Eihän vesi sinällään loppumassa ole, mutta juomakelpoinen vesi on vähän eri asia. Suuri osa makeasta vedestä on tosiaan mannerjäätiköihin sitoutuneena ja sitä on vähän vittumaista alkaa keräilemään niistä. Toki tässäkin kyse on pitkälti teknologisista ratkaisuista veden suodatuksen yms. suhteen. Tuo meriveden muuttaminen makeaksi vedeksi ei ole ihan ongelmatonta jos sitä alettaisiin tekemään laajassa mittakaavassa (tuo suola päätyy yleensä erittäin suolaisena seoksena takaisin mereen ja aiheuttaa paikallisissa ekosysteemeissä ongelmia).Tämä veden loppumista minäkin olen ihmetellyt. Koko ihmiskunta esim. mahtuu seisomaan Inarin-järven jäälle. on aika syvä järvi eikä ainut maailmassa. Lisäksi monessa maassa tehdään juomavettä merivedestä jopa ihan aurinkoenergialla. Kuivuus on varmasti ongelma monessa paikassa ja se köyhyys, mutta ei se makea vesi ole mihinkään loppumassa. Paikallista puutetta voi olla, mutta eihän se vesi mihinkään katoa. Sitä ei voi des polttaa kun se on jo palanut (varmasti jo moneen kertaan).
Isompana ongelmana veden suhteen näen sen jos joku Nestle päätyy omistamaan laajoilla alueilla pohjavesiä ja sitten käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa.