Mikäli vastustaa yleisesti ottaen ympäristönsuojelua, kestävän kehityksen arvoja jne, on melkoisessa vähemmistössä. Näitä pyrkimyksiä nimittäin ajavat oikeastaan kaikki järkevät poliittiset toimijat. Se että em. arvojen toteutus on vajaata, johtuu globaalin poliittisen järjestelmän vioista.
Ei järjestelmässä ole muuta vikaa kuin se, että demokratia toimii liian hyvin. Demokratiassa ihmiset pyrkivät ajamaan lyhyen tähtäimen omia etujaan. Siksi demokraattisessa järjestelmässä ei voida yltää ympäristöä säästäviin kestäviin ratkaisuihin. Se on mahdollista ainoastaan demokratiasta luopumalla.
Seuraavissa vaaleissa vähän jokainen äänestäjä on taas sitä mieltä, että hänen arvonsa ja tarpeensa ovat tärkeämpiä kuin monien muiden. On perusteetonta haihattelua toivoa, että äänestäjä harjoittaisi vaaleissa tarpeensiirtoa ja äänestäisi sadan vuoden tavoitteella tulevia sukupolvia ajatellen. Hän äänestää itseään ja viiteryhmäänsä.
Käypä lukemassa
vihreiden Facebook-ryhmässä huvilentämistä koskevia keskusteluja. Moni on sitä mieltä, että lentäminen on pahasta, mutta kuitenkin ryhmässä näyttää vallitsevan konsensus, jonka mukaan lentämisen täytyy olla mahdollista, monien mielestä myös köyhemmille, minkä vuoksi lentoverostakaan ei innostuta.
Öljyä palaa, mutta mitäpä siitä, kunhan maailma on vain globaali ja erilaiset kulttuurit kohtaavat ja ympäristöä riistävä materiaalinen yltäkylläisyys leviää kaikkialle.
Tätä on demokraattinen ympäristönsuojelu käytännössä. Tosiasiat osataan nähdä, tekojen seuraukset osataan nähdä, mutta koska liha on heikko,
eikä vapaata tahtoa ole, valinnat ovat ympäristön vastaisia. Lähes kaikkien valistuneidenkin ympäristönsuojelu on omaan viiteryhmään samaistumista näennäisiä tekoja viljelemällä. Todelliset järjestelmän perustaa ravistelevat teot puuttuvat. Esimerkiksi markkinatalouden ja ympäristötuhon suoraa yhteyttä ei sovi nykyään poliitikon edes sanoa ääneen. Se olisi poliittinen itsemurha. Niin syvää on irrationaalinen usko. Niin syväksi on käynyt yhteinen valhe.