Vihreä liitto

  • 1 415 967
  • 10 696

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos asia olisi näin mustavalkoinen, mm. vasemmistoliitto olisi noussut. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaikka heillä jos jollain on tarjota selkeä erilainen vaihtoehto. Eli kyllä Niinistö ja vihreät ovat tehneet paljon itse nousunsa eteen. Toki hallitus on tarjonnut hyviä syöttöjä lapaan, mutta vihreät ovat kyllä ihan itse toimittaneet kiekot pömpeliin.

Tilastojen mukaan eduskuntavaaleissa 2015 vihreidet kannatus alle 50-v naisten keskuudessa oli melkein 25 prosenttia ja puolueen osuus tässä ryhmässä oli käytännössä sama kuin suurten puolueiden. Vihreät ovat myös koulutettuja. Korkea-asteen koulutus löytyy lähes 58 prosenttisesti kun sellainen on suoritettu toiseksi suurimmalla ryhmällä, Kokoomuksella enää 45 prosenttisesti.

Johtopäätöksenä sanoisin, että hallituksen kaavailemat ja osin toteuttamat muutokset ja suppistukset opiskelijoiden ja korkeakoulujen asemaan ovat noilla kannatusluvuilla sataneet suoraan Vihreiden taskuun. Ilman, että puolueen on tarvinnut mitään sen eteen itse tehdä.

Eduskuntavaalien 2015 äänestyskäyttäytyminen iän ja sukupuolen mukaan | Väestötiede
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg

Minua huvittaa nämä ei ole tarvinnut tehdä mitään -kommentit. Tietenkin puolueen täytyy aina tehdä jotain tai muuten nukkuvien puolueella olisi selvä enemmistö. Tai sitten ihmiset äänestäisivät aina samaa puoluetta, koska eivät näkisi vaihtoehtoja.
 
Minuakin huvittaa kun joku luulee, että Rinne ja Niinistö (vihr) ovat esittäneet jonkin sellaisen vaihtoehdon, jolla puolueet ovat liioitellen tuplanneet kannatuksensa vaaleista yhdessä vuodessa. Jos vähänkään ymmärtää vaaleista, kannatuksesta, luvuista ja politiikasta, tietää sen, että nykyiset siirtymät ovat pikemminkin protestia istuvalle hallitukselle kuin nousua oppositiolle sen politiikan ansiosta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Johtopäätöksenä sanoisin, että hallituksen kaavailemat ja osin toteuttamat muutokset ja suppistukset opiskelijoiden ja korkeakoulujen asemaan ovat noilla kannatusluvuilla sataneet suoraan Vihreiden taskuun. Ilman, että puolueen on tarvinnut mitään sen eteen itse tehdä...

Ville Niinistö on ollut selkeästi paras oppositiojohtaja, ollut aktiivinen ja johdonmukainen lausuntojen antaja. Väittäisin, että Vihreiden noususta suuriosa menee hänen piikkiinsä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ville Niinistö on ollut selkeästi paras oppositiojohtaja, ollut aktiivinen ja johdonmukainen lausuntojen antaja. Väittäisin, että Vihreiden noususta suuriosa menee hänen piikkiinsä.

Näin toki saattaa olla. Itse en seuraa Vihreitä ja Niinistöä juuri lainkaan ja arvioin siksi siirtymiä pelkästään tuotetun tutkimusdatan perusteella.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Et sitten ilmeisesti lue lainkaan politiikan uutisia mediasta tai ohitat osan uutisista aktiivisesti.

Itse asiassa luen paljon politiikankin uutisia, mutta pääpaino on muualla kuin Vihreissä. Aika on rajallinen, joten Vihreät ja Vasemmistoliitto on korvattu mm. USA:n ja Euroopan politiikan uutisilla.

Linkittämäni tutkitun äänestäjäprofiilin osalta voi kuitenkin tehdä enemmänkin johtopäätöksiä kuin mitä itse tein. Pidän tuota ja vastaavaa dataa erinomaisena pohjana kun arvioidaan kannatuksen muutoksia ja siirtymiä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jos populisimi vastakkaisasettelun ajan päättymisestä ja Kreikan rahahanoista on mittari, niin siinä tapauksessa vihreät eivät totisesti ole tehneet mitään.
 
Fordél

Jäsen
Johtopäätöksenä sanoisin, että hallituksen kaavailemat ja osin toteuttamat muutokset ja suppistukset opiskelijoiden ja korkeakoulujen asemaan ovat noilla kannatusluvuilla sataneet suoraan Vihreiden taskuun. Ilman, että puolueen on tarvinnut mitään sen eteen itse tehdä.

Eduskuntavaalien 2015 äänestyskäyttäytyminen iän ja sukupuolen mukaan | Väestötiede

Minuakin huvittaa kun joku luulee, että Rinne ja Niinistö (vihr) ovat esittäneet jonkin sellaisen vaihtoehdon, jolla puolueet ovat liioitellen tuplanneet kannatuksensa vaaleista yhdessä vuodessa. Jos vähänkään ymmärtää vaaleista, kannatuksesta, luvuista ja politiikasta, tietää sen, että nykyiset siirtymät ovat pikemminkin protestia istuvalle hallitukselle kuin nousua oppositiolle sen politiikan ansiosta.

Itse en seuraa Vihreitä ja Niinistöä juuri lainkaan ja arvioin siksi siirtymiä pelkästään tuotetun tutkimusdatan perusteella.

Hieman ristiriitaisia kirjoituksia sulta. Teet johtopäätöksiä ilman, että olet seurannut ko. puolueen tekemistä. Sori, ei vakuuta.

Edelleen, kuten totesin niin Niinistö ja vihreät ovat tehneet paljon itse nousunsa eteen. Ei kukaan ole täällä väittänytkään, että vihreät olisivat nostaneet näin reilusti kannatusta ihan vain esittämillään omilla vaihtoehdoilla. Ilman hallituksen toimia nousu ei tietenkään olisi ollut mahdollista. Hallitus on tarjonnut vihreiden lapaan hyviä syöttöjä, joista vihreät ovat viimeistelleet. On todella puusilmäistä väittää, että vihreiden ei olisi tarvinut tehdä itse yhtään mitään. Ensinnäkin näin suuri nousu ei selity vain hallituksen toimilla. On täytynyt tehdä jotain oikein itsekin. Hyvin moni on sitä mieltä, että juuri vihreät ovat olleet skarpein oppositiopuolue tällä kaudella. Toiseksi, myös mm. vasemmistoliitolla olisi ollut mahdollisuus hyödyntää monessa kohdin hallituksen toimet (toki esim. koulutussäästöissä ei ihan samoja mahdollisuuksia kuin vihreillä), mutta sen kannatus junnaa paikoillaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hieman ristiriitaisia kirjoituksia sulta. Teet johtopäätöksiä ilman, että olet seurannut ko. puolueen tekemistä. Sori, ei vakuuta..

Olemme siis erimielisiä asiasta. Minä pystyn tekemään kerätystä tutkimusdatasta johtopäätökset, sinusta se ei ole mahdollista. Sinusta puolueen tekemisiä seuraamalla saa mahdollisuuden arvioida muutoksia ja minusta tällainen näkemys on numeroihin verrattuna luotettavuustasoltaan heikko. Olen linkittänyt mm. alla olevan tutkimuksen aiemmin ja se kuvaa hyvin vihreiden kannatusta 10 vuoden ajalta. Tämän ja nyt puheena olevan tutkimuksen eri puolueiden kannatuksesta ja sen jakautumisesta iän, koulutuksen ja sukupuolen mukaan voi tehdä johtopäätöksiä samalla tavalla kuin mm. missä tahansa todennäköisyyslaskennassa tai dataperusteisessa skenaariossa.

http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/YLE_puoluekannatus_0404-0305_2016.pdf
 
Fordél

Jäsen
Olemme siis erimielisiä asiasta. Minä pystyn tekemään kerätystä tutkimusdatasta johtopäätökset, sinusta se ei ole mahdollista. Sinusta puolueen tekemisiä seuraamalla saa mahdollisuuden arvioida muutoksia ja minusta tällainen näkemys on numeroihin verrattuna luotettavuustasoltaan heikko.

En ole missään sanonut, etteikö noiden linkittämiesi tilastotietojen perusteella voitaisi tehdä johtopäätöksiä siitä, mitkä hallituksen toimenpiteet voivat sataa erityisesti vihreiden laariin. Ilman muuta juuri vihreillä on ollut hyvät mahdollisuudet hyötyä hallituksen koulutusleikkauksista. Näin on myös käynyt ja tästä olemma samaa mieltä.

Sen sijaan olen edelleen eri mieltä väitteestäsi, että koulutusleikkaukset olisivat sataneet vihreiden laariin ilman, että puolueen on tarvinnut tehdä mitään sen eteen. Tämän väitteen tueksi tarvitaan niin vihreiden kuin ylipäänsä politiikan teon seuraamista. Kuten itse toit esille, et ole seurannut vihreitä. Itse olen ja samoin moni asiantuntija. Hyvin yleinen mielipide on, että vihreät ovat olleet aktiivisin ja parhaiten onnistunut oppositiopuolue. Ei noin suuri kannatuksen kasvu tulisi vain sillä, että seisotaan tumput suorana ja ollaan hiljaa. Vihreät ovat olleet itse aktiivisia ja hyödyntäneet myös hallitukset tarjoamat syötöt.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sen sijaan olen edelleen eri mieltä väitteestäsi, että koulutusleikkaukset olisivat sataneet vihreiden laariin ilman, että puolueen on tarvinnut tehdä mitään sen eteen. Tämän väitteen tueksi tarvitaan niin vihreiden kuin ylipäänsä politiikan teon seuraamista.

No tästä olemme edelleen eri mieltä. Kuten olen todennut, seuraan politiikkaa (myös suomalaista), mutta en seuraa vihreitä ja vassareita yms. Hallituksen politiikan + vihreiden kannattajaprofiilin + tehtyjen galluppien perusteella sanon, että vihreät ovat hankkineet kannatuksensa

* vastustamalla hallituksen kaikkia koulutukseen liittyviä supistuksia tai maksullistamisia
* vastustamalla halltituksen tekemiä opintotukeen liittyviä heikennyksiä
* vastustamalla halltuksen Hanhikiven ydinvoimalan rakentamista
* vastustamalla ylipäätään kaikkia halltituksen tekemiä/ehdottamia vihreiden mielestä ylisuuria leikkauksia
* vastustamalla kehitysavun leikkausta

Tuossa ihan muutama asia, jotka ovat vihreille ja heitä lähellä oleville tärkeitä ja kun hallituspuolueiden kannattajissa on myös ns. viittä vaille vihreitä, vihreät saa kannatuslisän pelkästään vastustamalla hallituksen esityksiä.

Joku muu näkee asian toisin ja saattaa olla oikeassa. Mulla YLE:n ja HS:n tehoseurantakaan ei ole tuottanut mitään sellaista, jonka voisi laskea Vihreiden ansioksi. Hain nyt erikseen merkittäviä esityksiä, joita Vihreät olisivat tehneet nykyhallituksen aikana. Ainoastaan vaihtoehtobudjetti löytyy ja sitä tuskin kovin moni on edes selannut. Luin sen läpi ja sanon, että parempi niin.
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Vartia käsittääkseni sijoittuisi poliittisesti aika tavalla soininvaaralaiseen maisemaan ja siten ei ainakaan veisi puoluetta perinteisessä vasemmisto-oikeisto akselissa vasempaan.
Olet käsittänyt oikein. Vartia menee Vihreiden oikeisto siipeen (on muuten vaalikonevastausten perusteella tasan tarkkaan ainoa oikeistolainen kansanedustaja Vihreissä tällä vaalikaudella), jossa Soinivaarakin on.

Vartia ei ollut huono haku sieltä suunnasta. Minusta hän vaikuttaa fiksulta ja charmikkaalta kaverilta, mistä ei ole ainakaan haittaa puheenjohtajana.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ville Niinistö on ollut selkeästi paras oppositiojohtaja, ollut aktiivinen ja johdonmukainen lausuntojen antaja. Väittäisin, että Vihreiden noususta suuriosa menee hänen piikkiinsä.

Samaa mieltä molemmista. V. Niinistö on esiintymiskykyinen ja sanan hallitseva puoluejohtaja joka nostaa hänet automaattisesti Rinteen ja Arhinmäen yläpuolelle. Johdonmukainen hän on siinä että hän on jatkuvasti esillä räksyttämässä hallituksen toimista ilman mitään konkreettisia vaihtoehtoja.

Toisaalta johdonmukaisuus häviää savuna ilmaan siinä kohtaa kun puhutaan koulutusleikkauksista, edellisisessä hallituksessa he olivat hyväksymässä satojen miljoonien koulutusleikkauksia (jotka osittain peruttiin kiitos SDP/Kok miekkailun) vastoin kaikkia vaalilupauksiaan.

Jotain Vihreiden arvomaailmasta kertoo se että Vihreät olivat edellisessä hallituksessa leikkaamassa sosiaaliturvasta, koulutuksesta ja kehitysavusta mutta hiilidioksidivapaa ydinvoima oli heille liian iso rasti ja sen takia piti lähteä hallituksesta. Kuvitelkaa, puolue joka huutaa jatkuvasti ilmastonmuutoksen torjumisesta lähtee hallituksesta vastalauseena CO2-vapaan luotettavan energiamuodon lisärakentamiselle. Siinä on seliteltävää.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Ei kai tuossa mitään uutta tai yllättävää ole. Vihreät on puolueena syntynyt pitkälti juuri ydinvoiman vastustuksen ympärille, joten ydinvoimavastaisuus on eräänlaisena dogmina aika vahvasti kiinni puolueen ytimessä. Samalla lailla kaikilla muillakin puolueilla on omat "kivirekensä".

Siitä, olisiko vihreiden pitänyt jo aikaisemmin loikkia pois hallituksesta, voidaan tietysti keskustella. Puolue on kuitenkin ollut oikeastaan aina suht pienellä kannatuksella hallituksessa, joten on väistämätöntä, että sen painoarvo isoissa päätöksissä ei ole kovin suuri. Samaa keskustelua on toki käyty myös vassareiden kohdalla.

On mielenkiintoista nähdä, miten puolue reagoi, jos se ensi vaaleissa saa esim. 15% kannatuksen. Tuolloin olisi luonnollista, että mahdollinen hallitusvastuu lisäisi painetta myös talouspoliittisissa kysymyksissä, joissa puolue on aina ollut melko jakaantunut.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
On mielenkiintoista nähdä, miten puolue reagoi, jos se ensi vaaleissa saa esim. 15% kannatuksen. Tuolloin olisi luonnollista, että mahdollinen hallitusvastuu lisäisi painetta myös talouspoliittisissa kysymyksissä, joissa puolue on aina ollut melko jakaantunut.

Kyllä. Olisi kiva nähdä vaaliväittely Vartian ja Alanko-Kahiluodon välillä, välttämättä ei tietäisi että ovat samasta puolueesta.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Kyllä. Olisi kiva nähdä vaaliväittely Vartian ja Alanko-Kahiluodon välillä, välttämättä ei tietäisi että ovat samasta puolueesta.
Puolueiden sisällä saa ja tulee olla näkemyseroja. Ei tässä mitään jees-miehiä tai -naisia olla - kuten esim. Kokoomus tuntuu olevan.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Puolueiden sisällä saa ja tulee olla näkemyseroja. Ei tässä mitään jees-miehiä tai -naisia olla - kuten esim. Kokoomus tuntuu olevan.
Ei kait kukaan tässä olekaan kieltämässä linjaeroja. Vihreissä (kuten kaikissa muissakin puolueissa) on omat linjaeronsa, mistä OAK ja Vartia ovat hyviä esimerkkejä, sillä vaalikonevastausten perusteella Vartia on ainoa oikeistovihreä eduskunnassa ja vastaavasti OAK on eduskunnan neljänneksi vasemmistolaisin.

On tosiaan mielenkiintoista nähdä mihin Vihreät kehittyvät tulevaisuudessa.
 
Meillä on haasteina tuleva puheenjohtajan vaihdos ja presidenttikisa, joten hommaa riittää. Uskoisin, että seuraava puheenjohtaja on nainen - OAK:lla on kokemusta ja näkemystä sille tuolille. Tosin ei ehkä ole yhtä karismaattinen kuin VN, mutta sille ei voi mitään.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Puolueiden sisällä saa ja tulee olla näkemyseroja. Ei tässä mitään jees-miehiä tai -naisia olla - kuten esim. Kokoomus tuntuu olevan.

Miten on Perussuomalaisten suhteen? Voiko heillä olla, saako heillä olla ja tuleeko heillä olla puolueen sisällä näkemyseroja?
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Uskoisin, että seuraava puheenjohtaja on nainen - OAK:lla on kokemusta ja näkemystä sille tuolille. Tosin ei ehkä ole yhtä karismaattinen kuin VN, mutta sille ei voi mitään.
Sen mitä olen OAK:n esiintymisiä nähyt, hänellä ei tosiaankaan ole Niinistön karismaa. No, Vihreissä kuitenkin on painetta saada seuraavaksi puheenjohtajaksi nainen ja esitetyistä naisvaihtoehdoista (Alanko-Kahiluoto, Halmeenpää ja Kari) Alanko-Kahiluoto olisi noin niin kuin lähtökohtaisesti pätevin nimi.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Puolueiden sisällä saa ja tulee olla näkemyseroja. Ei tässä mitään jees-miehiä tai -naisia olla - kuten esim. Kokoomus tuntuu olevan.

Älä nyt suutu. Näkemyserot Vartian ja OAK:n välillä lienevät suuremmat kuin minkään muun kahden saman puolueen edustajan välillä, ainakin noin äkkiseltään mietittynä. Anne Berner vs. esim. Sirkka-Liisa Anttila voisi olla toinen samassa luokan ero.

Meillä on haasteina tuleva puheenjohtajan vaihdos ja presidenttikisa, joten hommaa riittää. Uskoisin, että seuraava puheenjohtaja on nainen - OAK:lla on kokemusta ja näkemystä sille tuolille. Tosin ei ehkä ole yhtä karismaattinen kuin VN, mutta sille ei voi mitään.

OAK:n karisma on ns. villeitälämäinen eli sitä ei ole. OAK puheenjohtajana tulee olemaan samanluokan katastrofi kuin Ultra-Anni.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestintävaikuttaja sai vihreistä tarpeekseen – Ville Niinistö ja Emma Kari joutuivat tulilinjalle - Suomen Uutiset
Työntekijän arkaluonteista tietoa luvatta julki - Rikkoiko Ville Niinistö henkilötietolakia? - Suomen Uutiset
Hyvä esimerkki paremmasta populismista. Vihreät taitavat vain ajatella seuraavaa galluppia ja unohtavat itsekin ajaneet kela-korvauksen poistoa vaaliohjelmassaan. https://www.vihreat.fi/files/liitto/Poliittinen_ohjelma2014_1.pdf sivu 13, kohta 5. Ei ole tainnut ylittää uutiskynnystä muualla?
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Vihreät on kahdessa edellisessä hallituksessa ollut leikkaamassa sosiaaliturvasta, koulutuksesta, kehitysavusta ja ympäristötuista, he ovat olleet tiukentamassa perheenyhdistämisen sääntöjä, turvapaikan saantia ja karkoituskriteereitä.

Vihreät olivat hyväksymässä kaikkia näitä, vaikka "vastustivat hallituksessa", he äänestivät eduskunnassa niiden puolesta.

Vihreät lähtivät hallituksesta koska ilmastonmuutoksen kannalta hyvän, CO2-vapaan ydinenergian lisätuotanto oli liian suuri rasti.

Miettikääpä.

Kaikki nuo leikkaukset ja kiristykset olivat "ok" (vastustus käsiä heiluttelemalla) mutta ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta tehokkain energiaratkaisu ydinvoima oli liikaa heille. Tässä kaikille potentiaalisille Vihreiden äänestäjille mietittävää, mitkä oikeasti on puolueen tärkeimmät kriteerit?
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Huvittavaa lukea "törkyä" puolueesta, joka vihdoin on tekemässä suomen "demokratiassa" uutta jytkyä. Suomessa on vaan niin paljon juntteja ja ahdasmielisiä, että kaikki ympäristöön liittyvät asiat ovat greenpeacin tavoin rikollista, eivätkä edesauta rehellistä työtä. Vihreät olivat hallituksessa tekemässä päätöksiä, joista nyt purnaavat, mutta tahtipuikkoahan heilutivat suomea enemmän velkaantumaan haluava SDP ja suuryritysten kusetusta puoltava Kokoomus. Johonkin heidän oli raja vedettävä, ja se oliperiaatepäätös ydinvoiman lisärakentamisen vastustamisesta. Tuo edellinen hallitushan oli tuhoon tuomittu heti alkuunsa, vaikka kaikki yrittivät kantaa silloista vastuutaan niin pitkään kuin mahdollista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös