Olisi mielenkiintoista tietää, millainen muutos tässä on, kun vertaa vaikka 10- tai 20 vuoden takaiseen. Pahoinvoivia perheitä on ollut aina ja juuri näitä "Ei se meidän Jonne-Petteri voi mitään pahaa tehdä..."-vanhempia, mutta onko näitä lastensa asianmukaisen kasvatuksen laiminlyöviä vanhempia enemmän kuin ennen?
Tietysti asia riippuu myös siitä, mitä tarkoitetaan asianmukaisen kasvatuksen laiminlyönnillä. Kun otetaan huomioon kaikki tutkimukset siitä, miten haitallisesti esim. näyttöruudut ja nopeat videot vaikuttavat aivojen kehitykseen ja keskittymiskykyyn yms., ja myös se, että nuo on jo lähtökohtaisesti tarkoitettu koukuttaviksi ja erittämään dopamiinia, niin ainakin henkilökohtaisesti tunnen aika surullisen monta vanhempaa, jotka käyttävät pädiä tai muuta älylaitetta lapsen hiljentämiseen tai syöttämisen edesauttamiseksi tjs. ihan vauvaiästä asti. Ei ole nyt tarkoitus liiaksi kukkahattuilla, mutta kyllähän jo tuonkin voi tutkimustulokset tietäen laskea jonkinasteiseksi laiminlyönniksi.
Tuo auktoriteetti on sitten toinen asia, ja se vaatisikin oikeastaan koko yhteiskuntaa läpäisevää keskustelua siitä, mikä määrä auktoriteettia ja kurinalaisuutta on hyväksyttävää ja millä keinoin. Toisaalta on tietenkin hyvä, ettei lapsia traumatisoida enää remmillä tai karttakepillä, mutta toisaalta välillä tuntuu siltä, että nyt ollaan jo liian kaukana toisessa ääripäässä. Niin kuin joku on tässäkin keskustelussa jo tuonut ilmi, niin nykyään lapset ja nuoret ovat oikeutettuja vähän liiankin moneen asiaan ja he myös tietävät oikeutensa, eikä enää oikein ole sellaisia rangaistuksia jotka tuntuisivat heistä rangaistuksilta.
Yhdessä tuntemassani tapauksessa yläkoulussa mentiin jopa niin pitkälle, että poistettiin puoleksi vuodeksi jälki-istunnot kokonaan ja korvattiin ne kasvatuskeskusteluilla. Lopputuloksena opettajat uupuivat lisätyön takia (josta ei tietenkään maksettu ylimääräistä palkkaa), vanhemmat valittivat (koska heillä pitäisi olla mahdollisuus osallistua kasvatuskeskusteluihin, mutta aikoja oli aikuisten työviikolla vain erittäin vaikea järjestää) ja oppilaat naureskelivat, koska heidän mielestään kyse ei ollut rangaistuksesta ollenkaan. Tässä kokeilussa oikeastaan kaikki muut kärsivät paitsi se sääntöjä rikkonut tyyppi.
Jos jotain vielä vanhemmista ja lapsien kasvatuksesta sanoisin, niin haluaisin huomauttaa, että nykyään eletään sellaista aikakautta, että jopa ne vanhemmat ovat koko elämänsä ajan olleet somessa. Eli jos mietitään, miten sosiaalinen media provosoi, järkyttää, luokittelee, koukuttaa ja vaikuttaa mielenterveyteen lasten ja nuorten kohdalla, niin monen nykyisen koululaisen vanhemmat ovat sen verran nuoria, että he ovat saattaneet itse kohdata kaikki nuo samat ongelmat. En usko, että se voisi olla näkymättä sitten myöskään omien lasten kasvatuksessa.
Mutta meillä tosiaan on 850 oppilasta ja yksi opehuone. Koulu on niin täynnä, että keskellä päivää palavereja pidetään esimerkiksi vanhassa 1,5 m x 1,5 m kuulutuskopissa. Ei ole tilaa 850 puhelimelle, ei varaa hankkia sormenjälkitunnistusta, ei mitään. Kiva olisi kun olisi, mutta eletään kouluissa nyt ihan toisessa todellisuudessa. Eikä opettaja voi lähteä yhden oppilaan kanssa johonkin ja jättää muut luokkaan. Oppilaat ovat opettajan vastuulla. Eikä ole ylimääräistä henkilökuntaa.
Enemmän pitäisi tapahtua muutosta asenteissa ylipäänsä, koulu ei pysty puhelinongelmaa tai some-maailman ongelmia korjaamaan. Monien aikuisten silmät aukenisivat todella, jos saisivat vaikka jostain tallenteesta seurata oman lapsensa kaikki tekemiset ja tekemättä jättämiset yhden koulupäivän ajalta.
Tässäpä hyvä lyhyt viesti siitä, mitä ovat odotukset koulun suhteen ja sitten todellisuus tämän päivän resursseilla. Eivätkä puhelin- ja someongelmat ole edes ainoat asiat, jotka koulujen pitäisi ratkaista, vaan myös liikkumattomuus, ylipaino, tunnetaidot yms. Tommi Kinnunen kirjoitti asiasta jo oivan kolumnin vuosia sitten, joten en jaksa samasta asiasta uudestaan valittaa. Kaikki olennainen on oikeastaan sanottu jo tuon kolumnin ingressissä:
"
Jos jostain löytyy ongelma, ratkaisu tuntuu olevan se että koulussa pitäisi puuttua asiaan. Oikeasti koulussa pitäisi opettaa lapsille kouluaineita, kirjoittaa Tommi Kinnunen."
Tuo @kyykärme esittelemä henkilöstö- ja resurssipula on tuttu juttu myös täällä päin, vaikka ei samalla suunnalla ollakaan. Entisessä työskentelykunnassani avattiin samanaikaisesti hakuun 6 koulupsykologin paikkaa, ja noihin tuli ensimmäisessä haussa yhteensä 0 hakemusta. Enpä kyllä toisaalta syytä potentiaalisia hakijoitakaan, sillä työnkuva ei ole varsinaisesti mitään herkkua, ja kyllähän sen nyt sokeakin näkee, että kunnassa on jo valmiiksi suuria ongelmia, jos 6 tuollaista paikkaa aukeaa hakuun samanaikaisesti. Samoin pari kaveriani työskentelee sosiaalihuollossa, ja he kertoivat, ettei tuossa kyseisessä kunnassa ole tällä hetkellä yhtään varsinaista lastensuojelun työntekijää, sillä tekijöistä on pulaa. Johdosta oli myös tullut heille viestiä, ettei hyvinvointialue suostu houkuttelemaan työntekijöitä töihin lastensuojeluun ainakaan paremmalla palkalla (mikä on omasta mielestäni aika käsittämätöntä, kun miettii, kuinka suuriksi esimerkiksi lääkärien palkat ympäri Suomea kelluvat, mutta tuo onkin sitten jo kokonaan toinen keskustelu...). Siinä sitten muutaman lastensuojeluilmoituksen työni puolesta tehneenä mietin, mihinköhän mappi ööhön nekin mahtoivat lopulta päätyä.
No joo. Piti lopettaa kirjoittaminen jo tuohon ensimmäiseen viestiin, mutta vielä jäi selvästi tapauksen synnyttämää pahaa oloa kuplimaan pinnan alle. Ehkäpä tämä ajatuksenvirta riittää tältä erää, kun ei tässä oikein ole edes mitään lisää itse ketjun asiaan eikä itselläni ole mitään maagista ratkaisuehdotusta esitettyihin ongelmiin. Paitsi ehkä huudella pohjattomia resursseja.