Vihreä liitto

  • 1 494 445
  • 10 958

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kas vain, vaikka vihreä nasaretilainen toi kampanjallaan valon ja suvaitsevaisuuden, pelasti rasismin ja vihan kyllästämän Suomen ja velat muuttui saataviksi, niin näköjään silti Suomen Islamilaisen Seurakunnan tiloissa kuohui taustalla lujaa:

Kirja: Vihreiden puoluesihteeri kampitti Haaviston kampanjaa - Vihreät - Politiikka - HS.fi

Linkki HS:n sivuille.

Ehkä isäntäväelle Haaviston homoseksuaalisuus oli liikaa ja Laturi saatiin SIS-vastarintaliikkeen johtajaksi.
 
Fordél

Jäsen
Näyttää Vihreät kansanedustajat viihtyvän enemmän Suomen Islamilaisen Seurakunnan tiloissa, kuin Arkadianmäellä:

Nelonen: Vihreät kansanedustajat eniten pois eduskunnasta - Politiikka - HS.fi

Linkki Hesarin sivuille.

Snakster oli taannoin kovin huolissaan Perussuomalaisia äänestäneiden kuluttajasuojan toteutumisesta, mites on Vihreiden kohdalla?

Ei varmaan monellakaan vihreitä äänestäneillä ole sanomista esimerkiksi Pekka Haaviston tekemisiin istuntosalin ulkopuolella vaan monille varmasti sopii, että tekevät työtä muuallakin. Pääasia, että yrittävät kaikin mahdollisin keinoin viedä puolueen tavoitteita eteenpäin.

Eipä näistä tilastoista kannata juuri mitään johtopäätöksiä tehdä. Aina oletetaan, että kun kansanedustaja ei ole täysistunnossa niin sitten se on jossain sluibailemassa.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kova Persu-vihaaja US-bloggari Jussi Jalonen myöntää Oinosen olleen oikeassa puudelijuttuineen:

Vihreän rakkauden lajit Menneisyys nykyisyydessä

Linkki Uusisuomi-blogiin, jossa käsitellään Vihreiden opiskelijajärjestön pj:n seksivisioita.

Suojaikärajat pois, insesti lailliseksi ja eläimiin sekaantuminen on erittäin cool, koska kyse on kaikkien lajien välisistä seksiakteista. Tämän voisi tulkita myös siten, että näin ollen pedofilia rikosnimikkeenä voidaan poistaa turhana.
 
Viimeksi muokattu:

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Kylläjoo. Mielenkiintoisia ovat nuo vihreiden nuorten visiot. Tulee Rooman rappio-aika mieleen. Kyseinen teksti on vain yksittäistapaus. Ketä se haittaa, jos 13-vuotiaat naivat ja katsovat punatuubista pornoa? [kärjistys] Ketä se haittaa, jos perheen isä nai ekana 6-vuotiasta tytärtä ja sen päälle perheen koiraa? Eihän Suomessa kielletä geenivirheellisten ihmisten lisääntymistä. [kärjistys]. Näin muuten juuri hymyilevän vihreän bussikuskin.

Mä vaan ihmettelen...
 
Niin, onkohan kyseessä vitsivitsi tai ei me nyt oikeesti?...

Tuskin, koska kyseessä on kovan luokan suvaitsevaiset vaikuttajat ja vastuunkantajat, mitä palstan viherosasto aina toitottaa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kova Persu-vihaaja US-bloggari Jussi Jalonen myöntää Oinosen olleen oikeassa puudelijuttuineen:

Vihreän rakkauden lajit Menneisyys nykyisyydessä

Linkki Uusisuomi-blogiin, jossa käsitellään Vihreiden opiskelijajärjestön pj:n seksivisioita.

Suojaikärajat pois, insesti lailliseksi ja eläimiin sekaantuminen on erittäin cool, koska kyse on kaikkien lajien välisistä seksiakteista. Tämän voisi tulkita myös siten, että näin ollen pedofilia rikosnimikkeenä voidaan poistaa turhana.

Jälleen kerran veli Dee on populismin asialla. Kuten politiikassa on viime aikoina usein tapahtunut, teksti ei olekaan sitä miltä se näyttää. Joskus se on vitsi tai ironiaa, nyt se on pohditaan.

Lopuksi huomautettakoon vielä selvennyksenä, että kirjoitus ei ota mainittuihin esimerkkeihin kantaa sinänsä, vaan nostaa ne esiin harkittavina mahdollisuuksina, mikäli alussa mainittua periaatetta noudatettaisiin. Niiden mainitseminen tekstissa ei tarkoita niiden kannattamista tai ajamista

Lainaus Dee linkittämästä tekstistä.

Edit: Lainaus on siis Vihreiden opiskelijajärjestön pj:n seksivisioita käsittelevästä blogista, ei Dee:n linkittämästä tekstistä. Dee:n linkittämästä kirjoituksesta löytyy linkki kyseiseen blogiin.
 
Viimeksi muokattu:

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Jälleen kerran veli Dee on populismin asialla. Kuten politiikassa on viime aikoina usein tapahtunut, teksti ei olekaan sitä miltä se näyttää. Joskus se on vitsi tai ironiaa, nyt se on pohditaan.

Eikös tuo ole juuri sellaista spekulointia ja keskustelua mitä mm. käyttäjä Kisapuisto on aikanaan erittäin aktiivisesti homoketjussa käynyt?

Lukutaito on joskus haaste. Tosin, ehkä ihan kaikkea ei aina kannata miettiä ääneen?
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kyllähän ääneen kannattaa pohtia ainakin sitä, että mitä jonkun muun tahon tekemä esitys käytännössä tarkoittaisi. Tuossahan otetaan kantaa YK:n tukeman itsenäisen AIDS-komission vaatimuksiin laillistaa kaikki vapaaehtoiset seksiaktit ja pohditaan, mitä tuollainen vaatimus oikeastaan tarkoittaa ja pitää sisällään.
 
Kyllä kyllä, tietäen vain mihin saakka lukutaito osalla meistä riittää, pitäisi ehkä vääntää sitten vielä selkeämmin rautalangasta. Vaikka CAPS LOCKILLA ja HUUTOMERKEILLÄ!!1
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Jälleen kerran veli Dee on populismin asialla. Kuten politiikassa on viime aikoina usein tapahtunut, teksti ei olekaan sitä miltä se näyttää. Joskus se on vitsi tai ironiaa, nyt se on pohditaan.

Niin, mitenkä se opetuksesi tapaus Erosen kohdalla meni? Että pitää osata kirjoittaa siten, ettei minkäänlaista tulkinnanvaraa jää.

Okei, eli nyt halutaan pohtia ja keskustella? Miksi sitten edustaja Oinonen sai valtavan joukkohyökkäyksen päälleen, kun esitti nyt sittemmin ilmeisen aiheellisen kysymyksen, että mihin se vapaamielisyyden raja vedetään vai onko sitä ylipäätään?

Eli suvaitsevaiset vetelee kyllä omat mutkat suoriksi Perussuomalaisten kohdalla ja sitten mielikuvituksen aikakone yleensä löytää tien 30-luvun Saksaan. Nyt kun Vihreät käytännössä haluaa sallia pedofilian poistamalla suojaikärajat, niin nyt on suvaitsevaisten mielestä helvetin tärkeää keskustella tällaisesta asiasta.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Eli suvaitsevaiset vetelee kyllä omat mutkat suoriksi Perussuomalaisten kohdalla ja sitten mielikuvituksen aikakone yleensä löytää tien 30-luvun Saksaan. Nyt kun Vihreät käytännössä haluaa sallia pedofilian poistamalla suojaikärajat, niin nyt on suvaitsevaisten mielestä helvetin tärkeää keskustella tällaisesta asiasta.

Faktahan on se, että suvisten mielestä sillä ei ole kovinkaan paljon väliä mitä sanoo vaan sillä on suurempi merkitys kuka sanoo. Tämä uusin juttu käy hyvänä osoituksena siitä. Olisi keskustelun kannalta parempi, jos suvikset myöntäisivät rehdisti tämän, mutta sitä emme tule kuitenkaan näkemään.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kyllähän ääneen kannattaa pohtia ainakin sitä, että mitä jonkun muun tahon tekemä esitys käytännössä tarkoittaisi. Tuossahan otetaan kantaa YK:n tukeman itsenäisen AIDS-komission vaatimuksiin laillistaa kaikki vapaaehtoiset seksiaktit ja pohditaan, mitä tuollainen vaatimus oikeastaan tarkoittaa ja pitää sisällään.
Vihreät olisivat voineet taannoin miettiä seurauksia siinäkin kohden, kun sakkotuomioiden istumisesta haluttiin eroon. Kyseessä on Halosen maamiinacasen ohella toinen oikea Kaikkien Aikojen poliittinen aivopieru. Nähtävästi myös lehmänkauppa, sillä ns. järkevämmät puolueet eivät torpanneet tuota Lex Braxia, vaikka inhimillisesti ajatellen tämä olisi ollut ainoa tolkullinen teko.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Faktahan on se, että suvisten mielestä sillä ei ole kovinkaan paljon väliä mitä sanoo vaan sillä on suurempi merkitys kuka sanoo. Tämä uusin juttu käy hyvänä osoituksena siitä. Olisi keskustelun kannalta parempi, jos suvikset myöntäisivät rehdisti tämän, mutta sitä emme tule kuitenkaan näkemään.

Niinpä. Mutta ihan linjassa nämä pohdinnat ovat sen kanssa, että Vesa Hack suljettiin puolueesta pois pedofiliavastaisten linjojensa kanssa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, mitenkä se opetuksesi tapaus Erosen kohdalla meni? Että pitää osata kirjoittaa siten, ettei minkäänlaista tulkinnanvaraa jää...

Kyllä asia on juuri näin. Kirjoituksen lopussa oli tällainen edit:

Lopuksi huomautettakoon vielä selvennyksenä, että kirjoitus ei ota mainittuihin esimerkkeihin kantaa sinänsä, vaan nostaa ne esiin harkittavina mahdollisuuksina, mikäli alussa mainittua periaatetta noudatettaisiin. Niiden mainitseminen tekstissa ei tarkoita niiden kannattamista tai ajamista.

Ainakin minä ymmärrän tämän jälkeen, että kysymys oli pohdiskelusta, sinusta en tiedä.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ainakin minä ymmärrän tämän jälkeen, että kysymys oli pohdiskelusta, sinusta en tiedä.

Helena Eronen pohdiskeli, kun suvaitsevaiset vähemmistövaltuutetut veti herneet nenään, kun poliisi olisi kysynyt papereita jotain ulkomaalaiselta. Hän pohdiskeli erilaisia vaihtoehtoja kyseisen mielenpahoituksen välttämiseksi. Hän ehdotteli mm.. amerikkalaisille hampurilaistunnuksia, ym.. Lopulta hän ehdotti vain suomalaisten tunnistamista, niin sekin helpottaisi sekä poliisin työtä, että suvaitsevaisten herkkiä sieluja. No, komeat noitavainothan siitä syntyi.

Nyt Vihreät ja sinäkin ilmeisesti haluatte pohdiskella insestin laillistamista ja suojaikärajojen poistamista lapsilta. Näin ahdasmielinen kun olen, niin haluan kysyä, että pitääkö tuollaista edes pohtia? Pentti Oinonenhan sai myös kokea suvaitsevaiston vainon, kun asiaa taannoin meni kysymään. Ja asiallinenhan tuo kysymys oli, kun SDP puuhaili/puuhailee trans-lakiaan ja nyt Vihreät on laillistamassa insestiä ja pedofiliaa.

Ja tuo eläinseksifetissi... Ei muuta kuin seuraavaan Prideen Mansikki mukaan ja kertomaan siellä, että rakastamme toisiamme vapaaehtoisesti ja haluamme kirkkohäät. Kyseessä on lajirajat rikkova rakkaus ja jos et tätä ymmärrä, niin olet taantumuksellinen natsi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ja tuo eläinseksifetissi... Ei muuta kuin seuraavaan Prideen Mansikki mukaan ja kertomaan siellä, että rakastamme toisiamme vapaaehtoisesti ja haluamme kirkkohäät. Kyseessä on lajirajat rikkova rakkaus ja jos et tätä ymmärrä, niin olet taantumuksellinen natsi.
Mansikin voisi ilmoittaa Vihreiden jäseneksi. Uskon että näin liberaali puolue suvaitsee myös ayrshire-siiven väkeä jäsenkunnassaan. Vieläpä sitä suuremmalla syyllä, jos ihmis-nauta -pariskunnan puolisot ovat kummatkin samaa sukupuolta. Ihmisen ja naudan välinen homoliitto edustaa vähemmistöllistä pyhyyttä puhtaimmillaan, sellaista jota ei kukaan viherimppaaja tohdi ikuna kyseenalaistaa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt kun Vihreät käytännössä haluaa sallia pedofilian poistamalla suojaikärajat, niin nyt on suvaitsevaisten mielestä helvetin tärkeää keskustella tällaisesta asiasta.

Tässä Uuden Suomen alkuperäinen uutinen jota tämä Hanna Hakkon blogikirjoitus kommentoi. Kun Hakkon blogia kommentoivan Jussi Jalosen tekstin lopputulemana ovat nämä Dee Sniderin kommentit, niin voidaan jo sanoa että käytössä on rikkinäinen puhelin.

Hakkon kirjoitus on melkoisen akateemista pyörittelyä, mutta ymmärtääkseni tekstin lopullinen pointti liikkuu enemmänkin Vihreiden omien poliittisten rajojen pohdinnassa kuin minkään konkreettisen ehdottamisessa ja keskustelua, jos sitä välttämättä siis haluttaisiin käydä, pitäisi siis ennen muuta käydä Vihreän puolueen sisällä.
 
Viimeksi muokattu:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Helena Eronen pohdiskeli, kun suvaitsevaiset vähemmistövaltuutetut veti herneet nenään, kun poliisi olisi kysynyt papereita jotain ulkomaalaiselta. Hän pohdiskeli erilaisia vaihtoehtoja kyseisen mielenpahoituksen välttämiseksi. Hän ehdotteli mm.. amerikkalaisille hampurilaistunnuksia, ym.. Lopulta hän ehdotti vain suomalaisten tunnistamista, niin sekin helpottaisi sekä poliisin työtä, että suvaitsevaisten herkkiä sieluja. No, komeat noitavainothan siitä syntyi.

Nyt Vihreät ja sinäkin ilmeisesti haluatte pohdiskella insestin laillistamista ja suojaikärajojen poistamista lapsilta. Näin ahdasmielinen kun olen, niin haluan kysyä, että pitääkö tuollaista edes pohtia?

Ehkäpä ero tapausten välillä oli siinä, että vähemmistövaltuutetuille olivat kannelleet ihan oikeasta jostakin oikeasti närkästyneet ihmiset kun taas Hakkon kirjoitus liikkuu spekulaatioiden tasolla. Oinosen hauveli-kommentin asiayhteyttä en muista, mutta eikös se liittynyt näihin homoliittoasioihin? Siitäkin saattoi joku oikea, asianosainen ihminen pikkuisen loukkaantua. Toki ymmärrän senkin että joku saattaa suuttua ja tuntea kuvotusta jopa täysin teoreettisen pohdinnan äärellä.

Ja onhan se tietysti niinkin, että Hakko ei kirjoituksessaan pohdi insestin laillistamista vaan vapaaehtoisen insestin kiellon poistoa. Eli jos 15v. teini haluaa aivan välttämättä antaa pimppaa tai persettä täysi-ikäiselle, niin onko se silloin rikos? Tosin "vapaaehtoisuus" on terminä vaikea minkä Hakko heti perään itsekin myöntää. Pointtina hänellä kuitenkin ilmeisesti on se, että alaikäiset katsovat pornoa any case ja harrastavat seksiä myös täysi-ikäisten kanssa joten miksi nämä pitäisi kriminalisoida? Ja toisaalta: pitääkö kaikki mikä tapahtuu any case hyväksyä lailla?

Pitääkö tämmöistä pohtia? En minä tiedä. Jos pohditaan, niin ehkä ei kuitenkaan blogilla jota saattavat lukea myös Perussuomalaiset ;)
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ehkäpä ero tapausten välillä oli siinä, että vähemmistövaltuutetuille olivat kannelleet ihan oikeasta jostakin oikeasti närkästyneet ihmiset kun taas Hakkon kirjoitus liikkuu spekulaatioiden tasolla. Oinosen hauveli-kommentin asiayhteyttä en muista, mutta eikös se liittynyt näihin homoliittoasioihin? Siitäkin saattoi joku oikea, asianosainen ihminen pikkuisen loukkaantua. Toki ymmärrän senkin että joku saattaa suuttua ja tuntea kuvotusta jopa täysin teoreettisen pohdinnan äärellä.

Ja onhan se tietysti niinkin, että Hakko ei kirjoituksessaan pohdi insestin laillistamista vaan vapaaehtoisen insestin kiellon poistoa.

Pitääkö tämmöistä pohtia? En minä tiedä. Jos pohditaan, niin ehkä ei kuitenkaan blogilla jota saattavat lukea myös Perussuomalaiset ;)

Oinonen kysyi, mitkä ovat vapaamielisyyden rajat vai onko niitä ollenkaan? Ja siinä tuli tämä hauveli-vertaus, joka johti valtavaan joukkomielenpahoitukseen. Oinonen kuulemma rinnasti homot ja eläimiinsekaantujat, ym... Nyt nämä loukkaantujat itse haluavat kansalaiskeskustelua asiasta. Miksi sitten loukkaantuivat, jos vaikkapa samaa sukupuolta olevan alpakan nussiminen on ihan ok? Ja tietysti lajirajoja ylittävää rakkautta? Ai niin, pitää muistaa se alpakan vapaa-ehtoisuus!

Nyt vittu oikeesti se järki käteen näiden saivarteluiden kanssa.

Niin, tuskinpa vihreä media tätä alkaa kovinkaan vahvasti puskemaan isojen medioiden nettisivuille. Ja uskoisinpa, että joidenkin muidenkin puolueiden edustajat/kannattajat/äänestäjät pitävät täysin väsyneinä noita viheropiskelijoiden horinoita. Poislukien tietysti TosiFani, joka on aina urhoollisesti Vihreiden etulinjassa. Taitaapi silti Kokoomuksessakin olla eri linjoja näiden asioiden suhteen. Melko vaikea nähdä esim. majuri Pekolan jakavan noita Hakon ajatuksia.

Mielenkiintoista tähän mediahiljaisuuten (toistaiseksi huom.)nähden on se, että YLE viritteli jälleen giljotiinia Helena Eroselle, kun levitti Facebookissa samaa natsiaiheista Riemurasia-kuvaa, aivan samaa mitä monet vihervasurimyönteiset ovat tunkeneet eetteriin.

Hirvisaaren avustaja natsitervehdyskuvasta: Kaikki muut nauravat paitsi toimittajat | Kansan Uutiset | Verkkolehti

Linkki KU:n uutiseen asiasta.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikös tuo ole juuri sellaista spekulointia ja keskustelua mitä mm. käyttäjä Kisapuisto on aikanaan erittäin aktiivisesti homoketjussa käynyt?

Kyllä näin on. Kyseisessä ketjussa moneen kertaan kysyin, että mihin se raja vedetään, jos homoille annetaan lisää oikeuksia? Ja miksi niille homoille pitäisi antaa lisää oikeuksia ja samalla syrjiä muita seksuaalivähemmistöjä? Vastauksiksi sain lähinnä vittuilua ja kommentteja tyyliin "ei kukaan järkevä ihminen rinnasta homoutta ja eläimiinsekaantumista tai pedofiliaa keskenään". No mites nyt on käynyt? Tässä se päänavaus nyt sitten nähtiin. Saa nähdä, kirjoitetaanko tänään lehdissä asiasta.

Faktahan on se, että suvisten mielestä sillä ei ole kovinkaan paljon väliä mitä sanoo vaan sillä on suurempi merkitys kuka sanoo. Tämä uusin juttu käy hyvänä osoituksena siitä. Olisi keskustelun kannalta parempi, jos suvikset myöntäisivät rehdisti tämän, mutta sitä emme tule kuitenkaan näkemään.

Oinonen kysyi, mitkä ovat vapaamielisyyden rajat vai onko niitä ollenkaan? Ja siinä tuli tämä hauveli-vertaus, joka johti valtavaan joukkomielenpahoitukseen. Oinonen kuulemma rinnasti homot ja eläimiinsekaantujat, ym... Nyt nämä loukkaantujat itse haluavat kansalaiskeskustelua asiasta. Miksi sitten loukkaantuivat, jos vaikkapa samaa sukupuolta olevan alpakan nussiminen on ihan ok? Ja tietysti lajirajoja ylittävää rakkautta? Ai niin, pitää muistaa se alpakan vapaa-ehtoisuus!

Nyt Vihreät ja sinäkin (TosiFani) ilmeisesti haluatte pohdiskella insestin laillistamista ja suojaikärajojen poistamista lapsilta. Näin ahdasmielinen kun olen, niin haluan kysyä, että pitääkö tuollaista edes pohtia? Pentti Oinonenhan sai myös kokea suvaitsevaiston vainon, kun asiaa taannoin meni kysymään. Ja asiallinenhan tuo kysymys oli, kun SDP puuhaili/puuhailee trans-lakiaan ja nyt Vihreät on laillistamassa insestiä ja pedofiliaa.

Aivan ja juuri näin. Toistan hieman itseäni, mutta tämän palstan homoketjussa kyselin ihan samaa kuin Hanna Hakko nyt tekstissään. Minut haukuttiin imbesilliksi, homovihaajaksi, homofoobikoksi, idiootiksi ym, ja todettiin että ei pedofilian tai insestin laillistamisella spekuloi kuin vajaaälyinen mistään mitään tietämätön mulkku. Hanna Hakko sen sijaan taitaa samojen haukkujien mukaan olla kovin fiksu ihminen ja samojen haukkujien mukaan nyt sitten kaikista mahdollisista seksuaalivähemmistöjen laillistamisista ja oikeuksien yhdenmukaistamisista pitää tottakai voida keskustella. Mutta ilmeisesti minä en saa. Niin ne mielipiteet vaan näköjään muuttuu sitä mukaa, kuka asian kirjoittaa.

Ja ei, en ole marttyyri enkä ota itseeni. Minua saa haukkua ihan vapaasti. Ja vaikka homoketjussa kirjoittamieni spekulaatioiden osalta (eli kohta aletaan vaatia muillekin seksuaalivähemmistöille samoja oikeuksia kuin homoillekin ja vielä enemmänkin) olinkin oikeassa, tämä on kyllä sellainen asia, missä olisin ihan mieluusti ollut väärässä. Toisaalta vihreät tekevät tässä kyllä aikamoisen karhunpalveluksen kaikille homoseksuaaleille, mutta eivät varmaan tajua sitä itse.

edit. lisäsin Dee Sniderin lainaukseen sulkuihin sanan TosiFani väärinkäsitysten välttämiseksi

Ja tuo eläinseksifetissi... Ei muuta kuin seuraavaan Prideen Mansikki mukaan ja kertomaan siellä, että rakastamme toisiamme vapaaehtoisesti ja haluamme kirkkohäät. Kyseessä on lajirajat rikkova rakkaus ja jos et tätä ymmärrä, niin olet taantumuksellinen natsi.

Linkitän tähän nyt videon Youtubesta kun oiva paikka aukesi, missä suvaitsevat osoittavat suvaitsevaisuuttaan oikein koko rahalla Tampereen Pride -marssilla. Ja kuten suoraselkäiseen suvaitsevaan tyyliin kuuluu, kasvot hupuilla peitettynä tietenkin. Tampere Pride 21.7.2012, FDL ei saanut osallistua marssiin homojen oikeuksien puolesta Kannattaa katsoa koko pätkä, mutta varsinainen suvaitseminen rauhanomaisesti toimineita ja omalla kasvoillaan esiintyneitä FDL:n jäseniä kohtaan alkaa n. kohdassa 2.51. Eräs suvaitseva huppupää uhkaa mm. ampua yhden FDL:n jäsenen.
 
Viimeksi muokattu:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Oinonen kysyi, mitkä ovat vapaamielisyyden rajat vai onko niitä ollenkaan? Ja siinä tuli tämä hauveli-vertaus, joka johti valtavaan joukkomielenpahoitukseen. Oinonen kuulemma rinnasti homot ja eläimiinsekaantujat, ym... Nyt nämä loukkaantujat itse haluavat kansalaiskeskustelua asiasta.

Mitä kansalaiskeskustelua on haluttu, mistä aiheesta ja missä? Nyt vittu oikeesti se järki käteen tämän mutkien oikomisen ja asioiden yhteen niputtamisen kanssa.

Oinosen juttuja en nyt viitsi tässä ketjussa kommentoida enempää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös