Vihreä Liitto

  • 1 392 912
  • 10 623

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Monelle Vihreiden isolle nimelle vihreys on vain uusi julkisivu heidän taistelussaan kapitalismia vastaan.

Aika monelle Vihreitä ei äänestetä niin kauan kuin puolueen johdossa on feminististallareita.

Lisää soininvaaroja, vähemmän hasseja.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Ehdottomassa maailmankuvassa. Me olemme oikeassa, muut ovat väärässä -asenteessa.

Tämän ymmärrän, jos kohta tällä perusteella stalinistiseksi voisi kutsua myös esimerkiksi kristillisdemokraatteja.

Aika moni vihreiden kantaäiti- ja isä omaa sitäpaitsi taistolaistaustan.

Kuka/ketkä, paitsi Satu Hassi? Joka hänkin hyppäsi vihreiden vankkureihin vasta, kun muut olivat laittaneet ne liikkeelle.
 
Viljuri

Jäsen
Ekologian asettaminen ihmisten ja ihmisjärjen edelle ei eroa luokkaeroista tai rotueroista puhumisesta muutoin kuin siinä että käytetyssä retoriikassa esiintyy jossakin määrin erilaisia kirjaimia ja symboliikkaa, intensiot vallankäytön apuvälineenä ovat yhteneväiset.

Se että vihreä ideologia ja vihreä puolue eivät ole "yksi yhteen", ei tässä ole erityisen oleellista. Ei muidenkaan kaikenselittävien ideologioiden kannattajilla ole ollut hallussaan oppien tarkempaa sisältöä, saati esimerkiksi uskontojen harjoittajilla kaikkia uskonkappaleita. Erinäinen etujoukkoajattelu ja elitismi ovat vihreässä puolueessa leimallisimmin taustalla kuin missään muussa puolueessa. Se on melko pitkälle niin, että joko olet puolellamme tai olet ympäristöä vastaan. Ja jos olet ympäristöä vastaan, maailmanloppu tulee.

Tässä mielessä vihreä liike on onnistunut yhdistämään uskonnollisen eskatologian, moraaliopin ja poliittisen totalitarismin. Siksi se erityisesti houkuttelee "ehdottomuudessaan" niin sanottua älymystöä, liikkeen kannatushan on merkittävintä tiedotusvälineissä ja akatemiassa, itse asiassa yliopistojen palveluksessa olevista olen nähnyt mitatun sellaisiakin lukuja kuin suunnilleen 35 prosenttia tukisi enemmän tai vähemmän vihreätä ideologiaa. Tässä po. ajatussuunta voittaa jopa 1970-luvun taistolaisuuden suosion.
 
Viimeksi muokattu:

Viljuri

Jäsen
Ihan heti tulee mieleen Hassi. Ja kyllähän tuo Sinnemäkikin on kotona taistolaisuuteen opetettu.

Jaakko Laakson poika Tapio Laakso?

Hassin edustama "tamperelainen" taistolaisuus oli muuten ehdottomampaa kuin "helsinkiläinen" versio taistolaisuudesta, jossa sallittiin jopa jotakin keskusteluakin siitä, että miten pitkälle stalinistisessa ortodoksiassa pitää mennä, syntyi jopa monia reaktiivisia marxilaisuuden muotoja, joista Erkki Tuomioja on yksi keskeisimpiä esimerkkejä, maailmalla tästä esimerkkinä maolaiset tai hieman eri pohjalta, vähemmän radikaalina liikehdintänä, eurokommunismi. Tämä keskustelevampi kulttuuri varmasti näkyy vihreän liikkeen helsinkiläisissä juurissa, jotka aluksi näyttäytyivät joissakin Koijärven kaltaisissa, puhtaasti vapaaseen kansalaisaktivismiin liittyvissä kysymyksissä.

Itse vihreä liikehän on käynnistetty monelta osiltaan Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin suojissa ja rahoituksella, perimmäisenä tarkoituksenaan aiheuttaa ongelmia juurikin Länsi-Saksan inhimilliselle ja taloudelliselle kehitykselle. Mutta vihreän ideologian perimmäiset juuret eivät ole vain 'edistysuskossa' (siis mitä ilmeisemmin käänteisessä sellaisessa), juuret ulottuvat ainakin myös romantiikkaan ja syklisiin historiankäsityksiin.
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Itse vihreä liikehän on käynnistetty monelta osiltaan Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin suojissa ja rahoituksella, perimmäisenä tarkoituksenaan aiheuttaa ongelmia juurikin Länsi-Saksan inhimilliselle ja taloudelliselle kehitykselle.

Mutta eihän tuo eroa millään tavalla liikkeen nykyisestä toiminnasta, jolla pyritään kaikin tavoin heikentämään teollisuuden toimintaedellytyksiä. Sitä kautta taas heikentämään ihmisten elintasoa ja ajamaan alas länsimaista elämäntapaa.
 
scholl

Jäsen
Mutta eihän tuo eroa millään tavalla liikkeen nykyisestä toiminnasta.

Termi vesimeloni, jolla vihreitä kuvataan, voidaan ajatella myöskin liittyvän Stasiin, koska se tavallaan naamioi liikkeen, jotta tavallinen kansa ei näkisi mistä on kysymys. Kuinkakohan moni kadullatallaaja esim. tietää vihreiden kantoja. Kun Helsingin Sanomat jossain vaiheessa tutki yksittäisten politikkojen kantoja eri kysymyksiin niin tulos oli se, että vihreät sijoittuivat vielä enemmän vasemmalle kuin Vasemmistoliitto. Silti Suomessa pyritään väittämään, että vihreät olisivat porvaripuolue.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Hassin edustama "tamperelainen" taistolaisuus oli muuten ehdottomampaa "helsinkiläinen" versio taistolaisuudesta, jossa sallittiin jopa jotakin keskusteluakin siitä, että miten pitkälle stalinistisessa ortodoksiassa pitää mennä, syntyi jopa monia reaktiivisia marxilaisuuden muotoja, joista Erkki Tuomioja on yksi keskeisimpiä esimerkkejä, maailmalla tästä esimerkkinä maolaiset tai hieman eri pohjalta, vähemmän radikaalina liikehdintänä, eurokommunismi.

Mietin tuota lausetta pitkään, mutta siihen ei silti tullut mitään järkeä. Mistä Tuomioja on esimerkki ja mitä tekemistä sillä on "helsinkiläisen taistolaisuuden" kanssa? Mikä ihme on tuon tekstin informaatiosisältö? Ehkä tarkoitat sanoa, että helsinkiläinen opiskelijaradikalismi oli monivivahteisempaa kuin tamperelainen, ja siellä stalinistisella versiolla marxismi-leninismistä oli muitakin kilpailijoita kuten maolaiset, enemmistöläiset, Erkki Tuomiojan tapaiset länsimaisen ylioppilasradikalismin valtavirran edustajat jne. Jos tarkoitat suurin piirtein tätä niin siinä olisi se positiivinen puoli että se olisi suurin piirtein tottakin. Mutta onko tällä kriteerillä sinulle erityistä merkitystä, jääköön avoimeksi kysymykseksi.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Ei niitä taistolaisnimiä sitten vihreiden kantaisien ja -äitien joukosta löytynyt. Hassi ja Wuori eivät ole vihreiden kantaisiä ja -äitejä.

Keskustelua tämäkin:

"Ne on taistolaisii."
"Ketkä?"
"Emmä tiiä, mut ne on taistolaisii."

Nyt kun moisia puhuvat selvittäisivät ensin vaikka itselleen, miksi 1970-luvun lopulla kuihtuva taistolaisliike koki esimerkiksi Helsingissä nousevan vihreän liikkeen (Haavisto, Sauri, Soininvaara, Hautala jne.) uhkaksi itselleen, voisivat faktat näissä keskusteluissa osua paremmin kohdalleen.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Nyt kun moisia puhuvat selvittäisivät ensin vaikka itselleen, miksi 1970-luvun lopulla kuihtuva taistolaisliike koki esimerkiksi Helsingissä nousevan vihreän liikkeen (Haavisto, Sauri, Soininvaara, Hautala jne.) uhkaksi itselleen, voisivat faktat näissä keskusteluissa osua paremmin kohdalleen.

En tiedä ajanko tässä miinaan mutta eikö syy voisi yksinkertaisesti olla se että taistolaiset näkivät vihreän liikkeen puhuttelevan samoja äänestäjiä ja siten hajauttavan vasemmistoänkyräsiipeä?
 
Juurikin. Kysymys oli vastareaktiosta tuolloin vallinneeseen "ortodoksiaan", siinä määrin kuin vihreät vastustivatkin marxilaisuutta, he ovat moisten ajatusten "lapsia" alenevassa polvessa. Siis aivan vastaavasti miten postmodernismi on syntynyt vastareaktiona modernismille. Tai romantiikka valistukselle. Tai että miten ilmiantaja Matti Rossi on taustaltaan sekä jääkäriliikkeen että taistolaisliikkeen tulosta.

Eikä sovi unohtaa marxilaisuuden lisäksi liikkeen syntyhistoriasta syväekologisia juuria, jotka viittaavat enemmän esimerkiksi "teosofiaan". Lisäksi vielä on käsittelemättä liikkeen konservatiiviset juuret, jotka ulottuvat vaikkapa P-Amerikan puritaanien ajatuksista tai nykypäivän amisheista 1900-luvun ympäristöfasistisiin suuntauksiin. Aivan kuten suurilla ideologioilla 1900-luvulla, vihreään ideologiaan liittyvät myös "suoran toiminnan" muodot, erityisesti eläinoikeusaktivismin puolella, mutta myös esimerkiksi merkittävien taloudellisten ja yhteiskunnallisten kansalaisjärjestöjen kautta, esimerkkinä Greenpeace.

Ja on siis muistettava: Valtaosalle homma on ollut ja on vain identiteettipeliä, se on vain niin kivaa larpata samanmielisessä yhteisössä. IhQ. Kyllä minäkin äänestäisin kaikesta huolimatta hyvää ei-marxilaisista/ei-syväekologista vihreätä ehdokasta kuin perussuomalaista. Mutta ymmärrän täysin, jos joku ei näin tekisi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ei niitä taistolaisnimiä sitten vihreiden kantaisien ja -äitien joukosta löytynyt. Hassi ja Wuori eivät ole vihreiden kantaisiä ja -äitejä.
On niitä siellä seassa ihan saletisti. Pitikö olla myös kanta-jotakin? Riittääkö kantakirjavihreyteen Koijärven veteraanius, vai pitääkö olla ekan aallon kansanedustaja tyyppiä Kalle Könkkölä tai Ville Komsi (kummallakaan ei tietääkseni ole taistolais-/pioneeri- tms. taustaa).

Pulma on vain se, ettei kukaan ole julkaissut entisten taistolaisten puhelinluetteloa tai vastaavaa julkaisua, josta vähemmän tunnetut taistolaisnimet olisi helppo poimia. Tuollainen pitäisi olla, niin epäilyttävä aines olisi helppo seuloa esille. Voisi olla vielä jokin 1-5 punatähden symboli nimen vieressä kuvaamassa, kuinka kovasta kommarista on ollut kyse. Kunnallisella luottamusmiestasolla tiedän toimivan joitakin vihreitä, joilla on vähintään SKDL/SKP-taustoja, mahdollisesti liittymiä myös takavuosien vähemmistökommunisteihin. Luultavasti heitä on enemmänkin kuin nämä joista minulla on hajua.

Toinen porukka jonka nykyistä vihreyden astetta olisi syytä tarkastella on 70-luvun kulttuuri- ja taideväki, osittain jopa tiedeväki mm. sosiologian tapaisilla aloilla. Noissa piireissä kommarius ja suoranainen taistolaisuus oli valtavirtaa, josta poikkeaminen oli paikoitellen jopa sosiaalisesti riskaabelia. Tuo jengi alkaa olla kuitenkin jo iällä, kun taas heidän jälkikasvunsa on nyt poliittisesti aktiivisessa iässä. Minkähän värinen aate mahtaa olla tuolla in?

Kuten edellä mm. Viljuri on todennut, niin retoriikassa ja ehdottomuuden asteessa vihreillä ja takavuosien taistolaisilla on paljon yhteistä. Jos on tottunut ottamaan 70-luvulla kantaa yhteiskunnallisiin asioihin taistolaiseen tapaan, niin ei ole sattumaa jos uusi poliittinen koti on löytynyt Vihreistä. Erittäin luonteva alusta jatkaa kapitalismin vastustamista ja USAn häätämistä pois Vietnamista tai mistä kulloinkin.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Eikä sovi unohtaa marxilaisuuden lisäksi liikkeen syntyhistoriasta...

Mitkä suomalaisen (alunperin helsinkiläisen) vihreän liikkeen (aatteellisen) syntyhistorian pointit ovat peräisin marxilaisuudesta? Siis ihan konkreettisesti?

Seurasin 1970-luvun lopulla helsinkiläistä kunnallispolitiikkaa ja nuorisoliikehdintää tarkasti, siis myös vihreiden syntyä ja kehitystä. Marxilaisia juuria en siellä havainnut, teosofiaa ja sen sellaista puunhalailua kyllä.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Meinaatko nyt saivarrella, että vihreät olisivat olleet erilainen liike ennen taistolaisten "vallankaappausta" ja että suomalaisella vihreällä liikkeellä ei olisi ollut mitään tekemistä saksalaisen sisarliikkeen kanssa?
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vesa Hack, pitäisikö tavallisen helsinkiläisen tuntea koko kaveri? Jonkun verran olen seurannut kunnallispolitiikkaa mutta nyt kuulen ekaa kertaa koko kaverista. Ei valtuutettu, ei varavaltuutettu(?) mutta yhdessä lautakunnassa rivijäsenenä. Aika moinen haloo puoluevaihdosta, mutta olen ilmeisesti missannut jotain..?

Ilmeisesti Vesa saa sanoa hyvästit lautakuntapaikalle niin mitä Kokoomus on luvannut uudelle jäsenelle? Vai onko luvannut yhtään mitään..
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ilmeisesti et tunnista yhtään noista Hackin kokemista epäkohdista Vihreissä?
 
scholl

Jäsen
Osalle Taistolaisista ei löytynyt enää paikkaa. Se liike alkoi hiipua, Sinisalo joutui veke ja kansanedustajat erotettiin ryhmästä, jolloin perustivat lähinnä Kajanojan ja Halkolan Devan. Osa löysi tiensä pikkuhiljaa enemmistökommunisteihin kuten Jaakko Laakso ja Esko-Juhani Tennilä. Osa sitten meni vihreisiin. Onneksi vihreillä ei ole samanlaista "monopolia" toimittajien keskuudessa kuin mitä Taistolaisilla oli 70-luvulla.

Mitä tulee Saksaan niin siellähän vihreät olivat terrorismissakin mukana kuten sittemmin ulkoministeriksi noussut taksikuski Joschka Fischer. Hänhän oli vasemmistolaisessa militanttiryhmässä ja tuli pidätetyksikin joskus. Myöhemmin tunnusti väkivaltatekojaan mm. poliisimiehiä vastaan.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vesa Hack, pitäisikö tavallisen helsinkiläisen tuntea koko kaveri? Jonkun verran olen seurannut kunnallispolitiikkaa mutta nyt kuulen ekaa kertaa koko kaverista. Ei valtuutettu, ei varavaltuutettu(?) mutta yhdessä lautakunnassa rivijäsenenä. Aika moinen haloo puoluevaihdosta, mutta olen ilmeisesti missannut jotain..?

Ilmeisesti Vesa saa sanoa hyvästit lautakuntapaikalle niin mitä Kokoomus on luvannut uudelle jäsenelle? Vai onko luvannut yhtään mitään..

Hack on erittäin aktiivinen internetissä, ja hyvin mielellään kirjoittaa provosoivia tekstejä. Ilmeisen pettynyt vihreiden suvaitsemattomuuteen puolueen virallisesta linjasta poikkeavia kohtaan.

Erityisen pettynyt siitä, että hänen eduskuntavaali ehdokkuutensa torpattiin keväällä.

Eli sinänsä tie vihreissä oli jo pystyssä, kun ei ollut kuuliainen. Saa nähdä onko ongelma ollut hänessä vai puolueessa.
 
OK, eli kaverilla on aika ohut CV kunnallispolitiikassa toistaiseksi. En todellakaan tunne kaverin taustoja, mutta ilmeisesti vaikuttanut piirijärjestötasolla. Eli nyt kun menettää lautakuntapaikan niin saa 2vuotta odotella kunnallisvaaleja ellei nyt Kokoomus ota listoille eduskuntavaaleihin ensi kevääksi. Ja jos Kokoomus ottaisikin niin on varmasti aika kovassa seurassa. On siis aikaa skriivailla jatkossakin netissä.

On varmasti totta että hänen lähtönsä on tappio Helsingin Vihreille, mutta aika pienessä mittakaavassa tässä kuitenkin puhutaan.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Meinaatko nyt saivarrella, että vihreät olisivat olleet erilainen liike ennen taistolaisten "vallankaappausta"...

Olen koko ajan yrittänyt kysyä, ketkä vihreän liikkeen perustajista olivat "taistolaisia". Nimiä ei löydy, ainoastaan jankutusta, että "kyllä ne olivat".

Nyt kuulen ensimmäistä kertaa taistolaisten tehneen "vallankaappauksen" vihreissä. Milloin tämä tapahtui, kenen/keiden toimesta, ja miten tämä "taistolainen" vallankaappaus näkyi/näkyy vihreiden politiikassa?

Tämän "keskustelun" pohjalta syntyy kyllä vahva mielikuva siitä, että suomalaisen poliittisen lähihistorian tuntemus on monella ihmisellä heikoilla. Tästäkin ketjusta löytyvissä viesteissä Jaakko Laakso mainitaan enemmistökommunistina (aika paha virhe), "taistolaisia" nähdään siellä, täällä ja tuolla (osaamatta nimetä ensimmäistäkään) ja niin edelleen.

Vihreitä saa — ja pitääkin — kritisoida asioista, joista he kritiikkiä ansaitsevat. Itse olen huolissani lähinnä siitä, että täällä viskotaan ilmoille selkeästi virheellisiä väitteitä, joihin jotkut saattavat paremman tiedon puutteessa uskoa.
 
Kuvitelmasta ja odotuksesta, että syytetty olisi syytön kunnes toisin todistetaan huolimatta todellisuus on valitettavasti keskusteluissa aivan päinvastainen.

Yleisesti on kuitenkin yhdistetty toimittajaliiton jäsenyys ja taistolaisuus, kuinka aiheellista se on? Se on eri asia.

Jaakko Laakso ja Anssi Sinnemäki ovat olleet toimittajaliiton jäseniä, nyt Sinnemäen tytär ja Laakson poika ovat molemmat vihreän liiton keulakuvia. Onko tämä sattumaa? Onko sitä lupa miettiä?

Satu Hassi ja Matti Wuori olivat taistolaisia, ja pitkän linjan vihreitä poliitikkoja.

Taistolaisten jäsenlistoja ei valitettavasti ole julkisuudessa läpi käyty, eikä poliittista historiaa siltä osin ole virallisesti avattu. En myöskään tiedä keitä oli vihreiden perustamiskokouksessa läsnä, joten siten en ota kantaa siihen kuinka moni oli taistolainen/stalinisti.

Kapitalismin ja markkinatalouden vastustaminen on käsittääkseni aina ollut vihreiden kantavia teemoja, ei ehkä virallinen linja, mutta kentän ääni.

Varmasti vihreissä on ollut ja on edelleen myös kirkasotsaisia ympäristönsuojelijoita. Myös puunhalaajia on varmaan vielä, vaikka metsien hakkaaminen tuntuu olevan koko ajan suositumpaa puolueessa.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
OK, eli kaverilla on aika ohut CV kunnallispolitiikassa toistaiseksi. En todellakaan tunne kaverin taustoja, mutta ilmeisesti vaikuttanut piirijärjestötasolla. Eli nyt kun menettää lautakuntapaikan niin saa 2vuotta odotella kunnallisvaaleja ellei nyt Kokoomus ota listoille eduskuntavaaleihin ensi kevääksi. Ja jos Kokoomus ottaisikin niin on varmasti aika kovassa seurassa. On siis aikaa skriivailla jatkossakin netissä.

Ei Vesa Hack menetä lautakuntapaikkaa ellei siitä itse luovu. Mies on kyllä luvannut luopua vapaaehtoisesti, mutta ei loikkauksen yhteydessä automaattisesti menetä valtuuston päättämiä henkilökohtaisia paikkoja, vaikka ne puolueen mandaatilla onkin myönnetty.

Jännä tilannehan syntyy, jos loikkari on poissa kokouksista, koska silloin häntä tulee tuuraamaan alkuperäisestä puolueesta varajäsen. Samoin jos eduskunnassa Merikukka Forsius jostain syystä luopuisi paikastaan vaikkapa sairauden takia, niin eduskuntaan nousisi hänen tilalleen Vihreiden Mikael Fogelholm.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Jaakko Laakso ja Anssi Sinnemäki ovat olleet toimittajaliiton jäseniä, nyt Sinnemäen tytär ja Laakson poika ovat molemmat vihreän liiton keulakuvia. Onko tämä sattumaa? Onko sitä lupa miettiä?

Lapset ovat siis vastuussa vanhempiensa poliittisesta taustasta? Jos isä on ollut "jotain", on lapsikin samaa? Ja jos, niin mikä esimerkiksi Sinnemäen poliittisessa toiminnassa (porvarihallituksessa!) on "taistolaista"? Ihan noin niin kuin konkreettisesti?

Satu Hassi ja Matti Wuori olivat taistolaisia, ja pitkän linjan vihreitä poliitikkoja.

Kumpikaan heistä ei ollut perustamassa vihreätä liikettä, ja keskustelu alkoi nimenomaan väitteestä, jonka mukaan vihreiden esi-isissä ja -äideissä oli taistolaisia. Nimiä tiskiin nyt. Soininvaara? Entinen nuorliberaali. Komsi? Entinen nuorliberaali. Haavisto, Sauri, Hautala? Kasvissyöjiä, hippejä, luontoaktiiveja, teosofeja, jotka olivat nähneet taistolaisia korkeintaan yliopistolla.

Pistäkää nyt jo oikeasti faktat ojennukseen. Muuten ryhdytte pian vaahtoamaan esimerkiksi Sampo Pankin tulleen "taistolaisten" kaappaamaksi, koska siellä käytti valtaa Hassiakin punaisempi entinen stallari Nalle Wahlroos.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös