Tämän vuoksi tuskin kannattaa kiirehtiä ostamaan heti ensi käänteessä, vaikka hallitus lupaa suurin piirtein kuun taivaalta ja nopeimmalle pari tähteäkin. Hinta tosiaan muuttuu aikanaan.
Olisi mielenkiintoista nähdä tilastoa, kuinka moni ihminen rakentaa de facto elämäänsä sen varaan, mihin suuntaan joku yksittäinen veroetu tai korkovähennysoikeus kulkee lainsäädännössä. En väitä, etteikö niillä olisi merkitystä, mutta uskon, että tärkeämpää on ihmisen tarve autolle tai tilillä poltteleva raha. Erilaiset valtion tuet toimivat lähinnä katalyyttina, jolla voidaan ohjata kulutusta pari napsua haluttuun suuntaan.
Mikkosessa silti kiteytyy se, miksi valtaa kannattaisi jakaa niille, jotka pystyvät sillä asioimaan. Muuten jälki on just tämännäköistä, ei hyödytä enää edes omaa leiriä. Ohisalo on siitä poikkeus, valitettavasti, että tietää tekevänsä yleistä mielipidettä vastaan päätöksiä, samoin Haavisto. Onko Suomen etu, ei sekään ole liiemmin prioriteeteissa korkealla.
Rehellisille kepulaisille, otaksun? (lihavointi minun)
Hetken näytti siltä, että kun itselleen valehtelusta huolimatta case-Haavistossa ottivat tappion, alkaa jonkun sortin sokka irti -vaihe. Toisin sanoen, kun asema taisi mennä sekä 2023 että 2024 vaaleissa, ei enää ole niin väliä.
Ismo Leikolaa lainatakseni: nyt oli sellainen silta, että aasikin hukkui.
Ei voi mitään, mutta tästä lainatusta tulee kyllä suora mielleyhtymä taannoiseen IS:n tenttiin ja siinä Haapala/ Ohisalo väittelyyn. Hyvin Wallu vetää puolueen linjalla.
En tiedä tarkalleen, mistä puhut, eikä oikeastaan edes kiinnosta. Millään "puolueen linjalla" tuskin vetelen, kun en 1) kuulu puolueeseen tai 2) äänestä puoluetta.
En usko, että monikaan Keskustalainen vastustaa sähköautoja. No kaasuvetoiset voivat kyllä olla suositumpia noin teoriassa, parhaassa tapauksessahan sitä voisi tankata omasta säiliöstä.
Mutta tuohon lainattuun, että nyt demaritkin alkoivat epäillä. Vastustaakohan nekin sähköautoja?
Hallituskumppanit tyrmäävät täysin vihreän ministerin autoidean – ”Jalat ilmassa ja laukalla eteenpäin”
Ei tässä tarvitse kenenkään vastustaa mitään. Riittää, että haistaa poliittiset irtopisteet. Sähköautot eivät liity tällä hetkellä suurimman osan elämään. Jos arvioi kansalaisten tunteita asian suhteen, niin tulee mieleen lähinnä sellaiset asiat kuin
pelko,
muutosvastarinta ja
eriarvoisuus.
Sikäli kun ajattelee sähköautoilun tukemisen mahdollisuuksia, kannattaa tarkastella Norjan esimerkkiä:
Sähköautoilun suosio ei johdu norjalaisten ainutlaatuisesta ympäristötietoisuudesta, vaan ennen kaikkea valtion voimakkaasta tukipolitiikasta. Sähköautoista ei tarvitse maksaa autoveroa tai arvonlisäveroa eikä sähköautolla ajavilta peritä tietulli-, lautta-, tai parkkimaksuja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa esimerkiksi Audin e-tronin lähtöhinta on noin 90 000 €, kun se Norjassa on noin 67 000 €. Sähköautoilla saa huristella myös bussikaistalla. Bensa on Norjassa kallista ja sähkö perinteisesti halpaa, minkä lisäksi se tuotetaan lähes 100 prosenttisesti vesivoimalla. Sähköautoilua tukemalla Norja on onnistunut parantamaan suurten kaupunkien ilmanlaatua ja pitkällä tähtäimellä tavoitteena on myös liikenteen päästöjen lasku.
Sitaatti parin vuoden takaisesta blogista (
Norja – Sähköautojen luvattu maa). Lienee relevanttia vielä vuonna 2021.
Demareilta ja kepulta helppo slam donk, kun vastapuoli jäi pukukoppiin ideoimaan hyökkäyskuvioita.
Eikä ymmärrystä löydy oikein Autoliitostakaan, ymmärrettävät syyt löytyvät linkatusta jutusta. Siis Mikkosen avaukselle valtion takaamista sähköautoista.
Lyhyesti: follow the money.