Vihreä liitto

  • 1 494 471
  • 10 958

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nähdäkseni alusta asti lähinnä toin esille sen, että Sinnemäki olisi helposti kerännyt tuossa PR-pisteitä ja tehnyt tappionkin hetkellä sellaisen moraalisen kannanoton mikä olisi kenties tavallaan pitänyt ympäristöarvot esillä.

Paskapuhetta. Huomio olisi vaali - iltana kiinnittynyt Soiniin ja hänen jytkyynsä vaikka Sinnemäki olisi tullut paikalle hevosella. Turha saivarrella jälkikäteen siitä mitä Sinnemäen olisi pitänyt tehdä. Tuskin asiaan edes kiinnittivät huomiota muut kuin sinä.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns

Niin, ehkä toiset meistä ovat vain huomiokykyisempiä kuin toiset, tosin kun katsoo tälläkin palstalla vellovaa kollektiivista traumatisoitumista on ehkä ymmärrettävää että iso osa keskustelijoista on lähinnä ollut koko sunnuntai-illan sikiöasennossa kuolaamassa jossain pöydän/viltin alla.

Ja ei, ainakaan tietääkseni en ole ainoa jolle tuo asia tuli mieleen, kuten alusta asti sanoin tuossa oli mahdollista tehdä PR:ää vielä sopivasti asiaa korostamalla, ei mitään sen kummempaa.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Ajat on muuttuneet. Tuollainen on erittäin poikkeuksellinen elämäntapavalinta, eikä sellaisen edistämiseen voi politiikalla mainittavasti vaikuttaa. Mitä käyttöä sellaisella marginaalipuolueella olisi? Nyky-vihreät ovat pitäneet isoihin puolueisiin asialliset välit, jotta edes joitain asioita heidän agendastaan voisi mennä läpi. Eiköhän tärkeintä ole, kuten Cube sanoi, tehdä ekologisista valinnoista tavallisille kansalaisille helppoja. Siihen tarvitaan nyt uusia uskottavia poliitikkoja.

Ei aatteellinen politiikka saisi olla mikään markkinatutkimus, jossa vaihdetaan aatteita sen mukaan mille saadaan eniten äänestäjiä. Vihreät ovat hylänneet aattensa ja joka päivä kun jättävät sitä ajamatta Suomen luonnon tilanne huononee.

Vihreiden perusarvot ovat olleet luonnonsuojelu, rationaalinen ajattelu ja liberalismi. Luonto ei enää kiinnosta, kun metsässä on hirvikärpäsiä, rationaalinen ajattelu on liian raskasta ja liberalismi on kivaa, kunhan sitä voi tehdä omassa pienessä piirissä.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас

Kirjoitat hyvin pitkälle asiaa ja esille tuomiesi seikkojen tähden en katsonut järkeväksi äänestää Vihreiden edustajaa näissä vaaleissa, aiemmin olen niin tehnyt - tosin monasti kannanottona kotimaamme politiikkaa kohtaan. Äänen on saanut näinä kertoina Heidi Hautala, tämä silloin kun hänen äänestämisensä oli mahdollista minulle.

Nyt vihreät-arvot ovat jotain sellaista jota on hyvin hankala määritellä. Ne tuntuvat liukuvan sinne tänne ja aiemmin tärkeinä pidetyt teemat tuntuvat kadonneen liian monen itseään vihreäksi kutsuvan henkilön aatemaailmasta. Vihreisiin verrattuna esim. Vasemmistoliiton linja näyttää selkeämmältä ja kunhan muutamat vanhan linjan vasemmistoliittolaiset vielä katoavat kartalta, linja lienee vieläkin selkeämpi ja samalla voi niellä kannattajia Vihreistä nykyistä enemmän. Vasemmistoliittoa kun ei kuitenkaan mielletä puistopuolueeksi vaikka sen aatemaailmaan liittyy nykyään myös luonnosta huolehtiminen ja välittäminen. Vasemmistoliitolla tuntuu kuitenkin olevan selkeämpi linja ja agenda josta eivät ole valmiit luopumaan saavuttaakseen jotain ideologiansa vastaista - mikä on arvostettavaa toimintaa vaikka ei ideologiaa kannattaisikaan.

vlad.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Mutta se ei vieläkään ole se pointti, ei ministeriauton käyttämisessä ole mitään vikaa jos oikeus sen käyttöön on, vaan siinä jos toisaalta yritetään vaatia muilta ihmisiltä ekotekoja mutta itse valitaan helppo ratkaisu (ja ehkä oma omatunto voidaan ostaa puhtaaksi ties millä hiilijalanjälkilahjuksilla, mutta se ei kylläkään tee tekoa tekemättömäksi).
Millä perusteella joku kaverin Prius, jota vaadit Sinnemäen kulkupeliksi olisi niin paljon ekologisempi vaihtoehto, että Sinnemäki olisi kerännyt jotain pisteitä tuossa vaiheessa.

Nähdäkseni alusta asti lähinnä toin esille sen, että Sinnemäki olisi helposti kerännyt tuossa PR-pisteitä ja tehnyt tappionkin hetkellä sellaisen moraalisen kannanoton mikä olisi kenties tavallaan pitänyt ympäristöarvot esillä. Sen sijaan Sinnemäki valitsi helpon tien ja mieleen jäi "vihreä" puoluejohtaja premium-audin takapenkillä ajamassa pikkumatkoja kaupungin sisällä.
Kysytään uudestaan. Keneltä Sinnemäki olisi saanut mitään pisteitä? Mitä ihmettä hän olisi tuossa vaiheessa tehnyt mahdollisilla PR-pisteillä?
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Millä perusteella joku kaverin Prius, jota vaadit Sinnemäen kulkupeliksi olisi niin paljon ekologisempi vaihtoehto, että Sinnemäki olisi kerännyt jotain pisteitä tuossa vaiheessa.

Ensinnäkin, minä en ole vaatimassa yhtään mitään, silmät auki ja aivot käyntiin viestejäni luettaessa.

Toiseksi, kuten ekoasioissa yleensä, tosiasioilla ei ole niinkään väliä, imago ratkaisee ja suurimmalle osalle Prius on kuitenkin ekologisuuden ilmentymä vaikka totuus lieneekin hieman monimutkaisempi.

Kysytään uudestaan. Keneltä Sinnemäki olisi saanut mitään pisteitä? Mitä ihmettä hän olisi tuossa vaiheessa tehnyt mahdollisilla PR-pisteillä?

Kansalta, katsojilta, ihmisiltä yleisesti. Ei maailma vaalitappioon lopu ja poliitikon työ on jatkuvaa itsensä myymistä, joten on outoa ettei noin helppoa tapaa tuoda sanomaa esille viitsitty käyttää hyväkseen. Vai oliko tarkoituskin jättää sellainen sanoma, että vihreys on merkityksellistä vain kampanjan ja vaalityön aikana tai vain sanoissa ja manifesteissä ja kun asialla ei ole vaikutusta vaalitulokseen niin tehdään miten huvittaa?
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ja ei, ainakaan tietääkseni en ole ainoa jolle tuo asia tuli mieleen, kuten alusta asti sanoin tuossa oli mahdollista tehdä PR:ää vielä sopivasti asiaa korostamalla, ei mitään sen kummempaa.

Tuo nyt on edelleen silkkaa lässyti lässyä. Minä olisin ainakin pitänyt aika säälittävänä yritystä tehdä vielä tuossakin tilanteessa jonkinlaista pr:ää. Enkä nyt väitä ettei tappion hetkellä enää millään olisi mitään väliä, mutta ns. isossa kuvassa tappion kärsineen puoluejohtajan autovalinta on hyvin merkityksetön. Sinnemäen tyyliin ei ole muutenkaan kuulunut vihreyden korostaminen millään ulkoisilla tempuilla.

"Ei mitään sen kummempaa", ei todella, ei mitään.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No ei varmaan kannata ihmetellä miksi äänestäjät vaihtaa leiriä tai eivät vaivaudu uurnille.

Niin, kyllähän se oleellisinta olisi varmaan esiintyä tuohivirsuissa ja voikukkaseppele päässä.

Siitä olen kyllä samaa mieltä että Vihreiden suurin ongelma on jo pitkään ollut se että heiltä puuttuu kansanomainen, kansaan vetoava hahmo. Sinnemäestä tätä ehkä odotettiin, mutta hän ei selvästi viihdy julkisuudessa ja on huono mielistelemään. Harmi itse asian kannalta, mutta minkäs teet.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ja ei, ainakaan tietääkseni en ole ainoa jolle tuo asia tuli mieleen, kuten alusta asti sanoin tuossa oli mahdollista tehdä PR:ää vielä sopivasti asiaa korostamalla, ei mitään sen kummempaa.

Mikäli ihan vakavasti moisia pohdiskelet, niin kannattaisi huomioida paria seikkaa: aatteensa myyneen puolueen nokkahenkilölle on romahduksen hetkellä on aivan sama vaikka olis tilannu värtsilän telakalta risteilijän hakemaan. Toinen, vakavampi asia taas on, että ministerin statuksella heiluvilla on valtion puolesta rakennettu turvastrategiat, joita ei julkisuuteen ilmoitella, joten vallan mahdollista kyllä on, ettei ponikärryllä meneminen ollu supon vaihtoehtolistoilla lainkaan, eikä myöskään reippailu apostolinkyydillä.
 
Peeveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Siis putoajia oli myös Johannat Karimäki ja Sumuvuori.Pulliaisen tilalle nousi Oulun vaalipiiristä Satu Haapanen. Menetetyt paikat: Varsinais-Suomi (1), Etelä-Savo (1), Helsinki (1), Uusimaa (1). Menikö oikein? Kannattaa tietysti muistaa, että Merikukka Forsiuksen loikkauksen mukana oli aiemmin mennyt Kokoomukseen yksi paikka, joka vihreiden olisi pitänyt vallata takaisin, joten Uudenmaan tappio oli kaksi paikkaa. Nyt pitäisi täsmätä 15 -> 10.

Totta, luin kierolla silmällä noita taulukoita. Varsinainen väite pitää edelleen paikkansa, siirtymä on selvä liberaalimpaan suuntaan. Jos vertaat esimerkiksi Toivolan itseilmaistua politiikkaa Johannoihin, loistaa ensimmäisellä ympäristöarvot poissaolollaan.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis putoajia oli myös Johannat Karimäki ja Sumuvuori.Pulliaisen tilalle nousi Oulun vaalipiiristä Satu Haapanen. Menetetyt paikat: Varsinais-Suomi (1), Etelä-Savo (1), Helsinki (1), Uusimaa (1). Menikö oikein? Kannattaa tietysti muistaa, että Merikukka Forsiuksen loikkauksen mukana oli aiemmin mennyt Kokoomukseen yksi paikka, joka vihreiden olisi pitänyt vallata takaisin, joten Uudenmaan tappio oli kaksi paikkaa. Nyt pitäisi täsmätä 15 -> 10.

Johanna Karimäkihän ei suinkaan pudonnut, vaan jatkaa kansanedustajan työtään ollen Vihreiden ainoa Uudenmaan vaalipiirin alueella asuva kansanedustaja. Uudeltamaalta sen sijaan putosi Timo Juurikkala, mikä olikin tavaton harmi.
 
Turma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Jokohan vihreät valitsevat vaikka Niinistön Sinnemäen tilalle johtoon, vai onko joku muu vahvoilla?

Pari pointtia, missä Vihreät menivät saveen kampanjassa:

Niinistö radiossa kritisoi Vihreiden kampanajaa Persujen vastavoimana. Olen samaa mieltä, ettei tuollaisennegatioivisuuden kautta äänisä saada. Parempi keskittyä vain omaan pesään ja asioihin. Tulee semmoinen fiilis, että kun Sinnemäen lähipiirissä kukaan ei kannata Persuja ja suurin osa inhoaa, niin todellisuus on hämärtynyt ja kuviteltu, ettei kukaan mukaan Persuista tykkää.

Ydinvoima pelleily oli ehkä isoin syy Vihreiden tappioon, itse tiedän ainakin useita, jotka tästä syystä hylkäsivät puolueen.

Energiavero oli ylimietoitettu, olisiko sekion vaikuttanut? Eihän se niillä monta vuotta kansanedustajan palkkaanauttineita paljon hetkauta, jos sähkölasku vähän nousee. Toista se on tosielämässä.

Liiton johtoon pitäisi nyt saada muitakin kuin Helsinkiläisiä akateemikkoja, pitää kantansa ja lopettaa tuollaiset avioliittolakko hömpötykset ja keskittyä asiaan.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Niinistön myötä toivoisin Vihreiltä enemmän ns. soinivaaralaista järkivihreyttä ja vähemmän hassimaista stallarivihreyttä.

Uskoisin että Vihreä voisi olla huomattavasti useammalle potentiaalinen vaihtoehto jos sieltä kammettaisiin Hassin, Hautalan ja Sinnemäen kaltaiset feministiänkyrät pois ja tilalle tuotaisiin enemmän aitoja jalat maassa olevia, tässä maailmassa eläviä realisteja.
 
Duvel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Puuhasteluseura
Niinistön myötä toivoisin Vihreiltä enemmän ns. soinivaaralaista järkivihreyttä ja vähemmän hassimaista stallarivihreyttä.

Tarkoititko hassismaista?

Tämän päivän uutisissa kerrottiin, että "puolueettomalta" Vihreä Lanka-lehdeltä lähti sitten 250 000 euroa. Kovat on ajat.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Uskoisin että Vihreä voisi olla huomattavasti useammalle potentiaalinen vaihtoehto jos sieltä kammettaisiin Hassin, Hautalan ja Sinnemäen kaltaiset feministiänkyrät pois ja tilalle tuotaisiin enemmän aitoja jalat maassa olevia, tässä maailmassa eläviä realisteja.

Ylipäätään Vihreät vahvistaisivat kansan silmissä huomattavasti asemiaan jos heillä olisi edes kerran historiassaan uskottava miespoliitikko johtajanaan. Siis MIESpoliitikko, mitä esim. Soinivaara ei kaikesta pätevyydestään huolimatta oikein edusta.
 
Niinistön myötä toivoisin Vihreiltä enemmän ns. soinivaaralaista järkivihreyttä ja vähemmän hassimaista stallarivihreyttä.

Uskoisin että Vihreä voisi olla huomattavasti useammalle potentiaalinen vaihtoehto jos sieltä kammettaisiin Hassin, Hautalan ja Sinnemäen kaltaiset feministiänkyrät pois ja tilalle tuotaisiin enemmän aitoja jalat maassa olevia, tässä maailmassa eläviä realisteja.

Tästä vahvasti samaa mieltä. Vaalien jälkipuinneissa arvioitiin, että Vihreät menetti äänestäjiä nimenomaan Vasemmistoliitolle. Mielestäni tuo punavihreän punainen osa joutaa mennäkin. Lisäksi, jos Soininvaaralaisuus saa näkyvämmän roolin Vihreiden poliittisessa ohjelmassa, on puoluetta todellakin helpompi äänestää, myös oikeistoliberaalin.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu
Uskoisin että Vihreä voisi olla huomattavasti useammalle potentiaalinen vaihtoehto jos sieltä kammettaisiin Hassin, Hautalan ja Sinnemäen kaltaiset feministiänkyrät pois ja tilalle tuotaisiin enemmän aitoja jalat maassa olevia, tässä maailmassa eläviä realisteja.
Kyllä, mutta tuo avaisi tilauksen feministipuolueen perustamiselle. Sitähän se tasa-arvo on nykyään. Naisille pitää olla kaikki omaa, mikään yhteinen ei kelpaa.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Niinistön myötä toivoisin Vihreiltä enemmän ns. soinivaaralaista järkivihreyttä ja vähemmän hassimaista stallarivihreyttä.

Uskoisin että Vihreä voisi olla huomattavasti useammalle potentiaalinen vaihtoehto jos sieltä kammettaisiin Hassin, Hautalan ja Sinnemäen kaltaiset feministiänkyrät pois ja tilalle tuotaisiin enemmän aitoja jalat maassa olevia, tässä maailmassa eläviä realisteja.

Täältä myös kannatusta ko. ajatukselle.
Minun äänestyskäyttäytymistäni Vihreiden suhteen ovat leimanneet pääsääntöisesti alkuun "hassimaisuus" ja nyttemmin ideologinen sekavuus ja harhautuneisuus sekä vastuuton ja arrogantti idealistinen (= fanaattisen yksisilmäinen Besser Wisser) näkemys pakolaispolitiikassa.
 
Miguel

Jäsen
Ei aatteellinen politiikka saisi olla mikään markkinatutkimus, jossa vaihdetaan aatteita sen mukaan mille saadaan eniten äänestäjiä.

Tämä on vielä pahempaa jeesustelua kuin sokeiden maailmanparantajavihreiden visiot.

Logiikkasi perusteella pahimmin sielunsa myynyt on kokoomus. Koti, uskonto ja isänmaa? Hah. Puolueen johtohahmot ovat lähes yhtä syvällä Brysselissä kuin Helsingissä, uhmaavat perinteisiä kristinuskon käsityksiä homokannanotoillaan ja tekevät töitä niin julmetulla tahdilla, ettei siinä kodillekaan taida liikaa aikaa jäädä.

Major Julli kirjoitti:
Vihreät ovat hylänneet aattensa ja joka päivä kun jättävät sitä ajamatta Suomen luonnon tilanne huononee.

Ihan tosi, anna selkeitä esimerkkejä. Missä määrin vihreät ovat hylänneet aatteensa ja mitä heidän pitäisi tehdä edustaakseen aatteensa mukaista ideologiaa? Greenpeacen aktivistit terrorisoivat jo Olkiluodon työmaata, mutta ilmeisesti tarvittaisiin väkeä Koijärvi-liikkeen verran?

Vihreä Liitto on puolue, ei aktivistiliike. Puolueen tärkein tehtävä on saada itselleen sellainen asema, jossa pystyy vaikuttamaan yhteisten asioiden hoitoon. Vaikka myisi sielunsa itse perkeleelle, niin politiikan keskiöstä niitä vihreitä arvoja pystyy paremmin ajamaan kuin marginaalista. Eivätkä vihreät ole myyneet, vaikka ovatkin liian usein keskittyneet ihan vääriin asioihin.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Itse olen ei-niin-aktiivinen puolueen jäsen ja vaalitappio otti todella sydämestä. Ei siksi, että persut veivät paikkojamme (=ääniämme) vaan siksi, että puolue seilaa nyt aika epävarmoilla vesillä. Vihreillä on aika akateemisen puolueen maine ja sen takia duunariäänestäjät valitsivat persut tai demarit meidän sijastamme. Eikä puoluejohtokaan vakuuta. Anni on ollut liian kauan peräsimessä, nyt olisi ehkä aika kokeilla toista henkilöä. Aika näyttää.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naapurin mummo
Olen ihmetellyt tuota tulevan kansanedustaja Jani Toivolan ristiriitaisuutta. Vaalikoneen vastauksissaan hän kertoo:

"- verotukseen ei pidä koskea
- progressiota pitää lisätä
- pienituloisten verotusta on kiristettävä
- ansiotuloverotukseen ei tulisi koskea
- olen verojen leikkauksen kannalla, koska jostain on säästettävä"

Puhuu kyllä niin ristiin ja sekavia, että taattua Vihreiden kansanedustajalaatua.
 
Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Vihreillä on yksinkertaisesti pallo hukassa. Oletan, että ympäristönsuojelun pitäisi olla puolueelle se tärkein asia. Näissä vaaleissa ei ollut. Seksuaalivähemmistöjen etujen ajaminen ja liberaali maahanmuuttopolitiikka veivät kaiken huomion. Kaikki luonnonsuojelusta kiinnostuneet eivät jaa näitä arvoja. Tuntuu oudolta, että Vihreät tuntuvat näin ehdoin tahdoin karsivan potentiaalisia äänestäjiään. Suvaitsevaksi ilmoittautunut puolue tuntuu olevan kovin valikoiva jäsentensä ja äänestäjiensä arvomaailman suhteen, pelkkä halu suojella luontoa ei enää riitä mihinkään.

Sinänsä tämä on ymmärrettävää, sillä "vihreys" on jo kaikkien puolueiden ohjelmissa ja luonnonsuojelu on lainsäädännössäkin määrätty itsestäänselvyys. Tässä mielessä puolueen alkuperäinen tarkoitus on jo täyttynyt (tosin tärkeimmät päätökset oli tehty jo ennen Vireän liiton perustamista). Eli koska puolueen alkuperäinen agenda on jo käytännössä toteutunut, täytyy keksiä jotain uutta. Nykyisellä linjalla on puolueen marginalisoituminen väistämätöntä, mikä kyllä sopii mulle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös