Venäjän kielen opiskeluuni liittyi kahden kuukauden kieliharjoittelu silloisessa Neuvostoliitossa, Leningradin kaupungissa.
Lähdin kerran lounastauolla kuljeskelemaan sattumanvaraisesti. Eräällä hiljaisella sivukadulla pönötti jalkakäytävällä tuoli pitämässä ovea auki. Oven ohi kävellessä vilkaisin sisään: Lihakauppa! Tiskillä näkyi erilaisia lihoja ja makkaroita! Mikä onni, ajattelin, ja menin sisään myymälään. Ihme kyllä olin ainoa asiakas.
Myyjiäkään ei näkynyt, yksi mies kuitenkin ilmestyi takahuoneesta, ja kysyi venäjäksi : "Mitä haluatte?"
Ostettavaa olisi ollut vaikka kuinka, mutta olin nähnyt ison kasan nakkeja, joten tokaisin äkkiä: "Kaksi kiloa nakkeja".
Mies kietoi läjän nakkeja paperiin, ja sanoi hinnan. Annoin vaaditut ruplat, naurettavan pienen summan, ja poistuin. Kuittia en saanut.
Kerroin muille suomalaisopiskelijoille tuosta ihmekaupasta, ja lähdimme seuraavana päivänä sinne uudelleen. Sama katu löytyi, mutta siellä ei ollut lihakauppaa eikä mitään muutakaan kauppaa, ja ovi oli lukossa. Olin löytänyt vahingossa "nomenklatuuran" eli puolue-eliitin erikoiskaupan. Nakit myynyt mies kai huomasi, että olen ulkomaalainen ja katsoi, että oli viisaampaa antaa nakit ja pistää rahat omaan taskuunsa kuin nostaa meteli ja saada ulkomaan pelle turhan ihmetyksen valtaan.