Rajoitin tuossa taannoin erään vähemmistön edustajan oikeutta ilmaista itseään tunnilla. Tätä melko tahditonta oman kulttuuriarvojensa toteuttamista tämä kansallispukuun pukeutuva nuorukainen oli harrastanut läpi yläkoulu-uransa eri opettajien tunneilla. Mun tunnillani sitten tilanne eskaloitui niin, että päädyimme syleilemään toisiamme ei niin lempeissä merkeissä, minä lähinnä pidin nuorukaista kiinni, kun hän pyrki toteuttamaan itseään velvollisuudestaan livistääkseen. Tämän seurauksena päädyimme sovittelupöytään tänä iltana, kun suoria housuja harrastavan nuorukaisen vanhemmat päättivät ilmoittaa tapahtuneesta poliisille. Paidastakin lähti nappi. Oli kuulemma Dressmannin takuuommel.
Kyllä, minä tein virheen, kun koskin häneen. Olisi vain pitänyt antaa jatkaa meuhoamistaan, häiritä tuntia ja luistaa velvollisuuksistaan luokanvalvojaansa kohtaan. Myönsin toki virheeni sovittelussa, se oli ilmiselvä. Nuorukainen ei missään vaiheessa myötänyt mitään omassa käytöksessään olleen väärin, koska kyse oli vain siitä, että minä olin koskenut häneen. Opettajan on tiedettävä rajansa, koska on itse työnsä valinnut. Juu, teoriassa asia on näin, mutta kukapa ottaa huomioon sitä, ettei tässäkään ollut kyse vain mustavalkoisesti siitä, että minä yhtäkkiä tartuin kiinni hellantelttuun. Vittu jätkä on terrorisoinut heimohomokaverinsa kanssa koulua pitkin vuotta. Luokanvalvoja on lataamokamaa. Ja tämä kaikki keskivertoa paremmassa koulussa.
Pistää hiljaiseksi kaikki tämä. Oma fiilis on jotain vihaan viittaavaa kai. Sanotaan nyt ainakin se, etten taida hirveästi korvaani lotkauttaa muutamien ihmisryhmien huuteluille, mutta ikävähän se on muiden oppilaiden kannalta, kun kohtelu ei ole tasavertaista. Pistää miettimään myös tätä työtä, josta tykkään todella paljon. Hyvän ja huonon päivän ero vain on niin tolkuton. Yleensä ja parhaimmillaan saa nauttia opettamisesta, fiksuista ja hauskoista oppilaista sekä siitä, että saa jengin tajuamaan jotain. Sitten on näitä päiviä, kun pohditaan ensin oppilaan perhesuhteita ja mielenterveysongelmia, juostaan kiireessä ympäri koulua, kauppoja ja menoja, ja lopuksi otetaan vastaan totaalinen nöyryytys, kun on toiminut periaatteessa vain oikeudenmukaisesti. Siinä sivussa joutuu sanomaan omille lapsille, että pelataan myöhemmin, kun isillä on nyt vähän kiire ja töitä tekemättä.
Mietityttää myös se, että missä vaiheessa tämä systeemi alkaa romahtaa, kun jengiä integroidaa enemmän ja enemmän yleisopetukseen. Ei kyse ole siitä, että tämä olisi teoriassa mahdollista. Kukaan ei vain taida huomioida sitä, miten opet jaksavat kantaa mukanaa sitä paskaa, mikä niskaan ladataan jo pelkän monimuotoisen opetuksen muodossa. Siihen päälle vielä integroitujen mukanaan tuomat järjestysongelmat, niin helei vaan. Minä pääsen isokokoisena miehenä vielä suht helpolla, mutta muutama naisopettaja on todella kovilla meilläkin. Onko se sitten hirveän kustannustehokasta, että opettaja palaa loppuun ennen eläkeikää?
