Pisin Kääpiö 186cm
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Minä olin duunissa Venäjllä 2004-2007, ja kävin vielä muutaman kerran työasioissa tuon jälkeen. Vuonna 2008 Venäjä järjesti sen aggression Georgian kanssa, jonka jälkimainingeissa ilmoitin työpaikalla, että minun osalta Venäjän bisnekset ovat nyt tässä, en halua olla tuossa enää mukana. Jotain pieniä venäjäjuttuja vielä tein Suomesta käsin 2008-2009, mutta siihen loppui se touhu. Minua pidettiin hivenen naiivina ja ikäisekseni ihmeen idealistisena. Mutta ihan oikeasti, noilla main kenen tahansa olisi pitänyt kyetä ymmärtämään, ettei idän karhu ole kesyyntymässä ja demokratisoitumassa sitten pätkän vertaa, vaan touhu menee vuosi vuodelta rumemmaksi. Kuten se sitten lopulta menikin.Minä en menisi Venäjälle nyt mistään hinnasta. Enkä kyllä keksi, miksi olisin mennyt aiemminkaan. Ehkä joku pieni idealisti minussa olisi halunnut uskoa, että maa on muuttunut ja siksi olisin voinut mennä, jos mulle olisi tarjottu vaikka jotain todella mielenkiintoista duunia. Mutta tämä siis vuosi sitten, ennen vuotta 2014. Mutta, vitut se maa mitään muuttunut on. Jotkut alueet ehkä, mutta koko maa? Ehei. En keksi mitään syytä, miksi ikinä astuisin jalallanikaan Venäjälle. Lapseni voisin ehkä hakea sieltä pois, jos olisivat niin tyhmiä, että sinne lähtisivät. Ehkä. Kai se vanhempienkin pitää jossain kohtaa opettaa, että teoilla on seuraukset ja niin makaa kuin petaa, joten tilanteesta riippuen, voi olla, että lapset saisivat itse löytää tiensä takaisin kotiin. En kyllä näe, että kumpikaan lapsistani Venäjälle olisi lähdössä, mutta ainahan sitä vanhempia silloin tällöin yllätellään...
Vanhoista venäläisistä kollegoistani monet ovat viime aikoina lähteneet maasta, ja ryhtyneet rakentamaan uutta tulevaisuutta jossakin muualla. Viimeksi muuan entinen alaiseni ja muutenkin mahtava tyyppi oli muuttanut puolisonsa ja lastensa kanssa Saksaan, ja työllistynyt saman organisaation palveluksen siellä. Olin hyvin iloinen ja ylpeä hänen puolestaan, hienoa että ainakin heidän asiansa tuntuvat järjestyneen.
Ymmärrän kyllä hyvin niitä suomalaisia, joille Venäjä tarjosin pitkin 2010-lukua leipäpuun ja mielekästä tekemistä. Jossakin Moskovassa länsimaalaisen ja vaikkapa juuri suomalaisen näköisen ihmisen oli helppo sulkea silmänsä putinistiselta paskalta ja hallinnon vääryyksiltä. Siihen ikään kuin tottuu, ja kun hankaluudet eivät tule omalle kohdalle tai riittävän lähelle, niin työasiat ja tavallisen elämän piiriin kuuluvat jutut toimivat entiseen tapaan. Näin olisi saattanut käydä minullekin, jos olisin ollut vahvasti sitoutettu niihin systeemeihin. Varmaan sitten, jos minulla olisi ollut todella isot tulot kiinni Venäjällä pysymisessä, niin ehkä tuo olisi ollut omiaan hillitsemään idealistisia ajatuksia ja muita jaakobinpaineja.