Mainos

Veti iloiseksi / hymyn naamalle –ketju

  • 701 358
  • 3 348

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Syyttä nimenomaan. Rikoksen tunnustajalle ei minkäännäköistä alennusta tuomiosta. Nyt modet on mun silmån alla.
Tämä on muuten jumalan tosi. Kyllä ei Lahden douppauksista selvinnyt edes osittain kuivin jaloin kuin Kuitus-Virpi, kuka ei ollut rehellinen (lue: tyhmä) suomalainen ja tunnustanut rehdisti että "no kyllähän sitä piikkiä otettiin kun niin tekee kaikki että pärjää", vaan oli ihan pokerilla että "talonmieheltä oli jääny piikki jotenkii nojatuolille ja siitä varmaan tarttui ainetta kun istahdin". Suoraselkäisiä taputeltiin selkiin että hyvähyvä ja näin se kuuluukin tehdä ja tässä muuten tämä elinikäinen kilpailukielto ja hirttoköysiä saa valmiiksi rasvattuna tuolta k-raudasta FIS:n alekupongilla. Kuituselle keljuiltiin ja ilkeiltiin, mutta taputeltiin toki tuplasti enemmän selkään kun pari vuotta lusittuaan palasi hiihtelemään huipulle ihan kuin olisi missään ollutkaan.

Norjalaisia suksijoitakaan ei suotta tunnustusten taakka paina ja sillä jaksavatkin painaa ja painaahan ne.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Työilmapiirin siisteys on muuten aivan hiton tärkeää kun stressitasot meinaa nousta tappiin. Sen huomasin taas tänään. Kiitos että olette noin ihania!
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Työilmapiirin siisteys on muuten aivan hiton tärkeää kun stressitasot meinaa nousta tappiin. Sen huomasin taas tänään. Kiitos että olette noin ihania!
Ole hyvä. Joko muuten on turgeonia herunu...?
 

Vino

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilen kun olin menossa autolla töihin, huomasin että suojatien vieressä seisoi pieni päiväkotiryhmä (n.10 lasta ja 2 aikuista) odottamassa että pääsisivät menemään tien yli. Pysähdyin suojatien eteen ja näytin heille merkkiä että menevät. Lapset katsoivat kauan minua ja sitten jokainen huiskutti iloinen ilme naamalla. Tottakai huiskutin heille takaisin.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Viimeksi muokattu:

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kyllä se harvinaisuus kun joku tarjoaa apuaan oma-alotteisesti vetää aina mielen hyvälle tuulelle.

Minulla oli eilen illalla pyykkivuoro ja pyykinpesu-ja kuivaushuoneet ovat lukkojen takana eräällä varastokäytävällä. Yritin jonkin aikaa saada ovea taas lukosta auki, siinä onnistumatta. Kun sitten tupakalla ulkona ollut mies oli nähnyt tilanteen ja tarjosi apuaan.

Minä en ymmärrä mikä omassa avaimessa on vikana kun tämän oven lukko ei aina niin helpolla sillä aukea. Vaikka siis pitäisi kyllä. Kuitenkin taas varsinaisen asunnon ovi aukeaa helpostikin sillä avaimella. Avain käy siis molempiin lukkoihin.

Tämän auttavan miehen avaimella ovi aukesi yllättävän helpostikin. Ja pääsin hakemaan pyykkini. Kiitos avusta!
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kakarat hoidossa, töistä vapaata, emäntä pois konteista, tuplaviski lasissa ja perjantai-ilta joka huipentuu Lukko-Kärpät otteluun pelipaikalla.

Eii paha.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tämä yö! Nyt en tarkalleen tiedä mihin aikaan nukahdin, joskus varmaan 20-21 välimaastossa ja nukuin yhtä kyytiä jo tänne asti. Eli nyt tuli unta se 8 tuntia yön aikana ja ilman katkonaisuutta yöunessa.

Kyllä pisti mielen iloiseksi kun tajusi herättyään nukkuneensa yhteen kyytiin näinkin kauan ja olisihan tässä tunti vielä aikaa nukkuakin.

Minulla on ollut nukkumisen kanssa ongelmia viime viikon maanantaista lähtien mutta tämä oli iso edistysaskel. Ja eilen illallakin olin jo väsyneenä niin karseassa kunnossa että tuli tarpeeseenkin. Jes!
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Jääkiekkoliiton tulospalvelusta bongattu Koukku nimiselle pelaajalle annettu 2 minuutin jäähy koukkaamisesta. Joku ilkikurinen virnistys kävi hetken naamalla.

Tässä voi ihan perustellusti sanoa, että taas on tuomarit kattonu vaan nimeä selässä.

Sitten odotellaan, että koska Dyk saa sukelluksesta jäähyn (ellei ole jo saanut)
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kirjoitetaan nyt vielä tännekin että kyllähän tuo sai mielen iloiseksi kun joulukalenteri Tomteskolan on katsottavissa Yle Areenasta. Lapsuuden jouluista on jäänyt mieleen kun tykkäsin erittäin paljon jostain ruotsinkielisestä joulukalenterista. Siinä oli tonttuja, peikkoja, ihmisten maailmaa ja näkymättömyyspillereitä esimerkiksi.

Hataria muistikuvia oli tuosta kalenterista ja nimenkin sain selville kun kysyin sitä Näin sydämeeni joulun teen-Facebook ryhmässä. Muistavatko ryhmäläiset näillä tuntomerkeillä joulukalenteria ja kyllähän he muistivat.

Sen jälkeen sitten minäkin esitin YLElle toiveen että esittäisivät sen uusintana ja nyt minunkin toiveeseen on vastattu.

Siitä on niin monta vuotta kun olen tuota Tomteskolania viimeksi katsellut. Erittäin kiva nähdä uusintana sellaistakin ohjelmaa josta on hatarat muistikuvat. Silloin uusinnan merkitys on isompi kuin katsella toisen kerran just telkasta jo tullutta ohjelmaa.

Oikein muista enää tuosta kuin noita pääpiirteitä ohjelmasta ja sen että tämä on ollut ehdoton suosikkini tv-joulukalentereista. Ohi jopa Tonttu Toljantereiden ja The Joulukalenterin.

Kiitos vaan YLElle tästä ja jäädään katsomaan onko aika kullannut muistoja ja toimiiko lapsena hyväksi havaittu enää aikuisiällä...
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Olen tilittänyt nukkumisongelmistani muutamaankin ketjuun täällä. Viimeksi aamulla Vitutusketjuun. Tilanne oli myös se että olin joutumassa odottamaan lääkäriaikaakin vielä yli kaksi viikkoa. Se tuntui pitkältä ajalta sillä nukkumisongelmat häiritsevät pahasti arkielämääkin.

No soitin vielä tänään terveyskeskukseen ja sain kun sainkin lääkäriajan vihdoin tälle päivälle. Surullinen asia ja ikävää että tällaiseen joutuu turvautumaan mutta silti veti mielen iloiseksi että lääkäriajan sain julkiselta puolelta tälle päivälle kun sitä kerran tarvitsin.

Ehkä nyt saan apua ongelmiini ja nukkumisen taas hoitumaan!
 

Glove

Jäsen
Ehkä nyt saan apua ongelmiini ja nukkumisen taas hoitumaan!
Eiköhän ne jotain Imovanea tai vastaavaa sieltä tarjoa. Minäkin sain unen joskus kolmen tienoilla ja heräsin yhdeksän aikaan. AInakaan vielä ei väsytä, ei edes vituta yhtään. Vetää se vähän hymyä naamalle.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Olen tilittänyt nukkumisongelmistani muutamaankin ketjuun täällä. Viimeksi aamulla Vitutusketjuun. Tilanne oli myös se että olin joutumassa odottamaan lääkäriaikaakin vielä yli kaksi viikkoa. Se tuntui pitkältä ajalta sillä nukkumisongelmat häiritsevät pahasti arkielämääkin.

No soitin vielä tänään terveyskeskukseen ja sain kun sainkin lääkäriajan vihdoin tälle päivälle. Surullinen asia ja ikävää että tällaiseen joutuu turvautumaan mutta silti veti mielen iloiseksi että lääkäriajan sain julkiselta puolelta tälle päivälle kun sitä kerran tarvitsin.

Ehkä nyt saan apua ongelmiini ja nukkumisen taas hoitumaan!
Toivottavasti ongelma ratkeaa.

Mulla ei ole tuollaisesta oikeastaan mitään kokemusta. Aina on uni tullut. Lukioikäisestä jonnekin kolmekymppiseksi vetelin noin neljällä tunnilla yössä, se riitti silloin. Ei väsyttänyt. Nykyisin selvin päin pitää saada se 8 tuntia yössä ja mieluiten vielä tunnin-parin päikkärit päälle. Ja aina se uni tulee, ei miun tartte kuin iskeä pää tyynyyn niin minuutissa alkaa kuorsaus. Kun on puhdas omatunto ja ansio- sekä kotitöissä rasitettu kroppa, niin lepokin maistuu.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Toivottavasti ongelma ratkeaa.

Mulla ei ole tuollaisesta oikeastaan mitään kokemusta. Aina on uni tullut. Lukioikäisestä jonnekin kolmekymppiseksi vetelin noin neljällä tunnilla yössä, se riitti silloin. Ei väsyttänyt. Nykyisin selvin päin pitää saada se 8 tuntia yössä ja mieluiten vielä tunnin-parin päikkärit päälle. Ja aina se uni tulee, ei miun tartte kuin iskeä pää tyynyyn niin minuutissa alkaa kuorsaus. Kun on puhdas omatunto ja ansio- sekä kotitöissä rasitettu kroppa, niin lepokin maistuu.

Ei minullakaan ole ollut ongelmia nukkumisen kanssa juurikaan ennen näitä kahta viikkoa. Joskus on ollut unettomiakin öitä siellä ja täällä, korkeintaan kaksi unetonta yötä jopa peräkkäin. Mutta nyt on selkeästi pisin ajan jakso kun on nukkumisen kanssa ongelmia.

Mutta toivottavasti tosiaan ongelma vähitellen ratkeaa! Huonosti nukuttu tai joskus jopa kokonaan valvottu yö vaikuttaa kuitenkin niin paljon terveyteen ja seuraavan päivän kulkuun että olisi tärkeää saada ongelma kuriin. Eihän se oikein ole edes elämää kun joudut viemään yhden päivän läpi unettoman yön jälkeen. Minulla ainakin se on usein yhtä tuskaa.

Mutta nyt tässä on taas ollut kaksi yötä jo peräkkäin milloin olen saanut nukuttua varmaan kumpanakin yönä ainakin yli 6 tuntia. Toissayönä nukuin 8-9 tuntia ja tästä yöstä en ole ihan varma. Ensin kieriskelin vain jonkun ajan sängyssä ja luulin että tehoaako tuo unilääkekään ollenkaan mutta kyllä sitä sitten lopulta nukahti.

Vetää jo mielen varovaisesti iloiseksi että on ollut jo kahtena aamuna peräkkäin näinkin pirteä olo. Ehkä se tästä. Ja se ahdistuskin mitä on tullut öitä kohtaan, huonosti nukkumisen seurauksena niin hälvenee vähitellen.
 
K

Kiekkokatsoja

Uniongelmat ovat ikäviä. Tulee pyörittyä sängyssä, mutta uni ei tule.
Pitää myös muistaa se, että "väkisinmakaaminen" on paha rikos.

Joskus kun tulee nukuttua hyvin, niin siitäkin jutusta voi tulla iloiseksi. Pienet on köyhän ilot, mutta hyvät.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valtteri Bottaksen vaatimattomuus. Äijällä on pinkka kunnossa, mut silti tekee pakettiautolla oman muuttonsa faijansa kanssa. Vaikea olis kuvitella Räikkösen tai Hamiltonin kantavan muuttolaatikoita.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valtteri Bottaksen vaatimattomuus. Äijällä on pinkka kunnossa, mut silti tekee pakettiautolla oman muuttonsa faijansa kanssa. Vaikea olis kuvitella Räikkösen tai Hamiltonin kantavan muuttolaatikoita.

Kyllä mä Räikkösestä uskoisin, että omia muuttolaatikoitaan kantelisi tarpeen vaatiessa. Ei mielestäni Räikkönen mikään diiva ole vaan kohtu tavan tallaaja, toki hieman kovemmilla tuloilla kuin muut. Hamiltonia en kyllä näkisi mitää muuttohommia tekemässä, kuin korkeintaan taustapiruna suunnittellemassa jotain fengshuivegaaaniituhippi sisustuksia kämppäänsä. Muuttoautona olisi toki jokin täysin päästötön ajokki, ettei ilmastoa tuhota. Kuskina todennäköisesti itse Jeesus.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Kävin moikkaamassa faijaa. Oli pitkästä aikaa kartalla. Ei kysellyt mutsinsa tai faijansa perään (haudassa vuodesta 88 ja 67), sen sijaan kyseli kuinka Jokereilla menee ja milloin mennään matsiin. Siellä se katseli telkusta hiihtoja, ihan kuten ois himassaan ollut.
 
K

Kiekkokatsoja

Nonii. Nyt ois 3 vapaapäivää alkamassa, ja mukavaa tekemistäkin tiedossa.
Eikä oo pitkä matka, kun alkaa joululomat. Ehkäpä silloin hieman matkustelen kotimaassa.
Sitten tuleekin uusivuosi, ja on lupauksien aika. Pitää jotain hyvää lupaushaastetta kehitellä, jossa saan hieman haastaa itseäni.
 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mua itseasiassa vähän hymyilyttää tämä joulun tulo. Ei nyt mikään siihen liittyvä ylimääräinen hömpötys ja kaikenmaailman perseensuristimien mainostus, vaan se, että saa kerrankin olla duunissa melkein yksin. Eli ei ole häiriötekijöitä jos pitää yrittää keskittyä johonkin.

Lomapäivät tältä vuodelta tuli käytettyä jo kauan aikaa sitten, joten eipä ole kuin nuo pakolliset vapaat ja sitten pari "siltapäivää". Toimisto on siis aika tyhjä pari viikkoa. Vaikka mieluummin sitä tietysti kotona istuisi, eipä nyt hirveemmin haittaa tulla tänne pariksi päiväksi viikossa. Varmasti myös liikenne on aika minimissä, joten tuskin menee viittä minuuttia kauempaa huristella toimistolle.

Rauhallista joulua toivon joka vuosi, ja kyllä tästäkin nyt aika rauhallinen näyttäisi tulevan. Ja tuleekin, kun sen sellaiseksi suunnittelee.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nonii. Nyt ois 3 vapaapäivää alkamassa, ja mukavaa tekemistäkin tiedossa.
Eikä oo pitkä matka, kun alkaa joululomat. Ehkäpä silloin hieman matkustelen kotimaassa.
Sitten tuleekin uusivuosi, ja on lupauksien aika. Pitää jotain hyvää lupaushaastetta kehitellä, jossa saan hieman haastaa itseäni.
Eikös sun pitänyt alkaa "hinttariksi"? Siinä sulle haastetta kerrakseen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös