Joskus omien asioiden perseelleenmeno ei hetkauta juuri yhtään, mutta sitten lähimmäisten takia tulee koettua sääliä ja hieman suruakin. Luulisi, ettei asian pitäisi koskettaa erityisemmin, mutta silti juttu harmittaa.
Minua lähes puolet ikävuosistani vanhempi veljeni pisti poikki tyttöystävänsä kanssa hiljattain, ja kuulin asiasta tänään. Yhteinen koirakin heillä oli. Isoveli on vaikuttanut hiukan väsyneeltä, mutta totesi olevansa helpottunut kun asiaan tuli ratkaisu. Nytpä tuo veljeni lähti sitten jo vanhasta muististaan iltakävelylle, kun hänellä oli koiransa kanssa tapana näin toki tehdä. Koira on tuolle miehelle kovin rakas, ja kovin säälittää kaikkien osapuolten kohdalta tämä tilanne.
Eihän tämän pitäisi olla mitenkään iso juttu - edes niin iso, että jonkun anonyymin palstakirjoittajan tarvitsisi siitä avautua missään internetin keskusteluketjussa. Silti vain vetää hiukan omankin mielen matalaksi nähdä käytännössä oma esikuvansa niin allapäin. Hard times.