Hiljaiseksi vetää, kun faijapuoleni äiti sai kesken ratsastustunnin aivoverenvuodon. Pari tuntia tästä, sairaalasta todettiin ettei mitään ole tehtävissä. Verenvuoto oli niin massiivinen.
Todella surulliset fiilikset tällä hetkellä. Kyseessä kuitenkin minullekin mummi, joka oli ollut kuvioissa jo vuodesta 1997 lähtien, kun äitini tapasi nykyisen miehensä. Kohtelivat meitä sisaruksia kuin omia lapsenlapsiaan ja jopa 11-vuotiaasta iiborista se tuntui hyvältä. Silloin ajatteli, ettei mummeja voi koskaan liikaa olla. Kuitenkin, tässä aikuisiällä emme enää niin läheisiä olleet. Eniten tässä kuitenkin surettaa 12- ja 6-vuotiaiden pikkusiskojen puolesta, joille tämä mummi oli, 6-vuotiaan siskon sanoja lainatakseni, "se paras ja rakkain mummi, kun vei meidät leffaan ja uimaan!". Heille on kyllä jo sanottu, että mummi on nyt sairaalassa, mutta silloin ennen heidän nukkumaanmenoa yritettiin nostattaa toiveikkaita fiiliksiä sanomalla, että mummi kyllä selviää.... Nyt aamulla on edessä varmasti äitini ja isäpuoleni yksi elämän kovimmista paikoista, kun lapsille on aamulla kerrottava, että mummi on nyt kuollut. Mutta, helppoa tapaa kertoa asia, ei ole. Se on kuitenkin muistettava.
Yhtäkaikki,
R.I.P Marja-mummi <3
