En mä edes tiedä, että mitä sanoisi. Sattuu, sattuu ihan helvetisti, vaikka en asianosaisia edes tunne. Perheessä yksi tuollainen 12-vuotias ja ei vaan mene tajuntaan, että miten tällaista voi tapahtua. Toki niitä 12-vuotiaita on erilaisia, mutta ihan omasta kokemuksesta esi-/varhaisteini-ikään kuuluvien uhojen ohellahan nuo on ihan lapsia. Suurimpia toiveita on edelleen Legot. Autot ja lätkä jaksaa innostaa edelleen niin, että välillä ei jaksaisi edes kuunnella. Puhumattakaan siitä yhdestä unilelusta, joka on reissannut pitkin Suomea ja maailmaa vuosia ja se on edelleen pakko saada sinne sänkyyn.
Mä en haluaisi uskoa, että tämä on totta, mutta sitä se valitettavasti on.