Vihreä Liitto

  • 1 395 245
  • 10 623

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Niillä omilla ei onneksi pääse kun räksyttämään oppositioon joten näitä vaan lisää.

Poika palautettiin vaaralliseen berliiniin ja häirikkö poistettiin koneesta. Eikä konekkaan myöhästynyt kun hetken. Näistä saisi tosin antaa tuntuvia rangaistuksia ja lentoyhtiöt pistää nimet ylös jotta vihreät ei ottaisi tavaksi häiriköidä ja pilata kanssa ihmisten päivää.

Eiköhän se poika palautettu Berliinin kautta pidemmälle. Ottamatta kantaa tähän tekoon, josta Pennanen näkyy saaneen huomautuksen. Mitä Vihreiden kannatuspotentiaaliin tulee, sehän on varsin korkea siinä kansanosassa, joka pitää tämäntyyppistä toimintaa velvollisuutena, joten teon merkitys voi olla monisuuntainen. Ihan siinä missä Hakkaraisen tekemiset nostavat hänen kannatustaan tietyissä ryhmissä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Siis järjesti protestin, vaikka ei ollut hajua ketä ja miksi karkoitettiin? Olisi voinut sattua kohdille esim vankilasta suoraan karkoitukseen menevä kaveri, mutta ei se haittaa - vihreällä mennään.

Vihreä lainsäädäntösihteeri (insert räkänaurua).
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Osa ihmisistä vastustaa palauttamisia vaarallisille alueille, kuten Afganistaniin, riippumatta palautuksen syystä.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Eiköhän se poika palautettu Berliinin kautta pidemmälle. Ottamatta kantaa tähän tekoon, josta Pennanen näkyy saaneen huomautuksen. Mitä Vihreiden kannatuspotentiaaliin tulee, sehän on varsin korkea siinä kansanosassa, joka pitää tämäntyyppistä toimintaa velvollisuutena, joten teon merkitys voi olla monisuuntainen. Ihan siinä missä Hakkaraisen tekemiset nostavat hänen kannatustaan tietyissä ryhmissä.

Varmasti omien keskuudessa on syntynyt uusi sankaritar ja ääniä ropisee. Onneksi nämä kuitenkin myös karkoittaa niitä äänestäjiä.

Tässäkään ei päätös muuttunut yhtään mihinkään, mutta sai toki huorattua huomiota ja häiriköityä muiden päivää.
 
Alejandro

Jäsen
Tai sitten tämä, mitä kutsut "töppäykseksi" on arvomaailmaltaan juuri sellaista toimintaa, jota vihreitä äänestävät tukevat.
Niin, totta tuokin. Mutta vaikka sitä sanotaankin, että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, niin puoluetoimistolla ei varmasti kiljuta riemusta tällä hetkellä. Siis tuskinpa tätä edes jatketaan vatvoa pitkään ja eiköhän tapaus unohdeta muutamassa viikossa, mutta saa nähdä miten tällaiset pienet selkkaukset näkyvät vaaliuurnilla. Aika näyttää.

Tätihenkilö ei varmaan hetkeen pääse Finnairin lennoille.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Varmasti omien keskuudessa on syntynyt uusi sankaritar ja ääniä ropisee. Onneksi nämä kuitenkin myös karkoittaa niitä äänestäjiä.

Varsin järkevä eturivin kommentti vihreän, laittomuuksia puuhaavan häirikön toimintaan:

”Yritin huutaa muille matkustajille ja pyysin, että he vetoaisivat kapteeniin. He eivät nousseet. Yksi matkustaja eturivistä sanoi, että minun on istuttava alas, koska hänellä on jatkolento.”

Mitä Vihreiden kannatuspotentiaaliin tulee, sehän on varsin korkea siinä kansanosassa, joka pitää tämäntyyppistä toimintaa velvollisuutena, joten teon merkitys voi olla monisuuntainen. Ihan siinä missä Hakkaraisen tekemiset nostavat hänen kannatustaan tietyissä ryhmissä.

Totta. Hakkaraisen laittomuuksia tuomitseekin kenties osa niistä, jotka voivat pitää Pennasen laittomuuksia erilaisina, ihmisten puolesta tehtävinä parempina tekoina.

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kyllähän tuollaisesta pitäisi minun mielestäni pienet sakot antaa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Totta. Hakkaraisen laittomuuksia tuomitseekin kenties osa niistä, jotka voivat pitää Pennasen laittomuuksia erilaisina, ihmisten puolesta tehtävinä parempina tekoina.

Mahdollisesti näin, sillä keskeiset arvoympäristöt lienevät näillä aika lailla toisissa päissä Jaana, lisäksi ihmisoikeuksia ei pidetä useimmiten alisteisena kansalliselle lainsäädännölle (tämä ei oma kommenttini tapauksesta vaan hahmotus sen motiivista Pennasen näkökulmasta). Siksi on melko yksisilmäisiä nähdä tällainen kannatusta heikentävänä. Todennäköinen vaikutus puolueen tasolla on nollan tai lievän positiivisen tasoa. Epäilisin kylläkin, ettei tässä ole mitenkään ensisijaisesti ajateltu puolueen kannatusta vaan ihan vilpittömästi itse asiaa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kyllä saisi Hakkarainen saada täyden perintälaskun saunastaan ja tämä lainsäädäntösihteeri (ilmeisesti shariapuolella toimiva) saada kunnon sakot toiminnastaan.

Ei tiedä ketä palautetaan, ei tiedä minne, ei tiedä miksi. Se mitä tämä lainsäädäntösihteeri tilanteesta saattoi olettaa, että se tapahtui lainsäädännön mukaisesti.

Ja ToukoPouko kehuu vielä toimenpidettä. Hyvä Touko, saisiko vielä Iiriksen kommentit.
 
Viimeksi muokattu:

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin, totta tuokin. Mutta vaikka sitä sanotaankin, että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, niin puoluetoimistolla ei varmasti kiljuta riemusta tällä hetkellä. Siis tuskinpa tätä edes jatketaan vatvoa pitkään ja eiköhän tapaus unohdeta muutamassa viikossa, mutta saa nähdä miten tällaiset pienet selkkaukset näkyvät vaaliuurnilla. Aika näyttää.

Tätihenkilö ei varmaan hetkeen pääse Finnairin lennoille.

Taitaa mennä siellä toimistolla plussan puolelle, sillä Touko on ainakin jo twitterissä antanut välikohtaukselle hyväksynnän kannustavaan sävyyn.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Voisin kuvitella, että poliiseilla voisi olla tärkeämpääkin tekemistä kuin paapoa vihreiden lainsäädäntösihteeriä.

Aino Pennanen, Pennasen Aino tulee vielä varmasti vaatimaan korvauksia saamastaan tylystä kohtelusta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mahdollisesti näin, sillä keskeiset arvoympäristöt lienevät näillä aika lailla toisissa päissä Jaana, lisäksi ihmisoikeuksia ei pidetä useimmiten alisteisena kansalliselle lainsäädännölle (tämä ei oma kommenttini tapauksesta vaan hahmotus sen motiivista Pennasen näkökulmasta). Siksi on melko yksisilmäisiä nähdä tällainen kannatusta heikentävänä. Todennäköinen vaikutus puolueen tasolla on nollan tai lievän positiivisen tasoa. Epäilisin kylläkin, ettei tässä ole mitenkään ensisijaisesti ajateltu puolueen kannatusta vaan ihan vilpittömästi itse asiaa.

Totta. Senpä takia itse näkisin tällaisen toiminnan lisäävän periaatteessa Vihreiden kannatusta. Mitä tulee vilpittömyyteen, uskoisin toiminnan olleen
jo Vihreään koodiin kirjoitettua vilpittömyyttä. Siinähän maailma pelastetaan, jos me kaikki noudatamme ihmisoikeuksia ja annamme turvapaikan niillekin, jotka ihmisoikeuksia eivät ole koskaan noudattaneet eivätkä edes aio koskaan noudattaa.
 
Alejandro

Jäsen
Taitaa mennä siellä toimistolla plussan puolelle, sillä Touko on ainakin jo twitterissä antanut välikohtaukselle hyväksynnän kannustavaan sävyyn.
Eipä tullut yllätyksenä. En nimittäin olisi uskonut, että Touko Aalto olisi tuominnut teon. Sehän olisi voinut ajaa Vihreät ties minkälaiseen kriisiin. Sanon täysin mutulla, että tietynlaisesti pakon edessä tehty teko meidän Toukolta.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tässäkään ei päätös muuttunut yhtään mihinkään, mutta sai toki huorattua huomiota ja häiriköityä muiden päivää.

Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Ainakin ottaen huomioon ketkä huomion saamisesta pitävät huolen. Ilman valveutuneita nettikeskustelijoita en olisi ehkä koskaan kuullutkaan kyseisestä henkilöstä.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ilman valveutuneita nettikeskustelijoita en olisi ehkä koskaan kuullutkaan kyseisestä henkilöstä.

Eli et seuraa uutisia, vaan käyt pyörähtämässä Jatkoajassa muutaman kerran päivässä.

Mä ymmärrän tuon mielenilmaisun koska siinä on perusteltu aate mukana. Paikkojen hajoittamista muuten vain ja väkivaltaa en siedä. Toista poskea ei kuitenkaan pidä kääntää.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kyllä pitää vielä tuota Aallon menoa ihmetellä. Marinoituneempi puoluejohtaja - olkoon puoluekanta mikä tahansa - osaisi samalla seisoa henkilökuntansa takana että esittää ymmärryksensä oikeusvaltiolle, mutta ei ole Toukolla kyllä muutenkaan homma hallussa tai otteet valtiomiehen näköisiä.

Joskin Iiriksen ja hänen uusi Punavuoden rakkauskaksio sekä siitä syntyvät vibat voivat toki olla hyvä yhdistelmä Antti Rinteen lanseeraamiin synnytystalkoisiin, saadaan rakkauden puolueet yhteen ja Suomi nousuun.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Totta. Senpä takia itse näkisin tällaisen toiminnan lisäävän periaatteessa Vihreiden kannatusta. Mitä tulee vilpittömyyteen, uskoisin toiminnan olleen
jo Vihreään koodiin kirjoitettua vilpittömyyttä. Siinähän maailma pelastetaan, jos me kaikki noudatamme ihmisoikeuksia ja annamme turvapaikan niillekin, jotka ihmisoikeuksia eivät ole koskaan noudattaneet eivätkä edes aio koskaan noudattaa.

Tästä saisi montakin kiinnostavaa spinoffia. Yhtenä mm. se, että kun kyseisen puolueen riveissä on ollut erittäin pelikykyisiä toimijoita, mutta he ovat siirtyneet muihin tehtäviin on todella kiinnostavaa nähdä, kun (uskaltaisin sanoa kun, sillä lähes joka koalitiossa he ovat eri syistä mukana ensi keväänä) Vihreät ovat mukana hallitusohjelmaneuvotteluissa, ketkä heiltä neuvottelevat ja miten se kuvio asetetaan. Siinä väännössä kun ratkaisee pelikyky eikä idealismi. Kumpaakin löytyy, mutta pahoin aavistelen että saattaa käydä niin, että nuori kaarti neuvottelee ja käteen jää aika vähän.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Osa ihmisistä vastustaa palauttamisia vaarallisille alueille, kuten Afganistaniin, riippumatta palautuksen syystä.

Pennanen ei tiennyt minne miestä oltiin palauttamassa. Olisit nyt rehellilsyyden nimissä poiminut tuon myös siitä uutisesta sen Amnesty & Afghanistan selittelyn lisäksi - aika heikkoa vedota tuohon kun ei tiedä minne oltiin palauttamassa vai mitä mieltä olet?

"Lentoemäntä vahvisti, että kyseessä on palautustilanne, Pennanen kertoo STT:lle. Pennanen sanoo, ettei tiedä, mihin henkilöä oltiin viemässä, mutta hänestä vaikutti, että miestä oltiin viemässä väkisin."

"– Tiedän, että turvapaikkamenettelyssä on valtavia ongelmia. Oikeusturvaa on heikennetty tällä hallituskaudella ja lähtökohtaisesti pakkopalautukset ovat ongelmallisia. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan palautuksia esimerkiksi Afganistaniin ei tulisi tehdä, hän perustelee tekoaan."
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hauska veto pyytää muita apuun... eikä edes oma perheensä noussut tukemaan.

Luin artikkelin niin nopeasti, että en huomannut perheen olleen mukana. Perheelle plussat.

Tästä saisi montakin kiinnostavaa spinoffia. Yhtenä mm. se, että kun kyseisen puolueen riveissä on ollut erittäin pelikykyisiä toimijoita, mutta he ovat siirtyneet muihin tehtäviin on todella kiinnostavaa nähdä, kun (uskaltaisin sanoa kun, sillä lähes joka koalitiossa he ovat eri syistä mukana ensi keväänä) Vihreät ovat mukana hallitusohjelmaneuvotteluissa, ketkä heiltä neuvottelevat ja miten se kuvio asetetaan. Siinä väännössä kun ratkaisee pelikyky eikä idealismi. Kumpaakin löytyy, mutta pahoin aavistelen että saattaa käydä niin, että nuori kaarti neuvottelee ja käteen jää aika vähän.

Tekstisi sai selvittelemään, ketä kaikkia Vihreiden johtoon kuuluu Toukon lisäksi. Ohisalon tiesin jo aiemmin ja hän hyppää näytöstä näppikselle, muut sitten puoluesihteeri ml (esittelyssä tosin puhutaan vuodesa 2015) mun silmissä massaa. Mutta sama on muillakin puolueilla, pääosin. Joskus muinoin se meni niin, että johdon valitsemat asiantuntijat tekivät hallitusneuvotteluihin kolme listaa: a) asiat, jotka haluamme ehdottomasti, b) asiat, jotka sopivat meille muiden ajamana ja c) asiat, joita emme hyväksy missään tilanteessa.

Vihreät voivat menestyä hallitusneuvotteluissa, mutta onhan tuo kokematonta väkeä ja - anteeksi kaikki vihreät - Touko Aalto vähän sellainen kuin jääkiekkoilija vitseissä on. Huima ero vaikkapa Ville Niinistöön tai Pekka Haavistoon. Mielenkiintoista seurata myös Vihreiden teesejä ennen vaaleja ja mahdollisessa neuvottelussa hallituspaikasta.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Piristävä uutinen tässä, sääntöjä pilkuntarkasti noudattavien ja auktoriteetteja kumartelevien ihmisten maassa. Teko sinänsä ei aja asiaansa ja sakkoja tulee mutta kyse on aikuisen ihmisen omasta valinnasta, josta hän itse kantaa seuraukset. Moni toki mielensä pahoittaa.
 
Näinkin sen voi nähdä ja menee silloin Hakkaraisen kanssa lähes samaan nippuun. Erona toki se, että Hakkarainen ei haittaa ilmailuliikenteen sujuvuutta eikä vaaranna muiden jatkolentoja.

Hauskinta on ollut se, kuinka osa tuomitsee Hakkaraisen, mutta ei tietenkään tätä vihreää sääntöjen ja lakien rikkojaa. Joka ei siis itse tiennyt, onko kuljetettavana esimerkiksi jokin raiskaaja tai muu rikollinen.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Finnair tehnyt rikosilmoituksen aiheesta. Eiköhän tuollaisesta 30 minuutin myöhästymisestä saada ihan kivat vahingonkorvaukset revittyä.
Toivottavasti saadaan 30 minuutin myöhästymiselle nyt hinta. Osaan sitten hakea korvauksia kun kone on seuraavan kerran 30 minuuttia myöhässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös