Veti surulliseksi / hiljaiseksi

[Cemetery Gates]

Paska viikko ja tänään koko viikon paskin päivä. Erinäisiä takaiskuja ja huonoja uutisia. Ehkä päivän positiivisin hetki oli se varttitunti, kun kollegan kanssa juteltiin isovanhemmista ja muista vanhuksista, erittäin kunnioittavaan sävyyn. Keskustelun päätteeksi, noin klo 14 aikoihin iltapäivällä, totesin hieman lakoniseen sävyyn, että neljästä isovanhemmasta vain yksi on jäljellä.

No ei ole enää. Mummoni menehtyi tänään hieman klo 15 jälkeen. Nukkuessaan, onneksi. Ikää oli kunnioitettavat 90 vuotta.

 

[Arnold]

Mitä mahtaa kuulua Lexaalle? Ei ole kuulunut nyt vähään aikaan mitään..

 

[Apa]

Mitä mahtaa kuulua Lexaalle? Ei ole kuulunut nyt vähään aikaan mitään..

Tätä olen itsekin miettinyt. Viimeisin vierailu palstalla operaatiota edeltävänä päivänä ja siitä on jo aika kauan aikaa.

 

[ms.qvist]

Mitä mahtaa kuulua Lexaalle? Ei ole kuulunut nyt vähään aikaan mitään..

Tätä olen itsekin miettinyt. Viimeisin vierailu palstalla operaatiota edeltävänä päivänä ja siitä on jo aika kauan aikaa.

Olen ollut hoitajana vaativan kuntoutuksen osastolla ts. valtaosa potilaista oli neurologisista leikkauksista tai vammoista kuntoutuvia henkilöitä ja normaaleissakin tapauksissa - siis sellaisissa joissa kaikki oli sujunut hyvin - hoitojakso osastolla saattoi olla jopa kuukausia. Mikäli nyt oikein muistan niin Lexaalle tehtiin aivoihin kohdistunut leikkaus.

Aivoihin kohdistunut leikkaus on aina omanlaisensa operaatio ja toipumisennustetta ei välttämättä voida helposti laatia hetimmiten leikkauksen jälkeen. Riippuu leikkauksen syystä, huonoimmassa tapauksessa tilanne on vieläpä sellainen, että joudutaan tekemään korjaavia leikkauksia/operaatioita kunnes tilanne saadaan normalisoitua. Lexaan tapauksessa tilanne taisi kuitenkin olla kasvaimesta, jos oikein muistan, joten tilanne ei välttämättä ole niin huono kuin laajalle alueelle aivoihin kohdistunut aivoinfarkti tai selkäydinkanavaan levinnyt vuoto - joiden toipumisennuste voi olla helpostikin useita kuukausia tai jopa vuosia. Ja pahimmassa tapauksessa onnistuneenkin operaation seurauksena tilanne voi olla se ettei potilas toivu enää koskaan ennalleen.

vlad.

 

[Sistis]

Ei tässä oikeen sanoja vaan ihminen löydä.

Otan osaa. Ei näihin oikein muuta voi sanoa. Itse pohdin tässä juuri mennyttä vuotta... Kummatkin mummut tuli kannettua hautaan, molemmat onneksi kypsässä 92 vuoden iässä. Tuon lisäksi kahdella ikätoverillani ja hyvällä ystävälläni todettiin terveyshuolia, toisella sydänvika, toisella syöpä... Onneksi molemmilla tilanne on nyt hyvä. Isäukolle tehtiin taas hiljattain munuaisensiirto, mistä ukko onneksi tokeni nopeasti. Itseltä taas oli viikko sitten lähellä lähteä henki kolarissa... Lisäksi vielä tädin miehellä todettiin juuri syöpä...

Mutta kokonaisuutena menee ihan hyvin.
.

 

[El Lude]

Tätä olen itsekin miettinyt. Viimeisin vierailu palstalla operaatiota edeltävänä päivänä ja siitä on jo aika kauan aikaa.

Jos nyt en aivan väärässä ole, niin Lexaa on postaillut erääseen toiseen mediaan viestejä ihan tässä hiljattain. JA-hiljaisuuteen syytä en tiedä.

 

[Sanainen arkku]

Luettuani viestisi piti heti soittamani isälleni, jolla on legendaarisia ja paljon puhuttuja "iskiaskipuja". Toivon viimeistä persesoluani myöten, että kyse on todella "tavallisesta" hermo- tai lihassärystä.

Perhana kun selkäkivut monesti ovat merkkejä juuri syövästä, ja monen eri sortin syövistä. Moni kärvistelee selkäkivuissa juuri niin kauan kuin jalat lähtevät alta tai oireet ovat ambulanssiluokassa...
...
Tästä voi tietenkin yrittää ottaa opinluuta meille nuoremmille.

Kun on aina ollut urheilukipeä, pitää lihaskipuja helposti normaalitilana. Näin kävi itsellenikin syksyllä 2009. Kipujen takana oli kuitenkin akuutti leukemia.

Nykyään en kovin montaa päivää kärsi kivuista, joille ei löydy luonnollista selitystä. Tosin olen hyvä löytämään niitä selityksiä... Tyyliin: olin eilen kesäkengillä kaupungilla jne.

 

[Eino_Mies]

Yle1 näytti äsken Ulkolinja -dokumentin: Sri Lankan kuoleman kentät. Aidoksi todetut videotallenteet teloituksista, joissa tapettiin myös lapsia. Ensin ammuttiin päähän ja ruumiita poltettiin roviolla.

Aivan saatanan sairasta touhua. Toivottavasti ei tule yöuniin.

 

[iibor]

Hiljaiseksi vetää, kun faijapuoleni äiti sai kesken ratsastustunnin aivoverenvuodon. Pari tuntia tästä, sairaalasta todettiin ettei mitään ole tehtävissä. Verenvuoto oli niin massiivinen.

Todella surulliset fiilikset tällä hetkellä. Kyseessä kuitenkin minullekin mummi, joka oli ollut kuvioissa jo vuodesta 1997 lähtien, kun äitini tapasi nykyisen miehensä. Kohtelivat meitä sisaruksia kuin omia lapsenlapsiaan ja jopa 11-vuotiaasta iiborista se tuntui hyvältä. Silloin ajatteli, ettei mummeja voi koskaan liikaa olla. Kuitenkin, tässä aikuisiällä emme enää niin läheisiä olleet. Eniten tässä kuitenkin surettaa 12- ja 6-vuotiaiden pikkusiskojen puolesta, joille tämä mummi oli, 6-vuotiaan siskon sanoja lainatakseni, "se paras ja rakkain mummi, kun vei meidät leffaan ja uimaan!". Heille on kyllä jo sanottu, että mummi on nyt sairaalassa, mutta silloin ennen heidän nukkumaanmenoa yritettiin nostattaa toiveikkaita fiiliksiä sanomalla, että mummi kyllä selviää.... Nyt aamulla on edessä varmasti äitini ja isäpuoleni yksi elämän kovimmista paikoista, kun lapsille on aamulla kerrottava, että mummi on nyt kuollut. Mutta, helppoa tapaa kertoa asia, ei ole. Se on kuitenkin muistettava.

Yhtäkaikki,

R.I.P Marja-mummi <3

 

[Komisario Fix]

Yle1 näytti äsken Ulkolinja -dokumentin: Sri Lankan kuoleman kentät. Aidoksi todetut videotallenteet teloituksista, joissa tapettiin myös lapsia. Ensin ammuttiin päähän ja ruumiita poltettiin roviolla.

Aivan saatanan sairasta touhua. Toivottavasti ei tule yöuniin.

Tuli myös katseltua tuo Areenasta ja saatana että alkoi vituttamaan. Jumalauta hallitus perustaa useita eri "tulitauko vyöhykkeitä" joita se kuitenkin samantien tulittaa, kun siviilit ovat sinne päässeet. Tekisi mieli kirjoittaa vaikka mitä, mutta todetaan vaan että ei voi ymmärtää mikä helvetti saa ihmisen ampumaan puolustuskyvytöntä ihmistä metrin päästä jollakin ak:lla päähän.

Tuon dokumentin nähtyään voi taas omia "ongelmia" katsella vähän eri perspektiivistä.

 

[Trenchtown]

Kymmeniä kadonneita koulupoikia löytyi salaisista haudoista Yhdysvalloissa | Yle Uutiset | yle.fi

Mitä tohon nyt sanois... en osaa sanoa yhtään mitään.

 

[Jack of Spades]

Hautasimme viikonloppuna 93-vuotiaan rakkaan mummomme, jonka poisnukkuminen veti mielen surulliseksi ja hiljaiseksi.

Kaipauksella muistelen sitä suurta lämpöä ja rakkautta, jota hänellä aina riitti meille runsaslukuiselle lapsenlapsien joukolle.

 

[Knox]

Sain äsken kuulla että entinen työkaveri on tapettu tässä taannoin. Hiljaiseksi vetää. Hyvä tyyppi, joskin vähän perso viinalle, ja näemmä sieltä piireistä se viimeinen niitti sitten tuli. Lepää rauhassa.

 

[Kaiuni Alen]

Sain tietää, että mummoni kuoli tänä aamuna. Oli toki odotettavissa, että kuolee lähiaikoina, mutta että näin pian. Ja olen juuri nyt matkalla junassa mummolaan...

 

[TQoFE]

Sain tietää, että mummoni kuoli tänä aamuna. Oli toki odotettavissa, että kuolee lähiaikoina, mutta että näin pian. Ja olen juuri nyt matkalla junassa mummolaan...

Osanottoni ja voimia Kai Nu Laine.

 

[Kaiuni Alen]

Osanottoni ja voimia Kai Nu Laine.

Kiitos. Suomen olympiapronssi jääkiekossa lohdutti tätä päivää.

Eipä kyllä pahemmin edes sureta. Ei oltu mitään etäisiä sukulaisia, mutta ei vaan tunnu mitenkään pahalta tämä kuolema. Tulee ihan huono omatunto, kun en sure tarpeeksi. Sama homma oli kun ukkini kuoli. Onko tämä normaalia?

 

[Beagle Boy]

Onko tämä normaalia?

Jokainen suree ja käsittelee lähimmäisen kuoleman omalla tavallaan. Ei ole mitään oikeita, vääriä, normaaleita tai epänormaaleja tapoja.

Osanottoni.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Eipä kyllä pahemmin edes sureta. Ei oltu mitään etäisiä sukulaisia, mutta ei vaan tunnu mitenkään pahalta tämä kuolema. Tulee ihan huono omatunto, kun en sure tarpeeksi. Sama homma oli kun ukkini kuoli. Onko tämä normaalia?

Täältäkin lämpimin osanottoni.

Tuo mitä koet on aivan normaalia. Ihminen suree juuri sen verran ja sillä tavalla kuin miltä aidosti tuntuu. Muu ja varsinkin teeskennelty suru vasta epänormaalia on. Sitä ilmenee miellyttämisenhaluisilla ja laskelmoivilla ihmisillä, mitä tulee varsinkin tulevien perintöosuuksien määräytymiseen. Esim. "kuollutta pappaa kannattaa surra nyt kovasti, muuten mummi loukkaantuu ja muuttaa testamenttia".

Kun isänäitini kuoli, olin suunnilleen samanikäinen kuin Kai Nu Laine nyt. Muistan vieläkin, kuinka pohtiloitsin vastaavia kysymyksiä; pitäisikö surra jotenkin vaikuttavammin tai enemmän. Ihmetytti kun oman isovanhemman ja vieläpä samassa taloudessa asuneen ihmisen poismeno ei liikuttanut erityisen syvällisesti. Korkeintaan seurasi jotakin vaimeaa haikeutta siitä, ettei poismennyt ollut enää jokapäiväisessä elämässä läsnä. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, myöhemmällä iällä olen osannut suhteuttaa nuo kokemukset paremmin. Ihan normaalia tuokin sureminen oli, suhteessa siihen kuinka läheisiä todellisuudessa olimme ja kuinka merkityksellinen suhde isoäidin ja minun välillä vallitsi.

 

[Luulajanpuisto]

Eipä kyllä pahemmin edes sureta. Ei oltu mitään etäisiä sukulaisia, mutta ei vaan tunnu mitenkään pahalta tämä kuolema. Tulee ihan huono omatunto, kun en sure tarpeeksi. Sama homma oli kun ukkini kuoli. Onko tämä normaalia?

Minun kokemuksieni perusteella todellisuus ja sitä kautta suru läheisen ihmisen kuolemasta alkaa muodostua vasta hautajaisten lähestyessä. Siihen saakka on jotenkin epätodellinen olo.
Omat isovanhempani kuolivat viime vuosikymmenellä, parin vuoden välein. Siis äitini vanhemmat, isäni vanhemmat kuolivat jo ennen syntymääni. Molemmissa hautajaisissa olin arkunkantajana, ja varsinkin papan hautajaisissa oli aika ahdistavaa. Täysipitkän elämän he elivät, 98- ja 99-vuotiaiksi saakka. Vieläkin välillä tuntuu oudolta, että eivät enää ole täällä.

Osanottoja vain Kai Nu Laine.

 

[Pavlovin Koira]

Minun kokemuksieni perusteella todellisuus ja sitä kautta suru läheisen ihmisen kuolemasta alkaa muodostua vasta hautajaisten lähestyessä. Siihen saakka on jotenkin epätodellinen olo.

Mulla taas täysin toisenlainen kokemus. Kaksi kertaa kokenut sen että todella läheinen ihminen on kuollut ja shokki on tullut heti kun siitä on kuullut ja silloin tuntui ettei itku lopu lainkaan. Hautajaisissa taas fiilis oli jo enempi sellaista seestynyttä alakuloa.

Niin ja osanottoa Kai Nu Laine.

 

[sampio]

Eipä kyllä pahemmin edes sureta. Ei oltu mitään etäisiä sukulaisia, mutta ei vaan tunnu mitenkään pahalta tämä kuolema. Tulee ihan huono omatunto, kun en sure tarpeeksi. Sama homma oli kun ukkini kuoli. Onko tämä normaalia?

Kuten edellä on todettu, ei ole mitään oikeaa ja väärää tapaa tuntea näissä tilanteissa. Tärkeintä on varmasti se, että olet sinut tuntemustesi kanssa ja pystyt suomaan muille heidän tuntemuksensa, jos nyt molemmissa tapauksissa hyvien tapojen puitteissa liikutaan. Ikä ja luonnollinen kuolema ovat varmasti asioita, jotka helpottavat suhtautumista näihin juttuihin. Tärkeintä varmasti on se, että sulla on hyviä muistoja tärkeästä ihmisestä, joita voit vaalia varsinkin kun aikanaan ehkä oman perheen, omien vanhempien tai ainakin oman ikääntymisesi kautta asioita käyt lävitse.

 

[Palstalegenda]

Osanottoni nimimerkille Kai Nu Laine.

Minulla on molemmat mummot vielä elossa. Toinen on 91-vuotias ja toinen 86-vuotias. Tuo vanhempi on nyt ollut lähes 11 vuotta vanhainkodissa. Ei ole varmaan kahdeksaan vuoteen minuakaan tuntenut. Siellä tuo vapisee ja ääni hyräilee jotakin, mistä ei saa mitään tolkkua eikä siis ole osannut puhua enää vuosikausiin. Ei ole kyllä tähän ketjuun asiaa jos hän kuolee, lähinnä helpotus. Vasta selvisi keuhkokuumeestakin. Kauankohan tuo vielä siellä sätkii. Eutanasia olisi tällaisessa tilanteessa hyvä juttu.

 

[Musta Nuoli]

Osanottoni myös nimimerkille Kai Nu Laine. Surun määrään ei ole mitään yhteismittaa, eikä Suomessa onneksi tarvitse myöskään esittää mitään julkista, yhteisöllistä suruvirttä, jotta suru kelpaa suvulle ja sukulaisille.

Ikäviähän nuo aina ovat, ja hautajaisissa voi jo kuolema konkretisoitua, mutta varsinkin sairaiden vanhusten kuolemat ovat vääjäämättömästi edessä jossain vaiheessa ja voivat olla kuolevalle itselleen helpotus. Ainakin omakohtaisesti toivoisin nopeaa loppua aikanani eli eutanasiaa jos kroppa/pääkoppa alkaa pettää liiaksi ja olo on tuskaista tai harhaista.

Sure kun suret, ja niin paljon tai vähän kuin suret. Omat isovanhempani ovat kuolleet ajat sitten, ensimmäinen jo 1980-luvulla ja loputkin noin 20 vuotta sitten. Senhetkisiä mielentilojani en muista, mutta sen sijaan muistan tiettyjä rakkaita yhteisiä hetkiä isovanhempieni seurassa, erityisesti isoisien persoonallisuudet. Isäni isä kävi kolme sotaa läpi ja kasvatti viisi lasta, kunnes kuoli 87-vuotiaana. Hieno mies, samoin kuin äitini isä, joka poistui tästä maailmasta jo 70-vuotiaana nukkuessaan sydänkohtaukseen elettyään monipuolisen ja henkisesti rikkaan elämän. Tuollaisen lopun minäkin haluaisin, suoraan unesta tuonpuoleiseen ilman pidempää kitumista.

 

[sampio]

Kaj Kunnas voisi varmasti tulla heittämään keikan Kai Nu Laineen luo, jos tuntuu, ettei kyynel meinaa vierähtää.

 

[obi-wan]

Kaj Kunnas voisi varmasti tulla heittämään keikan Kai Nu Laineen luo, jos tuntuu, ettei kyynel meinaa vierähtää.

Yllättävän paska tilannetaju on kyllä tällä kansankynttilällä.

Olet sitten niin kovin hupaisa