Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut ovat tarpeeseen nähden resursseiltaan ala-arvoiset. Ikävä kyllä, siihen ei ole luvassa parannusta. Toinen kysymys on se, miksi lasten ja nuorten tarve psykiatrisella hoidolle on kasvanut kymmenessä vuodessa räjähdysmäisesti. Luonnollisesti se on monen asian summa. Yksi iso tekijä on leikkimisen maailmaan vaihtuminen kännyköiden maailmaan.
Mitä tulee tähän kouluampumiseen, aiempiin kouluampumisiin ja jokin aikaa sitten sattuneeseen puukotukseen kotitalouden oppitunnilla, niin katseemme kääntyvät koulukiusaamiseen. Koulukiusaamisen estämisessä katseet sen sijaan kääntyvät kouluihin. Olen vahvasti sitä mieltä, että valtaosin rehtorit ja opettajat eivät vieläkään suhtaudu koulukiusaamiseen tarpeeksi vakavasti.
Tuohon pitää saada iso muutos. Jättimäinen rummutus päälle, laadukkaat koulutukset pyörimään ja koulun vastuun konkretisoiminen. Nyt kouluilla on vastuu järjestää jokaiselle oppilaalleen turvallinen koulupäivä. Kun ne eivät sitä tuhansille ja tuhansille lapsille sitä onnistu järjestämään, ei siitä seuraa kouluille yhtään mitään. Joojoo-miehet ja naiset selittelevät ja selittelevät asiat niin, ettei koulu voinut asialle mitään. Olen täysin erimieltä. Koulun pitää voida ja voi, jos aidosti haluaa.
Koulun pitää voida ja voi, mutta muutama kysymys jää silti hieman ilmaan leijumaan:
1) Mistä rahat ja aika? Tällä hetkellä kaikissa tuntemissani kouluissa on puutteita oppilashuollon työntekijöissä, opettajat ovat ylityöllistettyjä, ryhmät ovat liian isoja, koulut ja luokat ovat liian pieniä ja jopa apulaisrehtorit vaihtavat koulua kuin paitaa. Mitään yhtenäistä linjaa ei pääse syntymään, suurin osa työntekijöistä on burnoutin partaalla eikä palkka ole kummoinen työnkuvaan ja koulutukseen nähden. Tiedän, että pelkkä resurssien huutelu on argumenttina aika tyhmä, mutta kun tällä hetkellä mennään monessa paikassa jo valmiiksi negatiivisilla resursseilla, niin en tiedä, miten se aito halu tilanteen korjaa.
2) Mistä valtaoikeudet? Jos haluttaisiin kitkeä esimerkiksi somen kautta tapahtuva kiusaaminen kokonaan, niin koulujen pitäisi nähdäkseni pystyä ainakin tutkimaan oppilaiden reput, puhelimet ja yksityisviestit, sekä monitoroimaan näiden käytöstä jossei nyt koko vuorokauden ajan niin ainakin koko päivän ajan koulumatkat mukaan lukien. Käsittääkseni tällaisia valtaoikeuksia ei Suomessa ole kuin poliisilla, ja heilläkin vain äärimmäisissä tapauksissa. Todellisuus koulussa on sitten ihan vastakkaisesta ääripäästä, kun olen esimerkiksi itse monesti törmännyt tilanteisiin, ettei oppilaan terveydentilasta tms. saa kertoa edes muille opettajille, vaikka tämä vaikuttaisi radikaalisti hänen toimintaansa, sillä oppilaiden yksityisyydensuoja on niin korkea. Myöskin omassa koulussani tapahtuneista väkivaltatapauksista olen lukenut ensimmäisenä lehdistä, sillä näistähän ei henkilökuntaa informoida millään tavalla.
Voi tietenkin olla, että osa opettajista ja rehtoreista yms. ei suhtaudu kiusaamiseen tarpeeksi vakavasti tai että jotkut opettajat eivät ole valmiita laittamaan arvovaltaansa likoon ja ovat vain liian laiskoja. Opettajien kohdalla en kyllä itse ole törmännyt vielä yhteenkään tapaukseen, joka ei ottaisi kiusaamista vakavasti ja yrittäisi parhaansa mukaan pitää kuria ja järjestystä, mutta en epäile, etteikö sellaisiakin olisi. Lähes kaikissa tilanteissa kädet ovat kuitenkin sidotut resurssien, toimintakeinojen tai ylemmältä taholta tulleen ohjeistuksen takia.
...no okei, ei ne kaikki tuntemani opettajat nyt sentään mitään jumalia ole. Silloin kerran, kun väliaikaisen apulaisrehtorin päätöksellä lopetettiin jälki-istunnot kokonaan ja muutettiin ne kasvatuskeskusteluiksi, tiedän parista tapauksesta, joissa opettaja yksinkertaisesti katsoi toiseen suuntaan. Näissä tapauksissa rangaistuksen antaminen olisi lisännyt opettajan palkatonta työaikaa usealla tunnilla eikä rangaistus olisi oppilaan mielestä edes tuntunut rangaistukselta. Omaan korvaani kuulosti aika inhimilliseltä toiminnalta näin älyvapaan toimintaohjeen edessä...
Jos tämän haluaisi jotenkin populistisesti summata yhteen virkkeeseen, niin sanoisin, että jos opettajille halutaan lääkärin vastuu, on syytä antaa myös lääkärin resurssit. Jos opettajien halutaan toimivan poliiseina, tulee heille antaa poliisien valtaoikeudet. Toistaiseksi ylläpidetään vielä sellaista kulissia, että opettajien työtä on oppiaineiden opettaminen, vaikkei se reaalimaailmassa ole enää pitkään aikaan mitenkään riittänyt kuvaamaan tätä työtä.
Luin joku aika sitten Hesarista artikkelin, jossa toimittaja oli vuoden verran seurannut yläasteen oppilaiden toimintaa. Tuosta jutusta päätellen todella harvalla nykypäivän opettajalla on minkäänlaista auktoriteettia oppilaisiin. Joko kyvyt eivät riitä kurin pitämiseen tai sitten on kyse halusta ja/tai opettajien laiskuudesta pistää itsensä ja arvovaltansa likoon.
Pakko vielä nostaa tuosta artikkelista yksi tärkeä kohta esille, joka on varmaankin mennyt monelta ei-opettajalta ohi artikkelia lukiessa:
"
LAKKA SANOO usein ymmärtäneensä opettajien ratkaisuja, onhan hän itsekin työtä tehnyt. Mutta tutkijan silmin tuntitilanteet näyttäytyivät toisessa valossa."
Tutkija siis epäsuorasti sanoo, että tietää opettajien elävän puutteellisten resurssien, työnjohdon, oppilaiden, vanhempien ja kiireen ristitulessa, ja siksi ymmärtää ratkaisuja, joita he ovat tehneet. Tutkijan ominaisuudessa hän voi kuitenkin ohittaa kaikki nuo opettajaa rajoittavat tekijät ja keskittyä seuraamaan pelkästään opettajan ja takarivin oppilaan välistä kanssakäymistä. Olisipa opettajan työkin sellaista, että pystyisi toimimaan tyhjiössä ja keskittymään vain siihen yhteen ongelmalliseen takarivin oppilaaseen.
Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalon mukaan ankarin mahdollinen perusopetuslain mukainen rangaistus on erottaa oppilas koulusta kolmeksi kuukaudeksi.
www.is.fi
Ehkä tuolle tekijälle tavallinen koulu ei ole se kaikkein parhain vaihtoehto. Suomessa on onneksi kohtalaisen kattava sairaalakouluverkosto, jossa hän voisi jatkaa opintojaan.
"Kohtalaisen kattava" on aika avokätisesti ilmaistu. Okei, tämä tekijä varmasti päätyy sairaalakoulun kirjoille, mutta itse olen jo lyhyellä työurallani törmännyt kahdestikin tilanteeseen, jossa oppilas olisi ollut tarkoitus siirtää sairaalakouluun vakavien ongelmien takia sekä koulun, vanhempien että oppilaan itsensäkin pyynnöstä, mutta sieltä on vain ilmoitettu, ettei ole tilaa. Taas tullaan siihen taikasanaan "resurssit". Toinen näistä tapauksista oli sellainen, että hänen takiaan piti muokata kaikki luokkatilat etukäteen oppitunnin pitämistä varten.
Pienryhmissähän tuo onkin sitten enemmän sääntö kuin poikkeus. Joka vuosi tulee tapauksia, jotka tulisi siirtää pienryhmään opiskelemaan, mutta tilaa on vain niille pahimmista pahoille tapauksille. Tai varmaan tässä vaiheessa jo pahimmista pahimpien pahimmille pahoille tapauksille, sillä ongelmien lisääntyessä vuosittain tuo pääsyvaatimus pienryhmäänkin kiristyy vuosi vuodelta...