Venäjän nykytilanne

  • 3 446 238
  • 18 378

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huolestuttavia puheita Venäjällä, yksittäisiä hulluja vai Kremlin kepillä jäätä kokeilijoita?
Tulee ensimmäisenä mieleen Stalin. Ihan kuin sosialismin oppikirjasta: Joukkotuhontaa, massakarkotuksia ja kulttuurin tuhoamista. Ja osoitus siitä, että Ukrainan sota alkaa käydä putten hermoille. Väittäisin, että tuossa on sekä uhkaus että varoitus tulevasta, jos Ukraina ei alistu satelliitiksi. Kunhan Trump pitää kunnon vasallina lännen reaktiot kurissa...

Venäjän tilanne on erittäin hälyttävä ja on ollut sitä jo pitkään ja Putinin toimet tulisi pysäyttää tavalla tai toisella. Valitettavasti helpompi sanoa kuin tehdä.
Venäjän tilanne ei ole muuttunut pitkään aikaan, mutta Trump saattaa kallistaa vaakaa rauhattomaan suuntaan. Silmät ympyröinä olen seurannut uutisia läskin puheista, että Venäjä ei ole osallistunut vaaleihin mitenkään...

Mikä tämän siirron tarkoitus sitten on voi arvailla.
Noilla ohjuksilla Putin paaluttaa, että me olemme tulleet jäädäkseen. al Assadin valtaistuimen venakoiden palkkasoturit on säilyttäneet, mutta valta taisi siirtyä ja Damaskos on vain Kremlin edustuskonttori, enää.
Lisäksi Israelilla ja Putinin Venäjällä on yhteinen vihollinen ja viholliskuva.
+ iippojen tärkein tukija on putinistien päävihollinen. Aika mielenkiintoinen kuvio.
Neuvostoliiton kasvattina Putin toistaa edeltäjiensä virheitä. Pahin niistä on talouden realiteettien sivuuttaminen.
Anteeksi vaan, mutta olen eri mieltä. Toki toi talous kaataa koko korttitalon, mutta silti pahin on ihmisoikeuksien polkeminen.
Ihmisoikeudet – Wikipedia
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
@Sako Mä ajattelin asiaa systeemin itsensä kannalta. Putinin Venäjä tuskin kompastuu ihmisoikeuskysymyksiin, vaikka syytä olisi. Suurin riski on kansan äkillinen köyhtyminen ja siitä aiheutuvat levottomuudet. Kaikkein eniten Putin pelkää "oranssia vallankumousta". Siis omaa kansaansa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
YLE:n mukaan Saksan tiedustelupalvelun mukaan hakkeriorganisaatioon APT28 hyökkäsi viime joulukuussa Etyj:n tietojärjestelmiin. APT28:n uskotaan olevan yhteydessä Venäjän hallintoon. Yhdysvalloissa tiedostelupalvelut päätyivät tutkimuksissaan johtopäätökseen, että APT28 olisi lähellä Venäjän asevoimien tiedustelupalvelua GRU:ta. Venäjä on jyrkästi kiistänyt osallisuutensa hakkerointiin. Joulukuussa Saksan tiedustelupalvelu kertoi, että valheellisten uutisten määrä on Saksassa kasvanut viime aikoina rajusti. Valeuutisointiin käytettiin valtavasti taloudellisia resursseja ja niiden tekemisessä hyödynnettiin laajalti Venäjän propagandakoneistoa.

Asiasta lisää mm. tässä.

Aika vakuuttavaa tietoa löytyy siitä, että Venäjä operoi niin USA:ssa kuin Euroopassa tarkoituksenaan voittaa informaatiosota boteilla ja trolleilla. Euroopassa EU ja NATO ovat Putinin pääkohteita, mutta toki kaikki hajaannus sopii, koska se vaikeuttaa mm. EU:n päätöksentekoa ja toimintaa. Paras tapa vastata on avoimuus, oikealla tavalla pyytettömyys ja rehellisyys EU:n päätöksenteossa, mutta EU on itsekin pitänyt huolta siitä, että tällaisesta ei enää juuri edes haaveilla. Sauma, johon Venäjän on helppo iskeä.
 
Morgoth

Jäsen
Joulukuussa Saksan tiedustelupalvelu kertoi, että valheellisten uutisten määrä on Saksassa kasvanut viime aikoina rajusti. Valeuutisointiin käytettiin valtavasti taloudellisia resursseja ja niiden tekemisessä hyödynnettiin laajalti Venäjän propagandakoneistoa

Asiasta vähän toiseen, mutta tuntuu käsittämättömältä, että Suomessa ainakin jotkut digihuumassa haaveilevat vielä sähköisestä äänestämisestä. Sehän olisi täydellinen kultakaivos Putinin kaltaisille diktaattoreille ja todella pelottavaa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ei nyt nykytilannetta, mutta laitetaan tänne pikkukakkosen 40v juhlan kunniaksi kuitenkin. Jos joku on miettinyt Johan Bäckmanin propaganda-arvoa ja tekoja, niin ne ovat pientä Ransu-koiraan nähden. Hän kävi pikkukakkosessa Leningradissa ja kertoi, että siellä on niin paljon Leninin patsaita, koska kansa rakastaa Leniniä. Voidaan kai todeta pikkukakkosenkin kehittyneen tai ehkä siellä nytkin on tälläisiä piiloviestejä mukana.
 
Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt ei auennut, että mitä mahdoit ajaa takaa??
Mahdollisesti sitä, että Stalin teloitutti ylintä sotilajohtoaan. Tämä taas helpotti Suomen asemaa toisessa maailmansodassa, kun vastapuolella oli teloitusten seurauksena vähemmän tietoa, taitoa ja kokemusta. @mjr
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko

Niin teki mutta hän telottti myös lähipiiriään. Hänhän oli vainoharhainen ja ehdoton. Kuitenkin sotilaiden teloituttaminen toimi lähinnä pelote-vaikutuksena sille, että virheitä ei sallita.
 
kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
... pientä Ransu-koiraan nähden. Hän kävi pikkukakkosessa Leningradissa ja kertoi, että siellä on niin paljon Leninin patsaita, koska kansa rakastaa Leniniä.

Sattuneesta syystä pikkukakkonen on kuulunut viime aikoina tietoisuuteni piiriin. Siellä on esiintynyt joku Ransun lajitoveri, mutta itse Ransua ei ole näkynyt. Liekö joutunut puhdistuksen kohteeksi?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Asiasta vähän toiseen, mutta tuntuu käsittämättömältä, että Suomessa ainakin jotkut digihuumassa haaveilevat vielä sähköisestä äänestämisestä. Sehän olisi täydellinen kultakaivos Putinin kaltaisille diktaattoreille ja todella pelottavaa.

Toisaalta pian käytännössä kaikki laillinen rahaliikenne on netissä, samoin monet muut palvelut. En näkisi mahdottoman haastavana vaalijärjestelmän suojausta siten, että se takaa luotettavan äänestyksen. Ongelma tulee siinä, että vaalit yleensä pidetään rajattuna aikana. Vaikkapa seuraavat kaksi viikkoa. Tämä asettaa mittavia lisähaasteita, koska monelaiset hyökkäykset voidaan toteuttaa silloin, mutta pysyvämmin nekin vaikeutuvat. Toisaalta kun jotain tutkimusta löytyy jo naapurimaista siitä, että vaaliaktiivisuus ei nouse. Jos näin on, eipä kannata toistaiseksi kehitellä eteenpäin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Niin teki mutta hän telottti myös lähipiiriään. Hänhän oli vainoharhainen ja ehdoton. Kuitenkin sotilaiden teloituttaminen toimi lähinnä pelote-vaikutuksena sille, että virheitä ei sallita.

Jaa, jos Suomea vastaan olisi marraskuussa 1939 hyökännyt Tuhatševskin puna-armeija, eikä se parhaasta johdostaan puhdistettu ja demoralisoitunut puna-armeija mikä meillä oli vastassa niin saattaisipa sinullakin olla nyt paljon vähemmän kivinen sarka kyntää!
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tähän @mjr pieni kommentti. Venäläinen, usein toista maailmansotaa käsittelevä kirjailija Konstantin Simonov - joka oli myös mm. NKP:n keskuskomitean valvontajaostossa - kirjoitti silloisessa Neuvostoliitossa suurena paljastuksena, että kun Stalin tapatti armeijan johtoa ja aseiden suunnittelijoita epäluotettavina, tästä koitui suunnattomia kärsimyksiä Neuvostoliitolle ja sen kansalle. Esimerkkinä Simonov käytti tilannetta, jossa piti kehittää hävittäjä saksalaisia hävittäjiä vastaan. Koska ammattimiehet oli tapettu, kehitystyöhön lähdetiin hieman noviisipohjalta. Lopulta hävittäjä saatiin ilmaan ja huomattiin, että pystyyhän se lentämään - jopa - mutta jostain syystä saksalaiset pommikoneetkin ovat nopeampia.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Jaa, jos Suomea vastaan olisi marraskuussa 1939 hyökännyt Tuhatševskin puna-armeija, eikä se parhaasta johdostaan puhdistettu ja demoralisoitunut puna-armeija mikä meillä oli vastassa niin saattaisipa sinullakin olla nyt paljon vähemmän kivinen sarka kyntää!

Tarkennappas nyt vähän, että "...sinullakin olla nyt paljon vähemmän kivinen sarka kyntää"-lausetta. Eli siis sinustako muka puna-armeija pärjäsi huonosti toisessa maailmansodassa? Meinaatko, että olisi voinut muka mennä vieläkin paremmin jos Zhukov ei olisi piirellyt karttoihin piirrustuksiaan vaan sen olisi tehnyt joku epäonnistunut pelkuri joka ei olisi uskaltanut tehdä välttämättä seuraavaa siirtoaan?
 
Morgoth

Jäsen
Meinaatko, että olisi voinut muka mennä vieläkin paremmin jos Zhukov ei olisi piirellyt karttoihin piirrustuksiaan vaan sen olisi tehnyt joku epäonnistunut pelkuri joka ei olisi uskaltanut tehdä välttämättä seuraavaa siirtoaan?

Vaikea sanoa mikä olisi ollut minimaalinen miestappioiden määrä optimaalisella strategialla (olettaen että sellaista on edes olemassa), mutta 11 miljoonaa kaatunutta sotilasta on hirveä määrä. Luku voisi olla paljon pienempi, jos Stalin ei olisi teloittanut upseeristoaan. Voitto joo, mutta olihan hinta aivan karmea. Iso maa ja isot toleranssit toki ja ihmishenki ei muutenkaan hirveästi tuolla merkitse.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joulukuussa Saksan tiedustelupalvelu kertoi, että valheellisten uutisten määrä on Saksassa kasvanut viime aikoina rajusti. Valeuutisointiin käytettiin valtavasti taloudellisia resursseja ja niiden tekemisessä hyödynnettiin laajalti Venäjän propagandakoneistoa.
Saksassa on tulossa vaalit ja uskallan väittää sen olevan syyn roimaan kasvuun. Olisi mielenkiintoista tietää Ranskan tilanne.

Euroopassa EU ja NATO ovat Putinin pääkohteita, mutta toki kaikki hajaannus sopii, koska se vaikeuttaa mm. EU:n päätöksentekoa ja toimintaa.
Juurikin näin. Kun kukaan ei tiedä mihin uskoa, niin yhteiskunnat ovat vähemmän tehokkaita. Kykenevät huonosti isoihin päätöksiin. Tää toimii diktatuurissa hallinnon tueksi ja demokratiassa päinvastoin. Viittaan äänestyspäätösten tekoon väärin perustein.

Äärimmäisen siunauksellinen asia mm. Suomelle.
Jep. Turpaan olisi Talvisodassa tullut.

Voitto joo, mutta olihan hinta aivan karmea.
Aivan. Ja kun kulagin uhrit lasketaan päälle, niin Stalin maksoi venäläisille ehkä 40-60 miljoonaa ja vangit päälle. Itä Euroopan "vapauttaminen" merkitsi vain kokardin vaihtumista keskitysleirin vartijoilla, sillä kansallissosialismi ja sosialismi on pohjimmiltaan samaa sosialismia...ja rautaesiripun takana tätä kesti ½ vuosisataa. Kun vielä 2MS sytyttämisen taakka menee puolet ja puolet Hitlerille että Stalinille, niin melkoinen valtiomies kyseessä. JA tätä venakot nykyään ihailee. Järjen vastaista.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Niin teki mutta hän telottti myös lähipiiriään. Hänhän oli vainoharhainen ja ehdoton. Kuitenkin sotilaiden teloituttaminen toimi lähinnä pelote-vaikutuksena sille, että virheitä ei sallita.
No jos haluaa välttämättä katsoa asiaa vain lähipiirin kautta niin ehkä noin. Kun kuitenkin ottaa huomioon kulakkien, insinöörien, biologien, ylioppilaiden, tehdastyöläisten tai muiden satunnaiset karkoitukset gulagien saaristoon niin järki alkaa katoamaan. Tai kun havaittiin että Stalinin kanavalle tarvittiin työväkeä niin annettiin Tšekalle käskyjä kuten:
-Pidättäkää kaksisataa ihmistä per kylä 1000 per kaupunki
-Irkutskista ei ole löytynyt tuholaisia kuukauteen. Pidättäkää tuhat
-Alueella toimii kirkkoja. Pidättäkää papisto
-Novosibirskissä on trotskilainen(eli ihan kuka tahansa epäonkistunut tai uudistuksia kannattava) johtaja. Pidättäkää hänet ja hänen lähipiirinsä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tarkennappas nyt vähän, että "...sinullakin olla nyt paljon vähemmän kivinen sarka kyntää"-lausetta. Eli siis sinustako muka puna-armeija pärjäsi huonosti toisessa maailmansodassa? Meinaatko, että olisi voinut muka mennä vieläkin paremmin jos Zhukov ei olisi piirellyt karttoihin piirrustuksiaan vaan sen olisi tehnyt joku epäonnistunut pelkuri joka ei olisi uskaltanut tehdä välttämättä seuraavaa siirtoaan?
Zhukov säilyi hengissä vain sen takia että hänet oli sijoitettu Mongoliaan. Sodan jälkeen Stalin siirsi Zhukovin syrjään koska syyt. Siinä puhdistuksessahan poistettiin koko armeijan kokenut johto. Siis niitä tyyppejä jotka olivat meritoituneet esim. Sisällissodassa. Ja muutenkin poistettiin vanhoja vallankumouksen aikaisia henkilöitä. Ihan vain siksi että he muistivat ajan ennen Neuvostoliittoa.
 
Morgoth

Jäsen
Kun vielä 2MS sytyttämisen taakka menee puolet ja puolet Hitlerille että Stalinille, niin melkoinen valtiomies kyseessä. JA tätä venakot nykyään ihailee. Järjen vastaista.

Putinilla kuitenkn jossain mielessä ihan kunniallinen henkilöhistoria, kun Stalin oli jo lähtökohdiltaan rikollinen. Jos on vähänkään todellisuuteen pohjautuva tietoa Stalinista niin mahdotonta häntä on ihailla, jos ei kärsi jonkinlaista aivovaurioista ja ole syyntakeetonta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eli siis sinustako muka puna-armeija pärjäsi huonosti toisessa maailmansodassa? Meinaatko, että olisi voinut muka mennä vieläkin paremmin jos Zhukov ei olisi piirellyt karttoihin piirrustuksiaan vaan sen olisi tehnyt joku epäonnistunut pelkuri joka ei olisi uskaltanut tehdä välttämättä seuraavaa siirtoaan?

Joo, tuo itse aiheutettu haava aiheutti valtavaa tuhoa vielä jonnekin vuoden 1942 puolelle asti. Venäjällä olisi ollut valmiina modernisti ajatteleva ja johdettu meritokraattinen armeija jo 30-luvun lopulla, mutta sen taitava johto teurastettiin pois, mistä maksettiin kauhistuttava hinta. Toki mm. Suomen valtavaksi onneksi.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Vaikea sanoa mikä olisi ollut minimaalinen miestappioiden määrä optimaalisella strategialla (olettaen että sellaista on edes olemassa), mutta 11 miljoonaa kaatunutta sotilasta on hirveä määrä. Luku voisi olla paljon pienempi, jos Stalin ei olisi teloittanut upseeristoaan. Voitto joo, mutta olihan hinta aivan karmea. Iso maa ja isot toleranssit toki ja ihmishenki ei muutenkaan hirveästi tuolla merkitse.

Periaattessa se ei liity mitenkään upseeriston puhdistamiseen koska Venäjällä käytiin sotaa tavalla joka vaati paljon henkiä. Myöskään runsas lukumäärä ei estänyt käyttämästä tätä taktiikkaa.

No jos haluaa välttämättä katsoa asiaa vain lähipiirin kautta niin ehkä noin. Kun kuitenkin ottaa huomioon kulakkien, insinöörien, biologien, ylioppilaiden, tehdastyöläisten tai muiden satunnaiset karkoitukset gulagien saaristoon niin järki alkaa katoamaan. Tai kun havaittiin että Stalinin kanavalle tarvittiin työväkeä niin annettiin Tšekalle käskyjä kuten:
-Pidättäkää kaksisataa ihmistä per kylä 1000 per kaupunki
-Irkutskista ei ole löytynyt tuholaisia kuukauteen. Pidättäkää tuhat
-Alueella toimii kirkkoja. Pidättäkää papisto
-Novosibirskissä on trotskilainen(eli ihan kuka tahansa epäonkistunut tai uudistuksia kannattava) johtaja. Pidättäkää hänet ja hänen lähipiirinsä.

Pitää paikkansa mutta en liittäisi tätä nyt teloitettuihin upssereihin joita puhditettiin pois vain siksi, että eivät olleen joko Stalinin mieleen tai muuten olivat epä-päteviä tai mahdollisteti syyllistyneet tavalla tai toisella attentaatteihin.

Joo, tuo itse aiheutettu haava aiheutti valtavaa tuhoa vielä jonnekin vuoden 1942 puolelle asti. Venäjällä olisi ollut valmiina modernisti ajatteleva ja johdettu meritokraattinen armeija jo 30-luvun lopulla, mutta sen taitava johto teurastettiin pois, mistä maksettiin kauhistuttava hinta. Toki mm. Suomen valtavaksi onneksi.

Ei niinkään maksettu kauheaa hintaa siitä koska Venäjän joukot pärjäsivät taisteluissa hyvin. Kyllä siellä kenraalistossa oli hommansa osaavia kavereita silsikin vaikka niitä "epä-päteviä" karsitiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös