Veti surulliseksi / hiljaiseksi

[godspeed]

Luonnollisesti jokainen tragedia on yksilöllinen, eikä varmaa vastausta voi mihinkään antaa. Mutta tuohon olen itsekin kiinnittänyt huomiota, että ehkä jopa turhankin usein näitä sattuu "hyvissä piireissä".

Sen, mitä tiedän noiden kahden entisen kaverin tilanteesta aiemmin/nuoruudessa/lapsuudessa, niin en millään usko kyseessä olevan sellainen, että vaatimukset ja odotukset olisivat olleet liian kovia.

Yksi asia, mitä olen alkanut pohtia, on vastoinkäymisten kestäminen. Voiko tuo, että hyvissä piireissä näitä tapahtuu enemmän johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että vastoinkäymisiin ei ole totuttu? Että hajoaako mopo niin sanotusti käsissä heti, kun tuleekin vastoinkäymistä? Puuttuuko "parempien perheiden" lapsilta sellainen tietynlainen resilienssi kun mistään ei ole tarvinnut koskaan kantaa huolta eikä mistään ole ollut puutetta? En tarkoita, että näin on, mutta tuota olen joskus pohtinut.

Edit. Lisätäänpä vielä tuohon loppuun, että nuo lääkärisi sanat ovat kauneutta parhaimmillaan. Ja niitä tulisi ihan jokaisen meistä noudattaa.

Yksi selkeä sairastumisen syy on luonteen herkkyys, jolloin herkkä ihminen on vaarassa sairastua, vaikka mitään raaempaa vastoinkäymistä ei tapahtuisikaan. Usein ihmiset kuitenkin kehittelevät kaikenlaisilla omilla tavoitteillaan ansoja, joihin sitten pudotaan itse. Esimerkiksi minä kun en päässyt nuorempana 15 vuotta sitten kouluun, niin se riitti hermoromahdukseen, josta en sitten selvinnyt laisinkaan. Tai siihen meni vuosia ja lukuisia itsemurhayrityksiä kaiken sekoilun päälle.

Salakavala masennus voi kyteä hiljaa, mutta vahvasti, ja vasta sitten kun tauti on kunnolla päällä, niin joku sivullinen huomaa asian, eikä asiaomainen usein ollenkaan. Silloin on tietysti aina se vakuuttelun tarve, jos kohdehenkilö sattuu olemaan asian kieltävä potilas. Tai jotenkin ihan kujalla, jolloin ei kuuntele mitään. Mutta en ota tällaisiin hoito-ohjeisiin kantaa suuremmin, paitsi että hänelle voi vaikka laittaa jonkin nettilinkin ja käskeä lukemaan. Joskus ihmiset eivät osaa hoitaa itseään, vaan muiden pitää tehdä se heidän puolestaan. Tämän takia mielenterveysongelmat koetaan erityisen raskaiksi omaisten ja kavereiden toimesta.

Sitten on ikävä kyllä suuri alttius perimässä. Moni äärettömän kovista äijistäkin kyykkää ihan huolella, kun mielessä alkaa tapahtua, jos siellä sattuu olemaan latu väärään suuntaan auki. Masennus voi iskeä lapsuudessa, tai vasta keski-iässä. Ehkei koskaan. Miten vain. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että masennus on usein meidän kaikkien sairaus, eli siihen voi sinällään sairastua kuka tahansa, jolla on vähänkin alttiutta. Mieli on osalla meistä hauras, osalla vähän pehmeämpi, vaikka sitten ulkokuori olisi useimmilla kovakin. Kaikenlaista pelottelua koetan kuitenkin vältellä, koska kyllä pitää osata ja haluta elää ilman pelkoja kaiken maailman sairauksista. Masennuskin on kukistettavissa, jos vaan muutaman tietyn stepin onnistuu ottamaan eteenpäin. Pitää myöntää omat vaikeudet ja ymmärtää miksi sairastui. Siitä on ihan hyvä aloittaa.

Meillä kaikilla mielenterveyspotilaillakin on oikeus ja vapaus elää tässä valtiossa, vaikka sitten olisikin päässä vähän jotain "vinksallaan" ja terveydenhuolto vähän yskisikin. Silloin ystävien ja sukulaisten pitää astua esiin. Täällä ei pitäisi kenenkään olla yksin. Ei edes @Vaakuna n huomioimien "parempien perheiden lasten".

:)

 

[Vaakuna]

Yksi selkeä sairastumisen syy on luonteen herkkyys, jolloin herkkä ihminen on vaarassa sairastua, vaikka mitään raaempaa vastoinkäymistä ei tapahtuisikaan. Usein ihmiset kuitenkin kehittelevät kaikenlaisilla omilla tavoitteillaan ansoja, joihin sitten pudotaan itse. Esimerkiksi minä kun en päässyt nuorempana 15 vuotta sitten kouluun, niin se riitti hermoromahdukseen, josta en sitten selvinnyt laisinkaan. Tai siihen meni vuosia ja lukuisia itsemurhayrityksiä kaiken sekoilun päälle.

Salakavala masennus voi kyteä hiljaa, mutta vahvasti, ja vasta sitten kun tauti on kunnolla päällä, niin joku sivullinen huomaa asian, eikä asiaomainen usein ollenkaan. Silloin on tietysti aina se vakuuttelun tarve, jos kohdehenkilö sattuu olemaan asian kieltävä potilas. Tai jotenkin ihan kujalla, jolloin ei kuuntele mitään. Mutta en ota tällaisiin hoito-ohjeisiin kantaa suuremmin, paitsi että hänelle voi vaikka laittaa jonkin nettilinkin ja käskeä lukemaan. Joskus ihmiset eivät osaa hoitaa itseään, vaan muiden pitää tehdä se heidän puolestaan. Tämän takia mielenterveysongelmat koetaan erityisen raskaiksi omaisten ja kavereiden toimesta.

Sitten on ikävä kyllä suuri alttius perimässä. Moni äärettömän kovista äijistäkin kyykkää ihan huolella, kun mielessä alkaa tapahtua, jos siellä sattuu olemaan latu väärään suuntaan auki. Masennus voi iskeä lapsuudessa, tai vasta keski-iässä. Ehkei koskaan. Miten vain. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että masennus on usein meidän kaikkien sairaus, eli siihen voi sinällään sairastua kuka tahansa, jolla on vähänkin alttiutta. Mieli on osalla meistä hauras, osalla vähän pehmeämpi, vaikka sitten ulkokuori olisi useimmilla kovakin. Kaikenlaista pelottelua koetan kuitenkin vältellä, koska kyllä pitää osata ja haluta elää ilman pelkoja kaiken maailman sairauksista. Masennuskin on kukistettavissa, jos vaan muutaman tietyn stepin onnistuu ottamaan eteenpäin. Pitää myöntää omat vaikeudet ja ymmärtää miksi sairastui. Siitä on ihan hyvä aloittaa.

Meillä kaikilla mielenterveyspotilaillakin on oikeus ja vapaus elää tässä valtiossa, vaikka sitten olisikin päässä vähän jotain "vinksallaan" ja terveydenhuolto vähän yskisikin. Silloin ystävien ja sukulaisten pitää astua esiin. Täällä ei pitäisi kenenkään olla yksin. Ei edes @Vaakuna n huomioimien "parempien perheiden lasten".

:)

Hieno kirjoitus kaikkineen.

Ja todettakoon heti kärkeen, että minulle ihmiselämä on aina saman arvoinen. En tarkoittanut sitä tuossa omassa tekstissäni ollenkaan, että ihmisen arvo määräytyisi perheen statuksen tms. mukaan.

Olen vain kiinnittänyt huomiota siihen, että nuoret ihmiset, joilla ei periaatteessa ole mitään hätää varallisuuden osalta, päätyvät tekemään itsemurhia. Ja veikkaanpa että kovalla prosentilla verrattuna muihin ikä+tulo-luokkiin. Ja tähän edelleen heitän sitä resilienssiä. Tai tarkemmin sen puutetta.

Ja samaa mieltä tuosta, että silloin kun itsellä yskii, niin silloin pitää ennen kaikkea perheen, ystävien ja kavereiden astua esiin.

Voimia sinulle @godspeed

 

[godspeed]

Olen vain kiinnittänyt huomiota siihen, että nuoret ihmiset, joilla ei periaatteessa ole mitään hätää varallisuuden osalta, päätyvät tekemään itsemurhia. Ja veikkaanpa että kovalla prosentilla verrattuna muihin ikä+tulo-luokkiin. Ja tähän edelleen heitän sitä resilienssiä. Tai tarkemmin sen puutetta.

Tämä on kyllä mielenkiintoinen huomio, sillä kyse on tietysti vielä monesti henkisistä lapsista. Itsellä ei ainakaan ollut mainitsemaasi kypsyyttä parikymppisenä, kun ensikertaa yritin itsemurhaa. Siinä ei näe kovinkaan pitkälle, tai jos näkee, niin ei ainakaan valoa.

Sairaus ylipäänsäkin on absurdi. Siihen ei ole selkeää järjellistä syytä, varsinkaan mainitsemissasi tapauksissa. Tämä saattaa osoittaa sen, että rahalla ei ole aina merkitystä hyvän olon kannalta. Sitten on tietysti mahdollisuus, että itsemurhan voi tehdä, vaikkei olisi välttämättä sairaalloisesti masentunut. Jotain vain menee pieleen, tai ollaan jossain paineessa, eikä sitä osata sietää. Onko tällöinkin rahalla jotain tekemistä asian kanssa? Varmaan joskus on, jos jokin/joku huohottaa niskaan.

Valistunut arvaukseni onkin se, että joillekin nuorille tyypilliset MASSIIVISET tavoitteet eivät täyty, ja koska nuoren mieli saattaa olla hyvinkin impulsiivista laatua, niin levollisuutta tuovaan kiikkuun mennään pienestäkin syystä. Kyllä, se voi tuntua myös levolliselta, kun on kerrankin ratkaisu ongelmaan.

Kiitän @Vaakuna tästä huomiosta, tunnistan siitä itseänikin. Minäkään en olisi halunnut aikanaan yrittää tehdä itselleni mitään, mutta jotenkin sellaisen pakollisuuden huomaan olleen. Voisin tarinoida enemmänkin, mutta ehkei se ole tarpeen...

 

[Vaakuna]

Tämä on kyllä mielenkiintoinen huomio, sillä kyse on tietysti vielä monesti henkisistä lapsista. Itsellä ei ainakaan ollut mainitsemaasi kypsyyttä parikymppisenä, kun ensikertaa yritin itsemurhaa. Siinä ei näe kovinkaan pitkälle, tai jos näkee, niin ei ainakaan valoa.

Sairaus ylipäänsäkin on absurdi. Siihen ei ole selkeää järjellistä syytä, varsinkaan mainitsemissasi tapauksissa. Tämä saattaa osoittaa sen, että rahalla ei ole aina merkitystä hyvän olon kannalta. Sitten on tietysti mahdollisuus, että itsemurhan voi tehdä, vaikkei olisi välttämättä sairaalloisesti masentunut. Jotain vain menee pieleen, tai ollaan jossain paineessa, eikä sitä osata sietää. Onko tällöinkin rahalla jotain tekemistä asian kanssa? Varmaan joskus on, jos jokin/joku huohottaa niskaan.

Valistunut arvaukseni onkin se, että joillekin nuorille tyypilliset MASSIIVISET tavoitteet eivät täyty, ja koska nuoren mieli saattaa olla hyvinkin impulsiivista laatua, niin levollisuutta tuovaan kiikkuun mennään pienestäkin syystä. Kyllä, se voi tuntua myös levolliselta, kun on kerrankin ratkaisu ongelmaan.

Kiitän @Vaakuna tästä huomiosta, tunnistan siitä itseänikin. Minäkään en olisi halunnut aikanaan yrittää tehdä itselleni mitään, mutta jotenkin sellaisen pakollisuuden huomaan olleen. Voisin tarinoida enemmänkin, mutta ehkei se ole tarpeen...

Kerro ihmeessä, vaikka yv:llä.

 

[godspeed]

Kerro ihmeessä, vaikka yv:llä.

Katsellaan mikä vointi ja fiilis on. Joskus kyllästyn ajattelemaan ja kirjoittelemaan näitä asioita, koska niin kauan on jo menty tiettyjä ratoja...

 

[Skruf]

Vähän turhan synkkä loppuviikko Oulussa, ensin torstaina puukotettiin yksi kuoliaaksi ja tänään ammuttu 2.

Poliisi tutkii tappoa Oulussa, nuori mies kuoli

Poliisi on ottanut rikoksesta epäillyn kiinni.

www.is.fi

Oulun ison poliisioperaation syy selvisi: Poliisi tutkii kaksoissurmaa

Surmansa saivat mies ja nainen.

www.is.fi

 

[aquanqua]

Jasmin Voutilaisen ystävä ja perhe kertovat: Tällaisia olivat viimeiset ajat ennen traagista kuolemaa – ”Jasmin soitti apua kuolinpäivänään”

Jasmin Voutilaisen kuolema yllätti ystävät ja perheen täysin, vaikka pahinta osattiin pelätä.

www.iltalehti.fi

Kaikki mahdollinen näyttää menneen juuri niin kuin ei olisi pitänyt mennä. Vuonna 2023 modernissa hyvinvointiyhteiskunnassa.

Hakenut aktiivisesti apua, ei ole sitä saanut – tai ainakaan oikeanlaista. Menettänyt työkyvyn ja elämälle sisällön antaneen työn, eikä saanut tilalle mitään vaan jäänyt tyhjän päälle. Alkanut erakoitua yksin kotiinsa ja lääkitä itseään, ties minkä lääkityksen kera, alkoholilla. Musertavan lohduton tapaus. Aina tulee ajatelleeksi, että kenties jossain oikeassa kohdassa joku pieni juttu eri tavalla ja negatiivinen kierre olisi katkennut ja kääntynyt positiiviseksi kierteeksi.

 

[godspeed]

"– Jasminille oli tärkeää, että kaikkia pitää auttaa. Hän sanoi loppuun asti, että ”sitten, kun minä selviän tästä, minusta tulee kokemusasiantuntija, joka auttaa muita mielenterveysongelmien kanssa”."

Mietin toisinaan, että olisiko minusta kokemusasiantuntijaksi? Yli 20 vuotta sekä omakohtaista kokemusta että vuosikausia vertaistukea kavereista, joista yksi sitten päätyi onnistuneesti lopulliseen tekoon. Ehkä tämä on väärä paikka kysyä, sillä tietysti kun kukaan ei minua täällä tunne, paitsi depressioketjusta kenties.

RIP Jasmin.

 

[Ollakseni]

Jasmin Voutilaisen ystävä ja perhe kertovat: Tällaisia olivat viimeiset ajat ennen traagista kuolemaa – ”Jasmin soitti apua kuolinpäivänään”

Jasmin Voutilaisen kuolema yllätti ystävät ja perheen täysin, vaikka pahinta osattiin pelätä.

www.iltalehti.fi

Kaikki mahdollinen näyttää menneen juuri niin kuin ei olisi pitänyt mennä. Vuonna 2023 modernissa hyvinvointiyhteiskunnassa.

Hakenut aktiivisesti apua, ei ole sitä saanut – tai ainakaan oikeanlaista. Menettänyt työkyvyn ja elämälle sisällön antaneen työn, eikä saanut tilalle mitään vaan jäänyt tyhjän päälle. Alkanut erakoitua yksin kotiinsa ja lääkitä itseään, ties minkä lääkityksen kera, alkoholilla. Musertavan lohduton tapaus. Aina tulee ajatelleeksi, että kenties jossain oikeassa kohdassa joku pieni juttu eri tavalla ja negatiivinen kierre olisi katkennut ja kääntynyt positiiviseksi kierteeksi.

Alkoi miettimään, että jos tuossa tilassa ei saanut apua niin mitenkäs sitä itse saisi? Koittaa kävellä hitaammin liikkuvan auton alle että ei kuole mutta näyttää avunhuudolta? Samalla tietysti pohtien sitä miten onneksi itse ei ole noin syvällä, eikä sinne halua joutuakaan.

 

[godspeed]

Alkoi miettimään, että jos tuossa tilassa ei saanut apua niin mitenkäs sitä itse saisi? Koittaa kävellä hitaammin liikkuvan auton alle että ei kuole mutta näyttää avunhuudolta? Samalla tietysti pohtien sitä miten onneksi itse ei ole noin syvällä, eikä sinne halua joutuakaan.

Kerran olin sattumalta duunikeikalla Acutan edessä, niin tyttö juoksi suoraan taksin eteen ja alkoi huutamaan vimmatusti, että AJA YLI TAPA MINUT AJA YLI. No, sitten tuli liuta vartijoita, jotka taluttivat tämän neidon takaisin Acutaan. Eli joskus se tiskillä välittömästä avunpyynnöstä annettu diapam ei onnistu rauhoittamaan. Ehkä tuokin tyttö sitten sai apua edes muutaman päivän osastolla.

 

[aquanqua]

Alkoi miettimään, että jos tuossa tilassa ei saanut apua niin mitenkäs sitä itse saisi? Koittaa kävellä hitaammin liikkuvan auton alle että ei kuole mutta näyttää avunhuudolta? Samalla tietysti pohtien sitä miten onneksi itse ei ole noin syvällä, eikä sinne halua joutuakaan.

Jutun perusteella Jasminilla oli voimia ja halua hakea itse apua ja siihen päälle vielä ainakin äiti ja tuo hyvä ystävä auttamassa mm. ammattiavun hakemisessa. Kuinkakohan suuri määrä Suomessa on yhtä vaikeiden ongelmien kanssa painivia, joilta oma aloitekyky on mennyt ja jotka elävät yhteiskunnan varjoissa ilman että ympärillä olisi yhtään ketään jeesaamassa? Kuinkakohan iso joukko heistä kokee saman kohtalon kuin Voutilainen mutta ilman minkäänlaista julkista tai muutenkaan laajempaa huomiota?

Masentavaa.

 

[godspeed]

Jutun perusteella Jasminilla oli voimia ja halua hakea itse apua ja siihen päälle vielä ainakin äiti ja tuo hyvä ystävä auttamassa mm. ammattiavun hakemisessa. Kuinkakohan suuri määrä Suomessa on yhtä vaikeiden ongelmien kanssa painivia, joilta oma aloitekyky on mennyt ja jotka elävät yhteiskunnan varjoissa ilman että ympärillä olisi yhtään ketään jeesaamassa? Kuinkakohan iso joukko heistä kokee saman kohtalon kuin Voutilainen mutta ilman minkäänlaista julkista tai muutenkaan laajempaa huomiota?

Masentavaa.

Tiedustelin tätä toisaalla jonkin verran, ja kyllä esimerkiksi 30-vuotiaita pysyväiseläkeläisiä masennuksesta ym syystä yllättävän paljon on. Eli jos vaan vaan tilanne vaatii sen, että yhteiskunnassa ymmärretään eläkkeen olevan ainoa vaihtoehto. Parantua ei yksinkertaisesti voi.

Pitää kuitenkin AINA muistaa, että eläkeläinenkin voi tehdä töitä. 800 euroa taisi olla raja, sitten aletaan tutkimaan paljonko eläkettä oikein maksetaankaan.

 

[aquanqua]

Tiedustelin tätä toisaalla jonkin verran, ja kyllä esimerkiksi 30-vuotiaita pysyväiseläkeläisiä masennuksesta ym syystä yllättävän paljon on. Eli jos vaan vaan tilanne vaatii sen, että yhteiskunnassa ymmärretään eläkkeen olevan ainoa vaihtoehto. Parantua ei yksinkertaisesti voi.

Pitää kuitenkin AINA muistaa, että eläkeläinenkin voi tehdä töitä. 800 euroa taisi olla raja, sitten aletaan tutkimaan paljonko eläkettä oikein maksetaankaan.

Tuossa Voutilaisen jutussa hänen ystävänsä kertoi, että Voutilainen nukkui päivät ja valvoi yöt, eikä hänen elämässä ollut työkyvyn mentyä mitään rytmittävää, mielekästä, haastavaa, sosiaalista jne. tekemistä. Hän vain ilmeisesti kökötti yksin kotonaan ongelmiaan miettien. Kuulostaa todella "hyvältä" reseptiltä masennuksesta paranemisen kannalta...

Eläkkeelle pääseminen varmasti helpottaa taloudellista selviytymistä mutta mistä saa työn korvaavaa sisältöä ja ihan puhtaasti ajankulua elämään? Varmasti kova paikka varsinkin jos – kuten ainakin minulla – myös koko identiteetti ihmisenä ja sosiaaliset piirit rakentuu työn ja ammatin varaan.

 

[godspeed]

Tuossa Voutilaisen jutussa hänen ystävänsä kertoi, että Voutilainen nukkui päivät ja valvoi yöt, eikä hänen elämässä ollut työkyvyn mentyä mitään rytmittävää, mielekästä, haastavaa, sosiaalista jne. tekemistä. Hän vain ilmeisesti kökötti yksin kotonaan ongelmiaan miettien. Kuulostaa todella "hyvältä" reseptiltä masennuksesta paranemisen kannalta...

Eläkkeelle pääseminen varmasti helpottaa taloudellista selviytymistä mutta mistä saa työn korvaavaa sisältöä ja ihan puhtaasti ajankulua elämään? Varmasti kova paikka varsinkin jos – kuten ainakin minulla – myös koko identiteetti ihmisenä ja sosiaaliset piirit rakentuu työn ja ammatin varaan.

Moni on todella helpottunut eläkkeelle päästyään siksi, että voi juuri itse rytmittää elämänsä sisältöä ja suunnitella sitä ilman, että joku pakottaa tai hengittää jatkuvasti niskaan. Elämästä voi itse tehdä mielekästä. Masennus voi olla suora seuraus mädästä toimintaympäristöstä/yhteiskunnasta, joten siitä halutaan eroon.

Voutilainen nähdäkseni oli ns polun alussa, että oli raa'asti vaan vaikea masennus diagnoosina ja "noin nuorena" vielä hoidetaan siten, että mitään tulevaisuudennäkymiä ei anneta, vaan saa muhia omassa paskassaan. Roikotellaan jollain saikuilla ja kuntoutustuilla, vaikka kaikki näkee, että mitään sairaudelle ei voida tehdä.

Minä olen kulkenut nämä jutut läpi, mutta enää ei onneksi tarvi. Voutilaisen kohdalla nähdäkseni on tehty ihan samat hoitovirheet kuin itselläni ja monella muullakin. Mutta näistä asioista voi selvitä. Itsemurha on toki ratkaisu, ja jos oikein hämmentävästi sanon, niin joillekin oikea ratkaisu. Miksei minullekin? No, tässä sitä vaan seurataan maailmanmenoa vieläkin ja mietitään, että WTFIGO.

 

[UnenNukkuja]

Eläkkeelle pääseminen varmasti helpottaa taloudellista selviytymistä mutta mistä saa työn korvaavaa sisältöä ja ihan puhtaasti ajankulua elämään? Varmasti kova paikka varsinkin jos – kuten ainakin minulla – myös koko identiteetti ihmisenä ja sosiaaliset piirit rakentuu työn ja ammatin varaan.

Tuo kokemusasiantuntijuus hyvä tavoite, jos tosiaan löytää elämänpolultaan ja haasteista paljon sanottavaa. Itselle tämä on erittäin hyvä keino muodostaa jonkinlaista rytmiä. Kun ensimmäisille sairauslomille pääsin, muistan sanoneeni toiselle puoliskollekin jotenkin, että ei antaisi minun sekoittaa päivärytmiäni. Hiljalleen keksinkin etsiä erilaisia tahoja, keille ehkä seurani kelpaisi. Toisaalta ei vain seura, vaan vähän suuremmatkin kuviot.

Jasminin poismenoa edeltänyt tilanne harmittaa isosti tällaista, jolla hoitopolku on toiminut varsin sulavasti. Jotenkin epäreilua ja toivoisi kaikille samanlaista polkua. Ja joo, olen vain somaattisen puolen hoidettava, mutta monella osastolla sielläkin kiireitä.

 

[aquanqua]

Tuo kokemusasiantuntijuus hyvä tavoite, jos tosiaan löytää elämänpolultaan ja haasteista paljon sanottavaa. Itselle tämä on erittäin hyvä keino muodostaa jonkinlaista rytmiä. Kun ensimmäisille sairauslomille pääsin, muistan sanoneeni toiselle puoliskollekin jotenkin, että ei antaisi minun sekoittaa päivärytmiäni. Hiljalleen keksinkin etsiä erilaisia tahoja, keille ehkä seurani kelpaisi. Toisaalta ei vain seura, vaan vähän suuremmatkin kuviot.

Jasminin poismenoa edeltänyt tilanne harmittaa isosti tällaista, jolla hoitopolku on toiminut varsin sulavasti. Jotenkin epäreilua ja toivoisi kaikille samanlaista polkua. Ja joo, olen vain somaattisen puolen hoidettava, mutta monella osastolla sielläkin kiireitä.

Varmaan muuten iso juttu, että on puoliso/kumppani rinnalla vaikeina aikoina. En Voutilaisen loppuaikojen yksityiselämän kuvioita tunne, mutta ilmeisesti hän eli yksin eikä ainakaan ollut missään vakituisessa suhteessa. Vanhempi+ystävä on kaiketi aika standardi tukiverkko nuorelle perheettömälle sinkulle, mutta kuitenkin eri juttu kuin saman katon alla asuva elämänkumppani. Toki mielenterveysongelmat voivat toisaalta laittaa parisuhteen koville.

 

[UnenNukkuja]

Toki mielenterveysongelmat voivat toisaalta laittaa parisuhteen koville.

Tämä on se, miksi en itse kaikessa halua miesystäväänikään pitää lähimpänä ja oletetuimpana tukena, koska samoin se menee somaattisella puolella. Tuo kokemusten jakaminen muille sairastajille on sitä, että siitä itsekin saa jotain. Ja kumppaniltaan haluaa muutakin kuin terveydestä huolenpitoa. Joo, itsellä suhde joskus kariutui tällaiseen.

 

[aquanqua]

Tämä on se, miksi en itse kaikessa halua miesystäväänikään pitää lähimpänä ja oletetuimpana tukena, koska samoin se menee somaattisella puolella. Tuo kokemusten jakaminen muille sairastajille on sitä, että siitä itsekin saa jotain. Ja kumppaniltaan haluaa muutakin kuin terveydestä huolenpitoa. Joo, itsellä suhde joskus kariutui tällaiseen.

Monimutkaisia ja yksilö-/tapauskohtaisia juttuja. Tiedän myös, että monia läheisten mielenterveysongelmat pelottavat ja vaikka olisi haluakin auttaa, niin keinoja ja osaamista ei välttämättä ole. Siitä voi nopeasti seurata turhautumista, riitoja ja lopulta yhteydenpidon sekä ihmissuhteen kariutuminen.

Ehkä ajattelin enemmän, että jos saman katon alla asuu joku joka välittää, niin se ennaltaehkäisee erakoitumista, päivärytmin vinoutumista ja negatiivisen kierteen syvenemistä. Hirvittävää lukea Voutilaisen tapauksessa siitä, että hän oli kuukausitolkulla yksin kotonaan vain itkenyt öisin ilman mitään positiivisia tulevaisuudennäkymiä ja ilman että olisi ketään ollut rinnalla lohduttamassa/tukemassa ja tarjoamassa perspektiiviä neidin ongelmiin.

 

[Ollakseni]

Monimutkaisia ja yksilö-/tapauskohtaisia juttuja. Tiedän myös, että monia läheisten mielenterveysongelmat pelottavat ja vaikka olisi haluakin auttaa, niin keinoja ja osaamista ei välttämättä ole. Siitä voi nopeasti seurata turhautumista, riitoja ja lopulta yhteydenpidon sekä ihmissuhteen kariutuminen.

Ehkä ajattelin enemmän, että jos saman katon alla asuu joku joka välittää, niin se ennaltaehkäisee erakoitumista, päivärytmin vinoutumista ja negatiivisen kierteen syvenemistä. Hirvittävää lukea Voutilaisen tapauksessa siitä, että hän oli kuukausitolkulla yksin kotonaan vain itkenyt öisin ilman mitään positiivisia tulevaisuudennäkymiä ja ilman että olisi ketään ollut rinnalla lohduttamassa/tukemassa ja tarjoamassa perspektiiviä neidin ongelmiin.

Onhan se hankala pyytää apua kavereilta. Eihän sitä haluaisi vaivata muita ongelmillaan.

 

[UnenNukkuja]

Ehkä ajattelin enemmän, että jos saman katon alla asuu joku, niin se ennaltaehkäisee erakoitumista, päivärytmin vinoutumista jne..

Tämä kyllä totta. Minä ja kumppanini olemme molemmat olleet tokenijoita kirurgisista operaatioista ja tuossahan tämä on punnittu. On saanut sen kaverin kauppaan tueksi, ja lenkeille hieman katsomaan vierestä. Mutta ihan kaikessa voi mennä liiallisuuksiinkin.

 

[Skruf]

3080€:n sakko tuomiona kun ajat 3-vuotiaan lapsen kuoliaaksi.

Toimitusjohtaja ajoi 3-vuotiaan päälle Mersulla – Lapsen kuolemasta sakkoja

Toimitusjohtaja ajoi 3-vuotiaan päälle kohtalokkain seurauksin Pohjois-Pohjanmaalla.

www.iltalehti.fi

 

[Surukuku]

3080€:n sakko tuomiona kun ajat 3-vuotiaan lapsen kuoliaaksi.

Toimitusjohtaja ajoi 3-vuotiaan päälle Mersulla – Lapsen kuolemasta sakkoja

Toimitusjohtaja ajoi 3-vuotiaan päälle kohtalokkain seurauksin Pohjois-Pohjanmaalla.

www.iltalehti.fi

Tässä tapauksessa voidaan kyllä puhua aika helvetinmoisesta epäonnestakin, tuottamuksellisuutta tuossa ei ole. Koko keissi on aika painajaismainen, koska autossa oli kaikki mahdolliset turvalaitteet, jotka oli kuitenkin suunniteltu toimimaan pääsääntöisesti suuremmassa nopeudessa kuin käytetty 16 km/h.
Nuo langetetut sakot ovat lähes automaatio tämmöisissä tapauksissa, joilla ei ole kyllä kenellekään mitään merkitystä eivätkä anna mitään kuvaa tapahtuneesta.

Edit: Tuo otsikko on malliesimerkki klikki-houkuttelusta ja varustelusta epäolennaisilla argumenteilla, joilla saadaan tapaus vaikuttamaan vähintäänkin mielenkiintoiselta ja ihmiset pöyristymään.
Tämmöisissä tapauksissa tulee aina kysyttyä toimittajan etiikan ja moraalin perään, mutta eihän sellainen asiallisuus tietenkään myy tyyliin: Lapsi jäi auton alle ja menehtyi.

 

[Evil]

Olisikohan automerkki mainittu, jos toimitusjohtajalla olisi ollut joku Skoda tai Toyota…

 

[alwahla]

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=zSINVERu9Lk

Katselen tässä lyhyttä dokumenttia Mary Ann Bevanista, englantilaisesta sairaanhoitajasta, joka sairastui 32-vuotiaana agromegaliaan ja joutui aviomiehensä äkillisen kuoleman jälkeen liittymään friikkisirkukseen elättääkseen neljää lastaan, koska mitään muuta työtä ei ollut tarjolla. 13 vuoden ajan aina kuolemaan asti vuonna 1933 häntä esiteltiin erinäisissä esityksissä "maailman rumimpana naisena". Helvetin rankka video ja voi vaan kuvitella, millaista elämä oli noihin aikoihin Britanniassa sekä Jenkkilässä.

 

[aalto]

Avasin työsähköpostin ja siellä odotti kaksi peruutettua tapaamista. Molemmissa kyse on vähän harvemmin tapaamistani, mutta oikein hyvistä tyypeistä, jotka ovat nyt molemmat joutuneet jäämään saikulle henkilökohtaisen elämän kolahdusten vuoksi. Näillä ei siis ole keskenään mitään tekemistä, mutta molemmat tuli nyt mulle ilmi samalla kertaa. Harmittaa heidän puolesta.

Mitä muuten kannattaa tehdä sellaisen hieman etäisemmän työkaverin suhteen, joka on joutunut jäämään työuupumuksen vuoksi saikulle? Onko parempi vaan laittaa jokin ympäripyöreä tsemppiviesti vai tarjota jutteluseuraa? Kyse ei ole niin hyvästä tutusta, että tietäisin mistä tuossa tarkemmin on kyse tai että yleensä nähtäisiin tai juteltaisiin töiden ulkopuolella. Työasioissa ollaan kuitenkin tosi hyvin samoilla linjoilla ja ollaan autettu vastavuoroisesti toisiamme eri käänteissä.