Venäjän nykytilanne

  • 3 441 345
  • 18 366

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

(osa tekstistä leikattu) Eli oletko vielä samaa mieltä tuosta, ettei Putin juurikin halunnut kylmän sodan asetelmaa ja jenkkejä takaisin Eurooppaan. Toki emme vieläkään voi olla satavarmoja Venäjän aivoituksista, mutta itse pitäydyn edelleen tuossa vuoden takaisessa kannassani. Olin vain tulkitsevinani viesteistäsi, että alat ehkä jo olla hivenen samoilla linjoilla? Ja tarkoituksena ei tosiaan ole viisastella, mielenkiinnosta kyselen.

Onhan tässä joutunut muokkaamaan omaa arviotaan Venäjän toimista - ja valitettavasti koko ajan negatiivisempaan suuntaan. Tavallaanhan asia on niin, että olen edelleen samaa mieltä: pitkässä juoksussa voi olettaa tämän olevan Venäjän kannalta moka, että näin ovat kutsuneet USAn etupihalleen. Lienet tästä asiasta samaa mieltä?

Se on sitten eri asia, mitä juuri Putinin porukka asiasta ajattelee. Ehkä he ovat arvioissaan optimistisempia, kuin me länsimaisen hapatuksen kyllästämät ihmiset ja uskovat tosissaan, että jopa kurjistuvan taloudellisen kurimuksen keskellä Venäjän suurvalta-asema on todella mahdollista palauttaa...

edit. ehkä asiaa olisi helpompi lähestyä siltä kannalta, että kun kriisi alkoi niin monet miettivät, että minkä sortin bluffista nyt on kysymys. Tätähän Saarikoskikin tuolloin artikkelissaan ihmetteli ja kyseenalaisti Kremlin tavan lietsoa eripuraa USA:n suuntaan.

Sittemminhän on käynyt ilmi, että Venäjän vastapelureista ainakin EU on vielä odotettuakin heikompi ja hajanainen toimija, ehkä Venäjä on matkan varrella saanut lisävakuuksia siitä, että kovan linjan ajaminen kannattaa. .. kovin spekulatiiviseksi menee vieläkin, pakkohan se on tunnustaa.

Kriisillä on kuitenkin mahdollisuus eskaloitua vielä entisestään, mikäli USA aseitaan Ukrainaan siirtelee, kukaan ei voi olla varma millaisten "vahinkolaukauksien" kohteeksi mahdolliset lännen kriisinhallinta- tai rauhanturvajoukot alueella joutuvat.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
USA:n motiiveista: Vaikea nähdä mitä hyötyä Yhdysvallat voisi saada rutiköyhästä Ukrainasta. Näkisin että Obaman hallinnon aktiivisuus (tai passiivisuus) on ennenkaikkea sisäpoliittisista paineista kumpuavaa. Toki kyse on konfliktista Yhdysvaltoijen liittolaismaiden takapihalla ja siinä mielessä heillekin merkittävästä kriisistä.

Mielestäni vastaus on hyvin yksinkertainen. Strategisesti hyvä ja tärkeä paikka levittäytyä sotakalustoineen Venäjän rajan tuntumaan. Samasta syystä Suomikin heitä kiinnostaa. Muutoin kummankaan maan turvallisuus ei ole heidän intresseissään kovin korkealla. Suomella ja Ukrainalla saattaa toki olla omat "turvallisuuspoliittiset" syynsä lähestyä Natoa. Ennen kuin joku sanoo, että Nato ei ole yhtä kuin Yhdysvallat niin vastaan että ei olekaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielestäni vastaus on hyvin yksinkertainen. Strategisesti hyvä ja tärkeä paikka levittäytyä sotakalustoineen Venäjän rajan tuntumaan. Samasta syystä Suomikin heitä kiinnostaa...

En nyt oikein ymmärrä tätä logiikkaa. Lienee ihan yleisesti tiedossa, että ennen Ukrainan kriisiä USA ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta Ukrainan suuntaan ja itse asiassa Euroopan Nato-maiden puheissa oli tiettyä levottomuutta ja kriisitunnelmaa siitä, että mikä sotilasliiton tulevaisuus on, kun USA on selvästi vetäytymässä kokonaan Euroopan geopoliittiselta näyttämöltä.

Mitä Suomen mahdollisiin Nato-kuvioihin tulee, niin USAn asennetta menneiltä vuosilta kuvaa hyvin termi välinpitämättömyys. Suomen Nato-jäsenyydestä eniten puhuneet Nato-maat ovat olleet Viro ja Norja.

Ja nyt äkkiä ollaankin levittäytymässä Venäjän vastaiselle rajalle? Obaman hallinnon ajan USA on keskittynyt vetäytymään ja pesemään käsiään, mielestäni on täysin tuulesta temmattu ajatus, että taustalla onkin pitkäkestoinen salaliitto saada rautaa Venäjän vastaiselle rajalle.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
En nyt oikein ymmärrä tätä logiikkaa.

Yleisessä tiedossa on se, että kaikki ei ole yleisessä tiedossa. Yleinen tieto tuntuu usein olevan vähän katsojasta kiinni. Minä en näe, että Naton intressit lähestyä Suomea olisi sidoksissa suomalaisten turvallisuuteen vaan he tahtovat levittäytyä "vihollisen" rajoille. Suomalaisilla tietenkin voikin olla turvallisuuspoliittisia syitä Natoon lähentymiseen, mutta mielestäni se tuo omat uhkansa myös mukanaan sen enempää niitä nyt tässä viestissä spekuloimatta. Eikä Nato ole edelleenkään yhtä kuin USA vaikka yleisessä tiedossa on ketkä siellä ensisijaisesti tahtipuikkoja heiluttaa vaikka se ulospäin saattaisi demokraattiselta päätännältä vaikuttaakin. Olen skeptinen Yhdysvaltoja, Venäjää, Natoa ja paljon muutakin kohtaan ja tämän vuoksi on vaikea ohittaa myös näiden toimijoiden motiivien kyseenalaistamista. Oma Nato kantani toki Venäjän toimien vuoksi on ehkä vähän tasoittunut, mutta kyllä yritän silti objektiivisuuteen heidän pyrkimysten arvioimisessa.

Yksi syy miksi Nato ei ole aiemmin Ukrainaa yleisen tiedon mukaan lähennellyt saattaa olla se, että se ei ole kalustoltaan Nato-kelpoinen?


EDIT: @Uuhis #97 on hyvä ja selventää millä tavalla nimimerkki Action Bronson kumartelee itään päin.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Yleisessä tiedossa on se, että kaikki ei ole yleisessä tiedossa. Yleinen tieto tuntuu usein olevan vähän katsojasta kiinni...

No ainakin se nyt tiedetään, että mikäli USA:lla olisi intresseissään lähettää kalustoa Ukrainan itärajalle, niin D-day tämän suhteen olisi voinut olla jo ajat sitten, sillä Venäjän toiminta alueella nyt on kaikille selvää kuin pläkki.

USA näyttää edelleen toivovan neuvotteluratkaisua, sitähän tässä on hierottu jo useiden kuukausien ajan. Nyt USA:ssa pohditaan tulevan vuoden strategiaa ja mahdollista aseapua, jää nähtäväksi saadaanko tuosta edes periaatepäätöstä aikaan.

Toivottavasti saadaan. Tämä viimeinen toteamus siis puhtaasi oma mielipiteeni.

Mitä tulee Ukrainan omaan toiveeseen päätä Naton jäseneksi, niin tämähän on kaukana jossain tulevaisuudessa. Mikäli länsi onnistuisi saamaan Venäjältä pitävät todisteet ja vakuutukset, että aggressio loppuu tähän, niin on ihan luultavaa, että USA ja EU "myyvät Ukrainan" ja lupaavat kaikessa hiljaisuudessa kabineteissa Venäjälle, ettei Ukrainaa edes oteta jäseneksi.

Tietysti tässä on se ongelma, ettei Venäjään voida luottaa enää missään asiassa.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Action Bronsonin, kuten muidenkin itäänpäin kumartajien ajattelua tulkitessa pitää ymmärtää että he eivät ymmärrä kansainvälisen suurvaltapolitiikan muutoksen ydintä. Venäjä ei ole USA:lle ollut pitkään aikaan enää se supervalta jonka kanssa se pääkilpailu käydään, vaan tuon manttelin on ottanut Kiina. Kuten tuossa useaan kertaan on todettu, USA on myös muuttanut strategiaansa hiljalleen tähän suuntaan, vaikka sitä eurosentrisistä näkökulmista on vaikea ymmärtää. Ja kuten todettua, USA:lla ei sinänsä ole ollut mitään tarvetta lisätä vaikutuspiiriään enempää Venäjän suhteen, mutta Venäjän oma käyttäytyminen on ajanut monet sen naapurivaltiot tilanteeseen jossa joko pitää kumartaa taas Kremliä päin tai sitten hakea apua siitä ainoasta mahdollisesta suunnasta. Eikä ihme että ne jotka aiemmin sotavoimin pakotettiin kumartamaan kohti Kremliä, eivät enää halua sitä tehdä, joten he valitsivat jälkimmäisen vaihtoehdon.

Voisi muuten huomauttaa että Puola ja Baltian maat valitsivat aikanaan tosiaan kovan lähentymisen lähteen, kun Moldova, Ukraina ja Georgia jäivät tasapainoilemaan lännen ja idän väliin, kumpikohan on ollut kannattavampi veto viimeaikoina nähtyjen otteiden perusteella?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Naton entinen pääsihteeri Rasmussen on huolissaan siitä, että Venäjä aloittaa hämärät hybridisodankäynnin toimensa myös Baltiassa. Mukavaa huomata, etten ole ajatuksieni kanssa yksin, olenhan ilmaissut huoleni nimenomaan siitä, että miten 5.artikla käytännössä toteutuu nykyajan epälineaarisen sodankäynnin uhatessa. Tällaiseen toimintaanhan kuuluu vahvasti maan sisäisten levottomuuksien lietsominen, joka on helppoa Baltiassa, missä asuu miljoonapäinen venäläisvähemmistö.

linkkiä IL:n uutiseen: Naton ex-johtaja: Venäjä voi aloittaa hämärän sodan Baltiassa
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tulipa hieman sekavasti kirjoitettua, mutta menköön. Aihe on sinänsä hyvin mielenkiintoinen ja vaatisi todella paljon aikaa tehdä kunnon kirjoitus Euroopan kansallismielisten ja EU-kriittisten liikkeiden suhteesta nyky-Venäjään. Pitäisi erotella populistit, nationalistit, maahanmuuttokriittiset, EU-kriittiset, rasistit, uusnatsit, traditionalistit, konservatiivit jne. ja nämä menevät välillä hyvin paljon ristiin ja useissa puolueissa ja liikkeissä löytyy näitä kaikkia(tai vain jotakin näistä), kuten myös vastakkaisia näkemyksiä. "Kansallisradikaali" voi olla myös Nato, - ja EU-myönteinen. Niin ja Suomessa tosiaan uskon tämän venäjämielisyyden olevan suurempi ongelma aivan muissa kuin kansallismielisissä piireissä.

Aihe on mielenkiintoinen ja kirjoituksesi erinomainen! Mitä Hommaan tulee niin tosiaan varmasti kysymys on pienestä vähemmistöstä, mutta minua hieman hämää se, miten täysin vapaasti nämä tietyt ilmeiset Kreml-trollit saavat siellä huseerata, dominoiden täysin esim. Ukraina-keskustelua. En tajua, miksi moderaatio sen sallii - vähitellen muut keskustelijat ovat ketjusta perääntyneet pois ja sen täyttää venäläinen propaganda. Tämän torjuminen on ihan oikeasti tärkeä asia jokaisella merkittävällä suomalaisella poliittisella foorumilla. Mutta sitten on ihan ilmeisen vilpittömiä EU-vihaajia ja Venäjän ihailijoita, ja heidän ajatteluaan hallitsee Eurabia, mikä on minusta yksi osoitus maailmankuvan selvästä vääristymisestä ja sen pahoistakin seurauksista.

Mitä sitten tulee siihen, että mikä ryhmä on merkittävin ongelma niin varmasti on näitä entisiä idealistisia Neuvostoliiton ihailijoita (joskin mitä he näkevät Putinin Venäjässä on minulle täysi mysteeri), mutta minusta se vaarallisin ryhmä ovat nämä, sanoisiko, mielestään reaalipoliittiset "yltiö-suomettarelaiset", jotka näkevät Kekkosen taktiikan relevanttina nyky-maailmassa. Heitä on uskoakseni aika lukuisastikin poliittisessa eliitissä ja etenkin tulevassa pääministeripuolueessamme. Meidän ei pitäisi mennä sinne, ei todellakaan.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Toivon todella, että Nato on panostanut vakavissaan tämän skenaarion torjumiseen. Baltia on aivan selvästi Naton heikko kohta (myös johtuen Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta puolueettomuudesta) - ja käytännössä myös ilmapuntari sen suhteen, että miten vakavaksi tilanne on Euroopassa mennyt. Jos siellä alkaa selvä levottomuuksien lietsonta niin sitten ollaankin vakavien asioiden äärellä, ja aivan Suomen lähialueilla. Kertoo ainakin jotain Venäjän realismintajusta, että Baltiassa on ollut toistaiseksi rauhallista. Sitten tosiaan olisi oksat pois, jos tilanne muuttuisi.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Mitä sitten tulee siihen, että mikä ryhmä on merkittävin ongelma niin varmasti on näitä entisiä idealistisia Neuvostoliiton ihailijoita (joskin mitä he näkevät Putinin Venäjässä on minulle täysi mysteeri), mutta minusta se vaarallisin ryhmä ovat nämä, sanoisiko, mielestään reaalipoliittiset "yltiö-suomettarelaiset", jotka näkevät Kekkosen taktiikan relevanttina nyky-maailmassa. Heitä on uskoakseni aika lukuisastikin poliittisessa eliitissä ja etenkin tulevassa pääministeripuolueessamme. Meidän ei pitäisi mennä sinne, ei todellakaan.

Aihetta hieman sivuten, niin Iltalehdeltähän on hiljattain ilmestynyt erikoisnumero suomettumisesta. Kyseinen aviisi listaa myös todelliset aallonpohjat sekä härskeimmät rimanalitukset. Tuolta voi hakea vähän perspektiiviä nykypäivän politiikkaan.

Mitä tulee @KotkaSydän -nickin aiempiin pohdintoihin, niin tosiaan vaikeaahan näitä kokonaisuuksia on hahmottaa. Voi olla mahdotonkin tehtävä, mutta mitä Venäjän ja ennen kaikkea sen syytämään rahoitukseen tulee, niin mielestäni Sofi Oksanen on tätä tematiikkaa aukonut ihan hyvin muutamissa kirjoituksissaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Toivon todella, että Nato on panostanut vakavissaan tämän skenaarion torjumiseen. Baltia on aivan selvästi Naton heikko kohta (myös johtuen Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta puolueettomuudesta) - ja käytännössä myös ilmapuntari sen suhteen, että miten vakavaksi tilanne on Euroopassa mennyt. Jos siellä alkaa selvä levottomuuksien lietsonta niin sitten ollaankin vakavien asioiden äärellä, ja aivan Suomen lähialueilla. Kertoo ainakin jotain Venäjän realismintajusta, että Baltiassa on ollut toistaiseksi rauhallista. Sitten tosiaan olisi oksat pois, jos tilanne muuttuisi.

Juuri tällä hetkellähän on käynnissä kokous (ilman kultakorttilaisia*), jossa asiaan paneudutaan vakavasti ja tosissaan. Framillahan on nyt mm. keihäänkärkijoukkojen tuleva toiminta, sijoituspaikat jne.

Boldattuun: monet tahot ovat jo arvioineet, että mikäli konflikti laajenee kohti Baltiaa, tulee Suomestakin väistämättä peluri tässä pelissä. Olimme "sotilaallisesti liittoutumattomia" tahi ei.

edit. * minusta on oikeasti varsin harmillista, ettei Suomea ole tuonne kutsuttu. Ulko- ja turvallisuupoliittisesti tämä kokous on huomattavasti tärkeämpi, kuin EU:n vastaavan tason kokoukset. Kukin voi vetää omat johtopäätöksensä kutsumatta jättämisestä. Asiaa ei tule tietenkään liioitella, mutta samalla tulee muistaa se tosiasia, että Suomi on liki jokainen kerta viimeisen 10 vuoden aikana kutsuttu mukaan kuunteluoppilaaksi.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Boldattuun: monet tahot ovat jo arvioineet, että mikäli konflikti laajenee kohti Baltiaa, tulee Suomestakin väistämättä peluri tässä pelissä. Olimme "sotilaallisesti liittoutumattomia" tahi ei.

Jos siellä alkaisivat avoimet vihollisuudet, olisimme tosiaan mahdottomassa tilanteessa. Hyvin todennäköisesti puolueettomuuttamme loukattaisiin (ja meidän olisi hyvin haastava valvoa sitä) ja toisaalta kysymys olisi läheisistä EU-ystävistämme ja, niin, liittolaisistamme. Jos tilanne olisi äkillinen niin ainakin Virossa olisi myös tuhansia Suomen kansalaisia. Nato valmistautuu varmasti tälläisen Baltia-skenaarion varalta - valmistaudummeko me? Vai toivotaanko hurskaasti ettei tälläistä pahaa sutta tulisi ovelle - tuurilla ne laivatkin seilaavat...
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Nato valmistautuu varmasti tälläisen Baltia-skenaarion varalta - valmistaudummeko me? Vai toivotaanko hurskaasti ettei tälläistä pahaa sutta tulisi ovelle - tuurilla ne laivatkin seilaavat...

Suomi on nähtävästi oman menneisyytensä vanki tässä asiassa. Lainaan Lasse Lehtisen kirjoitusta, jossa käsitteli presidentti Ilveksen näkemyksiä ja virolaisten erilaista Venäjä-ulkopolitiikkaa, siis suhteessa Suomeen. Huomionarvoista on se, että kirjoitus on julkaistu jo vuonna 2008.

Suomi naamioi reaalipolitiikkansa edelleen toiveajatteluun. Virallinen Suomi uskottelee kansalaisille, että Venäjä on kehittymässä demokratiaksi ja kansalaiset teeskentelevät uskovansa puheet, koska muuten jouduttaisiin keskustelemaan tosiasioista ja tekemään niistä johtopäätöksiä.

Puolustusministeriön entinen kansliapäällikkö kenraaliluutnantti Matti Ahola tiivisti tunnelmat äskettäin (Savon Sanomat 20.10.08) näin: ”Vältettiin kannan muodostaminen [Georgian sodasta] tietoisesti, kun oli Venäjästä kyse.” '

koko mainio kirjoitus linkin takaa, vie Lasse Lehtisen kotisivuille:
Lasse Lehtinen - VANHA KOIRA EI OPI UUSIA TEMPPUJA
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Suomi on nähtävästi oman menneisyytensä vanki tässä asiassa. Lainaan Lasse Lehtisen kirjoitusta, jossa käsitteli presidentti Ilveksen näkemyksiä ja virolaisten erilaista Venäjä-ulkopolitiikkaa, siis suhteessa Suomeen. Huomionarvoista on se, että kirjoitus on julkaistu jo vuonna 2008.

Suomi naamioi reaalipolitiikkansa edelleen toiveajatteluun. Virallinen Suomi uskottelee kansalaisille, että Venäjä on kehittymässä demokratiaksi ja kansalaiset teeskentelevät uskovansa puheet, koska muuten jouduttaisiin keskustelemaan tosiasioista ja tekemään niistä johtopäätöksiä.

Puolustusministeriön entinen kansliapäällikkö kenraaliluutnantti Matti Ahola tiivisti tunnelmat äskettäin (Savon Sanomat 20.10.08) näin: ”Vältettiin kannan muodostaminen [Georgian sodasta] tietoisesti, kun oli Venäjästä kyse.” '

Niin, pelkään kyllä pirusti, ettei meidän poliittisella (ehkä jopa sotilaallisella) eliitillämme ole vielä henkisiä valmiuksia toimia kylmäpäisesti ja päättäväisesti Euroopassa, jossa me olemme päätyneet lännen leiriin (osittain) ja jossa jos käydään yhdessä Venäjän rajamaassa sijaissotaa idän ja lännen välillä. Jos tilanne sattuisi pahenemaan lähialueillamme niin mikä olisi kykymme reagoida?

Tämä ei ole edelleenkään todennäköinen skenaario, mutta tässä tilanteessa täysin mahdollinen. Todella karua ja pelottavaa sanoa näin. Esimerkiksi näin, aikajakso esim. 3-5 päivää:

- USA ilmoittaa alkavansa aseavun antamisen Ukrainalle, tämän lisäksi annetaan myös koulutusta aseiden käyttöön
- Narvan keskustassa syntyy "spontaani" mielenosoitus vastustamaan USA:n ja Naton toimia ja toivomaan "rauhaa" Ukrainaan, myöhemmin illalla mielenosoitus muuttuu mellakoinniksi, äkisti kuullaan myös laukauksia, mielenosoittajat syyttävät poliisia heidän ampumisestaan, kahden mielenosoittajan väitetään kuolleen, mellakointi ja mielenosoitukset jatkuvat ja yltyvät seuraavina päivinä
- Venäjä julkaisee jyrkän vastalauseen, jossa se vaatii Viroa suojelemaan maan venäjänkielistä väestöä, samalla se kuitenkin ilmoittaa ettei aio puuttua Viron sisäisiin asioihin
- Ivangorodissa, Narvan kaksoiskaupungissa (kaupunkeja erottaa vain Narva-joki) syntyy "spontaani" laaja tukimielenosoitus, joka laajentuu seuraavana päivänä: mielenosoittajat päättävät marssia kaupunkien väliselle sillalle "rauhanomaisesti" vaatimaan Virolta toimenpiteitä narvalaisten tueksi, toisella puolella siltaa on valtavia venäjänkielisiä banderolleja, "Auttakaa meitä!", "Pelastakaa meidät fasisteilta!" jne.
- Venäjä on ilmoittanut estävänsä kaikki rajaloukkaukset, mutta paikalla on hyvin vähän poliiseja ja rajavartijoita
- Äkillisesti mielenosoittajien etujoukko ryntää läpi esteiden, viranomaiset väistyvät heidän tieltään: tuhannet aseettomilta näyttävät siviilit ryntäävät sillan yli kohti Viroa, Viron poliisilla ja rajavartiostolla on n. minuutti aikaa päättää siitä avataanko tuli
- Ja seuraavaksi... - niin mitä?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
- Ja seuraavaksi... - niin mitä?

Hyvää pohdintaa, valitettavasti vain ihan realistista...

Lisäisin vielä jotain Ukrainassa tapahtuvaa tähän spekulaatiosi ykköskohtaan, joka siis kuului näin:
USA ilmoittaa alkavansa aseavun antamisen Ukrainalle, tämän lisäksi annetaan myös koulutusta aseiden käyttöön.

--> Separatistit avaavat rakettitulen yhdysvaltalaisten sotilaiden/länsimaisten kriisinhallintajoukkojen kolonnaa vastaan. Lukuisia kuolonuhreja. Julkisuuteen annetaan lausunto, jonka mukaan separatistit eivät ole ampuneet, vaan syyllisiä ovat Ukrainan vakinaisen armeijan joukot. Separatistien tiedottaja jatkaa, ettei heillä ole edes tällaiseen iskuun tarvittavaa aseistusta.

- Yhdysvallat protestoi ja ilmoittaa omaavansa todisteet, joiden mukaan venäläismieliset joukot ovat kiistatta tulittaneet Yhdysvaltojen lipun alla marssinutta kolonnaa. Presidentti Obama ilmoittaa Yhdysvaltojen siirtävän alueelle lisää joukkoja Ukrainan hallituksen suostumuksella, taatakseen rauhalliset työolot jo maassa oleileville neuvonantajille.


- Venäjä ilmoittaa, ettei hyväksy tätä, vaan katsoo Yhdysvaltojen yllyttävän sitä täysimittaiseen aseelliseen konfliktiin.

- Ja mitä seuraavaksi...?

Kävi miten kävi, niin aika kovia hetkiä nyt eletään ihan tässä Suomen lähialueille ulottuvalla vyöhykkeellä. Toivottavasti ei tarvitse jälkikäteen tehdä tapahtumasarjasta pidempää analyysiä, otsikolla näin kaikki alkoi.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
- Ja mitä seuraavaksi...?

Kävi miten kävi, niin aika kovia hetkiä nyt eletään ihan tässä Suomen lähialueille ulottuvalla vyöhykkeellä. Toivottavasti ei tarvitse jälkikäteen tehdä tapahtumasarjasta pidempää analyysiä, otsikolla näin kaikki alkoi.

Niin, nämä ovat näitä worst case -skenaarioita, jotka todennäköisesti eivät toteudu, mutta jotka nykyisessä Euroopan tilanteessa ovat kuitenkin ihan mahdollisia. Tajutaanko meillä tätä oikeasti, ollaanko varauduttu reagoimaan nopeasti alkavaan kriisin eskaloitumiseen, ehkä ihan lähialueillamme? Tälläisessä tilanteessa toimimiseen tarvitaan tiettyä mentaalista kovuutta, kylmäpäisyyttä ja päättäväisyyttä. Kun nämä meidän porukkamme eivät saa aikaan edes yhtä kälyistä sote-uudistusta niin mikä on heidän edellytyksensä toimia kuuman sodan kynnyksellä olevassa tai sen juuri ylittäneessä Euroopassa?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Niin, nämä ovat näitä worst case -skenaarioita, jotka todennäköisesti eivät toteudu, mutta jotka nykyisessä Euroopan tilanteessa ovat kuitenkin ihan mahdollisia..

Kääntäen ajateltuna: se tilanne, missä Eurooppa jo tällä hetkellä makoilee oli monen mielestä - monien asiantuntijoidenkin - täysin kuvitteellinen tilanne, todellinen worst case scenario jo itsessään.

Jos korulauseet jätetään pois, niin tilannehan on se, että Venäjä laajentaa sotavoimiensa avulla aggressiivisesti alueitaan, vastapuoli (EU) ei tiedä mitä tulisi tehdä.
 

Morgoth

Jäsen
TKyseessä on korttipeli, jossa Venäjä ei varsinaisesti bluffaa, vaan haluaa katsoa kortit loppuun asti. Viime kuukausina olen ollut huomaavinani, että jos jonkun pokerinaama on ollut pettämässä, niin kyse on pikemminkin Euroopasta, joka on toistuvasti esittänyt Venäjälle "uhkavaatimuksia", mutta hirveän paljoa ei ole tullut tehtyä.

Pokeritermein; tuntuu että länsi on päättänyt kipata viimeistään riverillä ja siihen asti maksellaan kiltisti Venäjän perässä Ukrainasta ja ollaan ikään kuin pelavinaan ja toivotaan ettei Venäjä lyö all-in ennen riveriä.
 

Dinho

Jäsen
Baltia-skenaarioita on meidän täältä lahden takaa mukava pohtia, mutta pidetäänhän mielessä, että yhtä hyvin Itäystävän nyrkin tielle saattaa päätyä pieni ja sisukas Suomi.
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Mikä mahtaa olla sen Ranskan Mistral-sota-aluksen tilanne tällä hetkellä? Onko kaupat jäissä vai onko vaivihkaa tehty jokin ratkaisu?

E: ei ole laivoja toimitettu
 
Viimeksi muokattu:

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Baltia-skenaarioita on meidän täältä lahden takaa mukava pohtia, mutta pidetäänhän mielessä, että yhtä hyvin Itäystävän nyrkin tielle saattaa päätyä pieni ja sisukas Suomi.
Tässä on vain se ero, että Venäjä tietää saavansa Suomeen hyökätessään helvetisti kovempaa vastarintaa kuin mitä Baltian maiden suhteen. Toki Nato voi tehdä mitä vain tai olla tekemättä, mutta Suomessa on aivan eritasoinen puolustusvalmius mitä muissa maissa. Ja sissisotaan Suomea vastaan en usko Venäjän haluavan lähteä missään vaiheessa, siinä venäläisten omat tappiot tulisivat olemaan aivan eri luokkaa kuin vaikka mitä ne Ukrainassa ovat.
 
Suosikkijoukkue
KK
Vaikka USA alkaisi aseistamaan Ukrainaa, niin onko meillä oikesti pelkoa, että se koskettaisi Suomea muuten kuin taloudellisesti. Jos USA ja venäjä alkaa sotimaan Ukrainassa ja esimerkiksi Virossa, niin miten Venäjällä oikeasti riittää resurssit, sotilaat ja talous kolmen rintaman sotaa? Lisäksi uskon, että Venäjän alkaessa suunnittelemaan sotaa (kaluston ja miehistön liikkeellepano tännepäin), niin apua tulee varmasti. Mielestäni meillä ei ole siinä suhteessa hätää.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ohessa mielenkiintoinen - ja hälyttävä - artikkeli Guardianista, jonka mukaan EU:ta alkaisi meno hirvittämään ja että Merkelin ja Hollanden matka München..., korjaan Moskovaan, olisi osoitus Venäjän ja Putinin lepyttelemisestä. En ihan usko tähän, koska suurin piirtein itsetuhoisin asia, minkä EU voisi tehdä olisi livetä pois USA:n johtamasta turvallisuuspoliittisesti rintamasta (joskin kieltämättä EU:lla on jokin sisäsyntyinen lahja tehdä aina väärin):

Fear of Vladimir Putin grows in EU capitals amid spectre of ‘total war’ | World news | The Guardian
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Lisäksi uskon, että Venäjän alkaessa suunnittelemaan sotaa (kaluston ja miehistön liikkeellepano tännepäin), niin apua tulee varmasti. Mielestäni meillä ei ole siinä suhteessa hätää.
Kuten talvisodassa 1939. Joo, maailma on toki muuttunut, mutta ihmiset ovat yhä samanlaisia. Ei tänne apua tulisi, ei täällä ole mitään arvokasta. Helpompi on antaa Venäjän ottaa pala Eurooppaa, jos se saisi Putinin rauhoittumaan. Vähän kuin Hitlerille annettiin sudeettialueet jne. Tietysti eri asia, jos Venäjän sotaretki jatkuisi Ruotsiin ja Norjaan, olisi maailman pakko toimia ja apua tulisi tännekin. Enkä näe mitään muuta syytä, miksi Venäjä Suomeen hyökkäisi, kuin että tarkoituksena olisi päästä käsiksi Norjaan. Ainoana nyt ehkä tämä nationalistinen aate ja puheet tsaarinvallan rajoista.

Mutta onhan tämä Moskovan kokous kyllä aikalailla nykypäivän München. Krimin liitos Venäjään tunnustetaan, Donbass ja Luhansk "itsenäiseksi" ja parin kuukauden päästä Venäjän armeija marssii Kiovaan, tai ainakin Novorossijan alueelle?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ohessa mielenkiintoinen - ja hälyttävä - artikkeli Guardianista, jonka mukaan EU:ta alkaisi meno hirvittämään ja että Merkelin ja Hollanden matka München..., korjaan Moskovaan, olisi osoitus Venäjän ja Putinin lepyttelemisestä. ..

Niin, lieneekö kohtalon ivaa, että samaan aikaan pidettävä turvallisuuskonferenssi pidetään juuri Munchenissä... Niinistö jo paikalle saapuikin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös