Itse muistan päivän siitä että saavuin juuri hammaslääkäristä 4(!):n viisaudenhampaan poistosta ja avaan television kun toisen koneen osuma torneihin näytetään.
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Ulkomaanoptio jää käyttämättä − Eemil Erholtz pelaa ensi kaudellakin patapaidassaLue lisää »
-
Avalanche ja Hurricanes raivasivat tiensä jatkoon, Predators ei taipunut kesälomalleLue lisää »
-
Suomalaistaustainen norjalaispuolustaja myönsi Slovakian paremmuuden: "He pelasivat nopeaa peliä"Lue lisää »
-
Zürich Lions voitti Sveitsin mestaruuden – Juho Lammikko kotijoukkueen sankarinaLue lisää »
-
Suomen parhaana palkittu Mitja Jokinen mietti jo torstain puolivälierää: "Ei meidän tarvitse taikatemppuja tehdä"Lue lisää »
-
U18 MM-päiväraportti: Slovakia ja Kanada päättivät alkulohkot kaksinumeroisilla lukemillaLue lisää »
Veti surulliseksi / hiljaiseksi
- Viestiketjun aloittaja Mats Bedö
- Alkaa
- 1 446 172
- 4 852
Itse muistan päivän siitä että saavuin juuri hammaslääkäristä 4(!):n viisaudenhampaan poistosta ja avaan television kun toisen koneen osuma torneihin näytetään.
Olin muuttanut Helsinkiin juuri ja ehkä ensimmäisiä kertoja pyörin keskustassa yksin, ilman silloista tyttöystävääni joka toimi yleensä oppaana opettamassa minulle iso kaupungin paikkoja.
Ostin tuolla reissulla Nokia 3310 puhelimen ja keskustassa bussille kävellessäni jostain kuulin että jotain hässäkkää New Yorkissa menossa.
Kotiin päästyäni avasin Philipsin 32” kuvaputki telkkarista Teksti-Tv:n jossa etu sivulla luki että pienkone on törmännyt tornitaloon. Takaisin Ylelle käännettyäni näin livenä kuinka toinen kone törmäsi WTC rakennukseen ja koko tilanteen karmeus iski tajuntaan.
Loppupäivä menikin sitten uutisia katsoessa, mutta sitä en muista tarkalleen missä vaiheessa sen 3310:n sain laitettua toimintaan.
Aikaisemminkin jo mainitsin, nuo pelastuneiden kertomukset ovat edelleen järkyttävää luettavaa. Samoin nauhoitukset ihmisten viimeisistä puheluistaan rakkailleen, niin lentokoneista kuin WTC torneista.
Ostin tuolla reissulla Nokia 3310 puhelimen ja keskustassa bussille kävellessäni jostain kuulin että jotain hässäkkää New Yorkissa menossa.
Kotiin päästyäni avasin Philipsin 32” kuvaputki telkkarista Teksti-Tv:n jossa etu sivulla luki että pienkone on törmännyt tornitaloon. Takaisin Ylelle käännettyäni näin livenä kuinka toinen kone törmäsi WTC rakennukseen ja koko tilanteen karmeus iski tajuntaan.
Loppupäivä menikin sitten uutisia katsoessa, mutta sitä en muista tarkalleen missä vaiheessa sen 3310:n sain laitettua toimintaan.
Aikaisemminkin jo mainitsin, nuo pelastuneiden kertomukset ovat edelleen järkyttävää luettavaa. Samoin nauhoitukset ihmisten viimeisistä puheluistaan rakkailleen, niin lentokoneista kuin WTC torneista.
Kuten @ace yllä näin livenä toisen koneen törmäämisen. Aikani ihmeteltyäni että mitä vittua, otin yhteyttä silloin Bostonissa asuneeseen kaveriini hotmail messengerin kautta (jonnet ei muista). Hänen piti olla siinä koneessa työmatkalla, mutta onneksi oli tullut joku este. Hänen facepäivityksiään katsellessa tulee aina mieleen tuo 20v takainen päivä.
Minkähänlaista materiaalia tuosta tapahtumasta olisi tarjolla älypuhelinten ja sosiaalisen median aikaan? Puistattaa pelkästään ajatella. Itselleni iskut ovat jättäneet suuret muistikuvat lapsuudesta. Silloin en todellakaan ymmärtänyt uutisen vakavuutta tai todenperäisyyttä, mahdollisesti vanhempani pyrkivät suojelemaan myös minua pahoilta uutisilta. Kuitenkin iskut olivat puheenaihe seuraavana päivänä koulussa ja opettaja taisi kertoa ja selittää lapsille tapahtuneen parhain päin. Tätini asui vielä 90-luvulla New Yorkissa ja hieman jälkeenpäin kuulin tämän olleen koskettava tapahtuma hänelle ja hän olikin vieraillut torneissa useasti ennen tragediaa.
Netissä näkyi, olikohan CNN:n sivuilla aluksi joku live-striimi ja sitä samaa varmaan näytettiin alussa televisiossakin. Melko pianhan sinne toivat myös tv-yhtiöt oman lähetyskalustonsa ja sitä kautta saatiin suoraa tv-kuvaa paikalta.
Oma utuinen muistikuvani on, että YLE:llä olisi tullut ylimääräisiä uutislähetyksiä pitkin iltaa. Niissä olisi aina välillä näytetty studiokeskustelun lomassa CNN:n suoraa lähetystä lyhyitä pätkiä.
Sellaistakin muistelen, että kun ensimmäisen tornin sortumisesta keskusteltiin studiossa, sinne olisi tullut vahvistamaton tieto myös toisen tornin sortumisesta. "Ja nyt siis ilmeisesti myös toinen torni on sortunut. Seuraamme tilannetta, ja kerromme heti, kun saamme tästä vahvistuksen".
Olen lähes varma että jommankumman tornin sortuminen nähtiin livenä Suomessa. Voin olla väärässä, mutta muistikuvissa on että suomalainen uutisankkuri ääni väristen kertoi livenä asiasta.
E: @Roger Moore vahvisti muistikuvani juuri toisessa ketjussa.
Luin läksyjä huoneessa, kun isä tuli hakemaan harvinaisen totisena telkkarin luo. Siinä istuimme kaksin ja samassa toinen kone osui torniin. Se oli täysin epätodellista, sortumiset, pöly, pelko, kaikki. Muistan irtautuneeni metsälenkille muutaman tunnin kuluttua ja että nukuin yön huonosti. Kuvamateriaalin näkeminen nostaa yhä koko kroppaan sen hiljaisuuden, jossa lähetystä kotona katsottiin.
FutureHockey
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS - #FreeFASlapsi
Piti avata aihe ketjusta, mutta eihän siitä tullut vittuakaan, vaikka yleensä aiheesta kuin aiheesta kirjoittaminen onnistuu kyllä meikäläiseltä. Kirjoitetaan siis tänne. Yksinäisyys. Aivan helvetillisen raastava tunne.
Elämästä löytyy jokunen todellinen ystävä, mutta iso osa noista on peräisin ajalta jolloin asuin Kuopiossa ja sinneppä ne myös jäivät kun meikäläinen silloisen rakkauden perässä muutin Varsinais-Suomeen vain huomatakseni, että eihän se kestänytkään. Luonteeltaan kun on introvertti ja ujo, tekee se aina uusien tuttavuuksien tekemisestä hankalampaa. Kun kylkeen lyödään vielä masennus ja jo esimerkiksi tässä ketjussa joskus avaamani helvetin alhainen itsetunto, niin sekametelisoppa on aikalailla valmis.
Kpo-aikaisten ystävien kanssa tulee pidettyä välillä enemmän yhteyttä, välillä vähemmän. Osa on saanut perheenlisäystä joka jo sekin tekee sen, että menot muuttuvat ja kaikkea mitä ennen tehtiin, ei välttämättä enää voida tai ehditä tehdä. Lisäksi kun itsellä on täällä päin nykyinen parisuhde ja vakityö, joka tokin sekin muuttuu tämän kuun lopussa uuden ammatin opiskeluun, niin käyntikerrat tuolla päin Suomea jäävät vuodessa melko vähäisiksi.
Kun sitten vielä pahimpina masennuskausina ei välttämättä saa aikaiseksi tarttua siihen luuriin ja soitettua ystäville, niin sitä huomaa ennen pitkää olevansa saatanan yksinäinen, vaikka elämässä pyörii parisuhteen toinen osapuoli kuitenkin joka päivä mukana.
Hauskaa myös on se, että koska olen masennusta alkanut vihdoin hoidattaa parempaan päin ja täten koittanut jättää alkoholin aikalailla pois elämästä, koska se sotkee meikäläisen päänuppia aivan helvetisti ja ruokkii masennusta todella paljon, niin täällä päin Suomea kaverit eivät sitten pidäkkään enää yhteyttä juurikaan. Joskus satutaan samaan aikaan peleille, mutta kun heidän puheenaiheet pyörivät 80% ajasta alkoholissa, viime viikonlopun kännisekoiluissa tai muussa vastaavassa niin vähän se työntää meikäläistä poispäin noista, joka taasen puolestaan lisää yksinäisyyden tuntoa. On aina yhtä mukavaa huomata, että porukka on kokoontunut viikonloppuna viettämään aikaa, mutta meikäläisen kutsu ilmeisesti hukkunut matkalla kun ei ole näkynyt.
Sekavaa settiä, pahoittelut siitä... Mistä päälle kolmekymppinen löytää edes ystäviä? Jotain harrastusta olen ajatellut, mutta mutta...
Elämästä löytyy jokunen todellinen ystävä, mutta iso osa noista on peräisin ajalta jolloin asuin Kuopiossa ja sinneppä ne myös jäivät kun meikäläinen silloisen rakkauden perässä muutin Varsinais-Suomeen vain huomatakseni, että eihän se kestänytkään. Luonteeltaan kun on introvertti ja ujo, tekee se aina uusien tuttavuuksien tekemisestä hankalampaa. Kun kylkeen lyödään vielä masennus ja jo esimerkiksi tässä ketjussa joskus avaamani helvetin alhainen itsetunto, niin sekametelisoppa on aikalailla valmis.
Kpo-aikaisten ystävien kanssa tulee pidettyä välillä enemmän yhteyttä, välillä vähemmän. Osa on saanut perheenlisäystä joka jo sekin tekee sen, että menot muuttuvat ja kaikkea mitä ennen tehtiin, ei välttämättä enää voida tai ehditä tehdä. Lisäksi kun itsellä on täällä päin nykyinen parisuhde ja vakityö, joka tokin sekin muuttuu tämän kuun lopussa uuden ammatin opiskeluun, niin käyntikerrat tuolla päin Suomea jäävät vuodessa melko vähäisiksi.
Kun sitten vielä pahimpina masennuskausina ei välttämättä saa aikaiseksi tarttua siihen luuriin ja soitettua ystäville, niin sitä huomaa ennen pitkää olevansa saatanan yksinäinen, vaikka elämässä pyörii parisuhteen toinen osapuoli kuitenkin joka päivä mukana.
Hauskaa myös on se, että koska olen masennusta alkanut vihdoin hoidattaa parempaan päin ja täten koittanut jättää alkoholin aikalailla pois elämästä, koska se sotkee meikäläisen päänuppia aivan helvetisti ja ruokkii masennusta todella paljon, niin täällä päin Suomea kaverit eivät sitten pidäkkään enää yhteyttä juurikaan. Joskus satutaan samaan aikaan peleille, mutta kun heidän puheenaiheet pyörivät 80% ajasta alkoholissa, viime viikonlopun kännisekoiluissa tai muussa vastaavassa niin vähän se työntää meikäläistä poispäin noista, joka taasen puolestaan lisää yksinäisyyden tuntoa. On aina yhtä mukavaa huomata, että porukka on kokoontunut viikonloppuna viettämään aikaa, mutta meikäläisen kutsu ilmeisesti hukkunut matkalla kun ei ole näkynyt.
Sekavaa settiä, pahoittelut siitä... Mistä päälle kolmekymppinen löytää edes ystäviä? Jotain harrastusta olen ajatellut, mutta mutta...
@FutureHockey erittäin hyvä kirjoitus yksinäisyydestä. Tämä ongelma on lisääntynyt todellakin. Ei ole enää vanhusten asia, vaan yhä nuoremmat kokevat yksinäisyyttä. Mulla ei myöskään ole muita tässä, kuin puoliso, mutta mä sitten taas pidän yksinäisyydestä. Tai no, onhan nuo kisut tässä kamuina, kun puoliso on töissä. Kuten tälläkin hetkellä. Toki soitellaan joskus pitkäaikaisten frendien kanssa, mutta oon niin saakelin laiska lähtemään minnekään. Ja sitten tuo mainitsemasi alkoholi. Se kun tuppaa olemaan aina se yhdistävä tekijä.
@FutureHockey Mulla taas käynyt ihan toistepäin. Olen ekstrovertti ja kavereita oli paljon, nyt kun on kohta 40 niin ei jaksa pitää yhteyttä kehenkään. Ehkä on aroganttia sanoa että valinnut kavereista vain ne joiden kanssa on helpointa ja ajattelevat samalla tavalla. Vaimo ihmetellyt miksi en pidä yhteyttä laajaan kaveripiiriini, en tiedä, ei jaksa, olen vanha. Riittää että olet duunissa joviaali ja höpöttävä, välillä on vaan hyvä olla omassa rauhassa. Jälkimmäinen on korostunut aika paljon. Ehkä myös ajatusmallit muuttuneet lapsuuden kavereista, ei homma toimi niin kuin kasarilla ja ysärillä. On poliittisia, uskonnollisia, aattellisia erimielisyyksiä, nykyisin ei vaan jaksa olla enään diplomaattinen.
Pottakameli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- JYP
Itselläni on yksi ystävä lukiosta asti ja muut ovat tulleet sitten opiskelun ja työn kautta. Emme näe montaa kertaa vuodessa, mutta itselleni se riittää nykyään. Lapset ovat tuoneet sisältöä elämään ja työ on kovin sosiaalista, joten paukkuja ei aina riitä.
Näin myös yli 30 vuotiaana uusia kavereita olen saanut lähinnä pelaamisen kautta ja osan kanssa ollaan melkein päivittäin tekemisissä. Sikäli huvittavaa, kun nämä tyypit ovat sellaisia kenen kanssa ei luultavasti olisi oikeassa elämässä kauheasti puhuttavaa... Toki poikkeuksiakin on.
Pientä Yksinäisyyttä olen kokenut kerran kesälomalla, kun lapset olivat äidillään pidemmän pätkän ja muiden lomat olivat jo ohi. Aika orpona se loman pätkä tuli hortoiltua.
Sitten kun tunne on kokonaisvaltaisempi ja jatkuva, niin tilanne on varmasti hankalan tuntuinen. Vaikea edes kuvitella millaista se on.
Turha Kaukalo
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
@FutureHockey Hyvä ja tärkeä kirjoitus! Mäkin varmaa olen yksinäinen, mutta olen sitä kyllä omasta tahdostani, sillä en yleensä tule kovin hyvin ihmisten kanssa toimeen. Olen vaikea luonne ja tulee sanottua turhan pahasti, joten olen mieluummin yksin.
Tämä Jatkoaika on ehkä yksinäisyyden lievittäjä? Täällähän voi keskustella vaikka mistä ja samanhenkistä seuraa saattaa löytyä.
Tuli mieleen noista yllämainituista lukioaikaisista ystävistä, että olin muutama vuosi sitten pari kertaa tekemisissä lukion luokkakaverin kanssa, mutta hän oli yhä se sama tosikko ja besserwisser kuin aikoinaan, joten en jaksanut sitten niin pitää yhteyksiä. Hän tietää kaiken ja nauraa jos joku tekee virheen. Se oli raskasta jo aikoinaan eikä sitä enää tarvitse kestää.
Nuorena kärsin yksinäisyydestä. Enää en kärsi. Ns. ammattipiireissä en halua liikkua. Minulle riittää kodin piiri. Välillä käyn Jatkoajassa kertomassa, että minulla on ikuinen ketjunavauskielto. Jatkoaikalaisia olen nähnyt muutamia mutten mitenkään säännöllisesti, koska en koe siihen tarvetta, mutta sanonpahan, että asiallisia ihmisiä ovat olleet, minä vain olen tällainen epäsosiaalinen pikku paskiainen.
Tai kuten eräässä T-paidassa sanotaan: If you don't like Axl Rose then you probably won't like and I'm okay with that.
Tämä Jatkoaika on ehkä yksinäisyyden lievittäjä? Täällähän voi keskustella vaikka mistä ja samanhenkistä seuraa saattaa löytyä.
Tuli mieleen noista yllämainituista lukioaikaisista ystävistä, että olin muutama vuosi sitten pari kertaa tekemisissä lukion luokkakaverin kanssa, mutta hän oli yhä se sama tosikko ja besserwisser kuin aikoinaan, joten en jaksanut sitten niin pitää yhteyksiä. Hän tietää kaiken ja nauraa jos joku tekee virheen. Se oli raskasta jo aikoinaan eikä sitä enää tarvitse kestää.
Nuorena kärsin yksinäisyydestä. Enää en kärsi. Ns. ammattipiireissä en halua liikkua. Minulle riittää kodin piiri. Välillä käyn Jatkoajassa kertomassa, että minulla on ikuinen ketjunavauskielto. Jatkoaikalaisia olen nähnyt muutamia mutten mitenkään säännöllisesti, koska en koe siihen tarvetta, mutta sanonpahan, että asiallisia ihmisiä ovat olleet, minä vain olen tällainen epäsosiaalinen pikku paskiainen.
Tai kuten eräässä T-paidassa sanotaan: If you don't like Axl Rose then you probably won't like and I'm okay with that.
Creed Bratton
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Україна
Vantaan Askistosta katosi toissa päivänä 14-vuotias Noel poika. Olin viime yönä ja tänään aamupäivällä etsimässä häntä.
Noin 40 minuuttia sitten tuli jonkinlainen tieto, jonka perusteella etsintä on tällä hetkellä keskeytetty. Mitään virallista en ole vielä nähnyt, mutta epävirallisesti kävi ilmi, että hänet löydettiin joesta hukkuneena.
Noin 40 minuuttia sitten tuli jonkinlainen tieto, jonka perusteella etsintä on tällä hetkellä keskeytetty. Mitään virallista en ole vielä nähnyt, mutta epävirallisesti kävi ilmi, että hänet löydettiin joesta hukkuneena.
Nämä lapsiin ja nuoriin liittyvät ikävät uutiset vetävät kyllä otsikon mukaisesti hiljaiseksi.
Nämä ovat aina surullisia tapahtumia. Hienoa kuitenkin, että niinkin monet vapaaehtoiset osallistuvat näihin etsintöihin, itsekin olen kaksi kertaa ollut mukana ja niillä molemmilla kerroilla kaikki päättyi lopulta hyvin. Tuossa varmistus hukkumiseen.
Kadonnut 14-vuotias Noel löytyi hukkuneena: Poliisi sai ilmoituksen kaislikosta löytyneestä nuoresta vainajasta – ”Surullinen tapaus”
Katosi kotipihalta Vantaan Askistosta, viimeinen havainto bussista Espoon Lakistosta. Löytyi Nurmijärven puolelta Lepsämänjoesta.
www.is.fi
Nämä ovat aina surullisia tapahtumia. Hienoa kuitenkin, että niinkin monet vapaaehtoiset osallistuvat näihin etsintöihin, itsekin olen kaksi kertaa ollut mukana ja niillä molemmilla kerroilla kaikki päättyi lopulta hyvin. Tuossa varmistus hukkumiseen.
Kadonnut 14-vuotias Noel löytyi hukkuneena: Poliisi sai ilmoituksen kaislikosta löytyneestä nuoresta vainajasta – ”Surullinen tapaus”
Katosi kotipihalta Vantaan Askistosta, viimeinen havainto bussista Espoon Lakistosta. Löytyi Nurmijärven puolelta Lepsämänjoesta.
Todella ikävä tapaus. Kyseessä taisi olla erityislapsi, joka oli lähtenyt ominpäin ulos seikkailulle, joka päätyi jostain syystä veteen. Erityislapset ovat ihan lähellä sydäntäni, joten tämä riipaisi.
Urheiluministeri
Jäsen
Tämä tapaus riipaisi minullakin taas jotenkin poikkeuksellisen syvältä. Oma lapsi on erityislapsi, ja tulossa ikään jossa itsenäistymistä alkaa vähitellen enemmän tapahtumaan ja siksi nämä ehkä tulevat niin lähelle.
Individual
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa, Suomi, KTP
On kyllä paskoja ja surullisia juttuja tällaiset, todella paskoja. Vaikka sitä kuinka yleensä haluaisi miettiä, ettei kosketa/liikuta omaa elämää ym., niin kyllä tämä tapaus jotenkin pistää miettimään että mitä ihmettä tässäkin tapauksessa on taustalla ja miksi tällä tavalla piti käydä. Mikään normaali karkuretkitapaushan tämä ei ole. Omaisille varmasti ihan sanoinkuvailemattoman järkyttävää kaikin puolin, miten tuollaisesta pääsee koskaan yli?
Moni muu varmaan menee lähinnä vihaiseksi, kun lukee Tapio Suomisen ajelleen kesällä pariinkin otteeseen kännissä. Alla näitä tapauksia on siis jo menneiltä vuosilta, joten alkanut olemaan enemmänkin sääntönä tällainen käytös. Mutta minä tunnen samaa sairautta sairastavana surullisuutta, kun luen tällaisesta sekoilusta. Siinä on niin paljon tuttuja ja vaikeita piirteitä mitä esimerkiksi tunne-elämään tulee. Jopa niin tuttuja, että toisinaan pelkään Tapsan vetävän sen auton vastaantulevan rekan nokkaan. En tiedä hänen tilanteestaan tietystikään paljoa, mutta sellaisia uhkaavia varomerkkejä on olemassa näin tuntemattomankin silmin...
nummenkallio
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KooKoo
MTV: Tapio Suominen ajoi liki 3 promillen humalassa – syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta
Urheiluselostaja Tapio Suomiselle vaaditaan ehdotonta vankeusrangaistusta.
www.is.fi
Tapsalle olisi siis lyhyt linnareissukin mahdollinen. En toivo hänelle pahaa, mutta ehkä linnareissu herättäisi, jos mikään muu ei ole tähän mennessä herättänyt. Tapsa ei ole varmaan pohjimmiltaan paha ihminen, turhan ongelmainen vain. Ja onhan hän niistä ongelmistaan julkisuudessa kertonut. Aika kauan on tuo miehen alamäki jatkunut, vaikka välissä on ollut kai parempiakin jaksoja.
Nyt Tapsa saatana jotain ryhtiä siihen touhuun. Ei ole noista ajeluista onneksi vielä ruumiita tullut, mutta ei totta vie tarvitsekaan.
Surullinen tapaus toki, mutta rattijuopot ovat myös erittäin pelottavia ja voivat saada aikaan karmeita kohtaloita muillekin kuin itselleen. Tapsakin jäänyt kiinni jo ties kuinka monta kertaa ja tuskinpa tuo joka kerta on kiinni jäänyt, kun on kännissä ajellut. Eikös tuolla ollut se alkolukkokin jossain vaiheessa, mihis se nyt on veivattu vai onko vara-auto käytössä, voi voi sentään. Konstit alkaa olemaan aika vähissä.
Tapsa sairastaa muuten tautia, josta ei välttämättä parannuta ihan noin vain, vaikka hän itse ja me muut ryhtiliikkeitä kuinka toivottaisiin ja toivoteltaisiin.
"Erityisesti mania- ja hypomaniajaksoihin liittyy usein jaksoittaista alkoholin runsasta ja pakonomaista käyttöä."
Lähde: Duodecim: Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Tapio Suominen itse on kuvannut MTV:n uutisessa maniajaksoja aiemmin seuraavasti:
"– Mania on petollinen tila, kun se on päällä. Se tuntuu hurjan palkitsevalta, että on intoa ja haluaa tehdä monia jänniä juttuja. Siihen jää koukkuun."
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy