Poliittinen päätös on todellisuudessa valtioneuvoston periaatepäätös, jonka mukaan asioita valmistellaan. Eri syistä periaatepäätöstä on kutsuttu poliittiseksi päätökseksi. Se olisi tässä tapauksessa tarkoittanut aktiivista linjausta joko hakea tai olla hakematta lapset al-Holista. Kumpaakaan ei tullut. Ministereistä Kulmuni totesi, että päätöstä ei ole ainakaan vielä. Presidentti Niinistö pyysi poliittisen päätöksen tekemistä.
Niin ja käytännössä harvoista asioista tehdään mitään julkisuuteen esitettäviä periaatepäätöksiä, koska lähtökohta on, että hallituksen sisällä neuvotellaan ja linjataan siitä miten toimitaan.
Tuossa Al-Hol -kuviossa yritettiin toimia ihan perustellustikin "sammutetuin lyhdyin", koska suora valtiollinen puuttuminen oli erittäin vaikeaa. Asia kuitenkin nousi niin vahvasti esille mediassa, että tuli kova paine alkaa perustelemaan sitä toimintaa ulospäin.
Haavistolla oli varmasti henkilökohtainen intressi ja puolueen asettama paine tehdä asialle jotain. Pitkäänhän näytti siltä, että julkisuudessa paasataan lastenoikeuksista, mutta käytännön tasolla teot puuttuvat. Kysymys Al-Holin lapsista ei kuitenkaan minun ymmärtääkseni ollut sellainen, etteikö UM:n tasolta olisi mitään voitu tehdä. Haavisto yritti vierittää toimeenpanovastuun virkamiesjohdolle, ja näiltä osin ei (jälleen minun tulkintani mukaan) ole mitään laitonta tapahtunut. Virhe tuli siinä vaiheessa, kun Haavisto käytti asemaansa väärin Tuomiston siirtämisen suhteen.
Kun pääministeri Marin nousi Rinteen tilalle, hallitus kokoontui. Päätös tuli nopeasti tai ainakin noin viikossa. Sen mukaan linjauksen pohjalta laaditaan valtioneuvoston periaatepäätös valtioneuvoston yleisistunnon hyväksyttäväksi ja merkittävien ulko- ja turvallisuuspoliittisten näkökohtien osalta TP-UTVAlle tiedoksi suomalaisten kotiuttamisesta al-Holin leiriltä.
Valtioneuvoston periaatepäätöstä ryhdyttiin laatimaan Marinin hallituksen alkuaskeleina. Rinne ei sitä koskaan saanut aikaiseksi.
Niin tämä näyttää tietysti hyvältä ulospäin, mutta palatanpa käytännön tasolle:
Hallitus nauttii eduskunnan luottamusta ja kykenee siten viemään päätöksiä eteenpäin. Isot linjat sovitaan puolueryhmien kesken, jolloin niihin myös sitoudutaan. Ainakaan normaalitilanteessa ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä, minkä puolesta hallituksessa äänestetään ja minkä ei.
Samaten valiokunnat saavat kyllä tiedon, miten toimitaan. Ei tässäkään asiakokonaisuudessa UTVA ole ollut passiivinen sivustaseuraaja. Ongelma oli lähinnä siinä, että valtion suora puuttuminen toisen valtion toimialueelle on vaikeaa. Niinpä jouduttiin kaivamaan naftaliinista näitä konsulikyytejä sun muita, joilla em. laillisuusongelma kierretään. Siitä ne ongelmat alkoivat, ja oli ihan selvää, että kategoristen "kyllä tai ei"-vastausten antaminen medialle oli vasemmistohallitukselle hankalaa.
Koko soppa oli kehitteillä jo hyvissä ajoin, ja sen näki pelkästään siitä, että muut Euroopan maat olivat päätyneet hyvin eri ratkaisuihin asian suhteen. Koko prosessin suhteen liikuttiin vaikeiden laillisuuskysymysten äärellä. Rinteen hallituksen ongelma oli se, että viestintä sisään- ja ulospäin oli epäselvää. Tästä näimme Rinteen tyylinäytteitä myös muissa asiakysymyksissä.
Tämä tällaisena taustoituksena, kun keskustelu on pitkälti lipunut asian poliittiseen puoleen.