välisiä avioliittoja vai hoituuko kaikki kertarysäyksellä.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
On tuo Virta kyllä aika onneton puheenjohtaja. Ei saa esitettyä edes kunnon kysymyksiä kyselytunnilla, luulisi nyt helvetti jonkun auttavan häntä sellaisen laatimisessa. Isoin ongelma toki on täydellinen näkymättömyys, vaikka oikeistohallituksen aikaan nimenomaan vihreiden pitäisi olla isosti framilla. V. Niinistö olisi tällaisessa paikassa vienyt vihreät 15 prosenttiin kevyesti.

Mitä mieltä vihreät ovat mistään? Se mietityttää minua ja ilmeisen montaa potentiaalista äänestäjäänsä. Vihreille sinänsä pitää toivoa näin heitä paljon vierastavanakin kohtuullista menestystä, koska se on takiaispuolueista helpoin hallitustyön kannalta heti RKP:n jälkeen (KD:lle toki riittää joku homonäpertely mutta se ei turhia hallituksessa käy).
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Tässä puhutaan vähän sekaisin kahdesta eri asiasta. Ei kai kenenkään tarkoituksena ole ollut mahdollistaa mitään ryhmäavioliittoja vaan ainoastaan sen, että sama henkilö voisi olla useammassa kahden ihmisen välisessä avioliitossa.

Jos Pekka menee naimisiin Tiinan kanssa ja myöhemmin myös Jaanan kanssa, syntyy kaksi kahden ihmisen avioliittoa:

– Pekka <3 Tiina
– Pekka <3 Jaana

Ei Jaanan ja Tiinan välillä ole tuossa minkäänlaista avioliittoa, elleivät he sellaiseen keksisi ryhtyä. Jos ryhtyisivät, ei edelleenkään olisi mitään ryhmäavioliittoa vaan kolme kahden ihmisen välistä avioliittoa:

– Pekka <3 Tiina
– Pekka <3 Jaana
– Tiina <3 Jaana
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Et taida kommentoida Vihreiden aloitetta (tai mikä lieneekään pohdinta), ainakin käsittääkseni siinäkin puhutaan avioliitosta kahden ihmisen välisenä liittona. Uutta ajatuksessa on se että ihmisellä voisi olla useampiakin avioliittoja.

Ainakin ymmärsin idean olevan niin että Pekka voi olla avioliitossa Sirpan kanssa ja Pekka voi olla avioliitossa myös Tiinan kanssa mutta ainakaan välttämättä Sirpa ei ole avioliitossa Tiinan kanssa. Ja jos myös Sirpa ja Tiina solmivat avioliiton, juridisesti on kyse kolmesta eri avioliitosta, ei yhdestä moniavioliitosta.

Ehken edes ymmärtänyt koko systeemiä? Koska me jatkoajan kirjoittelijat olemme jo valmiiksi kuin yhtä suurta perhettä niin emmekö voisi mennä kaikki toistemme kanssa avioliittoon? Sitten testataan onko solmittava lukuisia kahden henkilön välisiä avioliittoja vai hoituuko kaikki kertarysäyksellä.
En, hain vain @Noppa10 ajatuksesta kiinni. Sinänsä silti lakialoite ei aivan suoraan vastaa kahdenväliseen avioliittoon suoraan, sillä perinteiseen avioliittoon on kuulunut arvona vahva sitoutuminen yhteen kumppaniin ja naimisissa oleva on ollut esteellinen menemään uusiin naimisiin.

Nopan ajatus oli, että säilyköön avioliitto ennallaan ja lakiesituksen kaltaiset suhdemallit määriteltäköön jonkin muun lain ja termistön alle. Sitä mietittyäni kallistun itsekin mieluummin sille kannalle. Jos on olemassa johonkin raameihin sidottu instituutio, jonka iso osa tahtoo säilyttää sellaisenaan, ei sitä tarvitse muuttaa niiden vuoksi, jotka eivät sitä sellaisenaan koe itselleen sopivaksi. Heille voidaan mieluummin rakentaa oma systeemi ja siellä voidaan lain edessä turvata samat oikeudet, mutta silti ovat ns. eri sateenvarjon alla.

Kömpelöllä esimerkillä vielä koetan havainnollistaa ajatusta. Jos on olemassa vasenkätisten liitto, jonka keskeinen sääntö on, että se on vasenkätisille, annetaan heidän pitää se. Minun oikeakätisenä ei tarvitse päästä sinne, eikä heidän pidä minun vuokseni muuttaa sääntöjä. Sen sijaan jos heillä lain edessä olisi jotakin erioikeuksia, minun tulee saada mahdollisuus liittyä samojen oikeuksien piiriin oikeakätisten liiton kautta.
 
Tämä. Just tämä. Puit paremmin sanoiksi sen idean, miten olen koko ajan ajanut takaa.

Chapeau.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Paras ratkaisuhan olisi lopettaa avioliitto kokonaan lainsäädännöllisenä instituutiona. Tällöin mitään omistusoikeudellisia velvollisuuksia ei synny pelkän avioliiton pohjalta, vaan kaksi ihmistä tai ryhmä ihmisiä voisivat sopia keskinäisistä taloudellisista asioistaan sekä asumisratkaisuistaan parhaalla katsomallaan tavalla. En näe mitään syytä, miksi vaikkapa kahden tai kolmen tai neljän samassa taloudessa asuvan henkilön oikeuksia pitäisi jonkun perinteen säädellä: eihän sillä pitäisi olla juridisesti mitään eroa, ovatko yhdessä asuvat ihmiset keskenään kämppiksiä vai rakkaudellisessa rekisteröimättömässä suhteessa tai rakkaudellisessa rekisteröidyssä suhteessa. Keskinäisestä omaisuudestaan heidän pitäsi joka tapauksessa sopimusoikeuden pohjalta olla vapaita sopimaan parhaalla katsomallaan tavalla, mikäli vain ovat oikeustoimikelpoisia.

Eihän tuolla vaikutuksia aviolliittoon tunteellisena instituutiona ja perinteenä ole. Ihmiset voisivat edelleen suorittaa keskinäisen liittonsa seremoniallisen vihkimisen tai siunaamisen, mikäli näin haluavat tehdä. Hääjuhlat, -lahjat ja -matkat olisivat edelleen mahdollisia niille, jotka semmoisen haluavat.
 
Viimeksi muokattu:

Mutta onko tuommoisella Jumalan siunausta?

Olen kyllä samaa mieltä. Kyllä ihmiset voisivat moisista päättää ihan keskinäisin sopimuspaketein. Ja jos ei osaa niin voi kysyä AI:lta.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Joko odotan mielenkiinnolla alueeni seuraavaa ääniharavaa eduskuntavaaleissa? Andersson menee, Niinistö tulee? Käsittääkseni Ville on ollut Sofia Virralle taustatuki aiemminkin, tällä tavoin varmasti vahvistuisi.

Analyzer

Saat molemmat vaalipiiriisi. Andersson kyllä palaa seuraaviin vaaleihin ehdolle pienen euroseikkailun jälkeen.

Niinistö syö Virran elävältä jos palaa. Virta on niin heikko puoluejohtaja, että Niinistö imee kaiken mediatilan ja olisi puolueen todellinen johtaja palatessaan.

Yleensä entiset puheenjohtajat jäävät taka-alalle, mutta jos Niinistö palaa kotimaan politiikkaan niin se paluu ei ole pienellä profiililla.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tiedä sitten, onko Vihreissä sadateltu sitä, että puolueen säännöt mahdollistavat puheenjohtajalle vain kaksi kautta. Mikäli V. Niinistö olisi jatkanut tehtävässään vielä kesän 2017 jälkeenkin, en näe ollenkaan mahdottomana, että puolue olisi voinut ottaa kevään 2019 vaaleissa suuren vaalivoiton.
 
Analyzer

Jäsen
Vihreiden täytyisi saada luotua mielikuva siitä, että he ovat selkeästi uskottavampi valtionhoitajapuolue kuin demarit. Nyt heidän talouspolitiikkansa ei käytännössä eroa yhtään demareista ja Vasemmistoliitosta.

Ympäristöasioita vihreiden ei tarvitse nykyistä enempää paaluttaa. Kyllä he ovat ihmisten mielissä se vastuullisin puolue ympäristöasioissa, vaikka moni asia ei kyllä kestä pintaa syvemmälle raapustelua. Mutta sen mielikuvan he ”omistavat”, sieltä ei ole enempää saatavissa. Elokapinan sympatiseerauksella ei ainakaan ole mitään lisää tulossa.

Puheenjohtaja Virta osoittautui isoksi pettymykseksi. Käytännössä vain jatke Ohisalon linjalle, paitsi että Ohisalokin on hahmona sympaattisempi ja asiantuntevamman oloinen. Nykykatraassa ei ole juurikaan hyviä vaihtoehtoja. Oras Tynkkynen olisi luultavasti oikein hyvä vaihtoehto.

Kaikki hörhöavauksia ja kiihkoilua tulisi välttää. Enemmän rakentavuutta eikä pelkkää hyökkäilyä oikeistopuolueita vastaan. Joskus voisi osoittaa ihan vilpitöntä tukea vähän kuten Kepu pyrkii toisinaan tekemään. Sillä saa usein sympatiaa ja uskottavuutta.

Demarit on mielestäni nyt aika heikko Lindtmanin johdolla ja vasemmistoliitossa huippusuosittu pj jäämässä sivuun. Kyllä nyt olisi ihan tuhannen taalan paikka 15% kannatukseen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Demarit on mielestäni nyt aika heikko Lindtmanin johdolla ja vasemmistoliitossa huippusuosittu pj jäämässä sivuun. Kyllä nyt olisi ihan tuhannen taalan paikka 15% kannatukseen.
Pientä siirtymää / paluuta Vasemmistoliitosta Vihreisiin voi tulevan talven aikana tapahtua, ellei Minja Koskela räjäytä pankkia. 15% kannatusluvut (Ja ylikin sen.) mitä Vihreät kellottivat 2016-2018 vaikuttavat vain käytännössä utopistisilta tällä hetkellä. Karismavaje on akuutti (Fatim Diarrasta odotin kehittyvän ilmiön, mutta se antaa vielä odottaa itseään.) ja siinä missä V. Niinistön aikana puolueen oppositiopolitiikka oli terävää ja johdonmukaista, on pakka enemmän kuin levällään nyt.

Presidentinvaalin Haavisto-ilmiö jäi taas kerran Vihreiltä hyödyntämättä. Itse asiassa aika mielenkiintoista, että siinä missä Li Anderssonin supersuosio on nosti hetkellisesti Vasemmistoliiton itsensä kannatusta, ei Haaviston niukahko kakkossija ja lähes puolitoista miljoonaa ääntä vaalin toisella kierroksella näkynyt Vihreiden kannatuksessa käytännössä yhtään ja eurovaalitkin olivat pettymys, vaikka kovat kärkiehdokkaat läpi pääsivätkin.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Johtunee ihan siitä että Haavisto oli kuitenkin jo kolmannen kerran peräkkäin noiden vaalien kakkonen eikä sijoitus edes ollut kenellekään yllätys. Tuosta asetelmasta on aika vaikea luoda hypeä.

Andersonin kohdalla taas eurovaalit olivat iso loikka ylöspäin, niin kannatuksen kuin statuksenkin puolesta vaikka hän olikin verraten suosittu poliitikko jo aiemmin.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vihreiden täytyisi saada luotua mielikuva siitä, että he ovat selkeästi uskottavampi valtionhoitajapuolue kuin demarit. Nyt heidän talouspolitiikkansa ei käytännössä eroa yhtään demareista ja Vasemmistoliitosta.

Ympäristöasioita vihreiden ei tarvitse nykyistä enempää paaluttaa. Kyllä he ovat ihmisten mielissä se vastuullisin puolue ympäristöasioissa, vaikka moni asia ei kyllä kestä pintaa syvemmälle raapustelua. Mutta sen mielikuvan he ”omistavat”, sieltä ei ole enempää saatavissa. Elokapinan sympatiseerauksella ei ainakaan ole mitään lisää tulossa.

Puheenjohtaja Virta osoittautui isoksi pettymykseksi. Käytännössä vain jatke Ohisalon linjalle, paitsi että Ohisalokin on hahmona sympaattisempi ja asiantuntevamman oloinen. Nykykatraassa ei ole juurikaan hyviä vaihtoehtoja. Oras Tynkkynen olisi luultavasti oikein hyvä vaihtoehto.

Kaikki hörhöavauksia ja kiihkoilua tulisi välttää. Enemmän rakentavuutta eikä pelkkää hyökkäilyä oikeistopuolueita vastaan. Joskus voisi osoittaa ihan vilpitöntä tukea vähän kuten Kepu pyrkii toisinaan tekemään. Sillä saa usein sympatiaa ja uskottavuutta.

Demarit on mielestäni nyt aika heikko Lindtmanin johdolla ja vasemmistoliitossa huippusuosittu pj jäämässä sivuun. Kyllä nyt olisi ihan tuhannen taalan paikka 15% kannatukseen.
Ja sitten heti perään Vihreiltä vähän hassuja puheita talousasioista.

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Jos tälle linjalle lähdetään, että lakeja voidaan muuttaa tuosta vaan yksilöille paremmin sopiviksi, niin aikamoinen viidakko meillä on edessä.
Siis, tuota, tää voi nyt tulla shokkina, mutta sitähän varten meillä on Eduskunta. Ties kuinka montaa lakia siellä on tälläkin hallituskaudella muutettu.

Noin yleisesti, lait muuttuu ihan jatkuvasti, yleisen ihmiskunnan kehityksen myötä. On se kehitys sitten sosiaalista, teknistä tai poliittista. Mahtaako olla voimassa yhtään edes yli 10-vuotiasta lakia, jota ei olisi muutettu?
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Siis, tuota, tää voi nyt tulla shokkina, mutta sitähän varten meillä on Eduskunta. Ties kuinka montaa lakia siellä on tälläkin hallituskaudella muutettu.

Noin yleisesti, lait muuttuu ihan jatkuvasti, yleisen ihmiskunnan kehityksen myötä. On se kehitys sitten sosiaalista, teknistä tai poliittista. Mahtaako olla voimassa yhtään edes yli 10-vuotiasta lakia, jota ei olisi muutettu?

Toki, mutta nyt olikin kyse laista, joka kohdistuu aivan marginaalisen pieneen väestöryhmään. Ja lailla ei heidän elämään ole mitään muuta käytännön muutosta, että heistä tuntuu paremmalta. Jotain muitakin perusteita mielestäni pitäisi löytää, että vakiintunutta lakia lähdettäisiin muuttelemaan.

Tuon lain muuttaminen taas aiheuttaisi huomattavan isossa ihmismassassa närää (kuten on huomattu), ei heidänkään tyytyväisyyttään voida ohittaa olankohautuksella.

Eli summa summarum, jotain konkreettista pitäisi kyllä löytyä lain muuttamisen perusteeksi, koske ihan kaikkia lakeja ylipäätään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös