Onneksi lasten väkivaltasuus vähenee jatkuvasti.
Mitä on kiusaaminen? Missä loppuu normaali kanssakäyminen ja missä alkaa kiusaaminen?
Kiusaamisen tunnusmerkistö on ihan määritelty opetushallituksen sivulla. Siihen en ota kantaa miten kyvykäs tuo laitos on millään tasolla tätä ehkäisemään nykyisenkaltaisilla resursseilla.
"Kiusaaminen on usein ryhmäilmiö ja siihen liittyy aseman tavoittelua ryhmässä toista alistaen. Kiusaamisella tarkoitetaan tahallista, toistuvaa ja pitkäkestoista toimintaa, mutta on tärkeää huomata, että jo yksikin teko voi olla toiselle vahingollinen ja aiheuttaa pelkoa kiusatuksi tulemisesta."
Näkisin myös, että on erilaista kiusaamista ja se on pitkälti kokijan tunne asiaan. Perinteisiä kiusaajia eli pahanolonpurkajia, ryhmässä innostuva tyyppejä ja sitten niitä, jotka myös itse kaivaa verta nenästään käytöksellään. Kaikki yhtälailla väärin ja ongelmallista.