Olen perehtynyt viime aikoina hieman vallankumouksien historiaan ja peilaillut niitä ajatukseen Venäjällä tapahtuvasta vallanvaihdosta. Nyky-Venäjällä on selkeästi jonkin verran muutoshalukkuutta, sen näkee näistä Pietarin mielenosoituksista, mutta ei se halukkuus taida kovin laajaa tai voimakasta olla. Venäläisillä on pitkät perinteet poliittisesta passiivisuudesta ja fatalistisesta asenteesta siihen.
Pakotekeskusteluissa on pohdittu, pitäisikö pakotteita ulottaa vaikuttamaan tavallisiin kansalaisiin heidän elämäänsä kurjistavasti. Argumenttina sitä vastaan on tuotu esiin, ettei se tavallinen venäläinen ole syypää johtajiensa hirmutekoihin, joten ei heitä pidä siitä rangaista. Minä olen eri mieltä. Venäjän kansa ei toki ole kollektiivisesti syypää Putinin hyökkäykseen, mutta se on avain diktatuurin murtamiseen.
Monet historian kumoukselliset vallanvaihdot ovat tapahtuneet, kun kansalaisten elinolot ovat menneet niin surkeiksi, että väki on lähtenyt liikkeelle ja pakottanut muutokset tapahtumaan. Ranskan suuri vallankumous oli toki monen historiallisen kaaren lakipiste, mutta nähdäkseni lopullinen vedet vapauttanut voima oli, että viljasadot olivat epäonnistuneet ja ihmisten oli nälkä. Ja sama yleinen kurjuus ja nälkä johtivat myös siihen, että vuoden 1789 vallankumous lähti käsistä ja johti vuosien 1792-1794 tasavaltaan ja terroriin, kun nälkä vain jatkui ja entistä radikaalimmat kumoukselliset vihaisten pariisilaisten joukkovoimaa käyttäen vipusivat kumousta aina rajumpaan suuntaan.
Venäläisillä on toki pitkä matka vielä tähän ja ilman jotain toista suurta katastrofia nykyisen sodan lisäksi en usko, että siellä aletaan nyt ainakaan nälkää nähdä laajamittaisesti, mutta minusta se kumous lähtee sieltä Pietarin ja Moskovan kaduilta, kun jousta venytetään tarpeeksi pitkään. Ympäristö on tietysti valtavan erilainen 230 vuoden takaiseen Ranskaan. Valtion on paljon helpompi valvoa ja tiedustella kumouksellista toimintaa. Venäjällä vaikuttaa olevan myös määrätietoinen strategia mellakoiden ja mielenilmausten tukahduttamiseksi, toisin kuin Ranskan vanhalla vallalla oli. Toisaalta kuten nyt Ukrainan sodassakin on nähty, nykyteknologia mahdolistaa kumouksellisten auttamisen ulkovaltojen toimesta ilman, että maassa ollaan fyysisesti.
Minusta lopulta tullaan siihen, että mikä on rivivenäläisen motivaatio lähteä vaatimaan vallanvaihtoa ja mikä on sortokoneiston motiivi vastata siihen. Jos vaihtoehtoina on kuolla nälkään tai mellakkapoliisin luotiin, niin on varmaan sama lähteä koettamaan. Jos Moskovan kokoisessa kaupungissa edes kymmenesosa väestöstä lähtee liikkeelle, ei sitä enää poliisivoima pysäytä. Historia on myös osoittanut, ettei armeija ala omiaan ampua niin laajamittaisesti.
Toivoa luo myös, ettei se vallankumous vaadi, että kymmenet miljoonat ihmiset olisivat liikkeellä. Ei missään ylemmän sortoa vastustavissa kumouksissa ole tarvittu koko maan työväestöä/aatelittomia/mitä milloinkin käynnistämään kumousta. Kun riittävän suuri määrä vihaisia kansalaisia on liikkeellä, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, saattavat he laukaista suuret virrat, jotka vievät heitä sortavat johtajat mennessään.