Nyt kun Ohisalon pöyristyttävistä twiiteistä on jo hieman aikaa, ja tässäkin ketjussa ilmaistaan paheksuntaa enää harvakseltaan, olisi ehkä aika miettiä politiikan sisältöä. Juuri sitä, mistä Ohisalo kirjoitti. Ohisalo edustaa kriisin torjunnassa elvyttävää vihreää ja vasemmistolaista politiikkaa. Kuten Marinin hallituskin.
Elvyttävästä politiikasta ollaan harvinaisen yksimielisiä myös oppositiossa, vaikka Perussuomalaiset ovatkin ottaneet askeleita oikeistolaisempaan ja mm. kuntien toimia karsivampaan politiikkaan. Ja toki erilaisia näkemyksiä on siitä, miten elvytystä tulisi kohdentaa. Mutta tilastojen mukaan Ohisalonkin twiittisarjassaan esittämät keinot ovat toimineet.
Ja lisää on tulossa. EU tulee antamaan Suomelle muutaman miljardin elvytysrahaa, jolla on osin ilmastotoimien sidonnainen. Suomihan maksaa vuosikymmenten aikana paljon enemmän takaisin, mutta tällä hallituskaudella elvytysrahaa riittää EU:lta noin 2.7 miljardia ja hallituksen velanotolla luokkaa 35-45 miljardia.
Ei puhuta pienestä summasta, todellakaan. Vihreiden osalta elvytystä painotetaan fossiilisten päästöjen vähentämiseen. Turve tietenkin on keskeisessä osassa (koska sen vaikutus on niin suuri), mutta raideliikenteen erilainen lisääminen ja mm. uusiutuvan energian käyttöönoton parempi suunnittelu ovat ainakin listalla. Todennäköistä on myös, että koronaelvytyksen jälkeen Vihreät ajavat ympäristölle haitallisten verotukien poistamista entistä ponnekkaammin.
Itse odotan myös, että Vihreiden piiristä tulee enemmän ydinvoimaa tukevia näkemyksiä ja erityisesti ns. pienvoimaloiden tutkimiseen, jos niiden suunnittelu on pohdittavissa 5-10 vuoden aikana ja käyttöönotto joskus 20-30 vuoden päästä.
Kokonaisuutena on mielenkiintoista, miten Vihreät vastaavat talouden kiristämiseen suurimman elvytyksen jälkeen. Mitä konkreettisia toimia Vihreät tukevat velanoton hillitsemiseksi 2022 alkaen.